Otsikko: Ei Azkabanista voi karata lakanaa pitkin
Päähahmo: Sirius
Ikäraja: K-11
Genre: dark draama, oneshot
Vastuuvapaus: Rowling omistaa kaiken oleellisen, tein tuokiokuvauksen hänen luomaansa maailmaan.
A/N: Teksti osallistuu
12+ virkettä XIII -haasteeseen. Sanalistan löytää tekstin lopusta. Erityiskiitos
FractaAnimalle, joka lukaisi tekstin läpi ennen kuin se löysi tiensä julkaistavaksi.
Ei Azkabanista voi karata lakanaa pitkinKalina kaikui käytävällä, ja sellien saranat valittivat ankeuttajien ujuttautuessa ruokien kanssa kohtaamaan karun kohtalon kohdanneet sielut, eikä Sirius ollut rahtuakaan epävarma siitä, montako Azkabanin asukasta oli ruokittavana ennen häntä. Hän oli käyttänyt useita päiviä ja öitä, ja kaikkea niiden väliltä, laskien sellien lukumäärät kalahduksista, pitäen kirjaa ajasta pysyäkseen laskuissa siitä, koska tarjolla oli iltapäivän ruoka, koska aamun, vaikkei hän enää aikonutkaan koskea yhteenkään niistä.
Toisina hetkinä hän oli ihminen, toisina koira, ja kuinka ennemmin hän olikaan Anturajalka kuin Sirius, mutta se sai hänen kyntensä lohkeilemaan, raapimaan niitä kiviä vasten niin kauan, kunnes iho niiden alla oli sinertävä pakkaantuneesta verestä. ”Klang”, ääni kuului kovempaa kuin aiemmat ennen sitä tai sen jälkeen, eikä Sirius kavahtanut kolahdusta enää niin kuin kaksitoista vuotta sitten. Ankeuttajan tuoma ruoka ei tuonut mukanaan kahvin aromia, eikä se muutoinkaan tuoksunut samalta kuin niissä muistoissa, jotka Sirius oli vanginnut mielessään lukittujen ovien taakse.
Nälkiintyneet hiljenivät, mutta Siriuksen vatsa murahteli vaativasti aiheuttaen kylmänpuistatuksen läpi kehon, ja kohmeiset raajat etsiytyivät yhä tiukemmin vahingoittuneen vaateparren suojaan. Silmät olivat jähmettyneet tuijottamaan Päivän profeetan viimeistä aukeamaa, jota koristivat ruusuin koristellut suruvalittelut ja kuolinilmoitukset. Pahaa-aavistamaton toukka oli eksynyt kulkemaan ruususta toiseen tajuamatta, etteivät piirretyt kukat tuoneet hänelle ravintoa sen enempää kuin suojaakaan. Sirius oli lakannut syömästä tasan kaksitoista päivää sitten, ja hänen alkoi olla vaikea pitää himonsa kurissa lankulla lepäävää ravintoa kohtaan, joka hänelle oli kannettu vain tunteja aiemmin.
Seuraavan aamun sarastus ei tuonut valoa vangituille. Sirius ei ollut nukkunut hetkeäkään sinä yönä, vaan hän oli palannut ajassa muistoihin, kelannut uudestaan ja uudestaan filmiä siitä, miten Peter Piskuilan seisoi Godrickin Notkossa nurkkaa vasten raunioituneessa talossa puisten säpäleiden keskellä. Vaikka Siriuksen ulkomuoto oli alkanut kosiskella kuolemaa luokseen, hän ei antaisi viikatemiehen viedä itseään ennen kuin olisi nähnyt haudan, joka kuului sille saastaiselle rotalle, jonka kuva komeili sellin lattialla lepäävän sanomalehden etusivulla.
Sirius tunnusteli kylkiään ja painoi sormensa luiden alle tuntien ikävän muljahduksen aina kun käsi kuljeskeli luun yli toisen luo varmistuakseen siitä, että niitä peitti enää pelkkä nahka. Pitkä verestävä naarmu jäi juovaksi vasemmalle kyljelle Siriuksen jo unohtaessa kynsiensä kunnon. Kun aurinko oli kiivennyt myrskyävien pilvien takana huipulle, alkoi se hiljalleen laskeutua takaisin kohti maan rajaa. Sirius ei tarvinnut kelloa, ei kolmatta silmää, tietääkseen, että iltaiset kalahdukset alkaisivat pian.
Vanki ei ollut enää mies vaan kapinen piski, jonka kynnet pureutuivat kiinni sellin lattiaan, johon piirtyi kaiverrus ”
S.M.” muistoksi siitä, miten syytön pakeni Azkabanista. Sillä sen Sirius tekisi, jättäisi saastaisen sellinsä taakseen, mikäli hänen aikeensa onnistuisi. Kalske alkoi, äänet kantautuivat yksi kerrallaan lähemmäs, kunnes kuului päivän kovin kolahdus, ja ovi aukesi kuin simpukka, vain vähän raolleen. Sirius oli muuttanut itsensä Anturajalaksi hämätäkseen vanginvartijaa, riuduttanut itsensä kuoleman partaalle mahtuakseen ujuttamaan itsensä pienestä raosta, joka jäi tyrmän oven ja karmin väliin, koska Azkabanista ei voinut karata lakanaa pitkin.
Kuonon alla kulki mielipuolinen hymyn häive. Sirius juopui siitä, miten tassuilla oli tilaa liikkua, miten hän sai ahnehtia happea käytävillä, jotka eivät olleet tahmaantuneet tarpeiden tyydyttymisestä, ja ennen kaikkea hän juopui siitä, miten hän oli enää muutaman askeleen päässä absoluuttisesta mahdottomuudesta. Hän oli kieputellut lankaa sormiensa ympäri rääsyjensä helmoista ensimmäiset kuusi vuotta, kunnes oli tajunnut menettävänsä ainoan asian, mikä piti hänet kylminä ja kosteina päivinä elossa, mutta enää hän ei ryysyjä tarvinnut, sillä nyt hän juoksi alasti lämpönään peite punkkien ja kirppujen kansoittamaa karvaa.
Sirius oli kuin risteilijä vailla matkustajia, sillä sinä hetkenä, kun tassut tavoittivat kylmän meriveden, joka upotti alleen koko koiran, syöpäläiset kavahtivat ja antoivat Siriuksen seilata yksin läpi aallokoiden lautturin tavoin. Hänen elämänsä oli pyörinyt noidankehää liian pitkään, mutta nyt se kierre oli viimein katkaistu, eikä Siriuksen ajatuksiin mahtunut muuta kuin kolme sanaa:
Tapa. Se. Rotta.
Sanalista:
1. epävarma
2. iltapäivä
3. sinertävä
4. kolahdus
5. kahvi
6. etsiytyä
7. ruusu
8. toukka
9. himo
10. sarastus
11. säpäle
12. hauta
13. ikävä
14. naarmu
15. kiivetä
16. silmä
17. kaiverrus
18. mikäli
19. simpukka
20. lakana
21. häive
22. absoluuttinen
23. lanka
24. lautturi
25. kierre