Nimi: Tauti nimeltä Hermione Granger
Kirjoittaja: Picciduta
Ikäraja: K11
Paritus: Draco/Hermione
Genre: Angst
Varoitukset: Hieman rajua kielenkäyttöä, päihdeongelma ja pientä väkivaltaa
Disclaimer: Hahmot ja kaikki muu, jonka pystytte tunnistamaan J.K. Rowlingin käsialaksi, on hänen. Vain juoni on minun (tosin sain siihen ideaa Paperi T:n biisistä
Sä jätät jäljen), keksin sen täysin omaksi huvikseni, en siis saa rahallista hyötyä.
Haasteet: Yhtyeen tuotanto II (Paperi T -
Sä jätät jäljen)
A/N: Huijjui, tää onkin sitten ensimmäinen ficci, jonka julkaisen tällä käyttäjällä Finissä. Edellisellä käyttäjällä tuli julkaistua parikin ficciä tänne, joten katsotaas nyt, miten tää alkaa sujumaan pienoisen kirjoitustauon jälkeen. Mulla itelläni oli tosi hyvä fiilis tätä kirjoittaessa, tykästyin tähän tekstiin aika paljon, toivottavasti tekin pidätte!
Tauti nimeltä Hermione Granger
Auringon valo pakotti Dracon heräämään sarastavaan aamuun. Hän ei välttämättä olisi halunnut pudota pilvilinnoistaan todellisuuteen, sillä hereillä ollessaan hän pystyi muistamaan kaikki ne kauheat asia, jotka lähiaikoina olivat tapahtuneet. Oikeastaan mikään muu ei pyörinytkään hänen mielessään. Aivan kuin joku oli asettanut hänen silmiinsä pyörimään saman kasetin tauottomasti.
"Helvetin kuraverinen ämmä!" Draco huusi raivoissaan, kun Hermione astui asunnon ovesta sisään. Hermione pystyi kuulemaan Dracon äänestä, että mies oli taas ratkennut nuoleskelemaan viinapullojaan.
"Mitä vittua mä muka taas oon tehny?" Hermione alkoi menettämään hermojaan. Tämä oli jo viides kerta tämän viikon aikana, kun Draco humalassa raivosi hänelle ties mistä, ja oli sentään vasta keskiviikko. Toki tätä menoa oli jatkunut jo yli puoli vuotta siitä lähtien, kun Draco oli saanut potkut töistään ja ratkennut ryyppäämään.
"Mähän oon käskenyt sua ilmottamaan mulle, jos sulla menee töissä pidempään! Sain taas tehdä itelleni ruoat, helvetti sentään!" Draco huusi vihaisena ja saapui eteiseen, jossa Hermione oli riisumassa takkiaan.
"Ahaa, eli tässä asunnossa hommat menee silleen, että mä teen täällä kaiken työn ja sulle ruokaa, jotta sä vaan saat lojua sohvalla vetämässä viinaa kurkustas alas, niinkö?" Hermione tiuskaisi takaisin. Hän ei todellakaan tiennyt, miksi edes jaksoi katsoa Dracoa ja hänen käytöstään. Nainenhan voisi vain häipyä ja jättää miehen oman onnensa nojaan.
"Mulle sä et puhu tollei, helvetin huora!" Draco sylki sanat suustaan vasten Hermionen kasvoja. Tämäkään ei enää säikäyttänyt naista, sillä hän oli niin tottunut jokapäiväiseen haukuntaan. Draco oli varmasti käynyt kaikki haukkumasanat läpi Hermionen kohdalla.
"Ai, sullako sitten on oikeus haukkua mua tollei? Kumpikohan meistä esimerkiks elättää meidät, kun joku potkittiin pellolle töistä? Kukakohan täällä aina siivoaa, kun joku ei tee mitään muuta kuin ryyppää ja syö? Kukakohan sulle aina keittää liemet, kun sulla on niin kamala darra? Mä en kuule yhtään ihmettele, et sun vanhempaskaan ei halua pitää suhun yhteyttä, kyllä muakin varmasti hävettäisi olla tollasen kusipään vanhempi!" Hermione vastasi samalla mitalla takaisin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oikeasti uskalsi avata suutaan kunnolla ja se selvästi ärsytti Dracoa.
"Vittu nyt se turpa kiinni!" mies karjaisi ja kohotti kätensä. Hermione tiesi heti, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan ja hän pystyi vain sulkemaan silmänsä. Seuraavassa hetkessä hän tunsi nyrkin painautuvan kovalla voimalla vasten kasvojaan. Lyönnin seurauksena Hermione kaatui maahan ja jäi paikalleen odottamaan, että Draco poistuisi eteisestä.
Sen mies tekikin nopeasti, ja Hermione pystyi kuulemaan kuinka Draco avasi taas uuden tölkin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Draco löi häntä. Edellisestä lyönnistä oli aikaa kuitenkin noin kuukausi, joten tämä uusi järkytti Hermionea hieman. Nainen tunsi, kuinka kyyneleet alkoivat valua holtittomasti pitkin poskia. Hän ei itkenyt fyysisen kivun takia, häntä vain sattui henkisesti. Hermione tiesi, ettei Draco oikeasti ollut tuollainen, ei ainakaan selvin päin. Alkoholi vain teki miehestä niin aggressiivisen.
Hermione nousi äkisti seisomaan, sillä kuuli lähestyviä askelia. Draco oli noussut taas ylös sohvalta ja oli tulossa eteiseen, varmaankin antamaan taas lisää haukkuja. Ennen kuin Hermione ehti edes ajatella kunnolla, hän vain avasi asunnon oven ja paiskasi sen kiinni perässään niin kovaa kuin ikinä pystyi. Ensimmäisen kerran Hermione pakeni riidan päätteeksi, mutta se tulisi olemaan myös viimeinen kerta. Nainen nimittäin päätti, että leikki loppuisi nyt. Hän ei enää jaksanut yhtäkään haukkua tai lyöntiä enempää.
Hermione kuuli aivan alhaalla portaiden juuressa, kuinka Draco avasi kerrostaloasunnon oven. Sitten portaikkoon alkoi sataa jotakin, ja Hermionelta meni hetki tajuta mitä ne olivat. Draco oli ilmeisesti ottanut vihan kohteekseen Hermionen vaatekaapin, tarkemmin sanottuna sen sisällön, sillä nyt mies viskoi pitkin rappukäytävää hänen pikkuhousujaan. Hermione oli kuitenkin liian väsynyt välittämään, hän halusi vain pois mahdollisimman kauas Dracosta. Niinpä nainen avasi kyyneleet silmissä kerrostalon alaoven ja katosi yön pimeyteen vailla päämäärää.Draco tunsi kuinka katkerat kyyneleet kihosivat silmiin hänen muistellessaan viikon takaista asiaa. Mies olisi tehnyt mitä tahansa, jotta olisi päässyt muuttamaan tuon kaiken, mutta hän tiesi ettei se ollut mahdollista. Ainoa asia, mistä Draco oli kiitollinen, oli Hermionen henkinen vahvuus. Vaikka naiseen toki sattuikin paljon Dracon teot, niin hän silti selvisi niistä. Draco ei kestäisi ajatusta Hermionesta niin rikki, että hän esimerkiksi päätyisi tekemään itselleen jotain peruuttamatonta. Hermione ei onneksi ollut sellainen ihminen. Draco oli itse asiassa monta kertaa sanonut naiselle, että hänen mukaansa voitaisiin nimetä vaikka jokin tappava tauti, niin pysäyttävä ilmestys Hermione oli. Draco oli melkein varma, että oli itsekin sairastunut Hermione Granger -tautiin.
Miksi Draco sitten oli niin kamala Hermionea kohtaan? Siihen hän ei itsekään osannut vastata. Tai ehkä se vastaus yksinkertaisesti oli päihdeongelma, joka muutti hänet hirviöksi. Humalassa Draco ei vain yksinkertaisesti ajatellut itsenään, eikä hän myöskään osannut hillitä itseään. Aina selvin päin ollessaan Draco vannoi Hermionelle, että tämä olisi viimeinen kerta, mutta he molemmat tiesivät sen olevan vale. Yleensä lupausta kesti korkeintaan viikon, mutta sitten Draco taas ratkesi ajatellen ottavansa vain yhden oluen. Yleensä se yksi oli lopulta niin paljon, että Draco sammui sohvalle. Herätessään seuraavana aamuna hän ei useimmiten muistanut edellisen illan tapahtumia, mutta hän silti tiesi tarkalleen, miten asiat olivat menneet. Jokaisena aamuna hänestä tuntui, että huono omatunto tuntui satoja kertoja pahemmalta kuin se päällä jylläävä krapula.
Draco vilkaisi nopeasti seinäkelloaan, joka näytti ajan olevan melkein kymmenen aamupäivällä. Vaikka päivä olikin vasta varhaisessa vaiheessa, tuli miehelle silti kiire. Hermionen oli määrä tulla kymmeneltä asunnolle hakemaan viimeisiä tavaroitaan ja palauttamaan avain. Draco nousi nopeasti ylös sängyltään ja meni vaatekaapille. Hän otti käteensä ensimmäiseksi eteen sattuneet vaatteet ja puki ne melko huolimattomasti päälleen, tosin juuri ajoissa. Ovikello soi ilmoittaen, että joku halusi päästä asuntoon sisälle. Dracon ilme valahti entisestään, kun hän tajusi, ettei Hermione selvästikään halunnut käyttää omaa avaintaan sisälle tuloon. Draco ei kylläkään ihmetellyt sitä asiaa.
"Hei, Hermy", Draco sanoi hieman vaisusti avatessaan oven. Hermione ei sanonut mitään, nyökkäsi vain lyhyesti ja puski sitten Dracon ohi suuren violetin matkalaukun kanssa. Mies tajusi, että matkalaukku oli sama, jonka Hermione oli ostanut pari kuukautta sitten läheisestä tavaratalosta. Se tosin oli tällä kertaa isompi kuin viime näkemällä, joten Draco arvasi Hermionen suurentaneen sitä taian avulla. Matkalaukku oli itse asiassa niin suuri, että Draco mahtuisi siihen itsekin istumaan.
"Mitä sulle kuuluu?" mies yritti aloittaa keskustelua, mutta ainoa asia jonka hän Hermionesta sai irti, oli pieni olkien kohautus. Draco huokaisi epätoivoisesti.
"Mä oon oikeesti niin pahoillani. Anna mulle anteeksi."
"Mä oon sanonut jo, mä en voi", Hermione tokaisi tylysti.
"Eikö me voitaisi yrittää?"
"Ei."
Kieltävä vastaus oli jo varmaan sadas, jonka Draco Hermionelta sai, mutta joka kerta se sattui aina vain kovempaa. Jos vain Hermione tietäisi, kuinka paljon hän katui jokaista tekoaan.
"Voitko sä viedä Auringon sun mukana?" Draco kysyi yllättäen.
"Mitä?" Hermione kysyi yrittäen kuulostaa kylmältä, mutta hämmennys paistoi silti läpi hänen sanoistaan.
"Vie Aurinko sun mukana. Mä en jaksa, kun se aina vaan muistuttaa mua susta. Musta tuntuu et se raiskaa mut sen säteillä", Draco sanoi tietämättä itsekään, mitä oikein höpisi. Hermione katsoi Dracoa vaiti erittäin kysyvä ilme naamallaan, jolloin Draco pudisti päätään kuin käskien Hermionea unohtamaan koko jutun. Nainen kääntyi takaisin matkalaukkunsa puoleen ja sulki sen merkiksi siitä, että oli saanut pakkauksen päätökseen.
Sitten Hermione tarttui matkalaukkuunsa kiinni ja raahasi sen perässään eteiseen, jossa hän kääntyi Dracon puoleen.
"Tossa toi avain", nainen sanoi ilmeettömästi ja kaivoi taskustaan yhden pienen avaimen. Hän nakkasi sen Dracolle, mutta mies ei saanut sitä kiinni vaan avain tippui kilahtaen parkettilattialle. Draco olisi niin paljon halunnut tarttua Hermionesta kiinni ja kertoa rakastavansa, mutta jokin esti häntä. Ainoa asia mihin Draco pystyi, oli katsoa kyyneleet silmissä, kuinka Hermione avasi viimeisen kerran asunnon oven ja katosi sen taakse lopullisesti. Oven paiskautuessa kiinni myös kyyneleet Dracon silmissä alkoivat valua hänen poskilleen vuolaammin kuin koskaan ennen.
Nyt Draco oli varma, että hän tulisi kuolemaan tautiin nimeltä Hermione Granger.
