Ficin nimi: Jalokivistä kallisarvoisin
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: The Legend of Zelda
Ikäraja: Maksimissaan k-11
Paritus: Link/Zelda
Genre: Silkkaa romantiikkaa
Summary:
He eivät pelkää tuulta, sadetta tai ukkosta.A/N: Yritin vaihteeksi kirjoittaa jotain oikein romanttista, ja tämä fandom sopi tarkoitusperiini mainiosti.
Osallistuu
Otsikkohaasteeseen (genreotsikko).
***
Hänellä on rinnallaan viattomuus ja kauneus, kuin lihaksi tulleet aamun kastepisarat ja sumuisen tuulen henkäykset.
Kädet kietoutuvat toistensa lomaan, sormenpäät silittävät ihon pehmeyttä kuin varmistuen sen todellisuudesta. Hänen merta kuultavat silmänsä kohtaavat toiset, vertaisensa. Prinsessan silmissä on enemmän lempeyttä luonnostaan, ja yksi katse riittää sulattamaan kylmimmänkin jäänpilkahduksen kenen tahansa sielusta.
He kulkevat kiireettä, nousevat ratsun selässä nummien rauhaan. Hiljaisuuteen vaipuneet tuokiot ovat harvinaisia ajan virratessa toisinaan aivan liian nopeasti, mutta he vaalivat jokaista, joka heille kahden kesken suodaan. He istuvat ikihongan juurien syleilyssä, hän pujottaa prinsessan hiuksiin valkean kukkasen kuunnellessaan tarinaa valtakunnan lähes unohdetuista aikakausista.
Lämpö ja läheisyys saavat hänet muistelemaan takamaiden koleutta, joka tuntuu enää kaukaiselta unelta. Hyrulen puutarhat kasvavat ruusuköynnöksiä orjantappuran sijaan, eivätkä hänen jalanjälkensä painaudu maankamaran vehreyteen samoin kuin kuivuuttaan karjuvaan autiomaahan.
Prinsessan silmissä hän näkee virtaavan veden, kuulee äänessä lempeän laulun ja kosketuksessa niin paljon kaipuuta ja välittämistä, että se kaikki on pakahduttaa hänen sydämensä. Häneltä ei puutu mitään, mikä tekee kaikesta onnellisen lisäksi sietämättömän epävarmaa.
Prinsessan sanat parantavat haavoja, kutsuvat lähelleen herttaisen ujosti. Hän suutelee auringonkultaa hehkuvia hiuksia, koskettaa huulillaan neitonsa poskea ja vastaa suudelmaan, joka aluksi vain hipaisee hänen huuliaan. Heidän sydämensä lyövät kuin yksi, eikä ympäröivä maailma jaa olemassaoloaan heille sinä hetkenä.
He eivät pelkää tuulta, sadetta tai ukkosta.
Vuoteen silkki aaltoilee heidän kehojaan vasten. Kankaan herkälle hopealle taipuvat pitkät hiussuortuvat luovat upean kontrastin lämpimän ja viileän sopuisasta tanssista. Hän hengittää kuunkalpean hipiän tuoksua, vangitsee rintakehän pehmeät täysikuut käsiensä suojaan ja painautuu lähelle valittuaan. Hänen huohotuksensa yhtyy nautinnon henkäyksiin, iho huutaa ihoa ja heistä tulee yhtä yötaivaan kirkkaimpien tähtien hohtaessa etäällä.
Hän makaa valveilla katsellen nukkuvaa prinsessaa, valvoo tämän unta samalla miettien, millainen maailma olisi ilman tätä. Taivaat muuttuisivat harmaammiksi ja rankkasade pyyhkisi tieltään heikoimmat. Hän raahaisi jalkojaan eteenpäin vailla halua jatkaa, vaikka hänen vaihtoehtonsa olisivat vähäiset.
Prinsessa merkitsee hänelle valonpilkahdusta pimeässä. Hän puolestaan muistuttaa tätä keväisestä nurmesta, joka talven päätyttyä kerää ympärilleen valoa ja lämmönpilkahduksia. Hänestä vertaus on sykähdyttävä, ja vaikka se saa hänet ylpeäksi, ujous ja epävarmuus nostavat ajoittain päätään sanoakseen vastaan.
Vähintä mitä hän voi, on yrittää olla prinsessan sanojen arvoinen.
Hän kääntää katseensa taivaankannen jalokivistä omaansa, kaikkein kallisarvoisimpaan, ja käy tämän vierelle lepäämään. Aamunkoi toisi mukanaan omat velvollisuutensa ja huolensa, mutta yö kietoisi heidät syleilyynsä vielä hetken verran.