Kirjoittaja Aihe: Muumit: Kaikki muumit laaksossa -ja vähän ylimääräisiä | K-11 | Ficcejä finiläisistä | 9/9 VALMIS  (Luettu 9403 kertaa)

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Kaikki muumit laaksossa -ja vähän ylimääräisiä
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Muumit
Ikäraja: K-11
Henkilöt: Ansa, Arte, Captain Crystal, Clearwater, Crysted, Fredu, Ingrid, Kiirsu, Lasikeiju, Lauchuo, Lyra, Mirror, nominal, Ronen, Ränts, Sokerisiipi
Genre: Huumori, seikkailu
Yhteenveto: Sekalainen joukko finiläisiä löytää itsensä Muumilaaksosta, täysin tietämättömänä miten on sinne päätynyt ja vielä pahempaa: tietämättömänä omasta finiläisyydestään!
Varoitukset: (tavallaan) itsemurha
Disclaimer: En omista tässä ficissä esiintyviä henkilöitä (paitsi itseni), enkä myöskään omista muumeja tai muumimaailmaa.
A/N: Osallistuu haasteeseen Ficcejä finiläisistä II, Kasvata puu -haaste


1. luku

Herätessään keskeltä metsää, Mirror ei ajatellut asiaa sen kummemmin. Olihan hän ollut telttailemassa usein, joskus oli jopa teltta lentänyt päältä yön aikana, joten tilanteessa ei ollut mitään omituista. Se kuitenkin oli hieman omituista, että maisema näytti kaksiulotteiselta. Mirror pomppasi pystyyn, tutkaili käsiään ja tunnusteli sitten naamaansa. Kaikki oli kaksiulotteista! Metsäkään ei näyttänyt ihan tutulta, vaikka puut olivatkin tuttuja kuten kuusia ja… no kuusi oli ainoa puu, jonka hän osasi nimetä, kun koivuja ei näkynyt. Missä ihmeessä hän oli?

”Ääk!” läheltä kuului hätääntynyt kiljaisu. Olikohan joku vaarassa? Mirrorin ei tehnyt mieli lähteä suin päin vaaran suuhun, mutta toisaalta hänen uteliaisuutensa ei sallinut paikoilleen jäämistä. Ehkä hän voisi kurkistaa mitä oli meneillään ja päättää sitten. Käveltyään muutaman metrin, hän äkkäsi metsän keskellä seisovan piirretyltä näyttävän tytön, joka tuijotti käsiään kauhistuneena, aivan kuten hän oli itse tehnyt hetki sitten.

”Hei”, Mirror uskaltautui puhuttelemaan tyttöä. ”Näytät siltä, että sinullakaan ei ole yhtään ideaa siitä mitä on meneillään?”
”Ei toisiaan”, tyttö vastasi ja kipitti Mirrorin luokse. ”Olen Lyra.”
”Mirror. Missäköhän me olemme?”
”Muumilaaksossa”, kuului ääni heidän takaansa. Paikalle oli saapunut nuuskamuikkumaiseen riepuun pukeutunut nainen. ”Olen Fredu. Kuulin huutonne.”
”Mikä saa sinut luulemaan, että olemme Muumilaaksossa?” Mirror kysyi.
”Nuo ovat Yksinäiset vuoret” Fredu osoitti kolmihuippuista vuoristoa, joka näkyi puiden yläpuolella. Hän tunnisti Yksinäiset vuoret mistä tahansa, niin ahkerasti hän oli katsonut muumeja läpi elämänsä, kuten luultavasti jokainen suomalainen.
"Älä ole hölmö, miten me oltaisiin Muumilaaksoon päädytty?” Lyra epäili. Tilanne oli toki outo ja kaikin puolin järjenvastainen.
”En tiedä, muistan vain, että eilen menin nukkumaan tavalliseen tapaan ja sitten heräsin täällä”, Fredu selitti.
”Samat sanat”, Mirror sanoi.
Lyra nyökkäsi ja kokeili taskujaan, mutta huomasi kauhukseen olleensa pukeutunut pinkkiin mekkoon, jossa oli kaksi isoa nappia keskellä. ”Ei voi edes googlata mitä tapahtui, kun ei ole kännykkää”, Lyra harmitteli. 
”Lähdetään Muumitalolle päin, ehkä joku siellä osaa auttaa”, Fredu sanoi ja lähti kävelemään Yksinäisistä vuorista poispäin, toivoen suunnan olevan oikea.

He eivät kuitenkaan ehtineet kävellä pitkään, kun kuulivat avunhuutoja jostain korkealta. He tähyilivät ylös hämmentyneinä, kunnes tulivat suuren kuusen juurelle. Kuusessa roikku nainen tai tyttö, sillä oli hieman vaikea sanoa minkä ikäisiä ihmiset täällä olivat, kun kaikki olivat piirrettyjä.
”Auttakaa mut alas!” nainen huusi.
”Miten sinä sinne jouduit?” Fredu huusi takaisin.
”En tiedä, heräsin vaan täältä!”
”Oletko Katniss? Mirror vitsaili.
”Ei kun olen Captain Crystal, mutta miten mä pääsen alas?” nainen harmistui. ”En edes tiedä missä olen!”
”Muumilaaksossa”, Fredu kertoi, kun Lyra näppäränä lähti kipuamaan puuhun auttamaan Captain Crystalia alas.

Päästyään alas, Captain Crystal hymyili vihdoin muille. ”Vai että Muumilaaksossa? No tämä kaksiulotteisuus kyllä vihjasikin jotain outoa. Minne olette matkalla?”
”Muumitalolle, jahka sinne asti löydetään”, Lyra kertoi.
”No seuratkaa sitten mua, näin Muumitalon tuolta ylhäältä, se on tässä suunnassa”, Captain Crystal sanoi ja lähti johdattamaan joukkoa eteenpäin.
”Ay ay kapteeni”, Mirror heitti, mutta pettyi kun kukaan ei ymmärtänyt hänen Paavo Pesusieni -viittaustaan.

***

Suolainen merituuli kutitteli Arten nenää ja sai hänet aivastamaan. ”Johan oli herätys”, Arte valitti ja hieroi unihiekkaa -tai kenties ihan oikeata hiekkaa, koska hänen naamansa oli hiekan peitossa- silmistään. Miksi ihmeessä hän oli nukahtanut rannalle? Ja miksi hän tuijotti juuri muumien uimahuonetta kuin olisi telkkarin sisällä?

”Apua!”

Arte hyppäsi ylös ja äkkäsi pien meressä polskivan jonkun. Hän juoksi sankarillisesti lähemmäs merta, mutta hän ei viitsinyt kastella kenkiään (jotka muuten olivat rumat palikat, eiväthän nämä olleet hänen kenkänsä!), sillä apua huutanut henkilö oli jo melko lähellä rantaa ja näytti osaavan uida.
”Sinähän osaat uida”, Arte huomautti, kun nainen nousi merestä läpimärissä vaatteissaan.
”Osaan”, uimari sanoi.
”Miksi sitten huusit apua?”
”Koska heräsin kellumasta merestä!” nainen kivahti shokissa. ”En tiedä missä olen ja miksi olen täällä, menin vain nukkumaan kotonani ja heräsin merestä- hei onko tuo muumien uimahuone?”
”Siltä näyttää”, Arte sanoi. ”Olen Arte”, hän esittäytyi ja ojensi naiselle kätensä kuten kuului kohteliaisiin käytöstapoihin.
”Ingrid”, nainen esittäytyi ja kätteli toista. Hän vilkaisi märkiä vaatteitaan ja puristi hiuksistaan vettä. Hänen piti päästä jonnekin sisälle, kaikkein vähiten hän halusi vilustua nyt. Onneksi ilma oli lämmin ja aurinko paistoi, mutta kyllä kesälläkin pystyi vilustumaan. ”Tarvitsen uudet vaatteet.” Ei sillä, että ne vaatteet, jotka hänellä oli yllään edes olivat hänen omansa. Ne näyttivät ihan sellaisielta, joita Muumilaakson asukkaat saattaisivat pitää. Ingrid kyllä tiesi, ettei hän ollut mikään televisiossa esiintyvän piirretyn päähenkilö vaan tavallinen nykysuomalainen, joka halusi pikaisesti kännykän käteensä ja postata kokemuksensa twitteriin.
”Muumitalo on kai tuossa suunnassa”, Arte sanoi. He lähtivät kävelemään merestä poispäin, ihmetellen kaksiulotteista maailmaa, joka oli samaan aikaan niin uusi, mutta kuitenkin niin tutulta näyttävä.

”Oi, katso kissa!” Arte osoitti. Erään puun juurella istui vaalea kissa nuolemassa tassuaan. ”Onpa söpö!” Arte huusi innoissaan ja kiirehti paijaamaan kisua. Kissa kuitenkin sähähti varsin ikävästi ja yritti puraista Arten sormet poikki, kun hän yritti rapsuttaa kissaa kuonon alta.
”Kehtaatkin koskea minuun!” Kissa sähähti, saaden Arten hyppäämään kauemmas yllätyksestä.
”Se osaa puhua!”
”No mitä kuvittelit, täällä osaavat virtahevotkin puhua ja rakentaa taloja”, kissa murahti.
”Muumit! Ne on muumeja eikä mitään virtahepoja!” Ingrid korjasi vihaisena.
Kissa pyöräytti silmiään, joka näytti hieman hassulta, no kissalle. No, kaksiulotteissa lastenohjelmamaailmassa vallitsivat erilaiset säännöt. ”Olen Ränts, en mikään kissa.”
”Mutta olet kissa-” Ingrid aloitti, mutta kissa keskeytti hänet vihaisesti.
”Olen ihminen! Siis olin muutama päivä sitten kun asuin vielä tavallisessa asunnossani tavallisessa Suomessa, mutta nyt olen kissa kuvitteellisessa Muumilaaksossa!” Vaikka kissana eläminen saattaisi kuulostaa leppoisalta, sormien puuttuminen oli varsin ärsyttävää, kuten Ränts oli joutunut kokemaan. Ei voinut edes käyttää haarukkaa!

Ingrid tuijotti kissaa epäileväisesti. Kukaan kunnon suomalainen ei kutsuisi muumeja virtahepoiksi!
”Miten se tapahtui?” Arte uteli. Kissana oleminen kuulosti unelmalta! Tosin karvapallojen kakominen ei kuulostanut hauskalta.
”En tiedä. Mutta en ole ainoa. Tuo on ystäväni Kiirsu”, Ränts sanoi ja osoitti kiveä vieressään tassullaan, joka näytti varsin luonnottomalta siinä asennossa.
”Tuolla kissalla ei ole kaikki muumit laaksossa, luulee kiveä ystäväkseen”, Ingrid kuiskutti Arten korvaan.
”Kuulen tuon, kissoilla on hyvä kuulo ja kuinka monta kertaa pitää sanoa: en ole kissa!” Ränts sihahti, päästäen pettymyksekseen maukaisun lopuksi. ”Kiirsu, herää senkin laiskamato”, kissa -eikun Ränts- kivahti ja pukkasi kiveä.

Kivi liikahti ja venytteli sitten hitaasti. Se ei ollutkaan kivi, vaan kameleontti. ”Älä kutsu minua madoksi, tiedät varsin hyvin, että olen Kameleontti”, entinen kivi sanoi hitaasti ja tutkaili sitten tulokkaita tylsistyneesti.
”Tässä on Kiirsu. Hänkin oli ihminen, mutta on nyt kameleontti”, Ränts selitti.
”Älä kutsu minua Kiirsuksi, olen Kameleontti nyt”, Kiirsu -siis kameleontti- vastasi rattoisasti ja muutti väriään harmaasta heleänpinkiksi ihan vaan koska pystyi.
Ingrid tirskahti, ystävyksiksi nämä kaksi olivat täysin erilaiset. ”Mutta kyllähän kameleonteillakin voi olla nimi?”
”Nimeni on Kameleontti”, Kameleontti sanoi kyllästyneenä. Oliko se nyt niin vaikea ymmärtää?

”Joka tapauksessa, tiedättekö miten mahdamme päästä pois täältä?” Ingrid uteli.
”Luuletko, että olisimme täällä, jos täältä voisi päästä pois”, Ränts sihahti.
”Minä olisin”, Kameleontti huomautti. ”Miksi haluaisitte lähteä? Ihmiselämä oli tylsää ja ikävää, täällä saa vain makoilla missä haluaa päivät pitkät ja syödä Muumimamman keitoksia vaikka joka päivä.”
”Mutta minä en voi jäädä, minulta jäi koira ruokkimatta”, Ingrid tuskastui. Ajatuskin hänen suloisesta hauvastaan nääntymässä kotona sai hänelle kyyneleet silmiin.
”Ruuasta puheen ollen, minulla on nälkä”, Arte sanoi. ”Mahtaako täällä olla kauppaa?” Ei sillä, että hänellä olisi rahaa maksaa ruuasta, mutta Muumilaakson väki oli tunnettu ystävällisyydestä.
Ränts päästi maukahtavaisen naurun. ”Vai että kauppa! Tämä on Muumilaakso, oletko ikinä nähnyt Muumilaaksossa kauppaa? Tulkaa mukaamme Muumitalolle, ne houkat ruokkivat ketä tahansa”, Ränts ehdotti.

***

Ronen heräsi kammottavaan kiljumiseen ja siihen, että joku paiskoi häntä luudalla vatsaan.

”Ulos talostani, tunkeilija!” punapukuinen rouvashenkilö kiljui. ”Mokoma rosvo, kehtaatkin tunkeutua talooni!”
”Hei hei, ota rauhassa”, Ronen älähti ja kierähti alas sohvalta suojatakseen itseään luudaniskuilta. Missä ihmeessä hän edes oli? Ja miksi Vilijonkka huitoi häntä luudalla? Näkikö hän yhä unta? Iskut tuntuivat kuitenkin todellisilta.

”Äiti!” kuului huuto yläkerrasta. Sitten kuului kipitystä ja ovensuuhun ilmestyi kolme minikopiota Vilijonkasta. ”Meidän huoneessa on joku!”
”Oi voi, menkää alakertaan piiloon lapsikullat”, Vilijonkka neuvoi ja kääntyi sitten taas tuijottamaan vihaisesti Ronenia. ”Ai sinulla on rikostovereitakin? Kuinka monta?”
”Pihallakin on joku!” pienin lapsista piipitti ja osoitti ikkunasta ulos. Vilijonkka juoksi ikkunan luo ja Ronen päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen livistääkseen. ”Pyykkini! Tuo barbaari sottaa pyykkini!” Vilijonkka kauhisteli ikkunan ääressä.

Ronen livisti käytävään, jossa törmäsi kirjaimellisesti portaita alas tulleeseen henkilöön.
”Katso askeliasi”, nainen valitti.
”Katso itse, minulla on kiire”, Ronen sanoi ja kiiruhti ulko-ovea kohti kuullessaan Vilijonkan askeleet.
”Minne te rosvot menitte!” Vilijonkka huusi ja säntäsi käytävään. ”Kuka ihme sinäkin luulet olevasi!” Vilijonkka ärtyi ja huiskien toista tulokasta luudallaan.
”Au, olen Ansa eikä minulla ole hajuakaan mitä teen täällä”, Ansa esittäytyi, mutta päätti, että tuttavuuksien hierominen oli parasta jättää myöhemmäksi ja kannatti seurata ensimmäistä tunkeilijaa alas.

Päästyään pihalle, Ronen tunnisti talon ulkopuolelta: se oikeasti oli Vilijonkan talo ja hän oli jotenkin joutunut Muumilaaksoon. Ronen jähmettyi aloilleen. Nyt olivat maailmankirjat sekaisin, eihän hän mitenkään ollut voinut joutua yhdeksänkymmentäluvulla tehtyyn fiktiiviseen lastenohjelmaan. Oliko hänet huumattu?
”Onko siellä joku? Autatko vähän?” joku kysyi hänen takaansa. Ruohikolla makasi joku, sotkeutuneena pyykkinaruun ja lakanoihin.
Ronen sai hetken shokin jälkeen jalkansa liikkumaan ja alkoi selvittää pyykkinarusotkua. Ennen kuin hän ehti saada naisen vapaaksi, Vilijonkka ryntäsi pihalle hutkien Ansaa.

”Joudutte vielä putkaan, mokomat tunkeilijat-” Vilijonkka huusi naama punaisena -täydellisen tomaatinpunaisena niin kuin piirretyissä konsanaan-, mutta äkkäsi sitten vielä yhden tunkeilijan omenapuunsa alla. ”Hei, näpit irti omenoistani!” Vilijonkka kivahti ja lähti ajamaan omenavarasta takaa, josta Ansa oli helpottunut.
”Äkkiä nyt”, meidän kannattaa lähteä lipettiin ennen kuin Vilijonkka saa omenavarkaan kiinni”, Ansa huikkasi pyykkinarusta vapaaksi päässeen naisen ja tätä auttaneen miehen suuntaan ja otti varaslähdön pinkaisemalla pakoon. Hän pysähtyi vasta turvallisen matkan päässä ja kyykistyi kiven taakse. Hetken päästä kiven taakse syöksähti myös ne kaksi muuta pihalla ollutta.

”Huh, ajatella että aina naureskelin, kun Vilijonkka jahtasi telkkarissa muita takaa, mutta takaa-ajettavan osa ei olekaan yhtään hauskaa”, Ansa sanoi enemmän itselleen kuin muille. Vaikkei hän ollut ikinä nähnyt kanssakyykkijiään, hän epäili heidän olevan samassa jamassa. ”Olen Ansa.”
”Sanos muuta. Olen Crysted”, pyykkinaruun sotkeutunut nainen esittäytyi.
”Ronen.”
”Huh, eksytin hänet”, paikalle rynnännyt omenavaras huokaisi, saaden kaikki hätkähtämään. Hänen kaksiulotteisella otsallaan valui liioitellun isoja hikipisaroita. ”Ekaksi -nyt kun kerran esittäydytään- olen Lasikeiju, tokaksi mitä ihmettä?”
”Se taitaa olla päivän miete”, Crysted mutisi ja kurkkasi kiven yli näkyikö Vilijonkkaa. Reitti oli selvä, joten hän nousi pystyyn. Kyykkiminen kävi melkein urheilusta. ”En muista yhtään miten päädyin lastenohjelmaan ja miksi minulla on ylläni ruma punainen röyhelömekko.”

Ansakin tutkaili asuaan, joka oli kolmionmuotoinen ja ruman lohenvärinen ja sen alla jättimäiset puhvishortsit. Lasikeijulla oli sentään yllään sininen tunika, Ronenilla taas jonkinnäköinen tylsä harmaa ja pitkä takki.
”Onko kenelläkään muulla nälkä?” Lasikeiju kysyi. ”Pudotin poimimani omenan.”
”Mennään Muumitaloon”, Crysted innostui, unohtaen ruman mekon surkuttelun. ”Olen aina halunnut maistaa Muumimamman pannukakkuja!”
”Minä myös!” Lasikeiju innostui ja lähti hyppimään Crystedin kanssa eteenpäin.

Ansa kohautti olkiaan ja seurasi kaksikkoa. Iloinen musiikki alkoi soida, mutta naiset vain jatkoivat matkaansa huomaamatta sitä. Ronen seisoi paikoillaan ihmetellen tapahtunutta. Mistä musiikki kuului? Miten kaikki muut ottivat tämän asian niin tyynesti? Mikseivät muut ihmetelleet mitä oli tapahtunut. Miten kaksiulotteisuus toimi? Oliko Muumitalo edes tuossa suunnassa? Kaikesta hämmentävästä huolimatta, Ronen juoksi muut kiinni. Kaikista pahinta olisi jäädä tuumimaan näitä asioita yksin Vilijonkan armoille.

***

Olipa sänky muuttunut kovaksi. Ja kiviseksi. Oliko käden alla ruohoa? Käveleekö ötökkä käden päällä? Sokerisiipi avasi silmänsä ja huomasi nukkuvansa vuoren rinteellä. Mitä kummaa? Hän pomppasi pystyyn ja äkkäsi olevansa kaksiulotteisessa maailmassa, joka näytti ihan-
”Tuollahan on Muumitalo!” Sokerisiipi kiljaisi innoissaan niin kovaa, että sai aikaan kivivyöryn. Hän hyppäsi nopeasti sivuun ja katseli sitten kivien vierimistä alas rinnettä. Voi juku, hän oli jotenkin päässyt muumimaailmaan!

”Au!” Joku huusi alhaalta. Voi ei, oliko joku jäänyt kiven alle? Sokerisiipi juoksi nopeasti mutkittelevaa tietä alas ja äkkäsi liilamekkoisen naisen pitelevän jalkaansa. Hän ei tunnistanut tätä, mutta ehkä tämä oli joku Muumilaakson asukas.
”Voi ei, sattuiko sinuun?” Sokerisiipi huolehti.
”Tietysti, eikö näytä siltä!” nainen kivahti irvistäen kivusta. ”Hyppäsin pakoon vieriviä kiviä ja nyrjäytin nilkkani. Oli lähellä, ettei minusta tullut muhennosta, sillä minä vasta heräsin tästä.”
”Minäkin. Heräsin siis tuolta. Tiedätkö mikä on nopein reitti Muumitalolle?” Sokerisiipi kysyi.
”Muumitalolle? Oletko ihan selväjärkinen? Muumit ovat fiktiota.”
”Ai et olekaan paikallisia”, Sokerisiipi tuumi. Parempi niin, olisi ollut mälsää olla yksin tässä tilanteessa. Nyt he voisivat tutkailla Muumilaaksoa yhdessä! ”Olen Sokerisiipi, pääsetkö ylös?”

”Minä olen Clearwater”, nainen sanoi antaessaan Sokerisiiven auttaa itsensä pystyyn. Hän tutkaili maisemaa, johon oli hieman totuttavaa. Kaksiulotteisesti näkeminen kävi silmiin. ”Hei, eikös tuolla nuku joku?” Hän huomasi ja osoitti pari metriä alemmas.
”Herätetään hänet”, Sokerisiipi ehdotti ja lähti kävelemään alaspäin antaen Clearwaterin nojata itseensä. ”Ehkä hänkin on suomalainen.”

Mutta kun he ehtivät alas, nukkuva henkilö oli ehtinyt kadota. Niinpä kaksikko jatkoi hidasta matkaansa Muumitaloa kohti, Clearwaterin valittaessa jalastaan ja Sokerisiiven ihaillessa jokaista kukkaa ja risua.

Kun he saapuivat kukkaniityn kohdalle, he kuulivat huudon: ”Juoskaa!” Yhtäkkiä myös pahaenteinen musiikki alkoi soida.
”Voi ei, vaara!” Sokerisiipi kiljaisi. ”Piiloon!”
”Mistä tuo musiikki kuuluu?” Clearwater ihmetteli.
”Mikä musiikki, en minä kuule mitään”, Sokerisiipi sanoi ja piiloutui puun taakse, jättäen Clearwaterin ihmettelemään musiikin kuulumista.

Häntä kohti juoksi kaksi naista kovaa vauhtia. Ketään ei kuitenkaan näkynyt heidän takanaan. ”Juokse, ampiaiset tulevat!” Toinen naisista hoputti juostessaan Sokerisiiven seuraan puun taakse piiloon, ihan kuin se tekisi jotain ampiaisia vastaan. Ampiaisten pörrätessä Clearwater-paran ympärillä, Sokerisiipi päätti tehdä tuttavauutta uusiin tulokkaisiin.
”Hei, olen Sokerisiipi”, hän esittäytyi. ”Tuo tuolla on Clearwater”, hän osoitti. Clearwater seisoi täysin paikoillaan, jotta ampiaiset eivät pistäisi häntä.
”nominal”, keltamekkoinen nainen esittäytyi ja vilkaisi Clearwateria.
”Lauchuo”, esittäytyi se, jonka he olivat nähneet nukkuvan aiemmin. ”Hei, huomasitko että musiikki vaihtui”, Lauchuo ihmetteli. ”Kumma juttu tämä musiikki.
”Totta, mutta tykkään siitä”, nominal sanoi. ”Musiikin vaihtuminen varmaan tarkoittaa, ettemme ole enää vaarassa.”
”Mikä ihmeen musiikki?” Sokerisiipi ihmetteli. Hän ei vieläkään kuullut mitään.
”Etkö kuule sitä? Oletko paikallinen?" nominal tuumi. "Ehkä hän on joku sivuhahmo”, nominal kuiskasi Lauchuolle.
”En ole sivuhahmo, olen suomalainen”, Sokerisiipi vastasi. Häntä harmitti, sillä hänkin halusi kuulla musiikkia.

”Kiitos kun jätitte minut tuonne ampiaisten armoille”, paikalle nilkuttanut Clearwater murisi.
”Pisivätkö?” Lauchuo kysyi.
”Eivät onneksi, kun pysyin paikoillani. Miksi te niitä vihastutitte?”
”Minä satuin heräämään keskeltä noita kukkia”, nominal selitti. Oli ollut aika ihmeellistä herätä keskeltä kukkamerta, vaikkakin pelottavaa kun ei tunnistanut paikkaa. ”Ehkä litistin joitain ampiaisia. Lauchuo tuli kun kuuli musiikin.”
”Minkä musiikin!” Sokerisiipi alkoi hermostua. Hän ei kuullut sitten yhtään mitään.
”Kappas, se ei kuulu enää”, nominal huomasi.
”Ei tietenkään nyt kun puhumme. Eihän taustamusiikkia kuulu ikinä kesken keskustelujen”, Lauchuo päätteli. Vaikka oli outoa herätä muumimaailmasta, oli mukava saada jotain selville. Ehkä selvittämällä miten muumimaailma toimii, he saattaisivatkin päästä joskus kotiin.
”Pitäisikö lähteä Muumitaloa kohti?” Sokerisiipi ehdotti.
”Mennään vain”, Lauchuo myöntyi ja nelikko lähti kävelemään kohti metsää, jonka läpi pääsisi Muumitalolle. Iloinen musiikki alkoi taas.

« Viimeksi muokattu: 19.03.2018 10:11:13 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 971
Aaaaaaaaa mikä taideteos!!! <3<3<3<3

Nauraa räkätin ääneen, tämä oli ihan mahdottoman suloisen ihanan mahtavan huikea! Ja nuo musiikit tuolla väleissä! Nerokasta!! Mutta oi ja voi, toivottavasti ampiaiset eivät tule kiusaamaan Räntsiä!

P.S. Olen pitkään halunnut keltaisen mekon! Joskus 4-vuotiaana mulla oli superhieno keltainen röyhelömekko :)

//P.P.S. Sokrun kommentista tuli mieleen, että tuo "Ehkä hän on joku sivuhahmo” kuulosti kyllä ihan joltain mitä saattaisin sanoa ;D Ja tosi moni hahmo osui täysin myös mun mielikuviin!
« Viimeksi muokattu: 20.08.2017 22:25:46 kirjoittanut nominal »
Never regret something that once made you smile.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 769
Haha, tämähän oli ihan huippu! Ja tässä oli yllättävän osuvia hahmokuvauksia, jotka vastaavat omiakin mielikuvia kyseessä olevista finiläisistä. Ja Muumit on ihan paras fandom tällaiseen eeppiseen seikkailuun! <3 Tosi nokkela ottaa tuo kaksiulotteisuus noin isoksi elementiksi, koska onhan se nyt varmasti suuri muutos, kun on tottunut kolmiulotteiseen elämään :D Pidin tämän kepeästä, ääneen toteavasta kerronnasta ja sivuhuomautuksista, kuten myös kirjavasta hahmokaartista. Etenkin kiukkuinen Ränts-kissa ja Kiirsu-kameleontti aiheuttivat naurunpurskahduksia <3 Mahtavaa, ettei kaikki ole ihmisiä vaan mukana on tällaisia epäeläimiäkin!

Lainaus
"Tulkaa mukaamme muumitalolle, ne houkat ruokkivat ketä tahansa”, Ränts ehdotti.

Kuulostaa kyllä ihan Muumeilta :'D

Lainaus
Ronen heräsi kammottavaan kiljumiseen ja siihen, että joku paiskoi häntä luudalla vatsaan.

Ronen-ressukka sai kyllä kaikkein kurjimman herätyksen, mutta lainasin lauseen myös siksi, että se on vallan mainio. Vilijonkka oli kaikessa rääkyvyydessään ihka ilmiömäinen itsensä! Myös Ronenin ajatuksenjuoksu ja kriittinen suhtautuminen tarinan ja tapahtumien olosuhteisiin muistuttavat riemastuttavasti alkuperäistä inspiraatiotaan. Hienosti vangittu!

Kivana lisänä toimivat myös nuo taustamusiikkilinkit, ovathan ne aivan oma juttunsa ja niillä on iso osa tunnelmanluonnissa alkuperäisteoksessa. Mielenkiintoista on myös se, etteivät kaikki huomaa/kuule tätä musiikki-ilmiötä. Onko sillä kenties jokin syvempi merkitys? Ehkä se selviää!

Lainaus
”Tuollahan on Muumitalo!” Sokerisiipi kiljaisi innoissaan niin kovaa, että sai aikaan kivivyöryn. Hän hyppäsi nopeasti sivuun ja katseli sitten kivien vierimistä alas rinnettä. Voi juku, hän oli jotenkin päässyt muumimaailmaan!

Kunniamaininta tästä ällistyttävän todenmukaisesta kuvauksesta! Muumimaailmaan pääseminen olisi todella lottovoitto. Olen aivan kateellinen tälle Sokerisiivelle!

Lainaus
"Ehkä hän on joku sivuhahmo”, nominal kuiskasi Lauchuolle.

Tiedän, että näin monen henkilön kanssa jotkut jäävät pakostakin sivuhahmoiksi, mutta oman erinomaisuuteni vuoksi toivon, ettei näin käy (minulle? hänelle?) Sokerisiivelle!

Kiitos tästä loistavasta tarinan alusta! Odotan kiihkeästi jatkoa <3

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Aaw, ihana fikki-idea! Jään tätä innoissani seurailemaan. :3

-Ansa


kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 180
Eikä!! Minä olen ihana!! Miten oletkin saanut sisäisen olemukseni vangittua tähän niin hyvin, tämä on niin minä. Ihanaa, että sain olla kameleontti ja sain vielä Räntsin kaveriksi :3

”Nimeni on Kameleontti”, Kameleontti sanoi kyllästyneenä. Oliko se nyt niin vaikea ymmärtää?

--

”Minä olisin”, Kameleontti huomautti. ”Miksi haluaisitte lähteä? Ihmiselämä oli tylsää ja ikävää, täällä saa vain makoilla missä haluaa päivät pitkät ja syödä Muumimamman keitoksia vaikka joka päivä.”
Oi kikatin niin paljon tuolle, että haluan minua kutsuttavan kameleontiksi!! Ihan kuin minä. Ja samaistun kyllä tuohonkin, että voisin vain jäädä iäksi Muumilaaksoon! Tämä oli niin söpöä ja hölmöä.

Kaikki hahmot tässä on tosi hauskoja ja on kiva, miten olet hakenut ideoita ihmisten avoista! Kaikki olivat myös kivan erilaisia. Ja tykkäsin hirveästi siitä, kuinka osa otti tilanteen rennosti, osa oli ärsyyntynetä ja osa yritti miettiä rationaalisesti. Ronenin pohdinnat oli ihan parhaita!

Tämä on tosi ihana idea ja jään kyllä innoissani seuraamaan, mitä tästä kehkeytyy!

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Finiläisiä Muumilaaksossa, ihan huisi idea!

Tätä oli kyllä hauska lukea. Tyyli on sellaista kivaa kevyttä huumoria, johon ei tarvi kauheasti keskittyä, ja kerronta etenee jouhevasti. Miekin tykkäsin kovastin Ränts-kissasta ja Kiirsu-kameleontista! Sekä siitä, että itse huomasin heti kisulin! ;D

Musiikki-lisäykset olivat ihan huisit! Loistava keksintö, koska tosiaan, musiikki on niin olennaisessa osassa Muumeja. Tykkäsin myös siitä, etteivät kaikki kuulleet musiikkia - odotan innolla että miksi näin on. Myöskin tuo kaksiulotteisuus oli tosi kiinnostavaa! Ihania nuo kolmionmalliset mekkoset ja muut, mitä tyypeillä oli päällä.

Jään ehdottomasti seuraamaan!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Clearwater

  • Sudentuoja
  • ***
  • Viestejä: 313
  • chaos born in candlelight
Vitsi, miten söpö! Innostuin jo, kun luin Muumeista, koska mikä voisi toimia paremmin fandomina finiläisille kuin se? Tykkäsin myös tuosta kaksiulotteisuudesta ja etenkin nuo musiikit oli hauska lisä.

Ränts ja Kiirsu kissana ja kameleonttina oli ihan huippu, hihittelin sille pitkään. Kommentit on niin osuvia ja suurin osa finiläisistä kuulostaa siltä, millaisiksi olen heidät kuvitellut. Lievästi hajosin tuolle omalle ampiaiskatastrofilleni - mä olen juuri tuollainen, että jähmetyn paikalleni. Ja Ronen-raasu, kun joutui heti Vilijonkan armoille!

Jään ehdottomasti seuraamaan, tämä on ihana.
it's hard to light the candle,
easy to curse the dark
instead.

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 3 430
Voi ei, kuinka ihana idea!

Tykkäsin kepeästä ja hauskasta kerrontatyylistä, tätä oli helppo ja miellyttävä lukea. Vaikka henkilöitä on suuri joukko niin kivasti sait kaikki mukaan, ja kuten muutkin ovat jo kommentoineet niin hauskasti onnistuit tekemään hahmoista käyttäjien näköisiä! Musiikin ujuttaminen tekstiin toi tähän myös oman hilpeytensä.

Ja voi kyllä mie itkisin ja parkuisin nälkäkuoleman partaalla olevan koirani vuoksi! Pidin myös siitä, kuinka topakasti pidin huolen siitä, ettei muumeja erehdytä luulemaan virtahevoiksi - kaikista raivostuttavin muumijakso lieneekin juuri se, jossa eläintarhan työntekijät näin kehtaavat väittää.

Jään ehdottomasti seuraamaan tätä - mikä mainio seikkailu meillä onkaan edessämme. ;)
Moon dust in your lungs, stars in your eyes,
you are a child of the cosmos, a ruler of the skies.

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 1 011
    • Mieleni on maalaus
Oon ihan paras! Miten ootkin osannut vangita mut tähän noin hyvin? :D

Ihana idea ja ihana toteutus, kevyt ja juuri sopivasti hauska! Kävi kyllä Ronenia sääliksi, joutua nyt heti Vilijonkan hampaisiin. Räntsin maininta muumiperheestä houkkina, jotka ruokkivat kaikki, oli aivan mainio. :D

Jään innolla odottamaan miten tämä jatkuu, ihan loistavaa!
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
nominal: Heh ampiaiset ei onneksi löydä sinne asti :) Kiva että tykkäät keltaisesta mekostasi! (vastustan nyt kiusausta mennä tuhoamaan sen jotenkin :D)
Sokerisiipi: Musiikin salaisuus selviää aikanaan, stay tuned :D Tarkoituksena on kyllä pitää kaikki hahmot suht keskeisinä, ei huolta :)
Ansa: Kiva että tykkäät :3
Kiirsu: Luin pitkään että sun kommentissa luki: olet saanut ideoita ihmisten aivoista ja mietin mitä ihmettä, mistä aivoista?? mutta joo sitten tajusin lukeneeni väärin, kiva että kameleonttimaisuus miellyttää :3
Arte: Musiikki on tosiaan aika olennainen osa aikalailla kaikkia tv-ohjelmia, joten tuntui luonnolliselta ottaa sitä mukaan, vaikka pitääkin aina kuunnella aikamoinen litania noita muumimusiikkeja jotta löydän oikeat musat :D On se kyllä sen arvoista ;)
Clearwater: Piti valita joku fandom, mistä moni tietäisi ja Pottereista on jo kirjoitettu siihen viime ficcejä finiläisistä haasteeseen, niin ajattelin just että hei kaikkihan me tiedetään muumit! :D (plus mulla ittelläni on jonkinlainen muumi-innostus päällä)
Ingrid: Mietiskelin just sitä ennen tän postaamista, että toivottavasti kaikki tyypit ei ole ihan ooc mutta hyvä jos näin ei ole vielä käynyt :D
Fredu: Olen kai luonnon lahjakkuus ihmisten vangitsemisesssa (muumimaailmaan haa) :))
Yhteisesti kaikille kiitos kommenteista :-*

2. luku

Ensimmäiseksi muumitalolle saapuivat Arte, Ingrid, Kameleontti ja Kissa –siis Ränts. Kameleontti ei jaksanut kävellä, joten hän oli pummannut kyydin ystävälliseltä Ingridiltä. Ingridiä hieman harmitti, että hänen hiuksensa menivät sotkuun, sillä Kameleontille ei kelvannut kyyti olkapäällä tai käsivarsilla: hiukset kun loivat kuulemma sopivan pehmeän alustan.

”Oi juku, onhan tämä aika mahtia”, Ingrid hihkaisi Muumitalon näkyessä koko komeudessaan joukkueen kävellessä yksikaiteisen sillan yli. Ingridin innostunut kävely oli kuitenkin niin pomppuista, että Kameleontti-parka lennähti alas
”Voi ei!” Arte huudahti ja katsoi Räntsiä hätäisesti. ”Pelastakaa hänet!”
”Mitä sinä minua katsot, olen kissa, en pidä uimisesta”, Ränts maukaisi.
”Mutta minä en osaa uida”, Arte tunnusti häpeissään. Saadakseen muiden katseet pois itsestään, hän tuuppasi jo valmiiksi märän Ingridin veteen. ”Ingrid, mene!”
”Ää!” Ingrid huusi loiskahtaessaan veteen. Jo toinen kerta tänään! Hän tarttui räpiköivään Kameleonttiin ja heitti hänet Artelle, joka juuri ja juuri nappasi Kameleontin kiinni. Ränts hypähti taaksepäin saadessaan inhottavia vesiroiskeita päälleen.
”Hei, en ole mikään tavara, olen ihm- kameleontti”, Kameleontti valitti kovasta kohtelusta.

Samaan aikaan siltaa lähestyivät Crysted, Ronen, Lasikeiju ja Ansa. He olivat kuin olivatkin lähteneet Vilijonkan talolta oikeaan suuntaan. Crysted oli fiksusti päätellyt suunnan siitä, että Tiukka naapuri -jaksossa Muumipappa oli lähestynyt Vilijonkan taloa pohjoispuolelta.
”Katsokaa, siellä pelataan palloa”, Lasikeiju huomautti innoissaan.
”Mutta miksi tuo yksi on vedessä?” Ansa tuumi. Vaikka sää oli lämmin, ei olisi tullut ihan heti ensimmäiseksi mieleen mennä polskimaan matalaan jokeen.
”Ehkä se on vesikoripalloa?” Crysted ehdotti. ”Hei, saammeko tulla mukaan peliin?”
Arte kääntyi ympäri kuullessaan huudon. ”Lisää väkeä? Ovatko nuo Muumilaakson asukkaita?”
”Eivät näytä siltä”, Ränts tokaisi. ”Luulen, että he ovat samassa jamassa kuin me. Tosin kukaan ei näytä olevan samassa jamassa kuin minä ja Kiirsu”, hän mutisi vieläkin pettyneenä asiasta. Olisi eri asia, jos kaikki muut olisivat myös eläimiä, kuten hyönteisiä tai jotain. Sitten hän voisi tuntea olonsa hyväksi kissana olemisesta.

Ingridin kivutessa ylös joesta, uudet tulokkaat saapuivat sillan luokse.
”Keitä te olette?” Ronen kysyi, silmäillen vettä valuvaa Ingridiä säälivästi. Kukaan heistä ei näyttänyt Muumilaakson tarinoista tutuilta. Ingrid oli avaamassa suutaan, mutta hän aivasti ennen kuin ehti saada ääntäkään ulos. Tietysti hänen piti mennä vilustumaan!
”Minä olen Arte”, Arte esittäytyi. ”Tuo on Ingrid ja tuo Ränts, kissa jota ei saa sanoa kissaksi. Sitten on vielä Kiirsu-Kameleontti, joka oli ihminen mutta haluaa nyt olla kameleontti.”
Ronen ja Ansa vilkaisivat toisiaan kysyvästi, mutta Crystedin ja Lasikeijun mielestä kaikki kävi järkeen.
”Mitä enemmän sen kivempi. Haluatteko mennä syömään? Muumimamma näyttää tekevän ruokaa, kun savu nousee piipusta”, Crysted sanoi ja tuijotti seesteisen vaaleansinistä muumitaloa rakastunein silmin.
”Joo mennään vaan”, Lasikeiju sanoi ja tunki itsensä Arten ja muiden ohi. Crysted seurasi tätä nopeasti, koska hän halusi olla ensimmäinen, joka astui Muumitalon ovesta sisään.

Crystedin ja Lasikeijun asteltua alas sillalta, iloinen musiikki alkoi taas soida. ”Taas tuo musiikki!” Ronen huudahti ja vilkuili ympärilleen hädissään. ”Mistä se tulee, kuuletteko!”
”Joo, ihme juttu”, Arte ihmetteli.
”Minäkin kuulen”, Ansa totesi.
”Ja minä”, Ingrid myönsi.
”Minä en”, Ränts myönsi. Kameleontti äännähti olevansa samaa mieltä ja kävi sitten taas nukkumaan Arten käsivarsille.

Crysted ja Lasikeiju pysähtyivät hetkeksi ihmettelemään mitä musiikkia pitäisi kuulla, mutta kun he eivät kuulleet mitään, he jatkoivat juoksuaan Muumitaloa kohti. Lasikeiju oli johdolla, mutta Crysted kampitti hänet julmasti portailla ja syöksyi ensimmäisenä sisään Muumitaloon. Mikä hetki! Crysted tuijotti kaksiulotteista muumitalon olohuonetta innoissaan ja päätti selvittää vihdoin, missä muumitalossa sijaitsisi vessa, koska hänen Simssiin rakentamastaan Muumitalosta uupui vieläkin vessa.
”Kappas, emme odottaneet vieraita”, keinutuolissa istuva Muumipappa sanoi ja laski sanomalehtensä pöydälle.
”P-päivää herra Muumipappa”, Crysted hermostui. Hän ei ollut ennen tavannut oikeita julkkiksia!
”Minä varaan ensimmäisen pannukakun!” paikalle juossut Lasikeiju huusi, mutta törmäsi Crystedin selkään.
”Tunnetteko minut?” Muumipappa tiedusteli kivutessaan alas keinutuolista.
”Tietysti, maineenne kantaa pitkälle”, Crysted imarteli. ”Olen Crysted, tuo on Lasikeiju. Lisäksi pihalla on muutamia ystäviämme”, Crysted selitti. ”Olemme… tuota noin, turisteja.”
”Niinkö?” Muumipappa kiinnostui. ”Tervetuloa Muumilaaksoon. Mamma on tekemässä ruokaa, haluatteko jäädä syömään”, Muumipappa tarjosi ja viittoi heitä ruokasaliin päin. ”Mamma, pöytäämme liittyy vieraita”, Muumipappa huikkasi ja viittoi juuri sisään tulleita ruokasaliin, jossa oli jotenkin kummallisesti tarpeeksi tuoleja.
”Oi, kiitos miten ystävällistä”, Lasikeiju kehräsi. Nyt ovesta sisään astuivat muut sillalla olijat, jotka esittelivät itsensä ja liittyivät ruokapöytään.

Ruokapöydän ääressä istui nyt 11 henkilöä sekä Kameleontti, joka istui pöydällä. Muumimamma, Pikku-Myy ja Muumipeikko suhtautuivat asiaan yhtä rennosti kuin Muumipappa, ihan kuin ruualle liittyisi tavanomaan kuusi ihmistä ja kaksi eläintä. Kaikki muut hymyilivät hölmösti piirrettyä ruokaa notkuvalle pöydälle paitsi Ingrid, joka oli saanut märkien tamineidensa vaihtovaatteiksi pellepuvun, sillä muuta hänen kokoistaan vaatetta ei ollut löytynyt.
”Oho, onpas teitä paljon”, viimeistä perunavatia pöytään kantava Muumimamma ihmetteli. Pöydässä oli kuitenkin niin paljon ruokaa, että se riittäisi varmasti. Tosin Crysted ja Lasikeiju lastasivat lautasilleen pannukakkuja sitä tahtia, että ne saattaisivat loppua. Kameleontti ehti näpistää yhden itselleen ja naposteli sitä omistushaluisesti oranssin pöytäliinan päällä. Oli hieman harmi että hän oli niin pieni, nyt hän tuli kylläiseksi vähemmästä ruokamäärästä eikä jaksanut mitenkään maistaa kaikkea ruokaa. Pikku-Myy mulkoili ahneita tulokkaita paheksuvasti ja näpisti yhden pannukakun Lasikeijun kasasta tämän huomaamatta.
”Oletteko tekin Suomesta, kuten Ränts ja kameleontti?” Muumipeikko kysyi ja ojensi perunoita Ansalle.
”Olemme”, Ansa vastasi ja kääntyi sitten Räntsin puoleen. ”Mitä oikein olette kertoneet heille?” hän supatti niin, että kaikki muut paitsi muumit kuulivat.
”Että olemme Suomesta ja emme tiedä miten päädyimme tänne, ei mitään Tove Jansson juttuja”, Ränts selitti ja latki kulhoon laitettua maitoa. Maa tärähti hieman, joten maitoa roiskui Räntsin kuonoon. Miten eläimet edes saivat suuhunsa yhtään nestettä litkittyä kielellään? Se oli uskomattoman hidasta ja sottaista! Pöytäliina oikein täyttyi valkeista maitotarhoista.
Ansa nyökkäsi. ”Ehkä parempi niin. Turhaa järkyttää muumien maailmankuvaa.”

”Onpa hyviä pannukakkuja!” Crysted kehui. Ne olivat tavattoman muhkeita ja ne maistuivat ihan sellaisilta kuin hän oli kuvitellutkin. Lasikeiju nyökytteli, mutta ei pystynyt vastaamaan, sillä hänen suunsa oli niin täynnä.
Ronen maistoi varovasti palasen kalaa, mutta hämmentyi ruuan maistuvan olemattomalta. Ihan kuin pureksisi ilmaa, vaikka selvästi pureksi jotain. Ronen vilkaisi muita. Ansalla ja Artella oli täsmälleen samanlainen hämmentynyt ilme kasvoillaan. Samalla hämmentävä musiikki alkoi soida. He olivat kuitenkin jo tottuneet siihen kummallisuuteen, etteivät jaksaneet mainita toisilleen asiasta.
”Ei maistu miltään?” Ansa ihmetteli.
”Maista pannukakkua”, Lasikeiju kehotti ja leikkasi Ansalle ystävällisesti palasen. Jokaisen piti maistaa tätä herkkua!
Ansa otti palan vastaan, mutta vaikka hän kuinka pureskeli sitä, sekään ei maistunut yhtään miltään. ”Ei vieläkään maistu miltään”, Ansa tuskastui. Epäreilua, hänkin halusi maistaa Muumimamman pannukakkuja!
”Sama täällä”, Arte harmistui pureskellessaan Crystedin lautaselta varastamaansa palasta.
”No enemmän minulle”, Crysted kohautti olkiaan ja jatkoi syömistä.
”Miksi vain osa meistä maistaa ruokaa ja kuulee musiikkia?” Ronen ihmetteli ja huomasi sitten muumien tuijottavan häntä hämmentyneesti. Maa tärähti omituisesti. Kenties oli parempi jättää tällaiset pohdiskelut toiselle kertaa.
”T-tuota… Teetkö aina näin paljon ruokaa?” Ronen kysyi. ”Eikö mene haaskuuseen?”
”Ei oikeastaan. Ruokaa syntyy aina sopivan verran”, Muumimamma sanoi hymyillen. ”Ehkä minä tänään aavistin, että saattaisi tulla vieraita, kun valmistin enemmän ruokaa.
”Entä mistä saatte ruokaa?” Ansa uteli ja katseli pettyneesti herkullisen näköistä ruokaa, joka ei maistunut miltään.
”Puutarhasta tietty”, Muumipappa vastasi. ”Mamman puutarha on Muumilaakson komein.”
”Kasvaako puutarhassa kananmunia? Ja jauhoja? Entä voita?” Ansa jatkoi. Yhtäkkiä musiikki vaihtui enemmän pahaenteiseksi. Se ei tiennyt hyvää.
”Tuota…” Muumimamma aloitti hämmentyneenä. ”Niitä vain aina on.” Maa alkoi taas järistä, tällä kertaa yksi taulu kolahti lattialle.
”Älä nyt riko neljättä seinää!” Ingrid hyssytteli ja pisti kätensä päänsä päälle suojaksi uhkaavasti heiluvalta kattokruunulta. Kameleontti kiljaisi lennähtäessään alas pöydältä ja Pikku-Myy parahti vesilasin kaatuessa hänen päälleen. Crysted kumartui auttaakseen Kameleontti-Kiirsun ylös.
”Ei seiniä rikkoutunut”, Muumipeikko ihmetteli pälyillen ympärilleen, kun maanjäristys oli ohi.

Maanjäristykset vaikuttivat Arten mielestä epäilyttävältä. Hän päätti kokeilla päähänsä pistäytynyttä teoriaa. ”Tove Jansson”, hän sanoi ja kuten hän olikin arvellut, maa alkoi taas järistä.
Tällä kertaa järistys oli niin voimakas, että tauluja tippui oikein kunnolla ja perunoita vieri ihmisten lautasilta alas. Ränts hypähti säikähdyksestä kattokruunuun. Crysted tipahti tuoliltaan melkein Kameleontin päälle ja Arten tuoli kaatui kokonaan kumoon vieden naisen mukanaan. Yksi potaatti iski Muumipappaa kuonoon ja yksi Ansaa silmään. Lasikeiju meinasi tukehtua yhteen pannukakkuun, joten maitoa syliinsä saanut Ingrid kiiruhti taputtamaan tätä selkään. Ronenin päälle kaatui vaahterasiirappia, jonka seurauksena hän iski epähuomiossa Muumipeikkoa naamaan. Järistyksen loputtua vain pöydän päässä istunut Muumimamma oli säästynyt katastrofilta.
”Okei, ei metaa”, Arte totesi noustessaan pystyyn ja hieroessaan kipeää päätään.
”Mikä se on? Joku juustoko?” Pikku-Myy kysyi.
”Joo juustohan se”, Ronen kiirehti valehtelemaan. Näytti siltä, että maanjäristysten voimakkuus lisääntyi eksponentiaalisesti, kun he mainitsivat jotain Muumilaakson fiktiivisyydestä. Hän ei halunnut edes ajatella minkälainen seuraava järistys olisi: Hehän saattaisivat vaikka tuhota koko Muumilaakson epähuomiossa!

***
(Musiikki)

”Olemme kävelleet ikuisuuksia, kuinka pitkä matka meillä on vielä edessä?” Captain Crystal tuumi. Koko metsä näytti ihan samalaiselta, he voisivat yhtä hyvin kävellä ympyrää tietämättään.
”En tiedä”, Fredu mietti, hänkin halusi jo pikaisesti Muumitaloon tapaamaan muumiperheen. Kuinkakohan pitkiä he olisivat suhteessa muumeihin? Oliko muumeilla tulitikkuja? Kuka julkaisi muumien sanomalehden? Hän halusi heti tietää kaiken mahdollisen muumeista!
”Ettekö tosissaan kuule tuota musiikkia?” Lyra tuskasteli. Musiikkia oli kuulunut siitä lähtien, kun he olivat alkaneet kävellä, se loppui vain silloin kuin he alkoivat jutella enemmän ja jatkui aina hiljaisuuden pidentyessä. Muut taatusti luuluvat häntä hulluksi!

Mirror, Captain Crystal ja Fredu vilkuilivat toisiaan hieman oudoksuen. Kukaan ei viitsinyt mainita Lyralle, että olisi aika käydä kallonkutistajalla. Tosin Muumilaaksosta ei ehkä löytyisi sellaista. Mirror selvitteli kurkkuaan. ”Kapu, ehkä sinä voisit kiivetä taas puuhun tähystämään missä asti muumilaakso on?” Hän ei aikonut myöntää muille, että hänellä oli korkeanpaikan kammo, koska hän oli joskus jäänyt jumiin korkeaan lastenkeinuun.
Captain Crystal pyöritteli silmiään ja raapaisi kaulaansa. Hänen oranssissa mekossaan oli inhottavan kutittava röyhelökaulus, joka hiersi ikävästi. Hän ei todellakaan kiipeäisi yhtään minnekään, puussa herääminen oli tarpeeksi traumaattista.”Lyra voi mennä, hän osaa kiivetä puihin paremmin kuin minä.”
”No, voisinhan minä”, Lyra tarjoutui ja valitsi sopivan kiipeilypuun. Hän oli nuoruudessaan kiipeillyt kovasti, vaikka olikin aina välillä satuttanut itsensä. Hän kipusi varsin vaivatta kuuseen, vaikka kuusenneulaset pistelivätkin käsivarsiin. Miksei tässä mekossa ollut hihoja!
Saavuttuaan kuusen latvaan, hän huomasi Muumitalon helposti parinsadan metrin päässä. ”Joo, Muumitalo näyttää olevan aika lähellä”, Lyra huikkasi alas. Kuusesta näki jotain muutakin: ihmisiä! Jotain kumma oli meneillään kymmenen metrin päässä.

***

(Musiikki)

”T-tuota, mitä tässä pitäisi tehdä?” Clearwater änkytti, tuijottaen kauhistuneena kylmää hohkavaa Mörköä, joka lähestyi heitä uhkaavasti.
”Nyt tarvittaisiin Muumipeikkoa”, Sokerisiipi uikutti, tarratessaan kiinni Lauchuon beesin kolmiomekon olkapäähän. Kaikkihan tiesivät, että Mörkö oli ihastunut Muumipeikkoon ja totteli siksi tätä. Mörkö päästi inhan saranamaisen mörähdyksen lähestyessään heitä.
”Mitä jos peräännytään varovasti takavasemmalle?” nominal kuiskasi, peläten, että Mörkö kuulisi hänen suunnitelmansa ja hyökkäisi. Toisaalta, Mörkö ei ollut tunnettu nopeudesta. Hänen oloaan ei helpottanut, että hän muisti joskus kirjoittaneensa Muumimamma/Mörkö pervoilua. Jos hän ikinä näkisi Muumimamman, hän ei kehtaisi katsoa tätä silmiin.
”Mitä sinä haluat?” Lauchuo kysyi rohkeasti Möröltä, mutta mörkö päästi pelottavan mörähdyksen.
”Mitä se sanoo?” Clearwater kysyi ja siirtyi lähemmäs tärisevää Sokerisiipeä ja Lauchuota. nominalista tuntui vaaralliselta olla ainoa, joka seisoi sivussa, joten hän kiiruhti Lauchuon taakse.
”En minä osaa puhua mörköä”, Lauchuo parkaisi huomatessaan jääneensä ensimmäiseksi, muiden piilotellessa hänen takanaan. He perääntyivät hitaasti Mörön lähestyessä.
”Mitä jos vain juoksisimme? Ei se saa meitä kiinni”, Lauchuo ehdotti epävarmasti.
”No sitten se kuitenkin ampuu jotain jääsäteitä meidän päälle”, Clearwater pelkäsi ja meni tarkemmin piiloon Lauchuon taakse.
”Enpä usko”, nominal tuumi ja vilkuili ympärilleen aseen löytämisen toivossa. Olisiko liikaa toivottu, että jossain sattuisi lojumaan kivääri? Ei hän tietenkään mörköä uskaltaisi ampua, mutta ehkä varoituslaukaus pelästyttäisi sen.
”Ehkä se on kuin hevonen, se haistaa pelon. Ei pelätä”, Lauchuo ehdotti järkevästi.
”Helpommin sanottu kuin tehty”, Sokerisiipi inahti tärinänsä lomasta. Ei hän pelosta tärissyt vaan kylmästä, hän hoki itselleen.

Lämpimän kesäinen sää oli vaihtunut inhottavan kylmäksi sen jälkeen, kun he olivat äkänneet mörön. Vain hetkeä sitä ennen muut olivat väittäneet kuulevansa musiikkia, mutta Sokerisiipi ei ollut pettymyksekseen vieläkään kuullut mitään. Ei hän halunnut olla mikään sivuhahmo, hän halusi myös kuulla musiikkia!
”Kuules nyt Mörkö”, Lauchuo yritti järkevöidä niin kuin Muumipeikko konsanaan. ”Me olemme vain turisteja, jotka haluavat vain päästä Muumitalolle. Anna meidän jatkaa matkaa.”
Mörkö ei näyttänyt välittävän tai ymmärtävän vaan jatkoi ärinäänsä.
”Meistä tulee jääpuikkoja!” Sokersiipi itki. Hän oli vasta niin nuori ja hänellä oli niin paljon elettävää! Hän halusi tavata Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon ja selvittää oliko heidän välillään oikeasti muuta kuin ystävyyttä, kuten hän tuumiskeli.
”Ei ole mahdollista”, Lauchuo mietiskeli ja astui kaikkien yllätykseksi lähemmäs mörköä.
”Mitä sinä teet!” nominal kiljaisi ja yritti napata Lauchuon mekosta kiinni vetääkseen tämän takaisin, mutta Lauchuo oli ehtinyt liian kauaksi, eikä nominal millään hinnalla halunnut astua yhtään lähemmäksi Mörköä. Pelkästään parin metrin päässä oleminen sai hänen luunsa tutisemaan.
”Ajatelkaa nyt, me olemme lasten tv-sarjassa! Ei kukaan kuole Muumeissa”, Lauchuo selitti. Maa alkoi täristä voimakkaasti. Heidän kävellessään maa oli tärissyt muutaman kerran oudosti, mutta järistykset alkoivat käydä kovemmiksi.
”Älä ole tyhmä, juostaan vain pakoon”, Clearwater ehdotti.

Lauchuo oli nyt niin lähellä Mörköä, että hän ei voinut olla tärisemättä kylmästä. Hän oli aina miettinyt mitä kävisi, jos Mörkö vihdoin koskettaisi jotakuta. Hän kuitenkin epäili, ettei niin tulisi käymään. Jos he olivat Muumilaakson tarinoissa, he eläisivätkin sen sääntöjen mukaan, sitä musiikin kuuluminenkin kai merkitsi. Mörkö ei ollut ikinä koskettanut ketään elävää Muumeissa, joten niin ei kävisi nytkään.

”Mörkö!” joku huusi heidän takaansa. Paikalle oli saapunut lisää väkeä. Vihreään nuuskamuikkuriepuun pukeutunut nainen juoksi Mörön luokse ihmeissään. Muut kolme kävelivät Sokerisiiven, nominalin ja Clearwaterin luokse varuillaan.
”Olen aina miettinyt kuinka kylmä Mörkö oikeasti on”, Fredu ihmetteli. Hänhän pystyi tuntemaan kylmyyden luissaan asti!
”Tulkaa pois sieltä”, Sokerisiipi varoitti. Mörön käsi alkoi lähestyä tärisevää Lauchuota uhkaavasti.
”Ei Mörkö ole paha, hän on vain väärinymmärretty”, Fredu puolusti. ”Hän ei ikinä satuttaisi ketään. Vai mitä mörkö?” Mörkö ei ollut huomaavinaankaan Fredua tai muita, vaan tuijotti Lauchuota äristen.
”Lauchuo, varo jääsäteitä!” Clearwater kiljaisi ja kumartui pieneksi palloksi. Musiikki vaihtui.
Lauchuo tuijotti ärisevää mörköä uhmakkaasti silmiin, tämän tassun ollessa vain senttien päässä hänen otsastaan. Miksiköhän tämän nenä oli liila? Oliko tällä huono verenkierto nenässään? Sitten hän tunsi kylmän sormen koskettavansa otsaansa ja tunsi raajojensa jähmettyvän paikoilleen ja ajatustensa sumentuvan.

Sokerisiipi päästi korviahuumaavan kiljaisun ja pinkaisi Mörön ohi pakoon. Hän halusi pikaisesti halaamaan Muumimammaa! Clearwater, nominal, Mirror, Captain Crystal ja Lyra seurasivat Sokerisiipeä mitä pikimmiten, kauhistuneena tapahtuneesta ja syyttäen itseään siitä, etteivät he olleet yrittäneet estää Lauchuota.

Fredu sen sijaa tuijotti vihreällä ruoholla makaavaa jääksi muuttunutta Lauchuota lasittunein silmin. Hänestä tuntui ihan kuin hänen vanhempansa olisivat juuri kertoneet hänelle eroavansa täydellisen kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Hän oli aina ylistänyt Mörköä väärinymmärrettynä ja sympaattisena sosiaalisena hylkiönä, johon hän oli samastunut. Hän oli jopa kirjoittanut Mörölle ylistysrunoja yön pimeinä tunteina kärsiessään unettomuudesta. Miten tämä kehtasi pettää hänen luottamuksensa niin! Fredu nosti viimein katseensa Mörköön, joka oli nyt ojentamassa tassuaan häntä kohti. Viimein Fredu heräsi horroksestaan ja sai jalkansa liikkeelle. Hän pinkaisi muiden perään Muumitaloa kohti jäätyneitä kyyneliä poskillaan.

Never underestimate the power of fanfiction

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Nii on ensinnäkin loistava, se houkutteli tänne. Tykkään myös hirveästi finiläisistä kirjoitetuista fikeistä, ja näiden sijoittaminen muumilaaksoon oli loistava idea!

Ihanat musiikit, niistä erityispisteitä! Kaikissa muumifikeissä pitäisi olla taustamusiikit ;> Liittyyköhän niiden kuulein johonkin uskomiseen tai sellaiseen, hmm. Voi Lau, muuttuihan Pikku-Myykin jääksi Jäärouva-jaksossa!

Odottelen innolla, mitä sankarimme joutuvat vielä kokemaan!
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Mirror

  • GD-addikti
  • ***
  • Viestejä: 213
  • Ava by: Crysted
    • Eugene
Apua, täähän oli ihan mahtava! Tosi kiva kun aikalailla kaikki haasteessa olijat pääsi mukaan :DD
Naurahtelin kyllä tuolle kameleonttikohdalle, luulenpa että kun tulee jatkoa niin se tulee olemaan aikas nauruntäyteistä xD

En muuten tiedä, olenko jossain sanonut vai keksitkö ite mutta mähän en siis oikeastikkaan tykkää korkeista paikoista O.O tai siis eihän siinä ylös menemisessä mikään estä mutta alas ei meinaa uskaltaa tulla edes kauhean matalalta :D rupesin sitä vaan miettimään kun mainitsit tuossa tuon korkeanpaikankammon :D

Noi musiikit toi kanssa ihanasti tunnelmaa tähän, oli kyllä älyttömän hyvä idea lisätä ne mukaan tekstiin! Kiinnostusta lisäsi muuten myös tuo, että vain osa kuuli tuon musiikin ja maistoi ruoat, jäin tässä mietiskelemään että miksi :)

Innoissani odottelen jatkoa ;) oot kyllä yksi mun lempi kirjoittajista!

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 1 011
    • Mieleni on maalaus
Oioioi, loistava idea että neljännen seinän rikkominen tuhoaisi Muumilaakson! Samoin musiikki osan kuulemana ja ruoka osan maistamana oli mielenkiintoinen käänne, jännä nähdä mihin se liittyy. :)  Mun on varmaan aika lyödä foliohattu päähän, koska oon aina paasannut siitä miten väärinymmärretty Mörkö on. :D
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Oi onpas ihanaa:) Jotenkin jäi ensimmäinen osa kommentoimatta vaikka kyllä sen luinkin. Tykkään tästä ja varsinkin kun muumimamma kerto siitä kuinka ruokatarvikkeita aina vaan on ja ruokaa on aina sopivasti, niin muumimaista <3 Oli varsin söpöä ja jään odottelemaan jatkoa.

Surullista että Lau jääty:(

Clearwater

  • Sudentuoja
  • ***
  • Viestejä: 313
  • chaos born in candlelight
Miten söpö luku! Tykkään aina vaan enemmän musiikeista yhdistettynä kohtauksiin, ne tuo niin paljon elävyyttä, kun niitä oikeasti kuuntelee samalla. Ja neljäs seinä! Aivan mahtavaa!

Pitää mainita, että hajosin totaalisesti Lasikeijun "Katsokaa, siellä pelataan palloa"-huomautukselle. Ja voi ei, Lau! Toivottavasti hän sulaa ja pääsee meidän mukaan muumien luo! Hui, jännittävä kohtaus!

Finiläisistä kirjoitetut ficit on kyllä ihania. Innolla jään seuraamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu - etenkin, miksi jotkut kuulevat musiikkia ja jotkut eivät.
it's hard to light the candle,
easy to curse the dark
instead.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 971
Mitä hullua taustatutkimusta sä oot oikein tehny tätä varten XDDD nimimerkillä "ei se nyt niin pahaa pervoilua ollut" :D

Oijoi tää oli taas aiiivan ihana! Odottelin autolle hinaajaa epätoivoissani, ja sitten rupesin lukemaan tätä ja maailma näytti taas vähän paremmalta paikalta. Joten kiiiiitos tästä ihanuudesta <3
Never regret something that once made you smile.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Oi oi, tykkäsin kans kauheasti neljännen seinän rikkomisesta ja sen katastrofaalisista seurauksista! Arte-paran pää.

Lainaus
Saadakseen muiden katseet pois itsestään, hän tuuppasi jo valmiiksi märän Ingridin veteen. ”Ingrid, mene!”
Eikä, tämä kuulosti ihan siltä kuin Ingrid olisi pokemonini ja huutaisin "Ingrid, matkaan!" :D Ihan huippu. Myöskin Kiirsu-Kameleontin käpertyminen syliini, aww. Tätä on kyllä niin hauska lukea! En yleensä tykkää huumoriteksteistä, mutta tämän parissa tulee kyllä tyrskittyä.

Lainaus
”En minä osaa puhua mörköä”, Lauchuo parkaisi huomatessaan jääneensä ensimmäiseksi, muiden piilotellessa hänen takanaan.
Aww. Kukapa osaisi!

Lainaus
”Ehkä se on kuin hevonen, se haistaa pelon. Ei pelätä”, Lauchuo ehdotti järkevästi.
”Helpommin sanottu kuin tehty”, Sokerisiipi inahti tärinänsä lomasta. Ei hän pelosta tärissyt vaan kylmästä, hän hoki itselleen.
Ihana kohta! Tykkäsin, miten jokaisella finiläisellä oli oma roolinsa ja luonteensa. Lau on tässä rohkea rohkelikko, kun taas Sokerisiipi tärisee pelosta ja inisee kauhusta. Tulee tosi elävä ja todentuntoinen kuva hahmoista!

Lainaus
Hän oli jopa kirjoittanut Mörölle ylistysrunoja yön pimeinä tunteina kärsiessään unettomuudesta.
Voi ei, niin symppistä! Fredu-parka, rakas hahmo menee nyt pettämään tuolla tavalla!

Tätä on ihan hirveän kiva lukea, jatkoa! ^^


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 554
  • inFINIty
    • Listaukseni
Hui hui kun tässä onkin vierähtänyt kauan (heheh kuukausi) anteeksi, koulu vaati veronsa. Kaikille taas yhteinen kiitos kommenteistanne :3
Isfet: Saatat olla hieman oikeilla jäljillä musiikin suhteen ;)
Mirror: Olen ilmeisesti ajatustenlukija, koska vetäisin ihan päästäni että olisit korkeanpaikankammoinen :D Oi kiitos kovasti lempikirjoittajasi tittelistä, tässähän ihan punastuu ^.^
Fredu: Jes, hyvä että olet oikeastikin mörköfani! Hauskaa että satun osumaan oikeaan pikkujutuissa :D
Lyra: Jei, kiva että muumitarinani on muumimainen :)
Clearwater: Kiva että tykkäät musiikeista ja tarina jaksaa naurattaa :) ainut homma musien kanssa joka mua vähän pännii on se että ne ei välttämättä aina kestä sopivan aikaa, että toivottavasti se ei haittaa :D
nominal: hehe OON VAKOILLU SUA IKKUNASTA! ei vaa lueskelin jotain mun vanhoja muumificcejä ja olit kommannu että olit joskus kirjottanut muumimamma/mörköä :D Kiva että piristi :3
Arte: Jee sainko sut käännytettyä pikkiriikkisen huumorificcien puolelle :D tässä tätä jatkoa (vihdoin)


3. luku

”Odot…takaa”, nominal puhisi jäädessään juoksukisassa viimeiseksi. Jopa hitaasti liikkeelle lähtenyt Fredu oli ohittanut hänet. ”En jaksa… juosta enää.”
Mirror vilkaisi taakseen. Mörkö ei ollut seurannut heitä, joten oli turvallista pysähtyä. Captain Crystal ja Clearwater lysähtivät maahan istumaan ja Lyra hyppeli aloillaan hermostuneesti. Sokerisiipi ja Fredu olivat vieläkin kyynelien partailla. nominal saavutti vihdoinkin muut ja lysähti makaamaan ruohikolle keräämään henkeä.

”Meidän ei olisi pitänyt juosta karkuun, Lauchuo parka”, Captain Crystal tuskastui.
”Olisimme itsekin jääneet jääpuikoiksi”, Mirror puolusti.
”Haluan Muumimamman luo!” Sokerisiipi parahti.
”Hei, oletteko kunnossa?” kuului tuttu ääni. Metsästä heitä kohti saapui Nipsu.
”Nipsu!” Fredu kiljaisi innoissaan. Ensimmäinen ihka oikea muumilainen (petturi-mörköä ei laskettu!), jonka hän näki.
”Ai, tunnette minut. En ole tietääkseni nähnyt teitä ennen… miksi makaatte maassa?” Nipsu kysyi hämmentyneenä.
”Juoksimme pakoon mörköä”, Lyra selitti ja tunnusteli piikikästä ruohoa allaan.
”M-mörköä?” Nipsu kauhistui ja vilkuili ympärilleen. ”Ehkä pitäisi sitten jatkaa matkaa”, hän jatkoi vikkelästi.
”Etsimme Muumitaloa, voitko johdattaa meidät sinne?” Fredu kysyi, vaikka luultavasti he löytäisivät sinne itsekin, jos Lyran tähystelyneuvoihin oli uskomista. Fredu kuitenkin halusi viettää aikaa aidon muumilaaksolaisen kanssa.
Nipsu mielistyi pyynnöstä niin, että unohti mörköpelkonsa. ”Tietysti, neiti hyvä, tätä tietä”, Nipsu sanoi herrasmiesmäisesti ja viittoi muita seuraamaan. Fredu tarttui Nipsua käsikynkästä, saaden tämän punastumaan. Muut nousivat ruoholta hieman vastahakoisasti ja lähtivät seuraamaan Nipsua Muumitalolle.

***

Epäonnisen ruokailun jälkeen ihmiset, muumit ja eläimet nousivat pöydästä ja yrittivät siistiä itseään. Ansaa kirveli silmään mennyt peruna, Arte pyyteli tuhannesti anteeksi rikkoutunutta tuolia, Ingridin pellepukuun oli tarttunut lohta, Crystedin takapuolta särki ja Ränts piileksi kattokruunussa. Lisäksi melkein tukehtuneen Lasikeijun suupieliä pitkin valui pannukakkumuruista kuolaa, Ronen oli yltä päätä vaahterasiirapissa ja Kameleontti hyppi lattialla epätoivoisesti yrittäen pyytää kyytiä pöydälle, jotta muut huomaisivat hänen söpöytensä.

”Tuota missäköhän kylpyhuone mahtaa olla?” Ronen kysyi, kädet tahmaisena hänen vaahterasiirapista. Ainakin hänen ruma harmaa takkinsa oli saanut vähän koristusta. Crysted kiinnitti vihdoin huomionsa keskusteluun. Kylpyhuoneen sijainnin hän oli aina halunnut tietää.
”Kylpy-mikä?” Muumimamma ihmetteli kantaessaan astioita keittiöön. Muumipappa oli siirtynyt korjaamaan Arten rikkomaa tuolia.
”Ettekö te muumit kakkaa?” Crysted ällistyi Kameleontin töniessä hänen jalkaansa. Samassa Muumitaloa värisytti taas yksi maanjäristys. Arte kaatui taas ja veti Ingridin mukanaan, Ronen tönäisi siirappisilla käsillään Lasikeijua ja Ränts sihisi yhä kattokruunussa uskaltamatta hypätä alas.
”Ei niillä taida olla persereikääkään”, Ansa huomautti järistyksen loputtua, töllötellen kumartuneen Muumipapan takamusta.
”Mitä, eikö kakkaa saa mainita?” Kameleontin syliinsä nostanut Crysted vihastui, sillä se oli yksi hänen lempisanoistaan.
”Tuota noin, eikö meidän kannattaisi alkaa suunnitella pakosuunnitelmaa?” Ronen ehdotti matalalla äänellä. Kuinkakohan paljon aikaa oli kulunut oikeassa maailmassa? Mitä jos hän olisi myöhästynyt luennoiltaan!
”Totta, meidän täytyy jotenkin päästä pois”, Arte myönteli. Jos hän ei pian pääsisi kotiin, hän varmasti saisi potkut töistään ja menettäisi asuntonsa ja hänen elämänsä olisi pilalla ja hän joutuisi muuttamaan takaisin vanhempiensa helmoihin.
”Ei me missään vankilassa olla, vaan muumilaaksossa”, Crysted huomautti vihastuen. ”Haluan nähdä paikkoja!”
”Minäkin”, Lasikeiju myönsi. ”Hei Muumipeikko, Myy, haluatteko näyttää vähän paikkoja turisteille?”
”Tottahan toki”, Muumipeikko innostui. ”Mennään vaikka rannalle, siellä on paljon näkinkenkiä.”
”Minä en kyllä tule”, Ingrid inahti, liikutellen ilmavia pellevaatteitaan ja yrittäen pyyhkiä maitotahraa sen etumuksesta. Hänen tuurillaan hän lentäisi mereen toisenkin kerran.
”Minä voisin tulla”, Ansa sanoi. Vaikka hän halusikin kotiin, muut voisivat selvittää sen yhtä hyvin ilman häntäkin. Jos kerran täällä oltiin, kai sitä samalla voisi katsella ympärilleen. Hän halusi myös törmätä Haisuliin, jotta voisi vihdoin kysyä tältä onko tämä oikeasti siili.
”Mennään sitten”, Pikku-Myy sanoi ja lähti johdattamaan joukkoa ulos Muumitalon täydestä olohuoneesta. ”Haetaanko Niiskuneiti mukaan?”
”Haetaan vain”, Muumipeikko myöntyi. Crysted huokaisi raskaasti, koska hän ei pitänyt Niiskuneidistä, tämä oli tyypillinen pikkuprinsessa, joka kaipasi aina pelastusta eikä ollenkaan hyvä roolimalli 2010-luvun feminismille.

Niiskuneiti kuitenkin haettiin ja tämä oli varsin iloinen saadessaan ”uusia leikkitovereita.” Vasta siinä vaiheessa Ansa tajusi, että he olivat aika lailla kaikki paljon vanhempia kuin Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku-Myy. Olikohan tämä ollut ollenkaan järkevää? Nyt he joutuisivat jäämään lastenvahdeiksi. Rauhaisa rantamusiikki alkoi soimaan heti kun nurmikko jalkojen alla vaihtui hiekaksi. Vain Ansa näytti kuulevan sen.

”Leikitäänkö hippaa?” Muumipeikko kysyi.
”Näytämmekö me seitsemänvuotiailta?” Ansa tuhahti ja asettautui ottamaan aurinkoa rannalle. Saattoivat he näyttääkin, sillä heillä kaikilla oli ympyränpyöreät kasvot, kolmiomekot ja he olivat suunnilleen saman pituisiakin.
”Kuinka vanhoja te edes olette?” Crysted kysyi Muumipeikolta, Niiskuneidiltä ja Myyltä ja huomasi viimein kantavansa nukkuvaa Kameleonttia mukana, joten päästi tämän maahan. Kameleontti venytteli ja lähti tepastelemaan uimalaituria kohti, sillä uimahuoneen kamiinaan päällä oli niin mukava torkkua.

Muumipeikko, Niiskuneiti ja Myy näyttivät hämmentyneiltä. Maa tärähti taas, niin voimakkaasti, että Ansan silmiin meni aikaisemman perunan lisäksi hiekkaa, ja Crysted kaatui maahan vatsalleen. Se sattui yllättävän vähän, mutta ei se ollutkaan ensimmäinen kerta, kun hän lensi mahalleen. Lasikeiju ja Myy onnistuivat jollain ihmeellä tasapainottelemaan pystyssä, mutta Niiskuneiti ja Muumipeikko lyllähtivät maahan. Myy purskahti nauruun.
”Ilmeisesti ei saa kysyä mitään kysymyksiä, mihin he eivät tietäisi vastauksia Muumeissakaan”, Lasikeiju päätteli. ”Jätetään kysymykset ja etsitään näkinkenkiä”, hän päätti ja hyppeli tähyämään rantahiekkaa.

Myy ja Niiskuneiti juoksivat Lasikeijun mukaan etsimään näkinkenkiä, mutta Crystediä ei kiinnostanut simpukat. ”Onko täällä mitään kiinnostavaa lähistöllä? Niin kuin seikkailuja?” hän tiedusteli Muumipeikolta.
Muumipeikko innostui. ”No joskus täällä oli muurahaiskarhun pesä, mutta me muutimme sen siiliksi taikurin hatulla… Ja onhan täällä se luola.”
”Joku tyhjä luola, tylsää”, Crysted nurisi.
”Nipsun mielestä siellä kummittelee”, Muumipeikko puolusti.
”Nipsun mielestä kaikkialla kummittelee, kunhan sillä on pimeää”, Crysted mutisi.
”Ehkä, mutta pari päivää sitten kuulimme selviä ääniä luolasta, mutta kun menimme tarkistamaan, siellä ei ollut mitään!” Muumipeikko kertoi innostuneena niin kuin olisi kertomassa jotain kovinkin mehukasta juttua.
”Ettei vain olisi ollut taas Hemulin kuorsausta”, Crysted epäili, kuten Rannalta löytynyt hylky -jaksossa, mutta sitä hän ei uskaltanut sanoa maanjäristyksen pelossa. Siitä huolimatta luola kiinnosti häntä, vaikka näkinkenkien etsiminen ja niiden heittäminen Muumipeikkoa kohti olikin vahvalla kakkossijalla.

***

Arte, Ingrid, Ronen ja Ränts siirtyivät Muumitalon kuistille juttelemaan, sillä he eivät uskaltaneet puhua suunnitelmastaan muumien lähettyvillä.
”Okei, mitä tiedämme tästä paikasta?” Ronen aloitti.
”Tämä on Muumilaakso”, Ränts sanoi. Häntä harmitti että hän oli niin lyhkäinen, sillä nyt hän joutui tuijottelemaan muita ylöspäin. Hän hyppäsi varovasti terassin kaiteelle, mutta hän ei ollut vielä kissafysiikkansa mestari, joten hän käytti liikaa voimaa ja hyppäsi pitkälle kaiteen yli. Hän yritti käyttäytyä coolisti ihan kuin hänen oli tarkoituskin päätyä kukkapenkkiin, joten hän nuuski varovasti erästä tallaamaansa kukkaa. Sitten hän yritti uudemman kerran hyppyä kaiteelle, tällä kertaa onnistuen.
”Aivan”, Arte myönsi. ”Mutta miksi olemme täällä? Miksi meitä on näin monta? Mikä meitä yhdistää?”
”Jaa-a”, Ränts tuumi, harmistuneena siitä, ettei hän vieläkään ollut muiden pituinen. ”Olemme kaikki suomalaisia”, hän ehdotti.
”Kuten 5,4 miljoonaa muutakin ihmistä, ehkä se ei ole tarpeeksi”, Ronen mietiskeli.
”Lisäksi minä asun Norjassa”, Ingrid myönsi.
”No siinä meni sekin pieni ajatuksenpoikanen”, Ränts huokasi. ”Hei katsokaa, tuolta tulee lisää ihmisiä”, Ränts huomasi tarkalla kissanäöllään. ”Nipsu! Ja kuusi, ei vaan seitsemän muuta kolmiomekkotyyppiä.”

”Oo, muumitalo!” Sokerisiipi kiljaisi niin innoissaan, että meinasi pyörtyä. Fredukin olisi varmaan tärissyt innosta, ellei hän vieläkin tärisisi Mörön petturuuden kylmyydestä.
Clearwater oli lopen uupunut, sillä hänen nilkkaansa kivisti vieläkin, eikä Möröltä pakoon juokseminen ollut tehnyt sille hyvää. nominal auttoi uupunutta Clearwateria eteenpäin, kun Captain Crystal ja Mirror kiiruhtivat vikkelästi muumitaloa kohti. Lyra jäi ihastelemaan Nuuskamuikkusen telttaa joenrannassa, mutta joutui harmikseen huomaamaan teltan tyhjäksi.

”Suomalaisia?” Ingrid kohotti kulmaansa.
”Suomalaisia.” Mirror toisti, toivoen muiden huomaavan hänen hienovaraisen intertekstuaalisen viittauksensa John Greenin teokseen, mutta kaikki olivat joko sivistymättömiä pönttöpäitä tai vain muuten vain tylsiä.
”Mikäs sinun nimesi on!” Captain Crystal ihasteli ja oli taputtamassa Räntsiä, mutta Ränts sähähti oikein pahasti, niin että kaikki hänen karvansa nousivat pystyyn.
”En ole kissa!” Ränts murisi ja hyppäsi Arten pään päälle, jotta kaikki viimein katsoisivat häntä ylöspäin. Arte voihkaisi äänekkäästi, mutta ei uskaltanut koskea Räntsiin, ettei tämä purisi hänen sormiaan irti. Voisikohan niin edes käydä? Muumeissa ei erityisemmin veri roiskunut.
”Omituinen nimi”, Captain Crystal tuumi, mutta kohautti olkiaan ja siirtyi ihastelemaan muumitaloa. Olipa se sininen kuin taivas! Oikeastaan taivas oli tismalleen samaa väriä kuin muumitalo. Olikohan taivasväriä jäänyt yli?

”Tuota onkohan Muumimamma jo tehnyt ruokaa?” Nipsu uteli pidellen kurnivaa vatsaansa.
”Joo, söimme juuri”, Ronen sanoi tutkaillen tarkasti käsiään, yrittäen nähdä niitä sivupuolelta. Valitettavasti hän epäonnistui aina ja näki ne vain edestä tai takaa.
”Äh, myöhästyin”, Nipsu parkaisi, mutta livahti silti muumitalon ovesta sisään. ”Ehkäpä ruokaa on vielä jäljellä.”
”Minullakin on nälkä”, Fredu tuumi ja seurasi Nipsua. Mirror, Captain Crystal ja Sokerisiipi julistivat myös haluavansa ruokaa ja siirtyivät sisälle. nominal auttoi Clearwaterin sisälle, jossa he pyysivät Muumimammalta rohtoa Clearwaterin nilkkaan. Arte, Ronen, Ingrid ja Ränts jäivät yhä pihalle tarkoituksena keskustella pakosuunnitelmasta, mutta Muumimamma käveli pahaksi onneksi pihalle kastelemaan kukkia.

”Mitä jos aiheuttaisimme maanjäristyksen nyt”, Arte supatti. ”Vierisiköhän Muumimamma mäkeä alas?”
”Kauheaa kiusaamista”, Ingrid pahastui. ”Eläinrääkkäystä!”
”Sanotko että muumit ovat eläimiä?” Ränt virnisteli, iloisena siitä, että sai muumipuolueen kunniajäsenen Ingridin viimein kiinni muumirasismista.
”E-en!” Ingrid yritti perua sanojaan, mutta muiden oli hankala ottaa häntä tosissaan, kun hänellä oli pellepuku.

”Muumimamma!” kuului sillalta Pikku-Myyn huuto. Rantailijat olivat jo palanneet. Niiskuneiti, Ansa ja Lasikeiju kantoivat tajuttomia Crystediä ja Muumipeikkoa huonoin tuloksin. Oikeastaan Crystediä raahattiin, sillä Niiskuneiti ja Ansa kantoivat Muumipeikkoa, vain Lasikeiju oli raahaamassa Crystediä. Pikku-Myy oli tietysti liian pieni auttamaan ja Kameleontti oli… no, kameleontti. Hän van tepasteli vieressä valitellen jalkaparkojaan, koska ei niin pienen sopinut kävellä kahta metriä enempää ja hän oli joutunut tepastelemaan jo satoja metrejä. Kameleontti oli pohtinut olisiko hän kehdannut istahtaa Crystedin naamalle lepäämään, mutta Lasikeiju-paralla oli muutenkin tarpeeksi työtä Crystedin raahaamisessa. Ronen ja Arte juoksivat auttamaan heitä. Ingridkin yritti, mutta kompastui pellekenkiinsä ja löi nenänsä niin, että siitä alkoi tulla verta molemmista sieraimista. Ränts yritti olla nauramatta Ingridille, mutta onneksi hänen kissanaamastaan ei näkynyt kauheasti, milloin hän oli purskahtamaisillaan nauruun.
”Mitä heille kävi?” Ronen ihmetteli ja poimi lehtiä pois Crystedin naamasta.
”Muumipeikko ja Crysted menivät luolaan-”
”Hyi, tekemään mitä?” Ingrid keskeytti Ansan. Muumipeikkohan oli… no, ei ihminen sekä lapsi. Se oli varmasti vastoin useita lakeja.
”Varmasti metsästämään sitä kummituista, jonka Nipsu kuuli luolassa aikaisemmin. Ilman minua!” Pikku-Myy tuhisi ymmärtämättä mitä Arte oli tarkoittanut. ”Kuulimme huudon ja seurasimme heitä ja he olivat tajuttomia. Hengittävät sentään.”
”Epäilemme, että kummitus kauhistutti heidät pyörryksiin!” Lasikeiju nyyhkytti. Miten kamala kohtalo!
”No johan nyt”, Muumimamma voivotteli. ”Kauheasti loukkaantuneita yhtenä päivänä. Tuokaa heidät yläkertaan.”

Muumipeikko vietiin hänen omaan huoneeseensa, jossa oli hieman työtä ottaen huomioon sen sijaitsevan ylimmässä kerroksessa. Ansa kirosi sitä, että oli päätynyt auttamaan Muumipeikkoa, sillä Crysted raahattiin sentään vain kolmannen kerroksen sairashuoneeseen.
Kunnolliset muumit jäivät voivottelemaan Muumipeikkoa tämän huoneeseen, joten sekalainen joukko suomalaisia ihmisiä ja eläimiä valtasi muumitalon olohuoneen. Heitä oli tosiaan melko paljon, ainakin tarpeeksi täyttämään koko Muumitalon olohuoneen.

Ingrid kävi hakemassa keittiöstä liinan joka tyrehdyttäisi verenvuodon, sillä vessaa muumitalossa ei ilmeisesti ollut, eikä nenäliinoja ollut myöskään näköjään olemassa muumimaailmassa. Jäätäkään ei ollut tarjolla, koska pakastimia ei ollut keksittyä. Hän alkoi tulla vain enemmän varmaksi, että hän halusi pian kotiin.
”Okei mitä me teemme nyt?” Ingrid kysyi kovaan ääneen pölpöttävältä joukolta, että kaikki keskittyisivät miettimään järkevää ratkaisua eli kotiin pääsyä.
”Ei mitään, täällä on kivaa. Kukapa ei haluaisi asua Muumilaaksossa!” Fredu huomautti.
”No minä menisin mieluummin kotiin”, Lyra myönsi. Muutama muu mutisi samaa.
”Hei mitä jos äänestetään, ketkä haluavat päästä pois täältä?” Arte keksi ja nosti kätensä pystyyn. Myös Ronen, Ansa, Clearwater, nominal, Ingrid ja Lyra nostivat nopeasti kätensä pystyyn. Ränts heilutti vaivalloisesti tassuansa, koska ei saanut sitä suorasti pystyyn. Mirror ja Captain Crystal näyttivät olevan kahden vaiheilla, mutta Lasikeiju, Fredu, Sokerisiipi ja Kiirsu olivat tyytyväisiä muumimaailmaan. Mietiskelevä musiikki alkoi soida.

”Hei, eikös jaottelu ole aika sama niiden kanssa, jotka kuulevat musiikkia ja jotka eivät kuule?” Ronen tajusi. ”Ne jotka haluavat mieluummin jäädä osaksi muumimaailmaa eivät kuule musiikkia, siksi he myös maistavat ruuan. He eivät halua hyväksyä olevansa tv-ohjelman maailmassa.” Hän oli varsin ylpeä itsestään tajuttuaan tämän. Muut mutisivat ehdotuksen käyvän järkeen.
”Mutta minä en kuule musiikkia, miksi olen silti täällä?” Ränts ärtyi. Kaiken lisäksi hän oli vieläkin kissa!
”Ehkä oikeasti haluatkin olla kissa muumilaaksossa?” Ansa ehdotti.
”Enkä!” Ränts kivahti. ”Olihan minulla joskus kissavaihe ja olen omistanut yhteensä seitsemän kissaa ja näyttelin joskus koulunäytelmässä kissaa ja katsoin jopa muumeja joskus pienempänä kahdeksan tuntia päivässä ja huoneeni oli koristeltu muumien kuvin ja olin ihastunut haisuliin, mutta se on kaikki menneisyydessä!” Paitsi oli hänellä yhä muutama kissa, mutta sitä ei laskettu.
Mirror tirskahti. ”Tuo kuulostaa kyllä minusta aika siltä, että olet meistä kaikkein isoin muumifani.”
”Ehkä sinä ja Kiirsu olette siksi eläimiä, olette miestä isoimmat muumifanit!” Captain Crystal ehdotti.
”Eikä!” Ränts vingahti ja siirtyi nurkkaan mököttämään.

”Vaikka Muumit on toki kivoja, olisin mieluummin halunnut päästä Tylypahkaan”, Mirror mutisi.
”No niinpä! Olisin halunnut nähdä Dracon”, Lasikeiju haaveili. Sitten syttyikin aikamoinen puheensorina, kun kaikki alkoivat luettelemaan Harry Potter hahmoja, joita olisivat halunneet piirittää Tylypahkassa.
”Hei, eikö ole aika outoa, että me kaikki tykätään Harry Potterista?” Ingrid huomautti. ”Se on meidät kaikki yhdistävä tekijä!”
”Mä en kauheasti Pottereita fanita”, Lyra mainitsi. Clearwater nyökytteli näyttääkseen tukensa, mutta kaikki muut olivat innoissaan yhteisen tekijän löydyttyä, etteivät halunneet ottaa heitä huomioon.
”Mitä jos Voldemort kirosi meidät?” Ansa huudahti.
”Mutta ei Voldemort ole todellinen”, nominal muistutti.
”No ei ole muumitkaan”, Ansa puolusti.
”No mutta mistä joku Voldemort tietää mitään suomalaisista muumeista?” nominal intti.
”Älä hauku Voldemortia, hän on hieno mies!” Ansa kivahti.
”Hän tappoi satoja!” nominal jatkoi kiistelyä.
”Oikeastihan Muumilaakson tarinat tv-sarja on tehty Japanissa”, Ronen puhui Ansan ja nominalin väittelyn päälle.
”Ollaanko me Japanissa, jee olen aina halunnut käydä!” Captain Crystal innostui.
”Tyhmä, me ollaan Muumilaaksossa, missä sun muumit on ollut koko tän ajan?” Ränts murahti.
”Ei Muumeja voi omistaa, he ovat vapaita henkilöitä ja omistavat itsensä”, Ingrid muistutti painellen veristä nenäänsä. Enää toisesta sieraimesta valui verta.
”Äh, suut tukkoon, annatte minulle päänsärkyä”, Sokerisiipi valitti. Fredu olisi halunnut puolustaa muumimaailmaa, mutta Kameleontti-Kiirsu oli siirtynyt nukkumaan tyytyväisesti hänen päänsä päälle, joten hän ei uskaltanut liikuttaa suutaan.

”Okei, okei”, Arte selvitteli kurkkuaan. Jonkun piti olla johtaja tässä sekamelskassa, mutta kaikkien huomio oli nyt muualla. Lasikeiju ja Mirror haaveilivat yhdessä Dracosta, Ansa ja nominal väittelivät yhä kiivaasti Voldemortista, Ronen ja Captain Crystal juttelivat Japanin nähtävyyksistä, Ingrid jatkoi yksinpuheluaan muumien oikeuksista, jota yhä paikoillaan seisova Fredu kuunteli kiinnostuneena nukkuva Kiirsu päänsä päällä. Sokerisiipi piteli päätään ja valitti haluavansa halata Muumimammaa, eikä kukaan ei tiennyt mistä Lyra ja Clearwater juttelivat mukaan lukien he itse, mutta erotettavissa oli muutama sana lentävistä kissoista, jonka takia Ränts vilkuili heitä paheksuvasti.
”Huomio!” Arte huusi ja sai vihdoin sekalaisen joukon kuuntelemaan itseään. ”Prioriteetti yksi on nyt päästä takaisin kotiin-”
”Ei kun päästä Tylypahkaan!” Lasikeiju ilmoitti.
”Japaniinpas!” Captain Crystal huusi.
”Minä haluan ruokaa”, Sokerisiipi valitti, vaikka hän oli juuri syönyt.
”Ja minä lentävän kissan”, Clearwater yhtyi mukaan.
”Minä taas en halua olla kissa”, sanoi Ränts happamasti.

”Kuunnelkaa nyt!” Arte alkoi hermostua. Yleensä hän oli rauhallinen ihminen, mutta tämä oli ihan kuin vahtisi kakaralaumaa! ”Ränts ja Kiirsu -anteeksi, Kameleontti”, Arte korjasi, mutta Kameleontti nukkui yhä eikä ollut moksiskaan. ”Te olette olleet täällä pisimpään, mitä meidän kannattaisi tehdä?”
”Nukkua”, Kameleontti vastasi, yhä silmät kiinni. Jäi hämärän peittoon oliko hän kuunnellut vai vain puhunut unissaan.
”Vallata Muumitalo!” Fredu huusi, vaikka kukaan ei ollut kysynyt häneltä. Kameleontti hänen päässään vinkaisi herätyksen takia, mutta Fredu oli niin innoissaan ehdotuksestaan, että päätti kertoa sen. ”Jos joudumme jäämään tänne pitemmäksi aikaa, haluamme katon päämme päälle. Muumitalo on paras talo koko laaksossa”, hän oli tehnyt esitelmän muumeista kouluaikoinaan ja katsonut sarjan läpi kymmeniä kertoja, joten tiesi mistä puhui.
”Minä tykkään Vilijonkan talosta”, Ronen huomautti, vaikka hänen vatsassaan varmaan komeili vieläkin luudan aiheuttama mustelma. Hän valtaisi Vilijonkan talon mieluusti kostoksi. ”Vallataan mieluummin se.”
”Ei muumien taloja saa vallata!” Ingrid parahti. ”Heillä on yhtä lailla ihmisoikeuksia kuin meilläkin!”
”Entä vilijonkilla?” Ronen kysyi. Jotenkin VIlijonkalle piti kostaa.
”Yhtä lailla!” Ingrid sanoi päättäväisesti, vaikka vilijonkat eivät kiinnostaneet häntä niin paljon. Hänestä oli vieläkin outoa, että joku nimeäisi lapsensa nimillä Vilijankka, Vilijenkka ja Vilijinkka.
”Emme ole valtaamassa kenenkään taloja”, Arte rauhoitteli Ingridiä.

”Hei, miksi me etsimme syyllistä Voldemortista, Noitahan tämän takana selvästi on!” Ansa huomautti, vaikka kukaan muu kuin hän ei ollut kiinnostunut Voldemortista.
”Se herttainen vanha muoriko?” Clearwater epäili. ”Ei kai sentään.”
”Poltetaan noitametsä!” Lasikeiju huusi.
”Joo!” Mirror yhtyi huutoon, mutta nähtyään Arten vihaisen ilmeen, hän muutti mielensä. ”Ei?”
”Emme ole polttamassa mitään, rauhoittukaa nyt kaikki”, Arte sanoi, ennen kuin Ingrid edes ehti valittaa Noidan oikeuksista.

”Entä se kummitus joka kirosi Muumipeikon ja Crystedin!” Sokerisiipi ehdotti. Hän muisti viimein Crystedin, ja häntä alkoi harmittamaan tämän puolesta, sillä yhtä innokkaana muumifanina tämä olisi varmasti halunnut olla mukana keskustelussa.
”Totta, jotain hämärää siinä luolassa on varmasti”, nominal pohti.
”Me heräsimme luolasta!” Ränts muisti, päästyään yli siitä, että muut olivat väittäneet häntä kovimman luokan muumifaniksi. ”Kiirsu kuorsasi kovaan ääneen, koska luuli että on yö kun oli niin pimeää. Sitten lähdimme tutkimaan muumimaailmaa.”
”Ja te heräsitte ensimmäisinä”, Ronen kiljaisi. Tähän alkoi tulla järkeä.
”Ja minä ja Ingrid heräsimme rannalta, se on lähellä luolaa ja olimme ensimmäiset muumitalolla!” Arte hihkaisi. Hehän saattoivat olla jonkin jäljillä.
”Pitäisikö meidän muka mennä takaisin luolaan sen jälkeen, kun Crysted ja Muumipeikko melkein kuolivat!” Captain Crystal kauhisteli.
”Olet turhan dramaattinen, eivätköhän he herää”, nominal vakuutti.
”Mitä jos odotamme Crystedin heräämistä ja kysymme sitten mitä hän näkivät. Päätämme sitten”, Arte järkeili. Muut mutisivat hyväksyvästi.

Pelottava musiikki hiipi kuuluviin. Ansa, Clearwater ja nominal kiljaisivat ääneen, kun taas Lyra Arte, Ingrid, Ronen vain vilkuilivat ympärilleen huolestuneina.
”Mitä nyt?” Sokerisiipi kysyi pälyillen itsekin ympärilleen vain kuuluakseen joukkoon.
”Musiikki, se alkoi taas”, Clearwater ihmetteli.
”Pelottava musiikki. Jotain pahaa tapahtuu pian!” nominal lisäsi ja juoksi pöydän alle. Lasikeiju, Sokerisiipi, Fredu, Ingrid ja Clearwater seurasivat esimerkkiä ihan varmuuden vuoksi, mutta pöytä oli niin vaivaisen pieni, että se päinvastoin teki heistä helpon kohteen. Muut olivat joko liian kauhuissaan tai skeptisiä liikkuakseen.

Samassa Muumitalon ovi paiskattiin auki.


Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 971
Huiiiii! Onneksi olen turvassa pöydän alla. Nyt jänskättää, mitä sieltä tuleee!

Tämäkin osa nauratti, ja tässä alettiin saada vähän vastauksiakin. Tarina etenee siis, jeij!
Never regret something that once made you smile.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Lainaus
Ensimmäinen ihka oikea muumilainen (petturi-mörköä ei laskettu!), jonka hän näki.
Voi Fredu ♥ Sen siitä saa kun idolisoi hahmoja joita ei kannata idolisoida.

Lainaus
”Nipsun mielestä kaikkialla kummittelee, kunhan sillä on pimeää”, Crysted mutisi.
Ihana - ja niin totta!

Lainaus
”Sanotko että muumit ovat eläimiä?” Ränt virnisteli, iloisena siitä, että sai muumipuolueen kunniajäsenen Ingridin viimein kiinni muumirasismista.
Tämä oli myös hauska sutjautus. :D

Lainaus
”Mitä nyt?” Sokerisiipi kysyi pälyillen itsekin ympärilleen vain kuuluakseen joukkoon.
Voi, on ikävää tuntea olonsa ulkopuoliseksi! Söpö.

Hauska luku jälleen. Nautin siitä, että aloin luoda jotain järjestystä ja ärsyynnyin siitä, että kaikki vaan häselsivät, koska olen välillä vähän sellainen. :D Oon samaa mieltä Arten kanssa että vähitellen pitäisi saada selville että mitäs tässä nyt on meneillään ja miksi kaikki on täällä! Ehkä mystinen oven avautuminen paljastaa jotain.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman