Muurinpohjaletut kuulostivat aivan liian hyviltä ohitettaviksi, ja nyt tähän aikaan vuodesta tällainen ihana romanttinen kesätunnelmointi on muutenkin mitä täydellisintä luettavaa. <3 Ihastuin siihen, miten herkullisesti kuvailet erityisesti tuossa alussa miljöötä, miten
auringon säteet leikittelivät laineiden pinnalla. Suomen luonto on todella kaunis, ja on ihanaa, että siitä kirjoitetaan näin kaunista tekstiä. Huolimatta Ainon rakkaudesta myös kaupunkia kohtaan, näistä kahdesta huokuu se, miten paljon he luontoa rakastavat ja arvostavat. Erityisesti
Suomen järvien kutsu, jonka Pihla kokee, ja se, kuinka tyttöjen todellinen koti on metsässä, on kovin kivasti ilmaistu.
Muutenkin näiden tyttöjen luonteesta välittyy vähän sellainen, että Aino on enemmän kaupunkilaistunut urbaani seikkailija, ja Pihla enemmän hiljaisuutta ja rauhaa rakastava metsien ja kodin ystävä. Erilaisista luonteistaan huolimatta he vaikuttavat loistavilta vastapareilta toisilleen, ja heidän persoonansa tulevat hyvin esiin tekstistä. Pidän myös kovasti tämän tarinan näkökulmasta muodonmuuttajuuteen, siitä miten se näkyy henkilön persoonassa, haluissa ja arvostuksissa, mutta kuitenkin ollaan ainakin jossain määrin sinut molempien elinympäristöjen kanssa.
Pihla oli kävellyt läpi sataman ja kiertänyt sitten Väinölännimen kärkeen --
Olisiko tässä muuten tarkoitus olla
Väinölänniemi eikä
Väinölännimi?
Tämä oli minunkin ensimmäinen tutustumiseni tähän kaksikkoon, mutta kävin ahmimassa nuo alkuteksteihin linkittämäsi tekstit, ne ovat aivan yhtä ihania kuin tämäkin. Kuten
Kiirsu sanoi, näissä on jotain todella rauhoittavaa. Sellaista ihanaa seesteisyyttä. <3 (Ja täytyy vielä mainita, että tämä on ensimmäinen kerta, kun olen törmännyt kaimaani fiktiossa! Sekin sai ehkä hieman ihastumaan.)