Ficin nimi: Sade
Kirjoittaja: Korpitar
Beta: Äidinkielenopettajani
Tyylilaji/Genre: Romantic & angst
Ikäraja: S
Varoitukset: Hieman masentavaa tekstiä, lukeminen omalla vastuulla.
A/N: Juuh, tämä on ensimmäinen tarinani täällä, joten älkää pliis tuomitko :p Tämä on kirjoitettu aikoja sitten, mutta päätin silti julkaista sen tänne.
Sade
Muistan sinut. Vaaleat, aaltojen lailla lainehtivat hiuksesi, kasvojasi kehystävät pisamat ja siniset, piikikkäät, mutta silti leikkisät silmäsi. Niissä oli vain sitä jotain.
Oli kesä. Aurinko paistoi täydeltä terältään. Istuin laiturilla ja katselin merelle päin, polttaen savuketta. Silloin sinä tulit. Hymyillen laventelinsinisessä mekossasi. Olit niin kaunis.
Astuit vierelleni, ja katsoin sinua kysyvästi. Panin merkille, ettei sinulla ollut ollenkaan kenkiä jalassasi. Olit oikea kesänlapsi.
Näytit jumalaiselta. Pyysit tulta kainosti hymyillen. Annoin sytykkeen, mutta varovaisesti, sillä näytit niin heiveröiseltä, siltä kuin voisit särkyä pienimmästäkin kosketuksesta.
Sytytit tupakkasi ja istahdit laiturille viereeni. Katselimme yhdessä siellä uiskentelevaa joutsenpariskuntaa, ja silloin kysyit, mitä rakkaus on.
Menin lukkoon, en tiennyt mitä vastata. Silloin asetit pääsi olkapäälleni.
Istuimme kauan niin, jutellen asioista. Sain tietää, että Sade oli nimesi. Se oli maailman kaunein nimi, se sopi sinulle täydellisesti. Sade. Maistelin nimeäsi mielessäni. Se maistui raikkaalle, kuin nurmikolle sateen jälkeen, tai metsälle jossa oli juuri satanut. Se maistui kastepisaroilta heinikossa aamuvarhaisella, tai syyssateelle.
Kerroit, että olit uusi näillä kulmilla eikä sinulla ollut ystäviä. Hetken päästä kysyit, voisinko minä olla ystäväsi. Suostuin sen enempiä empimättä.
Tumppasit savukkeesi ja laitoit sen tuhkakuppiin. Tein samoin. Kävelimme rannalle, ja otit yhden ruohonkorren. Kysyit, osasinko minä soittaa ruoholla. Pudistin ihmeissäni päätäni. Asetit ruohon huulillesi ja aloit soittaa. Se oli kauneinta musiikkia mitä olin ikinä kuullut. Kykenin vain tuijottamaan kasvojasi lumoutuneena.
Mutta sitten sinun piti lähteä. Annoit minulle puhelinnumerosi. Mutta kun kotona yritin soittaa sinulle, en saanut yhteyttä. Numero oli väärä. Kävin luonasi, mutta naapuri kertoi, että olitte joutuneet muuttamaan pois. Minua harmitti, etten ollut tajunnut edes kysyä sukunimeäsi. Yritin etsiä sinua, mutta tuloksetta.
Nyt, viikko sen jälkeen, katselen ikkunaa ja sitä pitkin valuvia sadepisaroita. Ulkona sataa kaatamalla. Haluaisin vain huutaa, itkeä, ulvoa tuskaani, tai edes jotain, mutta ääntäkään ei tule, eikä silmiini ilmesty kyyneltäkään. En voi itkeä. Voin vain surra menetystäni. Vain sade on ainoa asia mikä muistuttaa minua sinusta.
Seuraan katseellani yhtä ikkunaa pitkin valuvaa sadepisaraa, ja voin melkein kuvitella siitä heijastuvan hymyilevät kasvosi. Rintaani koskee, sydäntäni sattuu, en saa henkeä. Mietin mitä järkeä on elää, jos ei ole sinua. Niin, ei yhtään mitään.