Nimi: Sohvalla vieretysten
Kirjoittaja: Saappaaton
Esilukija: LillaMyy
Ikäraja: S
Genre: Draama, arkifluffy
Paritus: Enni/Maria
A/N: Jes, palasin pitkästä aikaa tämän parituksen pariin, kiitos Lillan! <3 Tätä oli kiva kirjoittaa, toivottavasti tätä on kiva lukeakin.
Kursiivi lainaus ei ole omani (tälläkään kertaa).
Haasteina Otsikoinnin iloja (paikkaotsikko), Teelusikan tunneskaala (rakkaus) ja Fluffy10 #2.Sohvalla vieretystenEnni keskittyi neulomaan pitsisukan vartta. Puikot liikkuivat sujuvasti, vaikka tahti oli vuosien varrella ehtinyt hidastua jonkin verran. Seitsemän oikeaa, langankierto puikolle ja ylivetokavennus. Lukulasit nenänvarrellaan Enni oli niin keskittynyt neulomiseensa, ettei heti huomannut viereensä istuvaa Mariaa.
Maria suoristi edestä aukinaista neuletakkiaan ja kietoi sen sitten paremmin ympärilleen. Pitkän tovin hän seurasi Ennin käsissä tanssivia puikkoja ja lankaa, joka taipui kyselemättä toisen käsissä juuri sinne, missä sen piti olla. Niin monta kertaa Maria oli vain istunut ja katsonut Ennin käsiä tämän muuttaessa lankakerän milloin mihinkin muotoon. Hän arvosti vaimonsa kädentaitoja, ja jaksoi edelleen yllättyä siitä, miten moneen yksinkertaisesta lankakerästä oli taitavan tekijän käsissä.
Seurattuaan rakkaansa neulomista aikansa Maria laski kätensä Ennin reidelle. Hän soi omasta maailmastaan havahtuvalle naiselle pehmeän hymyn, johon Enni ei voinut olla vastaamatta.
”Pistänkö kahvin tulemaan?”
Kysymyksen myötä Ennin oli pakko etsiä katseellaan kello ja todeta itselleen iltapäivän jälleen kuluneen kuin siivillä. Oli jo iltakahvin aika.
”Jos odotat hetken, niin tulen auttamaan.”
Maria nyökkäsi edelleen hymyillen ja jäi katsomaan, miten Enni jatkoi neulomistaan. Tultuaan kerroksen loppuun Enni teki tulostettuun neuleohjeeseen pienen, siistin merkinnän lyijykynällä, ja laittoi sitten langan ja keskeneräisen villasukanvarren hänen keskeneräisille töilleen varattuun koriin. Se oli mukavasti sohvapöydän välitasolla, johon hän ylettyi sohvalta hyvin, vaikka kumarteleminen alkoikin käydä hänen selkänsä päälle.
Maria oli noussut jo seisomaan, kun Enni oli saanut korin takaisin paikalleen ja lukulasinsa siististi pöydälle. Hän ojensi kättään ja auttoi vaimonsa sohvalta, eikä Enni vastustellut, kun Maria kumartui varastamaan keveän suukon. Sormet lomitettuina he suuntasivat yksissä tuumin keittiöön kahvin keittoon.
Vuosien saatossa he olivat hioneet täydelliseksi yhteisen kahvinkeittorutiinin, ja napsautettuaan kahvinkeittimen päälle Enni oli vuorostaan se, joka suukotti vaimonsa pehmeitä huulia. Marian sitten nostaessa heille kaapista kupit Enni etsi jotain makeaa kahvin kanssa.
”Tiedätkö, sinä et ole lukenut minulle pitkän aikaan”, Maria jutusteli päästyään istahtamaan pöydän ääreen. Enni hymyili itsekseen kuiva-ainekaappiin ja löydettyään kaipaamansa keksipaketin hän istui vaimoaan vastapäätä.
”Siitä tosiaan taitaa olla jo tovi.”
”Lukisitko sinä minulle tänään?”
Hymy viipyili Ennin huulilla, kun hän nyökkäsi. Maria istui siinä, häntä vastapäätä yhtä kauniina kuin aina ennenkin, eikä Enni vieläkään tahtonut uskoa saaneensa toisen elinkumppanikseen; vaimokseen. Tunnistaessaan tuon höpsön hymyn vaimonsa huulilta Maria pyöräytti huvittuneena silmiään.
”Taas sinä ajattelet ihan hupsuja, etkö ajattelekin?”
”Vain sinua, rakas.” Ennin silmät olivat täynnä lämpöä, eikä Maria voinut kuin vastata tuohon katseeseen, joka kerta toisensa jälkeen sai hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi.
”Kai sinä tiedät, että minä rakastan sinua aivan yhtä paljon?” Joskus tuota kysymystä oli vielä värittänyt epävarmuus, mutta se oli vuosien aikana kulunut pois Marian äänestä ja mielestä. Kyllä hän tiesi Ennin tietävän.
”Kahvinkeitin taisi lopettaa pulputtamisen”, Enni totesi kovin arkipäiväisesti. Maria nousi kaatamaan heille kahvia ja oli kuin ei huomaisikaan Ennin katsetta, joka seurasi hänen tointaan. Niin, kyllä Enni tiesi.
Kun kahvikupit oli pistetty tiskikoneeseen ja kahvipannu huuhdeltu, Maria oli palannut istumaan sohvalle. Pian hänen perässään seurasi Enni, jonka kädessä oli tuttu vihreäkantinen kirja. Rakkaudella vaalittu paperikantinen nide oli jo parhaat päivänsä nähnyt kulmien taittuessa hiirenkorville ja kannen värin kuluttua paikoitellen kokonaan. Silti sekä kirjan selästä että kannesta oli edelleen luettavissa keltaiset kirjaimet.
Enni istui Marian viereen ja kurotti lukulasinsa sohvapöydältä. Kirja lepäsi hänen sylissään sen hetken, joka Enniltä kesti avata lasiensa sangat ja asettaa silmälasit hyvin päähänsä. Sitten Enni avasi kirjan kannen ja nuolaisi sormenpäätään ennen kuin lehteili ensimmäisen luvun alkuun. Hän selvitti kurkkuaan ja aloitti sitten tutun kertomuksen:
”Kolossa maan sisällä asui hobitti.”
