Nimi: Se sanaton kohta
Ikäraja: S
Fandom: Guardians of the Galaxy (jossain ykkösen jälkeen)
Genre: Romance, Fluff
Hahmot/Paritus: Gamora/Quill (+ muu tiimi hieman)
Summary: "Gamora ei ole varma kumpi heistä on se odottaja..."
A/N:Romance ilman angstia on hyvin harvinaista minulta... ja tämä on yksi harvoista het-parituksista, joka oikeasti iskee.
-Se sanaton kohta-
Tiukuja kuunnellessaan Gamora muistaa jälleen, miksi Peter Quill rakastaa musiikkia. Heleä ääni muuttuu pauhaavaksi, kun Gamora antaa äänentason nousta lähes kipurajalle. Hän ei tiedä mitkä instrumentit saivat aikaan Peterin laulun maiseman aikaan, mutta sen hän tietää, että juuri tämä kohta on paras kaikista. Musiikki on kuin särkyvän lasin ääntä, mutta hennompaa, heikompaa. Kuvitteellista kosmista säteilyä tai sadetta, joka iskee liian terävästi maahan. Terävyyteen sekoittuu pehmeämmän soittimen ääntä, ihmisen sanatonta säveltä, joka viimein muuttuu kuiskauksiksi, joihin kääntäjäimplantin ohjelma ei tartu.
Miehen ääni palaa. Se on ihmeen lakoninen ja toteava, mutta samaan aikaan pehmeä. Laulun paras osa on ohi, mutta tunnollisesti ja huokaisten Gamora kuuntelee sitä eteenpäin. Uudet sävelet valtaavat mielialaa, mutta vielä hän pinnistelee kuullakseen muiston hetkeä aikaisemmasta.
Peter ilmestyy paikalle, eikä Gamora liikahda, vaikka tämä tulee näkökenttään liiankin nopeasti. Milano on pieni ja Gamora on alkanut tottua siihen, että hän ei ole enää yksin. Hän tarttuu kuulokkeisiin ottaakseen ne pois, mutta jättääkin ne paikoilleen. Peter sanoo jotain musiikin takana, mutta häntä ei voi kuulla tiukujen uudelleen syttyvän äänen takaa. Mies heittää kirkkaan hymyn, joka jää hänen kasvoilleen lepäämään. Käsimerkeillään ihminen yrittää selittää jotain. Tai ehkäpä hän huvittelee tietäen, että Gamora ei kuule tai tiedä mitään.
Peterin askelet käyvät aivan Gamoran istumapaikan viereen ennen kuin ne kaartavat kohti ohjaamoa. Mielihalu seurata kasvaa yllättäen suurehkoksi, mutta ei niin rajuksi, että Gamora paikaltaan nousisi.
Laulun sanoma on pistävä. Hyräilevä mies kohoaa laulamaan siitä, kuinka ei ole rakastunut. Kuinka toinen turhaan odottaisi jotain, mitä ei voi koskaan saavuttaa. Sensuellia valhetta ja lantioiden liikettä. Gamora ei ole varma kumpi heistä on se odottaja, mutta varmaa on, että tämä laulu valovuosien takaa kertoo tästä levottomasta ja sanomattomasta asiasta heidän välillään.
Pienellä painalluksella ajatuksen voi heittää syrjään. Korvalaput pääsevät viimein paikoiltaan ja Gamora epäröi hetken mihin suuntaan hänen tulisi lähteä. Sitten hän onkin jo Peterin tuolin takana. Autopilotti on pois päältä ja Peter ohjaa alustaan tutuilla, sulavilla liikkeillä. Vaihtaa suuntaa nopeasti, kun katkonainen ajatus lennättää hänet kohti jotain, jonka olemassa olosta hän oli tuskin hetki sitten tietoinen.
Päämäärättömiä ja täysin vapaita. Viisi olentoa kaikkeus edessään. Gamora antaa ajatuksiensa liikahdella suuntaan, jos toiseenkin, mutta lopulta hän ajautuu takaisin Peterin käsien pehmeään puristukseen, kun hän käännättää Milanon uuteen syöksyyn.
”Tarvitseeko sinun mennä minnekään?” Hän päätyy kysymään.
Peter hymähtää, katsahtaa ylös. Hetkeksi hän päästää ohjaimista irti ja kohauttaa olkapäitään.
”Miksi en menisi?” Mies heittää takaisin.
Gamora ei kysy enempää. Huomaamattaan hänen kasvoilleen nousee pieni hymy. Sitten sen jo tuntee, ja Gamora etsii kiiltävää pintaa, josta voisi nähdä, miltä aito hymy hänen omassa kuvajaisessaan näyttää.
Hän istuu tuoliin, joka on Peterin takana. Peter voi pyrähdellä lintusena, mutta Gamoralla ei ole kiire minnekään. Hän voisi antaa Walkmanin takaisin kuten oli suunnitellut, tai laittaa kuulokkeet takaisin korvilleen. Palata siihen parhaaseen kohtaan ja katsoa rakastamansa miehen kiharoita.
Sen hetken verran, kun hän uskaltaa jotain sen kaltaista itselleen myöntää.
Tähdet vaihtuvat kirkuvan oranssiin taivaaseen.
Peter on löytänyt suuntavaistonsa.
Gamora sulkee silmänsä valon loisteelta ja hyräilee mielessään. Aluksen järjestelmät sihisevät ja nahkainen istuin natisee, kun Peter levottomana käy planeetan säätietoja ja uutisraportteja läpi. Hän heittää radioonsa jonkun käskyn Rocketille ja saa siihen kaiuttimien kautta räikeän vastauksen. Ohjaamon takaosista kuuluu kolinaa, kun Drax ja Groot tulevat katsomaan, minne alus on päätynyt.
Noustessaan paikaltaan Gamora joutuu törmäyskurssille Peterin kanssa. Hetken miehen katseessa on muutakin kuin poikamielistä kiusoittelua, mutta sitten hän äkkää itsensä ilkikuriselle tuulelle. Gamora on pois tieltä ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Hän ei jää odottamaan saako Peter sanotuksi sanaakaan.
Ulkona he kokoontuvat yhteen.
”No niin jätkät.” Peter sanoo ja nyökkää hyväksyvästi Gamoran suuntaan. ”Ja arvon neiti.”
”Minkä arvon?”
”Drax, ei nyt.” Peter töksäyttää. Groot toistelee omaa nimeään. Rocket seisoo jurosti ja vihaisena. Drax näyttää kivimäisen loukkaantuneelta.
Heidän kapteeninsa saa jatkettua heti alkumetreille kaatunutta esitelmäänsä. Walkman tuntuu painavalta Gamoran vyöllä. Eikö Peter huomaa?
”Tämä taitaa olla enemmän sitä laitonta puolta.” Peter sanoo ennen kuin kertoo ideansa, jossa ei ole yhtään laillista osaa, rahtustakaan sankarillisuutta tai murustakaan heidän motostaan: ”Vähän molempia.”
He ovat kaikki samankaltaisella tuulella ja Peter on aistinut sen. Rocketin silmät säihkyvät räjähdyksen ennenaikaista valoa ja Draxin kannatushuudot saavat hymyjä aikaan. Groot on Groot.
”Minä olen Groooot.” Se venyttää ja saa Peteriltä kannustavan vastauksen. ”Totta kai!” Sitten hän käy nostamassa taimen maasta välittämittä siitä, että ei tiedä, oliko lause kutsuhuuto olkapääreissuun vai ei.
Gamora itsekin pystyy jo kuvittelemaan taistelun ja voiton ja riemun, kun he ovat saaneet vihollisensa kukistettua. Hänessä tuntuu yhtäkkiä olevan liikaa energiaa.
Miehet menevät edeltä. Sitten Gamora kadottaa järkensä siinä missä muutkin, ja astuu heidän vierelleen. Niissä harvoissa elokuvissa, mitä hän on nähnyt, tällaisessa kohtaa tuulisi. Nyt taivaan auringot ovat lempeitä, mutta kesän ilma ei liiku.
Ilta kuluu.
Ihme kyllä Galaksin vartijat pääsevät takaisin alukselleen. Peter valittaa, että hänen takkinsa helma kärähti Rocketin aiheuttamassa räjähdyksessä. Se ei pidä paikkaansa. Räjähdyksen sai aikaan Gamora, mutta hän ei halua astua kahden miehen väliseen väittelyyn. Drax yrittää ajaa samaa asiaa väittäessään kivenkovaan, että näki Gamoran heittämässä kranaattia lähelle huolimattomasti suojattua räjähdysherkkää kemikaaliastiaa.
Tuntuu siltä, että Gamora olisi tehty juoksemiseen.
Hän voisi kadota tähän kirkkaaseen yöhön, jossa planeetan emotähtien valo ei ole vieläkään kadonnut horisontin taa. Groot olallaan ja tuulta hiuksissaan hän voisi etsiä polun takaisin kaupunkiin tai kadota kohti erämaata. Juoskoon muut perässä.
Typerykset.
”Hei.” Peter keskeyttää huutamalla. ”Hei, hei.”
”Hei itsellesi.” Gamora vastaa.
Peter käännähtää kuin nähdäkseen hänet ensi kertaa pitkään aikaan. Miehen tuijotus saa ihon kutiamaan ja Gamora katsahtaa kauemmas. Viileä ilma nostattaa hiussuortuvan, johon Groot tarttuu. Taimen humisee.
Peterin katse on yhä hänessä, kun Gamora ikuisuuden jälkeen antaa katseensa palata takaisin kaukaisuudesta. Hän ei osaa lukea ihmistä yhtään. Ei vähääkään, ja melkeinpä kiusallinen hiljaisuus on tarttunut Peteriin. Sanat ovat kadonneita.
”Joo, joo. Hän on kaunis.” Rocket sanoo. ”Älä kuolaa tähti-idiootti.”
”Hän on rakastunut.” Drax sanoo taaempaa. Peterin katse sähähtää häneen ennen kuin katoaa kaikista ystävistään pois.
”Se on hyvin vakavaa.” Drax jatkaa ja painokkaasti tuijottaa Gamoraa. ”Nainen, älä riko hänen sydäntään. Hän on liian heikko kestämään sellaista.”
Peter nauraa.
Se on kuin tiukujen ääntä. Lirkuttelevaa ja kirkasta.
”Olin vain kehumassa, että hoidimme tämän keikan hyvin.” Hän sanoo naurettuaan ja ottaa viimeiset askeleet kohti aluksena ovea. Sitten mies katoaa jäämättä odottamaan, mitä hänen sanansa jättävät jälkeensä.
Loput vartijoista seisovat pienessä ringissä.
”Mitä sinä aiot tehdä tuolle?” Rocket kysyy sekunnin kuluttua.
”Mille?” Gamora kysyy ja menee sisälle. Kotiin.
Hän jättää Walkmanin pöydälle sellaiseen paikkaan, josta se ei voi pudota, ja josta Peter sen varmasti löytää. Tässä vaiheessa iltaa voi jo tietää, että laulun rakkaus on kaksipuolinen terä. Laulaja jättää jälkeensä ja vannoo, että sellaista ei ole olemassakaan. Ja hän valehtelee, sillä häntä polttaa sittenkin.
Gamora ei osaa laulaa, mutta hän hyräilee sitä kohtaa, jossa ei ole sanoja. Sitä kohtaa, jonka Peter tunnistaa.
Peter painaa naisen tulkinnan muistiinsa. Hakee korvalappustereonsa pöydältä.
Huomennakin nainen saisi sitä lainata.
Aina.
