Nimi: Unihiekka on viime kauden juttuja
Kirjoittaja: Pikku-Noita
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: fluff, slice-of-life
Paritus: Anssi/Jasper
Yhteenveto: Vähän vasemmalle, puolisen senttiä alemmas,
juuri siitä!
Saatesanat: Viimeinkin raavin kasaan tarpeeksi rohkeutta ensimmäisen tekstin julkaisemiseen täällä. Nää hahmot on pyöriny mun ajatuksissa jo jonkun aikaa, ja päätin tunnustella kirjoittamista tälläsellä lyhkäsellä pätkällä. Takaraivon perukoilla on kypsymässä pidempikin tarina Anssille ja Jasperille, ja toivon saavani puserrettua sen ulos paperille jonain päivänä. Kaikenlainen palaute on aina tervetullutta!
(Mä muuten vihaan tekstien otsikointia yli kaiken, joten tämänkin tarinan otsikko on tollanen kieli poskessa keksitty tuherrus. :'D)
*~*~*
Lämpimät sormet hieroivat kevyesti hiuspohjaa rauhalliseen tahtiin. Aina välillä sormet katosivat hetkeksi kääntämään uuden sivun kirjasta, mutta palasivat aina nopeasti takaisin vaaleiden suortuvien sekaan.
Seinäkellon tasainen tikitys oli ainoa ääni, joka rikkoi huoneessa vallitsevan seesteisen hiljaisuuden. Anssi huokaisi kevyesti tuntiessaan ihanan raukeuden väsyneissä lihaksissaan. Tuntui liian hyvältä maata siinä sohvalla pää Jasperin sylissä pitkän työvuoron jälkeen. Pehmeät sormet päänahkaa vasten tuudittivat Anssia pikkuhiljaa kohti unta. Jalkoihin vedetyt ruskearaidalliset villasukat—sukat, jotka oikeastaan kuuluivat Jasperille, mutta Anssi oli sujuvasti siirtänyt niiden omistajuuden omiin nimiinsä heidän muutettua yhteen—pitivät varpaat turvassa olohuoneen viileältä ilmalta.
Yllättäen hiusten seassa seikkailleet sormet vaihtoivat hieromisen hellään rapsutteluun, ja se sai voimakkaat mielihyvänväristykset kulkemaan Anssin koko kehon läpi. Vähän vasemmalle, puolisen senttiä alemmas,
juuri siitä!
Varpaat kipristyivät, selkäranka jännittyi ja kurkun syövereistä pakeni nautinnollinen ynähdys.
Sormet livahtivat salamannopeasti pois sotkemasta vaaleita hiuksia, ja Anssi tunsi Jasperin kehon jäykistyvän. ”Oho, sori, emmä ees tajunnu—”
”Et helvetissä lopeta!” Sanat karkasivat Anssin huulilta vähän turhankin tuimana ärjähdyksenä, mutta miksi Jasper meni lopettamaan juuri silloin, kun Anssi ratsasti nautinnonaallon huipulla?
Jasper hätkähti Anssin kovaa äänensävyä, mutta sujautti kuitenkin sormensa takaisin miehen pehmeiden hiusten lomaan ja jatkoi rapsuttelua. Kun tyytyväinen hyminä kantautui Jasperin korviin, levisi rastapäisen miehen suupielet pieneen, hellään hymyyn.
Ei mennyt kuin hetki ja Anssi oli vaipunut uneen. Leveä rintakehä kohoili tasaiseen tahtiin, ja Jasper jatkoi Anssin pään silittelyä vuoroin kynsillään ja vuoroin sormenpäillään, tällä kertaa ihan tietoisesti. Siniharmaiden silmien katse palasi takaisin dekkarin sivuille, ja Jasper uppoutui jälleen fiktiiviseen maailmaan huulikoruaan hajamielisesti imeskellen.
Nyt seinäkellon tikitystä säesti Anssin uninen tuhina, ja Jasperin rinnassa sykki lämpö. Miten sellaiset pienet arjen hetket saattoivatkin tehdä hänet niin onnelliseksi?
*~*~*