Nimi: Riita poikki ja kettu väliin!
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: kesäinen veljeshöpöily
Hahmot: kaksoset Aatos ja Ilias (11v), Joose (6v) + muu perhe
Haasteet: Spurttiraapale IV, One True Something 20 #2 ja Otsikoinnin iloja (sananlaskuotsikko)
A/N: kuuskidi toivoi kettuveljessöpöilyä ja tässä on! :3
Riita poikki ja kettu väliin!
Aatos
Aurinko kutitteli Aatoksen silmiä ja houkutteli niitä avautumaan. Ensin poika käänsi selkänsä kiusaaville säteille ja koetti jatkaa sitä mukavaa unta, jota hän oli nähnyt… Sitten Aatos ponnahti istualleen ja ryntäsi ikkunalle niin äkisti, että silmissä ihan pimeni. Kun poika näki taas, hän hihkaisi riemusta niin lujaa, että herätti veljensä.
”Suu kiinni”, Ilias murisi kiukkuisena herätyksestä. Aatos ei piitannut hänestä, sillä aurinko paistoi, ja taivas oli pilvetön! Aivan liian monen sateisen päivän jälkeen kesä oli palannut. Aatos loikkasi unenpöpperöisten veljiensä yli, tömisteli alakertaan ja singahti ulos.
Ruoho oli märkää ja ilma viileää, mutta auringon lämpö tuntui jo ihanasti paljaalla iholla. Aatos juoksi ja muutti muotoa yhä vaivattomasti kuin tehdessään kärrynpyörän. Kettu ähki innoissaan. Kaikki ne upeat tuoksut! Pihassa oli käynyt siili, jänis ja kyy. Aatos säntäili ympäri pihaa häntä huiskien, mutta vietti ajoi häntä jo kauemmas. Kettu tahtoi juosta, tutkia ja leikkiä.
”Aatos, aamupalalle!” mamma huuteli. Kettu pysähtyi, ja sen mustat korvat liikahtelivat kaihoisasti. Lopulta nälkä voitti. Koko perhe oli koolla. Aatos hypähti tuolille ennen kuin ehti ajatella.
”Ei kettuja pöydälle!” mamma komensi.
”En minä ollut pöydällä”, Aatos sanoi viattomasti ihmismuotoon palattuaan.
”Samantekevää. Pöydässä syövät ihmiset, eivät eläimet”, mamma sanoi napakasti. ”Liedellä on puurokattila.”
Aatos täytti puurolautasen ja alkoi voidella leipää. Äiti yritti maanitella perheen nuorinta poikaa syömään, mutta Kaspianista oli hauskempaa repiä leivästä paloja kuin syödä mitään. Ilias luki keskittyneesti jotakin salapoliisikirjaa eikä osallistunut keskusteluun. Joose selitti viimeöistä untaan niin kiihkeästi, että ihan hengästyi. Pappa, isä ja Luukas olivat syventyneet tylsään keskusteluun eilisillan futismatsin tuloksista.
Aatos söi tarkoin. Maha ei saanut olla liian raskas tai juostessa tulisi paha olo, mutta energiaa piti silti olla riittävästi.
”Tuo riittää”, mamman harjaantunut silmä sanoi. ”Voit mennä.”
Aatos ei ehtinyt edes lopettaa syömistä, kun kettu riehaantui niin, että puuroinen lusikka lätsähti Iliaksen kirjalle. Reaktio oli välitön.
”AATOS!” Ilias karjaisi ja ryntäsi valkoisen hännänpään perään.
Ilias
Ilias oli suunnitellut aamunsa aivan toisenlaiseksi kuin Aatos. Ensiksi hän oli tahtonut herätä kaikessa rauhassa, mutta Aatoksen mekkalointi oli pilannut aikeen. Seuraavaksi Ilias oli ajatellut syövänsä aamupalan ja lukevansa Aavejunan loppuun. Sen tehtyään hän voisi aloittaa jonkun uuden kirjan, mutta eikö vain Aatos vienyt häneltä senkin ilon!
Kiukku leimahti, ja Ilias ryntäsi veljensä perään. Takaa hän kuuli äitinsä sanovan:
”Luukas, mene poikien perään ja katso, ettei ne kaksi tapa toisiaan.”
”Juu, minä menen”, heidän enonsa vastasi.
Määrätietoisesti Ilias hivuttautui ulos vaatteistaan, ja preeriakettu lähti jahtiin punaketun tuoksu kuonossaan. Pieni sydän jyskytti ja vikkelät jalat kirivät välimatkaa metri kerrallaan. Takana vänisi surkeasti Joose, joka ei pystynyt juoksemaan yhtä lujaa. Ilias syöksähti metsään, mutta kokikin yllätyksen, kun Aatos teki täyskäännöksen ja loikkasi kimppuun.
Ketut pyörivät maassa ja huitoivat tassuilla toisiaan. Ilias oli vielä sen verran kiihdyksissä, että hän antoi hampaidensa tuntua. Aatos vinkaisi ja työnsi veljeään kauemmas. Kynnet raapivat ja leuat iskivät kiinni. Leikkimielinen paini muuttui tappeluksi, kun ketut narisivat ja murisivat toisilleen hampaat irvessä. Veljekset puskivat vasten toisiaan kokeillakseen, kumpi oli vahvempi. Aatos oli kookkaampi, ja hän sai työnnettyä preeriaketun kauemmas itsestään, mutta Ilias yritti sinnikkäästi aina uudestaan kohti kaulaa ja niskaa.
Äkkiä Ilias tunsi kiskaisun turkissaan, ja hän paiskautui kauemmas. Ilias pyörähti jaloilleen, mutta vastassa olikin aikuinen punakettu, joka rääkäisi varoittavasti ja töni heitä kauemmas toisistaan. Rohkeudenpuuskassaan Ilias jäpätti takaisin, mutta Luukas murahti niin äkäisesti, että preeriakettu painautui aivan matalaksi korvat luimussa. Kettu käänsi päänsä Aatoksen puoleen, joka oli myös kyyryssä.
Tilanteen laukaisi lopullisesti ketunpentu, joka haukahteli ja kujersi karheasti haistamatta ollenkaan ilmassa olevaa jännitystä. Luukas puski hellästi Joosea, joka kierähti selälleen ja huitoi tassujaan aikuista kettua kohti. Aatoskin uskaltautui leikkiin mukaan ja Ilias veljensä perässä. Täynnä riehakasta energiaa Luukas leikkitappeli ja jahtasi sisarenpoikiaan. Riitaisa välikohtaus unohdettiin. Haavat paranisivat nopeasti, ja aina oli paljon hauskempaa keksiä uusia kujeita kuin tapella.
