Nimi: Keijukaisia katolla
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: Ronen <3
Ikäraja: S
Paritus: Enni/Maria
Genre: Drama, fluff
A/N: Tästä piti tulla itsekseen ymmärrettävä kokonaisuus, mutta sain sinne aika vahvat viitteet
Keijujen teejuhlaan (S).
Muut tyttöjä käsittelevät pätkät löytyvät
täältä. Lopetuskappaleesta vielä erityiskiitos aina niin ihanalle betalleni. <3
Tää on siis FFF Exchangen kolmannelle kiekalle kirjoitettu
Beelsebuttin toiveita mahdollisimman hyvin noudattaen, toivottavasti on mieleinen!
Ja virallisesti tän vuoden viimeinen pätkä!
Tökkään tämän myös Otsikoinnin iloihin (intertekstuaalinen otsikko).Keijukaisia katollaTammikuisessa illassa nipisteli pakkanen, kun Enni kulki kohti Marian kotitaloa. Hänen matkaansa valaisi lähes täysi kuu ja himmeät, oranssihtavat katulamput, ja tähdet tuikkivat kirkkaina tummaa taivasta vasten. Hengitys huurusi nenän eteen nostetusta kaulaliinasta huolimatta ja jätti liinaan härmäisen pinnan.
Lähestyessään melkein umpikujan päässä olevaa taloa Enni hidasti askeliaan ja kaivoi puhelimen taskustaan haluttomana riisumaan lämpimiä lapasiaan. Paljastettuaan kätensä pakkasilman nipistelylle hän näpytti Marialle viestin, kuten oli ennen lähtöään luvannut. Hän hymyili itsekseen Marian välittömästi ruvetessa kirjoittamaan vastausta ja jatkoi hitain askelin oikean pihatien suuntaan.
Nähdään katolla! Tikkaat on liukkaat, ole varovainen.Enni rypisti kulmiaan Marian vastaukselle, laittoi puhelimen yhtä kaikki takaisin taskuunsa ja suuntasi hivenen epävarmoin askelin oikealle pihalle. Hän kiersi talon taakse ja kiipesi hitaasti maalattuja terästikkaita pitkin katolle. Neulotut lapaset takertuivat kerta toisensa jälkeen jäisen teräsputken pintaan ja jostain hänen mielensä perukoilta nousi lapsellinen mieliteko painaa kieli vasten kylmää teräspintaa.
Kiivetessään lapetikkaita pitkin Enni näki ensin Marian pipon suunnattoman kokoisen tupsun. Hänen päästessään jo lähes katon harjalle Maria käänsi päänsä ja virnisti kevyesti. Varovaisesti Enni hivuttautui toisen viereen istumaan ja huomasi sitten vanhan siipiparin, jota Maria piti kädessään.
”Hei. Muistatko nämä?” Hymyillen Maria heilautti kankaisia keijusiipiä. Lämpö nousi Ennin silmiin monien muistojen tulvahtaessa hänen mieleensä ja tuskin hän ehti ojentaa kättään pyytävästi, kun Maria jo ojensi siipiparin hänen käteensä.
”Todellakin. Mistä sä nämä kaivoit?”
Maria oli napannut toisen siipiparin käteensä ja kiinnitti sitä parhaillaan toppatakkinsa päälle. Hän virnisti kysymykselle ja keskittyi hetkeksi siipien pukemiseen ennen kuin vastasi.
”Tulin siivoamaan ullakkoa äidin kanssa tänään. Vieläkö mä olen yhtä söpö kuin silloin joskus?” Maria keimaili paikoillaan ja sai Ennin nauramaan niin, että hän melkein menetti tasapainonsa kaltevalla pinnalla. Huvittuneena – ja ehkä aavistuksen huolissaan – Maria veti Ennin kainaloonsa.
”Rauhoitus nyt. Pistetäänkö sullekin siivet selkään?”
Enni nyökkäili nieleskellen edelleen nauruaan ja alkoi Marian avustuksella laittaa omaa siipipariaan selkäänsä. Kun toisetkin siivet olivat paikoillaan, Maria veti Ennin takaisin kiinni kylkeensä. Kaikessa hiljaisuudessa kummankin katse lipui naapuritalon takapihalle, jossa he olivat vuosia sitten niin moneen kertaan leikkineet samaiset siivet selässään.
”Onko sun ikävä kotiin?”
Marian kysymys rikkoi hiljaisuuden. Osaamatta vastata siihen heti, Enni painoi päänsä paremmin toisen olalle.
”Välillä. Mutta onneksi voin sentään tulla tänne, kun tulee liian kova ikävä.”
Ennin ei tarvinnut nähdä tietääkseen, että Maria hymyili hänen sanoilleen. Maria tai tämän vanhemmat eivät ikinä kieltäisi häneltä vierailua täällä.
”Miksi me muuten ollaan katolla?”
”Ettei me häiritä vanhuksia.” Maria kohautti kevyesti olkiaan. Eleestä Enni tiesi, ettei Maria ollut miettinyt asiaa sen enempää – toiselle oli vain tullut halu nähdä katolla ja tämä oli toteuttanut sen.
”Ja täältä on kiva katsoa tähtiä.”
Molemmat käänsivät katseensa taivaalla loistavaan kuuhun ja tuikkiviin tähtiin, Enni hieman Marian jälkeen. Pilvetön tähtitaivas tosiaan oli ihailemisen arvoinen.
”Pakkasella tuntuu, että tähdet on kauhean kirkkaita”, Enni höpötti lämpimikseen. Talvinen yöilma oli nipistellyt hänen poskensa punertaviksi ja se hiipi hiljalleen lapasten läpi sormenpäihin. Kylmän ilman päästessä niskaan kaulaliinasta huolimatta Ennin selkää pitkin kulki vilunväre.
”Onko sun kylmä? Mulla on lämmintä juomista.”
”Ei mulla kauhean, mutta juominen kuulostaa kyllä hyvältä.” Enni suoristautui Marian irrottautuessa. Hän katseli miten toinen nappasi selkänsä takaa pienen termospullon ja ihmetteli miten ei ollut huomannut sitä aiemmin. Ennin ihmetellessä itsekseen Maria antoi hänen käsiinsä muovimukin ja kaatoi siihen jotakin punaista ja höyryävää.
”Mitä tää on?”
”Ruusunmarjateetä”, Maria vastasi pikkuvanhasti ja virnisti. ”Tai sitten vaan lämmitettyä mehua.”
Enni virnisti takaisin, hörppäsi mukin reunasta ja kiehnäsi sen jälkeen Marian kainaloon. Makea marjamehu toi hänen mieleensä paljon muistoja, eikä Enni voinut kuin nauttia hetkestä sekä siitä, että sai jakaa sen Marian kanssa.