Ficin nimi: Itsemurhakuningas
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Mukana: Lance & Keith
Genre: Slice of life, kepeä draama
Summary:
Siitä oli varmasti ikuisuus, kun hän oli viimeksi ollut tekemisissä pelikorttien kanssa.
A/N: Allright, uuden fandomin korkkaus vielä loppuvuoden puolella, check!
Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa kyseisestä korttiaiheesta jotain, mutta toteutukseen ryhtyminen on aina toistaiseksi jäänyt. Loppujen lopuksi kyseinen teema sopii mihin tahansa fandomiin, jossa ollaan tekemisissä perinteisten pelikorttien kanssa klassisine kuvituksineen. Voltronkin täyttää kriteerit ja tämä teksti rymähti kasaan lumivyöryn lailla. Puhekielen autenttisuudesta en mene sataprosenttisesti takuuseen, sillä olen katsonut sarjaa enkkudubeilla, mikä taas on aika erikoista ainakin minulle. Tavallisesti nimittäin nautin piirrettyni animea lukuun ottamatta suomeksi, jos sellainen on vain suinkin mahdollista. No, oli miten oli, lukuiloja vain!
***
Lance oli ollut nauraa itsensä pellolle kuultuaan jonkun todella hyödyntäneen tuiki tavallisia pelikortteja sadonkorjuun ennustamiseen. Hän tosin epäili, että galakseja kiertelevä krääsäkauppias olisi ottanut itseensä, mikäli hän olisi valaissut pienten pahviläpysköjen todellista tarkoitusta, joten hän oli katsonut parhaaksi vain osoittaa vilpitöntä kiinnostusta. Kaverilla ei näyttänyt olevan huumorintajua nimeksikään. Tämä oli selittänyt haudanvakavana, kuinka salaperäisiä numerokoodeja ja kuvakorteissa esiintyviä jumalhahmoja silmällä pitäen oli mahdollista ennustaa seuraavan vuoden sato-onni etukäteen. Punainen väri merkitsi hyvää, musta taas huonoa.
Keithin syytämistä mulkaisuista huolimatta Lance oli leikkinyt mukana ja olisi ehkä tuota pikaa alkanutkin uskoa kauppiaan selostuksiin. Kaikesta päätellen kaveri oli harjoitellut niitä monet kerrat, ehkä jaaritellut ummet ja lammet ties kenelle, mutta silti huomannut lopulta menettäneensä kaupat. Hänelle kauppias ei ollut virkannut mitään suoraa vastausta, kun hän oli kysynyt, olivatko kortit kenties ennustaneet liiaksi onnetonta satoa, minkä vuoksi niistä sitten haluttiin eroon.
Oli kauppiaalla sitten ollut mikä tahansa syy luopua korttipakasta, se oli jäänyt hänen taskuunsa ihan kelpo hintaan. Lance oli vikkelästi silmännyt sen läpi ja todennut neljäntoista kortin uupuvan tavallisesta päälle viidestäkymmenestä. Moniin peleihin asialla ei juuri ollut merkitystä, mutta sadonkorjuuta ajatellen moinen olisi ollut
katastrofi – tästä hän oli suvainnut huomauttaa kauppiaallekin. Maapallolle tyypillisellä aikakäsityksellä moinen vastasi sentään kahta viikkoa, vaikka tosiasiassa Lancella ei ollut käsityksen poikastakaan siitä, miten ennustaminen käytännössä tapahtuisi.
Siltikin, jotta hän olisi ollut valmis ottamaan riskin kahden viikon arvuuttelusta satojensa suhteen, hän oli tinkinyt alkuperäisen hintapyynnön rutkasti alemmas. Lance olisi jatkanut pidemmällekin, ellei Keith olisi kyllästynyt seuraamaan tilannetta ja nykäissyt häntä kauluksesta toisaalle viattomia myyntimiehiä ärsyttämästä. Naamataulusta päätellen se heppu oli tainnut olla viattomuuden skaalassa toisessa päässä, mutta Lance oli antanut periksi saatuaan haluamansa. Siitä oli varmasti ikuisuus, kun hän oli viimeksi ollut tekemisissä pelikorttien kanssa.
”Okei, sun vuoro.”
Keithin ääni tavoitti Lancen ajatukset hänen tuumiessaan ohimennen, miten yllättävän hyvässä kunnossa kortit yhä olivat. Ilmeisesti niitä todella oli kohdeltu pyhinä esineinä.
Lance silmäili pöytään asetettua patakuutosta ja irvistäen laski omalle puolelleen patakuningattaren. Oli masentavaa luopua niin korkeasta kortista kierroksen puolivälissä, mutta minkäs sitä mahtoi. Tikissä kun oli omat sääntönsä.
”Mitenkäs on, löytyykö vaikka ristiä?” Lance hymähti pyytäessään kympin voimin Keithiä vastaamaan haasteeseen.
”No joo”, Keith tokaisi takaisin ja veti korttiensa joukosta ristikolmosen, joka sai virneen hänen huulilleen.
”Heikko esitys”, hän huokaisi ja vaihtoi maaksi taas padan säilyttäen etulyöntiasemansa. ”Löytyykö seiskaa isompaa?”
”Ei löydy enää koko pataa”, Keith tuhahti ja laski pöydälle pieniarvoisen ruutukortin.
”Ahaa, voi räkä!” Lance virnisti ilkikurisesti. ”No entä
lisää pataa?”
”Edelleenkään ei!” Keith iski kädestään ristikahdeksan, joka ei tehnyt kunniaa hänen patahaasteelleen. Pakko oli yrittää lyödä jotain sellaista, mitä ei ehkä päätösvuorolla tarvitsisi.
”Hmmm!” Lance myhäili nauttien pelikaverinsa ahdingosta. Kädessään olevan viimeisen korttinsa kanssa hän joutui silti hieman vetämään henkeä. Jos se olisi ollut patakuningas, hän olisi pyyhkinyt Keithillä lattiaa ilman epäilyksen siementä. Ongelma oli, että tämä kuningas oli luonnehdittavissa pikemminkin
herttaiseksi. Kyseinen kortti takaisi hänelle voiton, ellei Keithiltä löytyisi viimeisenä korttinaan kyseisen maan ässää.
Riski oli pieni, mutta se oli riski siitä huolimatta. Muutakaan vaihtoehtoa hänellä ei tosin ollut, joten henkeään pidättäen Lance lätkäytti herttakuninkaan oman pakkansa päällimmäiseksi ja toivoi parasta.
Väri oli paeta Lancen kasvoilta Keithin vilkaistessa häntä kulmiensa alta ovela hymy huulillaan. Sitten tämä viskasi omalle puolelleen kaukana hertasta olevan ristirouvan.
Tajutessaan voittaneensa Lance ei säästellyt tuuletuksiaan.
”Hahaa,
siitäs sait, luuseri!”
”Se oli vaan toinen voitto viidestä.”
”Ei vaan
jo toinen viidestä!” Lance korjasi sormeaan heristellen ja kaapaisi kortit yhteen pakkaan ojentaen sen kierroksen häviäjälle sekoitettavaksi. ”Tee työt ja opi pelaamaan!”
Keith otti kortit huokaisten vastaan. ”Tuo sun jalo voittaja-asenne on jotain ihan käsittämätöntä.”
”Hei, harvemmin mä edes voitan korttipeleissä, joten anna nyt vähän edes lesota!” Lance heitti takaisin. ”Itse sä sitä paitsi menit ehdottamaan tikkiä!”
”No, sun oma ehdotuksesi oli täyttä roskaa.”
”Iso paha räsypokka veti sisun kaulaan”, Lance näpäytti livauttaen suupielestään muutaman kanan kotkotusta imitoivan äänen. Kypsänä aikuisena Keith jätti eleen pidemmän päälle huomiotta ja pysähtyi katsomaan pakan päällimmäistä korttia tarkemmin.
”Oletko muuten ikinä huomannut, että tämä kuningas vetää miekan päänsä läpi?”
”Täh?” Keithin kommentti tuli ihan puun takaa.
”Katso itse.”
Aluksi Lance odotti kaverinsa puhuvan ihan mitä sattui, mutta standardipakan mukaista herttakuninkaan kuvaa katsoessaan hänen oli myönnettävä Keithin olevan oikeassa. Näytti tosiaan erehdyttävästi siltä kuin hahmo olisi poseerannut muuten täysin tyynesti, mutta jostain syystä päättänyt iskeä miekan kallonsa halki.
”Oho, aika jännä”, Lance mutisi ällistyneenä yksityiskohdasta. ”En mä olekaan ennen tajunnut, että sillä on jotain tuollaista mielessä.”
”Vähän karua kyllä. Tuon kai pitäisi olla se leppoisin korttiukko.”
”Ei, odotapa hetki, ei se olekaan itsemurhakuningas!” Lance huomasi jotain muutakin ja osoitti kuvaa. ”Sillähän on molemmat kädet rinnuksilla ihan nätisti!”
"Mä luulen, että sä hämäännyt sen peilikuvasta."
"Siltikään sen vasen käsi ei voi tulla hartiasta läpi tuolla tavalla."
Keith otti kortin ja ilmeestään päätellen totesi saman asian. ”Eli joku tosiaan hiippailee takaapäin miekan kanssa.”
”Mutta
kuka?” Lance innostui leukaansa mietteliäänä rapsuttaen. ”Näkyy vaan pelkkä käsi, joten paha lähteä sokkona arvaamaan!”
”Ja millä motiivilla?” Keith lisäsi.
Lance kohautti olkiaan. ”Rahan takia?”
”Tai vallankaappauksen? Jos joku haluaa syrjäyttää nykyisen hallitsijan ja astua tilalle?”
”Hmm, ei huono arvaus”, Lance myhäili kulmat pohdiskelevasti rypyssä. Näköjään moinen pikku arvoitus herätti hänen mielenkiintoaan enemmän kuin olisi luullut. ”Okei, meillä on motiivi, mutta entä se tekijä?”
”Universumi on täynnä mysteerejä”, Keith tuhahti huvittuneena ja alkoi sekoittaa kortteja selkeänä vihjeenä, että kenties pelin oli jo hyvä päästä jatkumaan. Lance puolestaan näytti pettynyttä naamaa.
”Ei riitä tuo selitys. Nyt tämä juttu häiritsee koko loppuelämän!”
”Älä muuta sano.”
***
Psst, havainnollistava kuva kyseisestä pelikortista, olkaa hyvä. 
