Ficin nimi: Kaakaota sängyssä, lahjoja kuusen alla
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: arkiromantiikka
Paritus: Ginny/Luna
Vastuuvapaus: Rowlingin hahmot, en omista, en tee rahaa tällä.
Yhteenveto: Jouluaamu valkenee rauhallisempana, kuin se Ginnylle usein on ollut.
Kirjoittajalta: Tää on tällainen pari päivää myöhäinen joululahja Crystedille, jolla oli kivoja toiveita!
Kaakaota sängyssä, lahjoja kuusen alla
On jouluaamu ja asunto on hiljainen.
Ginnysta se tuntuu oudolta; hän on tottunut jouluihin, joissa touhuaminen alkaa jo viikkoa ennen. Joissa omaa hiljaisuutta ei löydä ennen kuin uudenvuoden jälkeen. Tai onhan tapaninpäivä hiljaisempi, mutta asunto on yhä täynnä, on vanhemmat ja sisarukset ja joillakin näistä on jo lapsia. On Harry, josta on tullut melkein veli, ja joskus Ginnyn on vaikea muistaa, että oli muutakaan tämän kanssa.
Hän on kuitenkin onnellinen hiljaisessa asunnossaan. Hän hymyilee ja keittää kaakaota. Jääkaapissa on äidiltä saatuja jouluruokia. Tämän oli ollut vaikea ymmärtää, että Ginny ei tulisikaan kotiin jouluksi, ja kun Ginny oli painottanut sitä, että halusi viettää nyt vain rauhallisen joulun, Molly oli kuitenkin tyrkännyt mukaan kasan ruokia.
”Kyllähän nyt jouluna pitää kuitenkin paljon ruokia olla!” Molly oli sanonut ja todennut sitten: ”Tiedänhän minä, ettette te keskenänne kuitenkaan mitään jouluruokia laittaisi.”
Molly oli toki ihan oikeassa siinä. Jos he olisivat kaksin ruuat laittaneet, Ginny olisi tehnyt ruoaksi jotain helppoa ja Luna olisi katsellut vieressä, välillä tullut hengittämään niskaan, suutelemaan niskaa. Nyt olisi helpompaa, ruoat pitäisi vain lämmittää.
Ginny kaataa kaakaot kahteen mukiin, laittaa ne tarjottimelle muutaman leivän kanssa ja siirtyy makuuhuoneeseen. Yleensä Luna nousee samalla kun hänkin, mutta nainen on ollut kovin väsynyt viimeisestä matkastaan. Ei ainoa syy, miksi he eivät Kotikoloon nyt jouluksi menneet, mutta yksi suurimpia.
”Huomenta kulta”, Ginny sanoo lempeästi. Lunan silmät ovat auki, tai aukeavat juuri ennen, tai ehkä räpsyttävät siinä hetken. Ginny ei osaa hetken kuluttua enää sanoa.
”Oi, sinä teit aamupalaa!” Luna huokaa iloisena ja siirtyy istumaan sängylle. ”Olisin minä tullut keittiöönkin syömään.”
Ginny naurahtaa. ”Kai meidän nyt joskus pitää sängyssäkin syödä”, hän sanoo ja laskee tarjottimen alas. Hän istuu Lunan viereen ja suutelee tätä poskelle. ”Ajattelin, että voisit kertoa minulle lisää matkastasi. Onko sinulla levänneempi olo?”
Toinen syy sille, etteivät he menneet Kotikoloon, on se, etteivät he ole ehtineet vielä viettää joulua yhdessä. Edellisenä vuonna Ginny oli huispaamassa toisella mantereella, sitä edeltävänä Luna oli jossain keskellä ei mitään etsimässä jotakin, jonka nimen Ginny on ehtinyt unohtaa, vaikka yrittääkin nykyään muistaa enemmän.
Luna maistaa kaakaotaan ja sulkee silmänsä nauttiessaan lämpimästä juomasta. Hän laskee mukinsa alas ja katsoo Ginnya. ”On. Ei siellä oikein mitään tapahtunut. Me valvoimme kahden hengen vuoroissa pienissä pätkissä, asetimme vaarattomia ansoja, keskustelimme olennoista, joita olemme jo kohdanneet. Jaoimme toisillemme viisauksia, jaoimme toisillemme matkojamme. Michael kertoi, ettei ole koskaan nähnyt vyöhöytiäistä, vaikka on käynyt kaikkialla, missä sen kerrotaan elävän, Aewyn sanoi olevansa ystäviäkin vyöhöytiäisten kanssa, kertoi niiden ymmärtävän kieliä.”
Ginny koettaa muistaa, onko kuullut vyöhöytiäisistä aiemmin. Ei välttämättä. On monesti sellaisia olentoja ja eläväisiä, joista Luna puhuu vasta sitten, kun kuulee nimen pitkästä aikaa tai ensimmäistä kertaa tai on ehtinyt jutella jo jonkun muun kanssa.
Luna hiljenee hetkeksi, näykkii leivästään palasia, ja kun Ginny kyselee lisää, kertoo lisää matkastaan. Kertoo, että välillä oli kylmä, välillä oli kuuma, välillä oli kuumottavaa, kun vaikutti siltä, että leiri oli löydetty ja sotkettu ja sitten kuitenkin olivat vain olleet eläimiä. ”Ne linnut ovat niin nokkelia”, Luna sanoo mietteliäänä ja Ginny tietää, että tämä miettii, josko ne sittenkin ovat taianomaisia. Ei ollut näkynyt vyöhöytiäisiä eikä kertukkaita eikä lörpäyttelijöitä. Ginny tunnistaa kertukkaat niiksi, joista Luna puhui ennen matkaa, ja muista Luna puhuu niin monin kiertein, ettei Ginny saa niistä kiinni.
”Miten sinulla meni?” Luna kysyy, kun on kertonut kaikesta, valvotuista öistä ja väsyneistä päivistä.
”Olin Kotikolossa pari päivää, autoin äitiä ruoanlaitossa, että eivät ole pelkästään äidin tekemiä kaikki jääkaapissa olevat jouluruoat. Meillä oli joukkueen joulujuhla. Lehdessä kerrottiin taas, että minä rietastelen ties kenen kanssa, että onko meidän onnemme taas loppu. Oliko tämä nyt tämän vuoden neljäs skandaali?” Ginny pohtii. Hänen kaakaomukinsa on jo melkein tyhjä, ja hän tyhjentää sen nyt. ”Mutta aika hiljaista oli. Kävin ostoksilla ja kiertelin tutustumassa naapurustoon enemmän.”
Luna melkein hypähtää ilmaan ja kaataa tarjottimen, jossa on vain lautaset ja tyhjät mukit. ”Lahjat!”
Ginny nauraa ja nousee ylös. ”Haluatko sinä avata niitä nyt?” hän kysyy ja ottaa tarjottimen käsiinsä.
”Totta kai! Minulla on sinulle ihan täydellinen lahja!” Luna vastaa ja hyppää ylös. Hän kiiruhtaa makuuhuoneesta ulos kohti olohuonetta ja Ginny seuraa perässä keittiön kautta. Luna on ehtinyt laittaa takkaan jo tulta siinä vaiheessa kun Ginny ehtii huoneeseen.
”En minä vielä muita lahjoja halua avata”, Luna toteaa ja kaivaa pinosta lahjansa Ginnylle. ”Tässä! Ostin sen jo jonkin aikaa sitten.”
Ginny ottaa Lunan ojentaman paketin käsiinsä. ”En kyllä muista nähneeni tätä pakettia ennen ja toin noita lahjoja tänne kun et ollut paikalla”, hän toteaa mietteliäänä.
”Niin niin. Avaa se nyt vain.”
Ginny pyöräyttää silmiään hymyillen mutta tottelee kuitenkin. Ikinä hän ei tiedä mitä Lunalta saa, vai saako mitään. Pitkin vuottahan he yllättävät toisiaan muutenkin.
Paketti on pehmeä, ja kun Ginny avaa sen, paljastuu sisältä värikäs viltti. Ginny avaa viltin, ja siihen on kudottu erilaisia kuvia.
”Ne ovat eri elämänvaiheista. Ja ihmisistä. Sitten kun makaat sen alla, ne liikkuvat välillä. Olen yrittänyt saada tuota valmiiksi jo jonkun aikaa, mutta minulla meni aikaa löytää joku, joka osaisi auttaa. Mollyllakin oli ongelmia joidenkin kohtien kanssa”, Luna kertoo ja Ginny kuljettelee sormeaan pitkin vilttiä.
Siinä on Tylypahka. Hänen perheensä. Senaikaiset ystävät. Luna. Huispausjoukkue.
”Se on kaunis”, Ginny sanoo ja liikkuu lähemmäs Ginnya halatakseen tätä lujasti. ”Kiitos. Rakastan sinua niin paljon.”
Luna hymyilee ja kääntää päätään suudellakseen Ginnya. Hetken he vain istuvat niin, kiinni toisissaan.
Sitten Ginny vetäytyy suudelmasta ja hakee oman lahjansa Lunalle. ”Olepa hyvä”, hän sanoo ja istuu Lunan taakse, ihan kiinni tähän. Kiertää kädet tämän ympärille.
Luna nojautuu Ginnya vasten ja avaa lahjansa. Ginny etsi sitä kauan, ja lopulta päätyi tekemään itse Lunalle kalenterin, jonka kansissa on retiisejä, ja jokaisen kuun ensimmäisellä sivulla kuva jostain, mitä heille on sen kuun aikana jonakin vuonna tapahtunut.
Luna hymyilee ja avaa kalenterin, selailee sitä hiljakseen. ”Se on kaunis. En edes tiennyt, että tästä kaikesta on kuvia! Kiitos”, Luna sanoo ja laskee kalenterin alas. Hetken hän vain nojaa Ginnyyn ja pitää kiinni tämän ranteista. Ginny suukottaa hänen päätään ja sitten niskaa.
Luna henkäisee ja sulkee silmänsä. ”Ei kai meidän vielä tarvitse oikeastaan olla ylhäällä”, hän sanoo, ”voidaan ihan hyvin mennä vielä sänkyyn.”
