Ficin nimi: Hiustenhalkomista
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Draama, slice of life, vähän arkifluffia seassa
Summary:
”Et sitten teurasta minua, jos sohaisen sinut kaljuksi.”A/N: Arkielämä inspiroi kirjoittamaan tällaisen kohtauksen. Kampaajalaskussa säästää kummasti taitavien kavereiden avulla, ja lisäksi apuna oleminenkin on mukavaa.
***
“Alan hiljalleen tajuta, miksi halusit ostaa pakkauksen hiuspinnejä.”
Yurilla oli erinäisiä vaikeuksia säilyttää pokerinaama Otabekin jatkaessa päättäväisin ottein tummien suortuviensa kieputtamista päälaelle.
”Sain tarpeekseni ilman apuvälineitä pelleilystä”, hän virkkoi pujottaessaan uuden pinnin edellisten lomaan. ”Nyt tunnen olevani suorastaan järjenjuoksun huipulla.”
”Silti olit liian pelkuri ostamaan apuvälineesi itse”, Yuri virnisti.
”Pyh. Sinun kohdallasi hiuspinnien hankkimista ei tarvitse kyseenalaistaa millään tavalla”, Otabek hymähti ja käänteli päätään kylpyhuoneen peilin edessä nähdäkseen, sojottiko päälaen pidempiä hiuksia yhä vapaana.
Yuri katsahti häntä kulmat kurtussa. ”Mitä sitä sitten pitäisi sinunkaan kohdalla kyseenalaistaa? Sama juttu kuin ostaisi lakkaa tai vahaa.”
”No jaa, tajusit kyllä”, hän tokaisi ja työnsi hiustenleikkuukoneen johdon pistorasiaan.
”En lähimainkaan. Saat vapaasti tarkentaa.” Yuri joutui korottamaan ääntään koneen surinan läpi.
”Minun tukkani ei lähtökohtaisesti tarvitse pinnejä tai muita härpäkkeitä.”
”Se ei silti estä joskus kokeilemasta”, Yuri virkkoi napatessaan yhden itselleen ja työnsi sen silmien eteen jatkuvasti pyrkivien suortuvien loukuksi. ”Näytät hyvältä noiden sykeröjesi kanssa.”
”Ihan varmasti”, Otabek mutisi keskittyessään ajamaan korviensa takaa. Liian pitkäksi kasvanut siili oli yksinkertaista ajaa sivuilta, mutta takaraivoa lähestyessä lisäkäsi ja -silmät eivät olleet huono idea. ”Nyt tarvitsisin sinun apuasi.”
”En ole yhtään varma, että tämä onnistuu”, Yuri nielaisi ottaessaan koneen vastaan. ”Et sitten teurasta minua, jos sohaisen sinut kaljuksi.”
Otabek naurahti ja istui jakkaralle vaaleaverikön eteen. ”En takaa mitään.”
Hiustenleikkuu ei tietenkään ollut mitään rakettitiedettä, eikä Otabek osannut liiaksi olla varuillaan. Yurin hienoisesta epävarmuudesta huolimatta tämä onnistui tehtävässään oikein hyvin. Hän saattoi kuvitella tämän kasvoilla niin keskittyneen ilmeen, että olisi voinut kuvitella avustamisen olevan jotain ylenpalttisen tärkeää.
”Okei”, Yuri sanoi jonkin ajan kuluttua ja sammutti koneen. ”Nyt päässäsi ei pitäisi olla mitään epämääräisen pitkiä osioita lyhyiden seassa tai muita omituisuuksia.”
”Kiitos, Yura. Sinusta oli rutkasti apua”, Otabek sanoi tunnustellen siiliksi leikattua takaraivoaan. Muutama pidempikin suortuva tarttui sormiin, mutta ne poissulkien jälki oli erinomaista.
”Eipä kestä”, Yuri virnisti ja ojensi hänelle vuorostaan metalliset sakset. ”Nyt sinä saat auttaa minua."
”Oletko varma, että haluat lyhentää?” Otabek kysäisi sipaisten hartioita hipovia vaaleita suortuvia, kun Yuri oli istahtanut jakkaralle.
”Todellakin olen. Tätä menoa minua luullaan vahingossa tytöksi joka välissä. Sen lisäksi Yakov meni kommentoimaan minun muistuttavan ihan Viktoria nuorempana.”
”Onko se paha asia?”
”Inhoan sitä ihan periaatteesta.”
Se kävi järkeen oikeastaan aika hyvin. Viktor saattoi olla idoli yhdelle jos toiselle, mutta esikuvaan vertaamisessakin oli rajansa, olkoonkin vaikka sitten hiusten pituuden tapauksessa.
”Painavin syy on kuitenkin se, että nämä jäävät jatkuvasti laukun hihnan alle”, Yuri tuhahti pyyhkäisten hiuksiaan olkansa yli. ”Eikä niitä jaksaisi joka päivä pitää kiinnikään.”
”Ymmärrettävää”, Otabek hymähti mittaillen sormillaan lyhennettävää määrää. ”Onko viitisen senttiä hyvä?”
”Vaikka kuusikin, jos sille päälle satut, maestro.”
”Et sitten teurasta minua, jos tästä tulee ihan karsea.”
”En lupaa mitään”, Yuri sanoi hymyillen.
Yurin hiusten kampaaminen oli niin oudon hypnoottista ja rauhoittavaa, että hän olisi voinut jäädä tekemään sitä koko illaksi. Paremman tekniikan puutteessa hän päätyi sitomaan hiukset poninhännälle siihen kohtaan, mistä leikkaisi pituudesta pois, ja kumma kyllä jälki osoittautui toisellakin silmäyksellä ihan kelvolliseksi. Kylpyhuoneen kaakelille putoilevat suortuvat muodostivat mielenkiintoisen kontrastin sekoittuessaan mustiin hiustenpätkiin.
Varmistettuaan jäljen tasaiseksi Otabek nappasi sormiensa väliin hiusosioita murtaakseen leikkausjälkeä. Liian radikaaleja saksimisia hän ei amatöörin otteinensa viitsinyt tehdä, mutta lopputulos näytti odotuksia paremmalta ainakin jos häneltä kysyttiin.
”Oho”, Yuri sanoi kurkistaessaan työnjälkeä peilistä istunnon päätteeksi. ”Sehän näyttää hyvältä.”
”Oikeasti?”
”Ihan oikeasti!”, vaaleaverikkö vakuutti hypistellen hiuksiaan. ”Hermostuneisuudestasi päätellen odotin vähintäänkin katastrofia.”
”Otan tuon kohteliaisuutena”, Otabek tokaisi ja sipaisi suortuvan hellästi Yurin korvan taakse. ”Kiintoisaa nähdä sinut vaihteeksi lyhyemmillä hiuksilla.”
”Olo tuntuu niin paljon kotoisammalta”, Yuri virkkoi hilpeänä ja pudisteli harteiltaan viimeisetkin vaaleat hiuskiehkurat. ”Nyt kelpaa lähteä uloskin. Ala tulla, Beka!"
Eteisessä Otabek yllätti Yurin katsomasta häntä omituinen virne suupielissään, mikä sai hänet vahvasti epäilemään, että hänen hiuksissaan oli sittenkin jokin vialla.
”Ei mitään ihmeellistä!” Yuri tokaisi hänen mainittuaan asiasta. ”Jotenkin minua vain riemastuttaa, että päätit sittenkin näyttää hiuspinneille vihreää valoa.”
Otabek sai miettiä muutaman sekunnin, ennen kuin tajusi unohtaneensa pinnit päähänsä. ”Kiva että päätit tässä kohtaa sanoa”, hän huokaisi napsiessaan niitä yksi toisensa jälkeen päästään.
”Hei, olisin voinut antaa asian olla ja katsoa, milloin olisit tajunnut itse!” Yuri huomautti pukaten häntä käsivarteen.
”Et edes sinä olisi niin sydämetön.”
”Älä aliarvioi minua, senkin kiittämätön. Saitpa söötit laineet.”
Otabek huokaisi toistamiseen ja yritti pöyhiä hiuksiaan aloilleen, mutta luovutti päättäen sittenkin toisin. Hänen hiuksensa olivat tavallisesti piikkisuorat, ja tarkemmin ajatellen pienikin taipuisuus toi virkistävää vaihtelua. ”Antaa olla. Jos kehtaat lähteä kanssani ulos tällä tukalla, se kelpaa minullekin.”
”Mitä sinä höpötät, totta kai kehtaan”, Yuri puuskahti kääntyen samalla kannoillaan ja palasi tuossa tuokiossa hiuslakka mukanaan. ”Tämän kanssa se pysyy vielä paremmin.”
”Jos niin vaadit”, Otabek sanoi ja sulki silmänsä lakkapilveltä. ”Sopii toivoa, että se pysyy myös moottoripyöräkypärän alla.”
”Mm-hm.” Yurin sormet sukivat hiuksia muutamaan otteeseen ja pari lyhyttä suihkausta myöhemmin vaaleaverikkö hymähti tyytyväisenä. ”Tiesin kyllä, että olet huippukomea kaveri, mutta tämä on jotain ihan uutta.”
Otabekin suupieli nytkähti hymyyn. ”Kaikkea sinäkin päästät suustasi, kultaseni.”
”Yhh, karmeaa”, Yuri protestoi, muttei vetäytynyt milliäkään kauemmas, kun hän vei kätensä tämän leualle.
”Mussukka?”
”Hyi hitto, Beka. Lopeta
heti paikalla.”
Otabek tukki lisävastaväitteet suudelmalla, johon Yuri vastasi niin innokkaasti, että hänen selkänsä törmäsi eteisen naulakkoon.
”Entä jos –” hänen sanansa katkesivat pieniin suukkoihin, ”– emme lähtisikään minnekään, vaan suuntaisimme... vaikka kuumaan suihkuun?”
”Eikä.” Yuri irrottautui kauemmas. ”Minä haluan mennä elvistelemään uusilla hiuksillani. Lisäksi mieleni tekee pizzaa.”
Otabek nappasi moottoripyöränsä avaimet ja ojensi toisen kypärän Yurille. ”Tulihan se oikea syy sieltä.”
”Etkä varmasti jää sinäkään kotiin noin päheällä kampauksella!”
