Tämä on osa one-shot-sarjaa
Albus Dumbledoren elämä ja värit. Sarjaan kuuluu seitsemän tekstiä, jotka ovat kaikki täysin itsenäisiä, mutta kuitenkin linkittyvät jollain tavalla toisiinsa. Sarjassa ovat ilmestyneet seuraavat osat:
1.
Smaragdinvihreä, S
2.
Ruoste, S
3.
Akvamariini, S
4.
Harmaa, S
5.
Purppura, K11
6. Siena, K11
7.
Oliivinvihreä, K15
Nimi: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Siena
Ikäraja: K11
A/N: Tämä osallistuu haasteisiin väripaletti (siena) sekä teelusikan tunneskaala (viha).
Siena
Musta surukaapu kutittaa kainaloista, ja Albus vaihtaa painoaan jalalta toiselle. Maa on myllätty talon takaa, kaivaminen oli nopeaa sillä savi antoi helposti periksi, kuoppa on syvä. Oranssinruskea maakasa näyttää sairaalta valkoista arkkua varten, ja Albus uskoo oksentavansa. Hän upottaa kätensä syvälle taskuihin ja hengittää sisään ja ulos ja sisään ja ulos, ja sitten hänen pitää osallistua arkun laskemiseen. Sauvakäsi tärisee.
**
On satanut jo neljä päivää putkeen, ja heidän pihansa on kärsinyt kaikkein eniten. Ruoho ei kasva niin savisessa maassa kunnolla, ja kaikkialla on pelkkää ällöttävän ruskeaa mutaa.
Ariana rakastaa sitä.
Aberforth pitää häntä kädestä ja osoittaa taivaalle, ja Ariana nauraa ja nostaa kasvot ylöspäin, ja sade kastelee hänen kasvonsa kauttaaltaan, ja hän nauraa uudestaan. Hän ei saisi olla ulkona tällaisella säällä, hän vilustuu, eikä lääkäri voi tulla katsomaan häntä.
Äiti on ollut poissa kohta kaksi päivää. Hän on varmasti saanut jotain työtä, hän palaa rahan kanssa, ja sitten ostetaan iso pala lihaa ja keitetään se pehmeäksi. Albus voisi kertoa sen muille, mutta sitten he odottaisivat liikoja.
Ariana polvistuu, hän nauraa isoon ääneen. Aberforth nauraa myös, heillä on usein hauskaa kahdestaan. Albus ei koskaan ymmärrä, mille he nauravat, eikä hänelle selitetä.**
Arkku lepää kuopan pohjalla ja maa näyttää edelleen kamalalta. Albus astuu askeleen taaksepäin niin ettei hän näe pohjalle, mutta hän tietää, että se on pelkkää valhetta.
Rouva Bagshot rykäisee. ”Oletteko varmoja, että tämä on oikein? Olen ihan varma, että Gellert olisi halunnut olla täällä.”
”Häntä on turha yrittää etsiä”, Aberforth murahtaa. Albus nielaisee.
**
Ilo vuotaa ylitse, Gellertin kiharat hehkuvat ja hänen poskensa punoittavat kuumuudesta. Albus katsoo Gellertiä ja hymyilee, hymyilee, ja he nauravat vaikka mikään ei ole huvittavaa. Gellert tarttuu Albusta kädestä, ja Albus ottaa kiinni Gellertin toisesta kädestä, ja he nauravat lisää.
”Uskomatonta”, Gellert sanoo, ja hän on hengästynyt. ”Kaikkien niiden turhien retkien jälkeen… uskomatonta.”
Albus on liian innoissaan puhuakseen, joten hän vain nyökkää kerran, toisen, kolmannen. Tämä on vain pieni askel eteenpäin, mutta eteenpäin se varmasti on, mikä tarkoittaa, että he ovat jäljillä, he ovat oikeassa…
”Albus”, Gellert kuiskaa ja puristaa Albuksen käsiä. ”Tajuatko, mitä tämä tarkoittaa? Me voimme lähteä toteuttamaan unelmaamme.”
”Kyllä”, Albus henkäisee, ja hänestä tuntuu ettei hän ole ikinä säteillyt niin hurmioituneena. Tässä se on, tässä on hänen tilaisuutensa, viimeinkin.
”Me tarvitsemme vielä
voimaa.”
Albus vain nyökkää, ja hänen sydämensä juoksee. Gellert katsoo häntä kummallisesti, ja hän astuu askeleen lähemmäs, eikä Gellert edes siirrä katsettaan.
”Ymmärrätkö, Albus, voimaa. Paljon voimaa. Sillä tiellemme tulee esteitä.”
”Tietenkin”, Albus sanoo. ”
Si vis pacem, para bellum.”
”Kyllä”, Gellert sanoo, ja hänen hengityksensä sivelee Albuksen kasvoja, ja Albus hengittää sisään, se rauhoittaa, kyllä hän pystyy tähän.
”Gellert”, hän kuiskaa. Gellert sulkee silmänsä, ja Albus miettii, ajattelevatko he samoin vai onko hän seonnut, mutta he ajattelevat samoin niin usein, mutta jos hän on väärässä…
”Voimaa, Albus”, Gellert mutisee ja nojautuu lähemmäs silmät yhä suljettuina. Ehkä hän ei halua nähdä, mitä Albus tekee, ja ehkä Albus voisi valehdella sen olleen vahinko…
”Voimaa”, Albus kuiskaa takaisin ja kurottuu lähemmäs, hänen silmänsä ovat auki mutta Gellertin pysyvät suljettuina, ja nyt pari Gellertin hiusta kutittaa Albuksen nenää, ja hän tuntee sen vatsanpohjassaan mutta yrittää hillitä itseään, ja sitten Gellertin hengitys on hänen huulillaan ja sitten heidän huulensa ovat limittäin, ja Gellert maistuu voitonriemulta.
Gellert ei avaa silmiään, ja parin sekunnin kuluttua Albus sulkee omansa, ja he ovat siinä toisiaan vasten ja Albus ei olekaan hirviö tai jos on, he ovat molemmat, ja silloin sillä ei ole väliä. He ovat yhtä niin kuin vain sielunkumppanit voivat olla, ja Albukselle on aivan se ja sama mitä tapahtuu jos ihmiset saavat tietää sen jälkeen kun he ovat löytäneet etsimänsä, sillä sen jälkeen kukaan ei mahda heille mitään, ja he voivat kertoa mikä on oikein ja mikä väärin.
Qualis rex, talis grex.
**
Arianalla on valkoinen mekko, se on viimeinen puhdas, ja äiti tulee vasta sitten kun tulee. Albus näkee tänne asti, kuinka muta leviää mekkoon ja imeytyy sen läpi, ja sitten Ariana työntää kätensä pehmeään mutaan, Ariana puristaa sitä ja nauraa, ja Aberforth kumartuu myös ja ottaa mutaa käsiinsä.
”Lopettakaa!” Albus huutaa. Hän ei ole ikinä pyykännyt, hän ei osaa edes loitsun sanoja, hän ei voi kutsua lääkäriä ja muta ja sade ovat kylmiä. ”Lopettakaa!”
”Mutta tämä on hauskaa!” Aberforth huutaa. Hän kahmaisee lisää maata, se taitaa sittenkin olla savea, ja hän tekee siitä pallon. ”Tätä voi muovailla! Kokeile!”
”En!” Albus puuskahtaa, nyt hän on jo heidän luonaan, ja hän ajattelee pyykkiä ja äitiä ja tyhjää vaatekaappia.
”Et voi estää meitä!” Aberforth huutaa, hän alkaa suuttua mitä kauemmin katsoo Albusta, kyllä Albus sen tietää, mutta hän suuttuu itsekin.
”Voinpas!”
”Etkä voi!” Aberforth huutaa, eikä se ole kiukuttelua, hän on oikeasti vihainen, ja Albus on myös, ei hän ole tätä halunnut.
”Minä voin ja minä teen niin! Ariana, kädet pois siitä mudasta nyt heti!”
Sisko hätkähtää, hänen kätensä tärisevät, hän nostaa ne pois mutta pysyy polvillaan.
”Meillä oli kivaa ennen kuin sinä tulit!” Aberforth karjuu. ”Sinä aina pilaat kaiken! Olisitpa sinä poissa eikä isä! Sitten kaikki olisi hyvin!”**
Suudelma kohisee Albuksen korvissa yhä, kun he kävelevät vierekkäin kohti Albuksen kotitaloa, eikä Albus huomaa mitään väärää missään. Hänen kaikki aistinsa ovat keskittyneet imemään itseensä Gellertiä, ja Gellertissä on niin paljon kaikkea, että Albuksen mieleen ei mahdu mitään muuta. Hän on onnellinen siitä, että kerrankin hän kohdannut jotain niin suurta, että se riittää täyttämään kaikki hänen ajatuksensa.
Ja sitten Aberforth on heidän edessään pihatiellä, ja Albus näkee Arianan tämän takana, ja kertaheitolla kaikki onni valuu Albuksesta alas savimaahan ja syvälle sen alle. Miksei Ariana ole piilossa talossa, mitä Aberforth oikein ajattelee, ei Gellert vielä saa nähdä –
”Tulit sitten takaisin”, Aberforth sanoo ja katsoo Gellertiä niin myrkyllisesti, että Albus haluaa lyödä jotakin.
”Tulin”, Albus vastaa. Ehkä Gellert luulee Arianan olevan vain kuka tahansa, ehkä Gellert ei huomaa sinisiä silmiä tai tuttua ruumiinrakennetta…
Aberforth nyökkää ja on hetken hiljaa ennen kuin sanoo: ”Minä jouduin käymään apoteekkarilla.”
”Ahaa”, Albus sanoo ja miettii, sanoiko Aberforth taas ostavansa kaiken hänen piikkiinsä, ja hän on varma että sanoi.
”Arianan oli jäätävä tänne”, Aberforth jatkaa ja näyttää pelottomalta.
**
Siinä vaiheessa Albuksen olisi itse pitänyt ymmärtää pelätä, mutta hän ei pelännyt tarpeeksi. Nyt hän seisoo Aberforthin vieressä ja puristaa käsiään nyrkkiin taskujen suojassa. Paino vasemmalle jalalle, paino oikealla jalalle, taikasauva on taskussa turhana.
”Pitäisikö meidän pitää jonkinlainen puhe?” rouva Bagshot kysyy ääni käheänä. Hänen kasvoillaan on muutama irrallinen kyynel, eikä Albus ymmärrä syytä. Ehkä häntä säälittää. Ei pitäisi.
”Eivät puheet tässä enää mitään auta”, Aberforth murahtaa.
”Siltikin”, rouva Bagshot sanoo. ”Nämä ovat kuitenkin hautajaiset, ja niin kuuluisi tehdä…”
Albus ja Aberforth pysyvät hiljaa ja tuijottavat eteenpäin. Rouva Bagshot huokaa ja vääntelee käsiään. ”Hyvä on, minä voin pitää puheen”, hän sanoo ja vetää henkeä ja alkaa suoltaa merkityksettömiä sanoja rakkaudesta ja taivaasta ja vapaudesta.
**
” – ja tämä on jo kolmas kerta tällä viikolla, ja Ariana kysyy sinun perääsi, ja sinä tiedät, että hänen on nykyään vaarallista olla yksin, mutta minun on ollut pakko jättää hänet jo kahdesti, ja eilen seinään tuli reikä – ”
”Voimaa”, Gellert kuiskaa, mutta Albus ei nyt ehdi kuunnella.
” – jos en olisi ehtinyt ajoissa, en tiedä mitä olisit löytänyt – ”
”Minä en voi olla teissä kiinni loppuelämääni!” Albus huutaa nyt takaisin. ”Etkö sinä käsitä – se mitä me teemme – sinäkin voisit olla vapaa, mutta meidän täytyy ensin päästä loppuun asti – Arianan ei enää tarvitsisi olla täällä sidottuna huoneeseensa, sidottuna tähän surkeaan pihaan – ”
”Tuo EI ole TOTTA! Sinä et ikinä onnistu siinä mitä teet, et ainakaan sillä lailla kuin luulet, se ei ole mahdollista, olet menettänyt kaiken todellisuudentajusi!
Tuo on aivopessyt sinut”, Aberforth huutaa ja sylkäisee Gellertin jalkoihin.
Albus tuijottaa Aberforthia sekunnin sadasosan liian järkyttyneenä sanoakseen mitään, vilkaisee, että Aberforthin takana Ariana seisoo yhä hiljaa, ja sitten hän alkaa huutaa. ”Olet vain kateellinen, olet itse epäonnistunut kaikessa etkä kestä sitä että minä olen sinua parempi – ”
Mutta Gellertkään ei ole tyytyväinen, ja Albus näkee taikasauvan silmäkulmastaan eikä tee mitään estääkseen Gellertiä, koska hän tuntee Gellertin, he ovat samanlaisia, hän luottaa Gellertiin, luottaisi elämänsä epäröimättä tämän käsiin –
”Kidutu.”
Aberforth kaatuu maahan kyljelleen, huutaa ja kiljuu, nykii raajojaan lähemmäs vartaloaan ja kaartaa selkäänsä, ja Albus erottaa Arianan kauhistuneen ilmeen, ei nyt, ei nyt, Ariana, ei nyt…
Albus juoksee eteenpäin eikä itsekään tiedä miksi, mutta hän juoksee kohti Aberforthia ja polvistuu maahan tämän viereen, polvet uppoavat viileään savimaahan, siena imeytyy kaavun läpi, eikä Albus tiedä edelleenkään mitä hän on tekemässä, Gellert on hänen takanaan taikasauva esillä eikä hänestä ole mitään hyötyä, mutta Albus koskettaa Aberforthia olkapäästä ja puristaa, yrittää nostaa kirouksen pois tahdonvoimalla kääntymättä vieläkään kohtaamaan Gellertiä…
”Lopeta! Lopeta! Lopeta!” Ariana toistaa hysteerisenä kirkuen. Hän ei itse voi lopettaa, Albus tunnistaa sävyn, se tarkoittaa että Ariana menettää otteensa, ja ei nyt, ei nyt…
Aberforth yskii, kirous on poistettu, ehkä se olikin vahinko. Aberforth nousee kontalleen ja sylkee verta punertavaan maahan, Albus ei tiedä miksi.
”Oletko kunnossa?” hän kysyy, ja Aberforth katsoo häntä kuin hän olisi seonnut.
”Lopeta! Lopeta!” Ariana kirkuu ja huitoo kohti Gellertiä, ja vihdoin Albus kääntyy katsomaan. Gellert tuijottaa Arianaa ja näyttää ahneelta. Ariana tärisee.
”Peräänny”, Aberforthin kylmä ääni kuuluu Albuksen korvan juuresta, ja jokin tulikuuma pistää Albusta kylkeen. Se on Aberforthin taikasauva, se värisee oranssinhehkuisena ja polttaa reiän Albuksen kaapuun, ja Aberforthin kasvot ovat vihan uurtamat. Albus perääntyy.
**
”Ariana, ylös siitä!” Albus huutaa.
Sisko nousee, hän tärisee nyt varpaista sormenpäihin, ja Aberforth huutaa jotain, mutta Albus ei kuule enää, sillä Ariana ei näytä itseltään, hän tärisee ääriviivojensa ulkopuolelle, ja Albuksen sisuksiin valahtaa jotain jäistä.
Valkoisessa mekossa näkyy jotain punertavaa, ja hetken Albus luulee sen olevan verta, loukkaantuiko Ariana, mutta sitten Albus muistaa sen olevan vain savitahroja, mutta sitten Ariana räjähtää, ja missään ei ole enää valkoista vaan on pelkkää mustaa pyörrettä ja tuhoa.
Aberforth huutaa, huutaa, huutaa.
Albus ei tiedä mitä hän tekee.**
Taikoja joka suuntaan. Aberforth ei näytä välittävän, keneen osuu, ja Albus ei tiedä, ketä vastaan hänen pitäisi taistella. Gellert näyttää vieraalta, mutta samalla hän on taitava, niin taitava. Ja sitten Ariana on siinä, hän tärisee entistä enemmän, ääriviivat sumenevat, ja sekä Albus että Aberforth huutavat, mutta heidän huudoillaan ei ole merkitystä, Ariana on menettänyt jo otteensa, ja kohta hän on kaikkialla mutta ei missään. Musta pyörremyrsky joka ei mahda mitään itselleen ja jolle kukaan ei mahda mitään, ja silti heidän on puolustauduttava, mutta sitten Aberforth jatkaa taistelua, ja Gellert on siinä mukana, Albus ei tarkoita taistella ketään heistä vastaan, ei, hän yrittää olla osallistumatta mutta se ei onnistu, he ovat kaikki liian taitavia, Aberforth on saanut liikaa harjoitusta yrittäessään hillitä Arianaa, mutta silti se ei ole koskaan onnistunut…
Mustuus katoaa heidän ympäriltään. On valoisaa, ja Albus hätkähtää ja laskee taikasauvansa. Siinä vaiheessa Aberforth on jo heittänyt omansa olkansa yli, Aberforth huutaa ääneen ja on juossut johonkin, maassa on jotakin… Se on Ariana, ja Gellert vilkaisee Albusta kerran ennen kuin kääntää selkänsä ja juoksee pois, ja Albus melkein lähtee hänen peräänsä muttei kuitenkaan vaan kävelee kohti sisartaan eikä pysty ymmärtämään, että kehon sisällä sisarta ei enää ole.
**
Rouva Bagshotin puhe muuttuu hiljaisuudeksi, joka painaa Albuksen kasaan. Hänen kätensä ovat edelleen nyrkissä, ja hän ei kestä itseään enää kauaa, mutta mitä muuta hän voisi tehdä?
”No niin… sitten”, rouva Bagshot sanoo ja nielaisee kovaan ääneen. ”Ehkä on aika vain… peittää hauta ja… lähteä sitten…”
Rouva Bagshot tekee sen, Albus ja Aberforth vain seisovat ja tuijottavat eivätkä osaa kumpikaan sanoa mitään. Kolme taikasauvanheilautusta myöhemmin kuoppa on kadonnut, eikä missään enää näy mitään valkoista. Albus hengittää ja tajuaa, että hän on hengissä, eikä hän tiedä mitä tekisi sillä tiedolla.
”No niin”, rouva Bagshot sanoo taas. ”Se oli sitten varmaan… siinä.”
Hän pyörittelee käsiään vielä hetken, ja hiljaisuus painaa hänetkin kasaan. Mutta hän voi kääntyä ja lähteä pakoon, ja niin hän tekeekin. Albus näkee, kuinka hän kääntyy ja lähtee, mutta silti hän ei katso, hän tuijottaa vain eteensä.
Aberforth liikkuu nopeasti, eikä Albus yritäkään reagoida, kun nyrkki iskee suoraan hänen kasvoihinsa. Kipu terävöittää kaiken, ja kohta joka paikassa on verta.
”Se oli sinun syysi!” Aberforth huutaa. ”Olit se sitten sinä tai joku muu, se oli joka tapauksessa sinun syysi!”
Albus hengittää suun kautta ja on hiljaa, mutta hän on iloinen, että Aberforth sanoi sen ääneen, ja hän puristaa kätensä tiukemmin nyrkkiin ja antaa veren virrata nenästä leuan kautta maahan saakka.
-----
Si vis pacem, para bellum = Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan
Qualis rex, talis grex = Millainen kuningas, sellainen lauma
