Nimi: Nummien pakkaseen
Kirjoittaja: Captain Crystal
Genre: Angst, Draama, Spinoff
(ennen leiriaikaa)Ikäraja: S
Yhteenveto: Tasha McFrellin mietteitä Valkeassa Kammarissa.
Haasteet: Kasvata puu, ficlet ja
Väripaletti värillä
valkoinenA/N: McFrellien tarina on yksi, joka joskus täytyy julkaista kokonaan… Tässä pientä esimakua Tashan hahmosta haasteita varten. Hän on omia suosikkejani kokoelmissani ja sen turvin rohkaistuin jakamaan tämän teillekin ensimmäisenä orginaalinani Finissä. Toivottavasti pidätte!
Tasha istui pöytänsä ääressä nojaten tylsistyneenä käteensä. Pienestä kalterein peitetystä ikkunasta näkyi, kuinka ulkona oli taas alkanut pyryttää lunta. Aivan, kuin kolmisen metriä ei olisi ollut tarpeeksi...
Tällä erää tyttö oli istunut ’huoneessaan’ ehkä viikon verran. Eipä siinä muuten mitään, ei hän olisi mielellään ulos lähtenytkään, kun siellä oli monta kymmentä astetta pakkasta ja nummea peitti metrien päätä särkevän valkea hanki. Kuitenkin myös huone oli sisustettu kokonaan samalla valkoisella, jos pöytää, tuolia ja sänkyä nyt voisi sisustukseksi nimittää, sillä muuta huoneessa ei ollut. Tasha oli aivan varma, ettei missään muussa kartanon huoneessa ollut valkoisiksi kalkittuja seiniäkään, mutta hänen kammiossaan oli, ja se ärsytti häntä suunnattomasti. Lisäksi lordi Kellow varmaan vaihdatti hänen pellavalakanansa tahallaan jatkuvasti puhtaisiin.
Sama mies oli päättänyt, että oli täysin soveliasta lukita sukulaistyttönsä tämän huoneeseen, jos sattui kyllästymään tämän ’epäsoveliaaseen käytökseen’. Tyttö huokaisi. Hän oli vain puolustanut äitiään… Ei tällaista jaksaisi enää kauaa.
Hän ei ollut varma, mutta oletti, että huonetta vahdittiin. Ei kai edes Kellow voisi olla niin tyhmä, että jättäisi hänet yksikseen niin monen karkumatkan jälkeenkin?
Siispä vaihtoehdot olivat tunkeutua mahdollisen vartijan ohi, hankkiutua ulos ja paeta joko muuria pitkin, tai livahtaa jostakin portista. Kartano muistutti lähinnä linnoitusta, mutta kunnon sotilaita ei ollut paljon. Ei kukaan hyökännyt niin pohjoiseen. Siispä Tasha oli useimpia lähinnä talonpojista värvättyjä ’sotilaita’ taitavampi, ja pääsisi kyllä näiden ohi.
Toinen vaihtoehto oli tietysti ikkuna, jonka kautta hän yleensä kulki. Se ei kuitenkaan houkutellut yhtään niin paljon nyt talvella. Jos hän kiipeäisi ikkunasta ulos, hän ei saisi mahdollisuutta varautua kylmyyteen. Sitä paitsi kalterit olivat jäässä ja metalli takertui sormiin, eivätkä salvat hievahtaneetkaan. Siltikin…
Tasha huokaisi taas, entistä syvempään. Hän oli saanut tarpeekseen.
Hän potkaisisi ikkunan ulos, kiipeäisi seinää pitkin lähimpään varastoon, kokoaisi tarvittavat varusteet ja kipuaisi alas. Mieluiten hän olisi tietysti ottanut omat tavaransa, mutta olisi liian riskialtista lähteä etsimään niitä. Isän tikarien takia olisi vielä palattava.
Tämä peli olisi ohi nyt, tällä kertaa hän ei tulisi takaisin. Se oli nähty jo, ei Kellow kasvattaisi häntä hallitsijaksi. Oli hänelle kätevämpää, että tyttö pysyisi hiljaa, joten Tasha aikoi tästedes pitää meteliä itsestään. Ehkä joku muukin inhosi lordia yhtä paljon, kuin hän…
Tyttö keräsi itsensä ja heilautti jalkansa kaikin voimin keskelle kalteria, joka kalahti kerran ja lähti putoamaan kohti hankea. Tasha virnisti. Maiseman kylmä valkoisuus ei haitannut häntä enää yhtään niin paljon, kun pakkanen tuntui kasvoilla ja tuuli liikutteli hiuksia. Hetken vapaus tuntui mahtavalta.
