Nimi: Lumi valaisee pimeää yötä
Hahmot: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Angst, (lievä h/c) songfic, (AU Sodan jälkeen)
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Harry istuu ilta toisensa jälkeen kuppia kaatamassa ja aivan yhtä usein hänen seuraansa liittyy kuunteleva korvapari.
A/N: En ole ennen yrittänyt kirjoittaa jonkun hahmon näkökulmasta tällä kirjoitustyylillä tai kirjoittaa lainkaan minä-muodossa. Tulipa testattua. Hyvää joulua Dokumentille, joka toivoi Drarrya ”kuusen alle”.
Lumi valaisee pimeää yötä
Lumi satoi Godricin notkon kylän ylle peittäen syksyn jäljiltä maahan jääneet maatuneet puunlehdet ja roskat. Paljaat puut peittyivät kauniin valkoiseen kuuraan ja aikaisempi syksyn pimeys ei enää tuntunut niin raskaalta. Puhdas lumi valaisi maisemaa. Draco käveli asunnoltaan paikalliseen taikaväen suosimaan kuppilaan Arnold´s Armsiin, kuten niin monesti sodan jälkeen. Hän näkisi siellä Tylypahkan aikaisia tovereitaan ja tuttujaan, sillä monille nuorille oli tarjottu mahdollisuutta muuttaa kylälle rakennettuihin uudisasuntoihin. Kylä oli kasvanut ja siellä oli alkanut uuden kukoistuksen ja toivon aika. Tai ainakin lähes kaikille sen asukkaille.
Draco PoV
Kuinka mones ilta tämä olikaan. Riittikö sata vai pitikö siihen lisätä jo toiset sata iltaa? Sama kaava näytti toistuvan ilta illan jälkeen joidenkin kohdalla. Alkuillasta tunnelma oli kevyt. Illan vanhetessa ne, joilla oli perhettä tai muita velvollisuuksia, lähtivät kotiin. Sodasta oli kulunut jo reilusti yli vuosi aikaa, mutta Taikamaailman pelastaja ja sankari ei näyttänyt toipuvan siitä. Kaikki meistä olivat menettäneet läheisiään, mutta sankari kärsi edelleen. Minä tiedän sen, koska hän on itse kertonut.
Liian monta alkoholipitoista juomaa aiheutti synkistymistä ja puhumattomuutta. Hänen lähimmät ystävänsä eivät olleet täällä, mutta joitakin muita toki oli. Tunnistin heistä ainakin Finniganin ja Lovekivan. Illat alkoivat aina nauraen ja jutellen, kunnes yksi toisensa jälkeen palasi kotiinsa. Minua ei odottanut kukaan ja niin löysin viikko toisensa jälkeen itseni pelastajasankarin seurasta kuppia kaatamasta. Hän ei koskaan käskenyt minua häipymään, vaikka en aina osannut olla soittamatta suutani. Aina hän avautui ja puhui, paitsi sen jälkeen kun oli juonut yhden tai kaksi lasillista liikaa. Silloin hän vaikeni ja vain tuijotti pöytää.
”Potter. Sinun taitaa olla paras palata kotiin?” ehdotin kun toinen ei enää puhunut, tuijotti vain tyhjä katse silmissään.
”Ei minua kukaan odota, voin aivan hyvin juoda vielä yhden.”
”Et voi. Kuka sinut saattaa kotiin, kun olet juonut taas kuin onttoon jalkaan?” kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Minä saattaisin hänet kotiin, jälleen kerran. Huolehtisin, ettei hän sammuisi ulos pakkaseen. Pakkasta oli ollut jo muutamia päiviä ja kohta olisi joulu. Ajatus joulusta ei juuri houkuttanut. Se olisi yksinäinen ja turha lisä näihin päiviin.
”Anteeksi”, kuulin heikon huokaisun vastapäätäni.
En voi muuta kuin katsoa humalan sumentamiin vihreisiin silmiin vähän säälien. Sankari ja pelastaja oli väsynyt ja unohdettu. Hän ei jaksanut ponnistella eteenpäin, vaan oli jäänyt paikoilleen. Hän puhui vähän, mutta kymmenien tämänkaltaisten iltojen tapaan, minulle riitti se, että kuuntelin vartin tai puoli tuntia. Joskus vähän kauemminkin ja nyt tiesin jo paljon. Ehkä tiesin enemmän mitä sankari oli halunnut itsestään paljastaakaan.
Ulkoilma oli purevan kylmä pohjoisen tuulen takia. Potterilla oli yllään ainoastaan harmaa huppari, josta tuuli puhalsi armotta läpi. Minulle riitti villaviittani, joten annan takkini sinulle. En halua sinun palelevan, sillä kävely on hidasta ja verenkierrossa virtaava alkoholi haihtuu koko ajan, eikä enää anna valheellista lämmön tunnetta.
En tiedä missä vaiheessa niin kävi, mutta ilta illan jälkeen kaipasin seuraasi aina enemmän. Et ikinä huomauttanut sarkastisista sanoistani tai terävästä kielestäni. Sinä annoit minun vittuilla, kunnes en enää viitsinyt vaan liityin seuraasi juomaan. Enimmäkseen kuuntelin ja katselin sinua. Yritin lukea ajatuksiasi ja arvailla kuinka paljon kantamasi taakka painaa.
Annan takin sulle suojaksi
Vihdoin jotain musta
Koskettaa sun ihoasi
Ovellasi jälleen seisotaan
Et mua sisään pyydä
Aiot mennä nukkumaan
Ettei kukaan tietää saa
Sä et tahdo paljastaa
Ketä sinä odotat oikeasti
Kenelle sun ovet aukeaa
Aiotko sä maailman loppuun asti
Vain odottaa
(Sanat: Disco)
Asut vain muutaman rivitalon päässä omastani. Et ikinä päästänyt minua sisälle, vaikka muutamana iltana olit jo sanomassa jotain. Näin silmissäsi hämmennystä ja jotain muuta. Pelkäätkö sinä minua? Minä voin olla kiivasluontoinen ja kieleltäni kaksihaarainen. En silti voisi koskaan kirota sinua tai pettää sinua. Ehkä oli aika, jolloin olisin saattanut tehdä niin, mutta en ilman suurta tuskaa.
”Potter. Aiotko jatkaa elämääsi näin vai uskallatko jo jatkaa eteenpäin?” kysyn ovellasi.
Sinä vain pudistat päätäsi. Olet sanonut jo kaiken, mitä olit tänä iltana aikonut sanoa. Annat takkini minulle ja katsot minuun surullisilla silmilläsi, mutta et sano mitään. Miksi se sattuu joka kerta aina vain enemmän? Se, että jätät minut ulos. Askeleeni rikkovat puhtaan kauniin lumipeitteen mennessäni omaan asuntooni.
Katson vielä ovellesi, joka suljettu ja lukittu yöltä. Näen hahmosi ikkunan äärellä kun katsot jälkeeni. Miksi teet niin? Olet monesti sanonut, että kohtalosi on olla yksin. Et usko, että sinulle on tarkoitettu ketään. Sen tähden et ole enää pitkään aikaa päästänyt ketään lähellesi. Et usko, että osaksesi olisi varattu mitään kaunista, puhdasta ja hyvää. Eivät ystäväsi voi nähdä lävitsesi, jos et puhu heille. Iltasi alkavat naurulla ja ilolla, mutta tiedän jo, että se nauru ei ylety sydämeesi asti.
Kuinka monta iltaa sinä vielä jaksat? Toiset kaksisataa samanlaista vai täytyykö niitä olla tuhat? Minä tulen sinne nähdäkseni sinut hetken nauravana ja iloisena juttelemassa ystävillesi. Tulen sinne kuullakseni mitä sinä haluat sinä iltana kertoa minulle. Tulen sinne ollakseni seurassasi ja että sinulla olisi saattaja, jos tarvitset sitä. Liian monta kertaa olen saattanut sinut ovellesi. Aina ovellesi, ei koskaan sisään saakka.
Ketä sinä odotat oikeasti
Miksen sulle totta olla saa
Aiotko sä maailman loppuun asti
Mut unohtaa
Et ketään päästä sun elämään
Aina niin sä väität
Ja koitat päästä lähtemään
Eikä kukaan tietää saa
Sä et tahdo paljastaa
Ketä sinä odotat oikeasti
Kenelle sun ovet aukeaa
Aiotko sä maailman loppuun asti
Vain odottaa
Ketä sinä odotat oikeasti
Miksen sulle totta olla saa
Aiotko sä maailman loppuun asti
Mut unohtaa, mut unohtaa
Asuntoni on pimeä ja kylmä. Vaikka olen laittanut sen mieleni mukaiseksi, se ei tunnu kodilta. Mikään paikka ei tällä hetkellä tunnu kodilta. Mietin tuntuuko sinusta siltä? Kun saatan sinut kotiovellesi, onko se sinulle koti vai onko se vain paikka, jossa voi käydä syömässä ja nukkumassa. En ole koskaan kysynyt sitä sinulta. Asunnosta voisi tulla koti, jos siellä olisi joku odottamassa, kaipaamassa, jakamassa.
Mietin kohta saapuvaa joulua. Minulla ei ole paikkaa, minne haluaisin mennä. Sinut on kutsuttu muualle, mutta en tiedä menetkö pois vai mitä aiot tehdä. En haluaisi että olet yksin, vaikka en voi vaikuttaa siihen mitä valitset ja teet. Minun jouluni on ehkä samanlainen kuin kaikki muutkin päivät, mutta en välitä. Ainakin yritän väittää itselleni etten välitä. Sinä olet tärkeämpi, kuin tuleva joulu.
Kannan sua ja kuuntelen
Jos sä haluat jotain muuta
Ja mä kyllä tiedän sen
Tuut sen oikein löytämään
Mutta ymmärtää en voi
Mikä on niin kovin suurta
Et sun sydän kapinoi
Etkä lähellesi nää
Ketä sinä odotat oikeasti
Kenelle sun ovet aukeaa
Maailman loppuun asti
Voin odottaa
Ketä sinä odotat oikeasti
Miksen sulle totta olla saa
Aiotko sä maailman loppuun asti
Mut unohtaa, mut unohtaa
Harry PoV
Suljen oven jälkeesi. Ovi tuntuu paljon painavammalta, mitä se oikeasti on eikä se tunnu koskaan muuten näin raskaalta. Ainoastaan niinä kertoina, jolloin saatat minut kotiini. Vartioit askeleitani, etten jää matkan varrelle. Luen silmistäsi pettymyksen, kun suljen oven taas kerran jättäen sinut ulos. En uskalla päästää sinua sisään. Minä haluaisin, mutta pelkään sinua. Pelkään silmiäsi, sillä ne eivät ole enää täynnä vihaa ja katkeruutta. En tiedä mitä ajattelet, niinkuin joskus ennen tiesin. Tai luulin tietäväni.
Et ole koskaan sanonut miksi kuuntelet minua ja miksi saatat minut kotiini. Miksi sinä välität? Saatan ainoastaan arvailla ajatustesi kulkua ja se kauhistuttaa minua. Yhtä aikaa se kauhistuttaa ja hämmentää. Et voi haluta minulle hyvää, vaikka tekosi puhuvat omaa kieltään. Voinko luottaa siihen mitä teet vai uskonko sen mitä sanot? Sanasi viiltävät usein. Ne ovat tehneet niin aina.
Katson ikkunasta kun menet kotiisi kiirehtimättä. Sinua ei odota siellä ketään. Katsot taaksesi ja näet minun katsovan. Minä haluaisin olla se, joka odottaa sinua, mutta en osaa. Minä tiedän sen, koska olen yrittänyt muutaman kerran. Olen yrittänyt pyytää sinut sisään. Miksi se tuntuu niin lopulliselta? Sydämeni on kuin kotini ovi, yhtä raskas.
Piha on puhdas vasta sataneesta lumesta. Näen siinä meidän askeltemme jäljet, kahdet askeleet jotka johtavat ovelle, mutta toiset niistä johtavat yksin pois ovelta. Mieleni tekisi seurata noita yksinäisiä askelia, jotka tekevät polun sinun ovellesi. Suljen silmäni ja kuvittelen seuraavani askeleitasi. Tajuan, että ollessani viimein ovellasi palaisin takaisin. En samoja askeleita, vaan jättäisin lumeen uudet jäljet, sellaiset joka palaavat. En voisi tehdä sinulle niin.
Kohta on joulu. En haluaisi sen koskaan tulevan, mutta vuodenajat ja päivät eivät kysele lupaani. Tiedän, että minua pyydetään ystävieni kanssa joulunviettoon. En haluaisi mennä. Olisin ystävien keskellä, mutta silti yksin. En jaksa uskoa mihinkään hyvään. Aina kun ajattelen niin, minusta tuntuu kuin maailma ilkkuisi minulle. Miksi silti haluan voittaa pelkoni ja avata oveni sinulle? Ehkä mietin asioita liian vaikeasti. Se on kotioveni, ei sydämeni ovi. Voisin avata kotini oven sinulle ja päästää sinut sisään. Tiedän kuitenkin, että jos avaan sinulle kotini oven, avaisin samalla sydämeni oven.
Jouluaatto
Harry PoV
Ei jouluna kuulu juoda, ei ainakaan liikaa.
”Tule, halusit käydä sytyttämässä haudalla kynttilät. Alkaa olla jo myöhä”, kuulen sinun sanovan. Pakotan jalkani nousemaan ja lähtemään pois. Olet oikeassa, en halua juoda enempää. Pystyn hyvin kävelemään ilman apua, mutta sinä tulet mukaani. En kiellä sinua tulemasta, sillä haluan että olet vierelläni. Läsnäolosi on rauhoittavaa ja lohduttavaa. Sytytän kaksi kynttilää ja jätän ne vanhempieni haudalle. Sytytän vielä kolmannen kynttilän ja muistelen niitä kaikkia muita, jotka sota vei minulta. Suruni on liian syvä, se ei enää irrota kyyneliä silmistäni.
Lumi narskuu askeleittemme alla, kun kävelemme pois. Tulemme ovelleni ja sydämeni lyö kovaa.
Yritän voittaa pelkoni pyytää sinut sisään.
”Harry”, kuulen sinun sanovan ja katson sinuun. Näytät vähän surulliselta. Näen silmistäsi että yrität sanoa jotain, mutta olet ihan hiljaa. Tartut paljailla sormillasi minun lumesta märkään lapaseeni. Et yritä tulla sisään, etkä pyydä sitä. Olemuksesi kuitenkin huutaa sitä. En halua enää sulkea sinulta ovea vaan pyydän sinut sisään.
”Tule. Ehkä kahden on parempi, kuin yksin”, sanon ja tarkoitan sitä.
Katsot kättäsi, joka on edelleen tarttunut minun lapasenpeittämään käteeni. En edes huomannut pitäväni sinusta edelleen kiinni, se tuntui niin luonnolliselta. Otat toisenkin käteni käteesi ja otat lapaseni pois. Sinun kätesi tuntuvat kylmiltä omissa lämpimissäni. Hymyilen vähän ja sinä huomaat sen. Hymystäni rohkaistuneena sinä suljet minut hellään halaukseen. Silloin tiedän, että minun ei tarvitse pelätä sinua. On asioita, jotka kuuluvat menneeseen ja on niitä, jotka kuuluvat tulevaan.
Draco PoV
Olet viimein syleilyssäni ja pysyt siinä, kiinni rintaani vasten. Se merkitsee minulle paljon enemmän kuin olen antanut itseni luvan käsittää. Hengität rauhallisesti minua vasten ja pidät minusta kiinni. Hymysi on niin lämmin. Kätesi ovat lämpimämmät kuin omani.
”Olen odottanut sinua”, kuiskaan.
”Tiedän”, vastaat.
Kun edelleen pysyt kiinni minussa, tiedän että olet viimein vastannut odotukseeni. Se on päättynyt.
Loppu
