Sohvannurkkakeskusteluja | K-11 | Noora/Laura | 7/7

[sademestari]

Nimi: Sohvannurkkakeskusteluja
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: K-11
Genre: slice-of-life, draama
Summary: sohva, tuo olohuoneen itseoikeutettu keskipiste, tarjoaa mahtavan paikan pienille päivän keskusteluille.
Haasteet: Spurttiraapale IV, Vuosi raapalehtien VI

A/N: teki mieli kirjoittaa jotain kevyttä ja nämä tytöt ovat kolkutelleet mielensopukoissa jo jonkin aikaa. Näissä raapaleissa molemmat ovat reilusti yli kaksikymppisiä. Osat tuskin tulee liittymään toisiinsa tai ainakin vain tosi kevyesti. Olkaapa hyvät!

   1.
valokuva
300 sanaa

Noora makasi sohvalla ja selasi Facebookia kännykällään. Hän kuuli sivukorvalla Lauran kolistelevan kirjahyllyn luona, mutta ei jaksanut kiinnittää siihen enempää huomiota. Joku entinen luokkakaveri lukiosta oli juuri julkaissut päivityksen, jossa kertoi olevansa raskaana.

"Sara on raskaana", Noora huokaisi ja sai kolinan loppumaan hetkeksi.

"Ihanko tosi?" Laura naurahti.

"Joo joo", Noora sanoi ja ojensi kännykkäänsä Lauraa kohden. Nainen vilkaisi ruutua pikaisesti, mutta käänsi sitten huomionsa takaisin penkomaansa laatikkoon. Noora antoi kätensä retkahtaa sivulle ja puhelimen tipahtaa pehmeälle matolle, kun hän jäi katselemaan kyykistelevää tyttöystäväänsä.

"Mitä sä etsit?" hän kysyi hetken kuluttua.

"Yhtä valokuvaa vaan", Laura vastasi.

"Mitä valokuvaa?"

"No tätä!" Laura hihkaisi, kun viimein löysi etsimänsä. Valokuva oli naarmuuntunut lojuessaan laatikossa kaiken muun romun seassa ja sen kulmat olivat rypistyneet. Silti Laura kohteli sitä, kuin suurinta aarrettaan, ja oikoi sen rypyt. Hän nousi ylös laatikon ääreltä ja töni sohvalla makaavaa Nooraa, jotta mahtui istumaan.

"En tiedä muistatko tätä, mutta tää on se kuva, jonka Veeti otti meistä lukion kakkosen kesällä", Laura selitti ja näytti kuvaa. Noora nousi ylös nähdäkseen valokuvan paremmin. Kuvassa he istuivat selätysten kameraan, mutta kasvot käännettyinä. Paitsi että Noora ei katsonut kameraan vaan tuijotti Lauraa haikea ilme kasvoillaan.

"Kyllä mä tämän muistan", hän mutisi hiljaa.

"Olit ollut ihan rakastunu muhun jo vaikka kuinka kauan, kun tää otettiin. Etkä tunnustanut ees silloin, kun Veeti näytti tän kuvan meille, vaan vasta tyyliin kolme kuukautta sen jälkeen", Laura muisteli.

"No et säkään mitään tajunnut tämän nähdessäsi. Kaikki muut tiesi sanomattakin", Noora puolustautui.

"Mä oonkin tunnetusti paksukalloinen", Laura naurahti ja suukotti tyttöystävänsä poskea. Ele sai hymyn hiipimään Nooran huulille.

"Mistä tää kuva nyt yhtäkkiä tuli sulle mieleen?"

"Luin aikaisemmin päivällä Suomen Kuvalehteä. Siellä oli Veetin ottamia kuvia. Siitä oikeesti tuli ammattivalokuvaaja ja aika hyvä sellainen", Laura selitti. Noora nyökytteli, nojasi vasten toisen olkapäätä ja tuumasi, että kuvalle olisi varmaan ostettava omat kehykset.

[sademestari]

A/N: Seuraava osa, jossa sohva todellakin on keskiössä.

  2.
limenvihreä
300 sanaa

Laura oli keskellä vilkkainta työpäivää, kun hänen puhelimensa alkoi väristä vaativasti taskussa. Hän kaivoi puhelimen taskustaan, vastasi puheluun ja tunki puhelimen korvan ja haritan väliin, jotta pystyi edes jotenkuten jatkamaan hyllyttämistä.

"Kerro", hän tokaisi.

"Nyt on kuule suru puserossa. Jotain aivan kamalaa on tapahtunut!"

"Mitä?" Laura kysyi, kun ei oikein ymmärtänyt Nooran ahdinkoa.

"Sohva! Meidän sohva! Se on mennyt rikki! RIKKI!" Noora ulvoi langan toisessa päässä. Laura rypisti kulmiaan ja keskeytti hetkeksi Jaffa-tölkkien latomisen hyllylle.

"Miten niin rikki?"

"No siten niin rikki. Istuin alas, aivan normaalisti, ja alta kuului vain hirveä rusahdus. Sieltä on nyt ainakin kaksi lautaa poikki ja verhoilu revennyt", kuului selostus. Laura huokaisi raskaasti ja yritti miettiä nopeaa ratkaisua tilanteeseen.

"Käy kysymässä huonekaluliikkeestä voiko sille tehdä enää mitään, jooko? Mulla on vielä puolet työpäivästä jälellä", hän lopulta ehdotti.

"Okei. Nähdään illalla", Noora vastasi surkeana ja lopetti puhelun. Laura tunki puhelimen takaisin housujensa taskuun ja palasi laiminlyömiensä Jaffa-tölkkien pariin.

***

Kello näytti kuutta illalla, kun Laura viimein avasi kotinsa ulko-oven.

"Moooi!" kuului iloisesti olohuoneesta.

"Sait ilmeisesti sohvan kun – mitä hittoa?" Laura pysähtyi niille sijoilleen nähdessään Nooran istuskelemassa sohvalla.
Paitsi ettei se ollut heidän sohvansa. Se oli isompi, pehmeämpi ja kaikenlisäksi limenvihreä.

"Tykkäätkö?" Noora kysyi innoissaan, mutta nähtyään Lauran typertyneen ilmeen jatkoi selitystä, "liikkeestä sanottiin, ettei mitään ole enää tehtävissä. Joten päätin ostaa uuden. Mä ainakin tykkään tästä, tässä on paljon mukavampi istua, kuin siinä vanhassa."

"Ostit noin vain uuden sohvan?" Laura kysyi edelleen hämmentyneenä. Ei hän ollut tällaista osannut aavistaa, kun oli käskenyt toista menemään huonekalukauppaan.

"No eihän me ilman sohvaa pärjätä, se on meidän olohuoneen keskipiste. Eikä tää ollut edes kovin kallis, oli kuulemma lojunut varastossa jo jonkin aikaa", Noora puolusteli ostostaan.

"Miksiköhän", Laura mutisi, "mutta kaipa tuo on ihan kiva. Tuo ainakin väriä meidän olohuoneeseen."

"Tiesin, että tykkäisit lopulta", Noora sanoi ja käveli antamaan suukon tyttöystävälleen.

[sademestari]

A/N: päätin kirjoittaa tän osan minämuodossa, koska, noh, se vain tuntu luontevammalta tilanteen huomioon ottaen;)

  3.
paljas
100 sanaa

Me maattiin Nooran kanssa lusikassa sohvalla ja katottiin leffaa. Ihan vain koska oli lauantai, vapaapäivä ja ei ollut muutakaan tekemistä.

"Ynh, mä en tykkää tästä leffasta", inisin, kun ruudulle lävähti erityisen verinen kohtaus. Suljin silmäni ja hautasin kasvoni vasten Nooran paljasta niskaa, jotta pääsin pakenemaan elokuvan maailmasta. Tunsin, kuinka Noora naureskeli heikkoudelleni. Saakelin sadisti.

Nooran niska tuoksui hyvältä, trooppiselta suihkusaippualta. En voinut vastustaa kiusausta painaa huuliani sen herkkää ihoa vasten. Pudottelin suudelmia pitkin niskaa, muutamaan saattoi eksyä kielikin mukaan.

"Haluutko jatkaa tota pidemmällekin?" Noora hengähti hetken kuluttua.

"Mmhm", mumisin vastaukseksi.

Lienee sanomattakin selvää, että sitä leffaa me ei katottu loppuun.

[sademestari]

A/N: Eilisen raapale, tämänpäivänen ilmestyy hieman myöhemmin.

  4.
kuka
200 sanaa

Laura makasi sohvalla ja oli kääriytynyt kolmeen peittoon. Kasvot punoittivat heikosti ja hänestä huokuvan lämmön pystyi tuntemaan metrin päähän, mutta silti Lauraa palelsi enemmän kuin koskaan. Jostain peittojen alta kuului vaimeaa piippausta.

"Näytäpä sitä kuumamittaria", Noora huokaisi ja odotti kärsivällisesti, kun Laura kaivoi sen peittojen alta.

"Jep, sinä et mene minnekään seuraavaan pariin päivään", Noora totesi, "sulla on 39.5 astetta kuumetta."

Laura ynisi harmissaan ja yritti piiloutua kokonaan peittojen alle, muttei kestänyt olla tunkkaisessa luolassa kovin pitkään. Hän ei tykännyt olla kipeänä, eikä hän onnekseen usein ollutkaan. Se vain tarkoitti, että kun pöpöt viimein saivat hänestä otteen, hän oli kunnolla kipeänä.

"Pitäisköhän sun ottaa särkylääke? Ja juodakin voisit", Noora ohjeisti laittaessaan kuumemittarin takaisin suojakoteloon.

"Kuka susta teki mun lääkärin?" Laura naurahti. Nooran huolehtivaisuus hellyttävää, mutta samalla huvittavaa. Laura ei ollut tottunut olemaan paapottavana. Kuitenkin, kun Noora toi lasin vettä särkylääkkeen kera, hän otti ne vastaan mukisematta.

"Pärjäätkö tunnin verran yksin? Mun pitää mennä käymään studiolla", Noora kysyi. Laura nyökäytti päätään.

"Soita, jos jotain tulee."

"Joo joo, mee jo. Mä nukun kuitenkin", Laura patisti toista silmät jo puoliummessa. Hän tunsi, kuinka Nooran huulet kävivät nopeasti hänen otsallaan. Äänen loittonivat eteiseen ja kun ulko-ovi viimein heilahti kiinni, oli Laura jo vaipunut uneen.

[sademestari]

A/N: Tätä oli ylivoimaisesti hauskinta kirjoittaa kaikista tähänastisista raapaleista. Toivottavasti välittyy muillekin(:

  5.
sitoa
150 sanaa

"Pysy aloillasi."

"Enkä!"

"Tästä ei tule mitään, jos pistät kokoajan vastaan!"

"Mutta kun en halua!"

"Herranjumala, makaa nyt vaan siinä!!"

"ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!"

"Suu kiinni", Laura viimein ärähti, "mä sidon sut kohta kiinni, jos et muuten oo paikoillasi."

Noora mulkaisi tyttöystäväänsä, joka puoliksi istui hänen rintakehänsä päällä. Kädessään sillä oli pieni pullo, joka sisälsi antibioottisia silmätippoja. Noora vihasi silmätippoja.

"Etkä muuten varmana sido", Noora ärähti vastaan.

"No ootko sitten paikoillasi sen aikaa, että saan laitettua tipan sun silmään?"

"Fine", Noora viimein myöntyi ja lakkasi panemasta vastaan. Laura kumartui lähemmäs ja avasi silmää, jotta tippa varmasti osuisi kohdalleen. Nooran olisi tehnyt mieli räpyttää, kun hän näki tipan tippuvan, mutta toisen sormet estivät aikeen. Häntä puistatti, miten kylmältä ja inhottavalta neste tuntui silmässä.

"Hyvinhän se meni, enää muutama kerta jäljellä", Laura kehui noustessaan pois Nooran päältä, "haluutko jäätelön palkinnoksi?"

"Mä vihaan sua", Noora mutisi sohvalta tyttöystävänsä perään. Hän kuuli Lauran nauravan keittiössä.

"Mäkin sua!"

A/N: Oon niin samaa mieltä Nooran kanssa. Silmätipat, hyi olkoon 

[Kineza7]

Haha! Mä pidän tästä ♡ Sulla on kivan sujuva kirjoitustyyli ja kyllä, viimeinen raapale sai hymyilee. Tykkäsin!

[sademestari]

Kineza7: Kiitos kommentista! Mahtavaa kuulla, että tykkäät(:

A/N: Noniin, viimeisiä viedään. Julkaisen kaksi viimeistä raapaletta näin kerralla, joten ensimmäisenä lauantain raapale.

6.
sukka
150 sanaa

Noora polkaisi jalallaan imurin virtanappia, saaden koneen hyrähtämään äänekkääseen eloon. Kun hän veti ensimmäisen vedon olohuoneen matolla, hän kuuli pienten kivien synnyttämän tyydyttävän ääneen niiden kolistessa pitkin metallivartta matkalla pölypussiin. Siitä oli kauan, kun matto oli viimeksi imuroitu.

"Nosta jalkojasi!" Noora huusi sohvalla istuvalle Lauralle. Tottelevaisesti toinen heilautti jalkansa ylös, päästäen Nooran käsiksi sohvan alla oleviin pölyaarteisiin. Pian kuitenkin kuului hmpf ja imurin hurina muuttui kimeäksi ulinaksi.

"Hitto", Noora ärähti ja painoi kiireesti virtanappia. Kun hän veti suuttimen pois sohvan alta, pilkotti sen suuaukosta punapilkullinen sukka.

"Onko tää sun sukka?" hän kysyi ja heitti pölyisen sukan Lauran syliin saatuaan sen irti imurista. Laura säikähti yhtäkkiä häntä kohden heitettyä sukkaa.

"En usko", hän sanoi nostaessaan sukan ylös roikottaen sitä etusormen ja peukalon välissä, "eikun hei! Onpas sittenkin! Mä oon etsinyt tätä joka paikasta."

"Et sitten vaivautunut sohvan alle katsomaan", Noora tuhahti närkästyneenä. Laura vain hymyili hänelle ja heilutteli onnellisena löytynyttä sukkaansa.

[sademestari]

A/N: Ja sitten tämän päivän raapale, joka on myös viimeinen. Aamuisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa, eikös? 

7.
tarpeeksi
200 sanaa

Oli aikainen aamu. Auringon aamusäteet lankesivat viiruina olohuoneen sohvalle sälekaihtimien välistä. Pienet pölyhiukkaset tanssivat auringonsäteissä ja huoneen värit hohtivat utuisesti. Noora siristeli vielä unisia silmiään istuessaan sohvalla. Äkillinen haukotus venytti hänen leukaperiään ja sai veden valumaan hänen silmistään. Hän ei ollut vielä täysin varma siitä, oliko hereillä vai unessa, eikä huoneen unenomainen tunnelma ainakaan helpottanut asiaa.

"Tässä aamukahvi unikeolle", Laura sanoi pehmeästi ilmestyessään olohuoneeseen kahden valtavan kahvikupin kanssa. Noora otti kiitollisena toisen kupeista vastaan ja veti samalla jalkansa alleen, jotta Laura mahtui istumaan mukavasti sohvalle.

"Laitoithan tarpeeksi maitoa?" Noora kysyi silmäillessään epäilyttävän tumman näköistä juomaansa.

"Laitoin laitoin, vaikka se viilsikin syvälle sieluuni. Ei tuota kyllä voi kahviksi kutsua sen maitomäärän jälkeen", Laura huokaisi paheksuvasti. Noora näytti hänelle kieltään ennen kuin varovaisesti maistoi kahviaan. Sopivaa oli.

"Miksi ihmeessä edes juot kahvia, jos et sen mausta piittaa?"

"Kaikki muutkin juo. En jaksa olla joka paikassa aina se, joka aiheuttaa harmaita hiuksia, kun pitää keksiä joku vaihtoehto kahvin tilalle. Ja joskus kofeiini vaan on ainut asia, joka herättää", Noora selitti. Kuulosti siltä, että hän oli saanut selittää asiaa useamman kerran aikaisemminkin.

"On se silti vähän hassua", Laura mutisi siemaillessaan omaa kahviaan.

"Elämässä pitää olla vähän jotain hassua", Noora naurahti ja sai Laurankin hymyilemään.

[Sokerisiipi]

Tämä oli kyllä vallan suloisen arkinen raapalesarja. Slice of lifessa on vain sitä jotain! Ja kiva, että tässä oli se sohva, joka liittyi enempi vähempi jokaiseen raapaleeseen. Minulle myös toimi se, ettei kyseessä ollut ns. samaa juonikuviota jatkava sarja vaan jokainen rapsu toimi itsenäisenä kuvauksena kyseisestä hetkestä.

Aiheet olivat mukavia ja helposti lähestyttäviä. Etenkin, kun ensimmäisessä raapaleessa selitettiin se, mistä kyseinen valokuva tuli Lauralle mieleen. Tykkään siitä, kun ihmisten ajatusketjuja havainnollistetaan ^^ Yäh, itsekin inhoan silmätippoja! Jos minun kumppanini menisi ostamaan sohvan kysymättä ensin mielipidettäni, voisin kyllä vähän närkästyä, mutta sarjan kepeyden hengessä Laura onneksi pääsi yllätyksestä yli ja ajattelikin, että limenvihreä on mukava piristys. Tästä saa sen kuvan, että tytöt ovat olleet yhdessä jo jonkin aikaa, ja Noorakin uskoi siihen, että kyllä tyttis lämpenee. Suloista :3

Olisin tosin toivonut, että tyttöjen persoonat olisi erottuneet enemmän toisistaan, ja he menivätkin minulla lukiessa sekaisin. Noora erottautui vähän siinä, että hän vaikutti energisemmältä kuin Laura. Muutenkin jotain hahmojen historiasta olisi ollut kiva tietää jotakin (alun valokuvamuiston lisäksi.) Se olisi varmaan auttanut myös yksilöittämään heitä paremmin.

Viimeinen raapale oli ehkä suosikkini, koska aamukuvaukset <3 ja lopetus oli vallan herttainen myös. Kyllä, olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että elämässä kuuluukin olla hassuja asioita! ^^

Kiitos näistä suloisuuksista!