Se kaikki on nyt lopullista
Genre: angst, death, femmehaikailu
Paritus: yksipuolinen Sara/Julia
Ikäraja: S
Haaste: 12+ virkettä XIII (sanalista lopussa)
A/N: 12+ virkettä-haasteen puitteissa oli aika helppoa itse asiassa kirjoittaa Sara/Juliaa, kun sanoista löytyi ikävä, hauta, kaiverrus ja simpukat ja vaikka mitä muuta, jonka mielsin heti näiden tarinaan sopivaksi. Joten tässä on tuloksena pieni ficlet (jos olisi ollu noin viistoista sanaa lyhyempi, ois käynyt raapaleesta) siitä päivästä, kun oli Julian hautajaiset. Nauttikaa tai olkaa nauttimatta, kommentoida saa jos haluaa.
---------------------
Se kaikki on nyt lopullista
Sara kävelee hyvin epävarmoin askelin ja tuntein kotinsa keittiöön. Julian hautajaiset olisivat iltapäivällä, eikä Sara saa selkoa ajatuksistaan ja tunteistaan, joita tulevat hautajaiset herättävät hänessä. Aamutaivas on jo selkeä ja sinertävä, joten sään puolesta hautajaiset tulisivat olemaan hyvin kauniit. Keittiön oven kiinni menosta kuuluva kolahdus olisi voinut olla ehkä hiljaisempikin, mutta Sara tietää vanhempiensa olevan jo muutenkin hereillä. Isä on jo keittänyt kahvin, joten Sara kaataa sitä suoraan pannusta omaan kuppiinsa ja istuutuu pöydän ääreen mietiskelemään. Ajatukset etsiytyvät Julian ja hänen yhteisiin muistoihin, kuinkas muutenkaan.
Sara asettaa ruusun Julian hautakummun päälle ja itkee. Mielikuva matojen ja toukkien ruoaksi päätyvästä ruumiista ei ainakaan yhtään paranna hänen mieltään. Sara rakasti Juliaa suurella intohimolla, ja olisi ollut valmis rakastamaan tätä samalla mentaliteetilla silloinkin, jos Julia olisi vain ajatellut hänestä samoin, tai jos Sara olisi edes ikinä uskaltanut sanoa tälle tunteistaan. Aamun sarastuksessa muistellut muistot virtaavat jälleen Saran silmien edessä ja rintaa puristaa ikävästä. Saran sydän on säpäleinä siitä tiedosta, ettei hän voi enää koskaan nähdä ystäväänsä, eikä kuulla tämän kaunista ääntä.
Julia on laskettu haudan lepoon, ja Sara yrittää edes olla jonkin verran onnellinen Julian puolesta, jonka ei tarvitse enää kärsiä alati peläten sydämensä sykkeen vaihtelevuuden vuoksi. Mutta ikävä on suuri, eikä sitä saa pois päältä millään. Sydämessä on tuhansia naarmuja, jotka Julian poismeno on sinne jättänyt. Saran tekisi mieli kiivetä itsekin hautakuoppaan ja jäädä sinne arkun seuraksi, niin hän voisi olla ikuisesti Juliansa luona vaikkakin sitten tukehtuen multaan ja kuollen itsekin. Silmät täynnä kyyneliä Sara siirtyy toisten tieltä ja antaa Julian sukulaisten jatkaa kukkien kummulle asettelua.
Muistotilaisuudessa Sara kuulee keskusteltavan hautakiveen kirjoitettavasta kaiverruksesta. Mikäli hän saisi päättää, lukisi siinä ’Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen’. Tekstin molemmin puolin olisi simpukankuoria, sillä Julialla oli tapana aina kerätä niitä.
Nyt Sara ei voisi enää koskaan nukkua Julian kanssa samoissa lakanoissa. Hänen elämässään ei ole häivettäkään siitä toivosta, että hän eläisi Julian kanssa yhteisen ja rakkaudentäyteisen elämän. Se absoluuttinen totuus olisi vain hyväksyttävä, että Julia on kuollut. Hänen elämänlankansa on lopullisesti katkennut, eikä sitä voisi millään silmukoilla tai solmuilla solmia takaisin ehjäksi. Sara tulisi ajelehtimaan yksin kuin lautturi edestakaisin ilon ja surun syövereissä. Hänen elämässään on alkanut surun ja ikävän kierre, josta hän tuskin pääsisi ikinä pois. Se kaikki on nyt lopullista.
Sanalista:
1. epävarma
2. iltapäivä
3. sinertävä
4. kolahdus
5. kahvi
6. etsiytyä
7. ruusu
8. toukka
9. himo
10. sarastus
11. säpäle
12. hauta
13. ikävä
14. naarmu
15. kiivetä
16. silmä
17. kaiverrus
18. mikäli
19. simpukka
20. lakana
21. häive
22. absoluuttinen
23. lanka
24. lautturi
25. kierre
