Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Jago & Litefoot: Professoripeli (K-11) Henry Gordon Jago/George Litefoot, George Litefoot/Jean Bazemore, one-shot  (Luettu 1873 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 077
  • Peace & Love
Nimi: Professoripeli
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: Sanotaanko, että pientä kisailua ja ryypiskelyä. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Henry Gordon Jago/George Litefoot, George Litefoot/Jean Bazemore
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Neiti Bazemore on kirkkaasti suosikkisivuhahmo. Hän esiintyy professorin yliopistoaikaisena opiskelukaverina jaksossa Jago & Son, ja Litefoot hengailee hänen kanssaan Knossoksen saarella tarinassa Jago & Litefoot Revival. Jagohan kovasti inttää, että hän on professorin entinen tyttöystävä, Litefoot jyrkästi kiistää. Oma tulkintani on, että molemmat ovat oikeassa – että kyseessä on ex, mutta ei tyttöystävä  ;)





Professoripeli


Neiti Bazemore melkeinpä makasi tavernan sohvalla, jalat korkokenkineen jakkaralla ja poltti sikaria. Professori Litefoot oli livahtanut hänen kainalonsa alta käymään pikkulassa, joten herra Jago jäi oikeastaan ensimmäistä kertaa hänen kanssaan kahden.

”Henry Gordon Jago, eh?” Bazemore tokaisi ja katsoi Jagoa pisteliään viheriäisillä silmillään nahan alle, ”George puhuu teistä ihan yhtenään.”

”Toivottavasti yllin kyllin hyvää… tai ei ainakaan pateettisen pahasti”, sanoi Jago, tuntien poskiensa lehahtavan jostain syystä punaisemmiksi kuin olikaan. Bazemore makusteli sikaria ja puhalsi Jagon naamalle savurenkaan. Melko törkeää!

Mitäköhän kaikkea Litefoot oli hänestä nyt sitten mennyt lörpöttelemään? Jago nyt ei oikeastaan tuntenut neiti Bazemorea ollenkaan, joten hän oli ottanut professorin kutsun liittyä seuraan yllättyneenä vastaan. Neiti Bazemore oli vastikään tullut takaisin Englantiin pitkältä Välimeren matkaltaan, ja herra Jago oli jotenkin kuvitellut vanhojen tuttavien haluavan verestellä muistoja keskenään. Litefoot oli kuitenkin ollut ehdottomasti toista mieltä, eikä neiti Bazemore pannut hanttiin. Päinvastoin, Bazemore näytti olevan mielissään, jos herra Jago tunsi olonsa kiusaantuneeksi ja hankalaksi. Litefoot ei kieltänyt neitiä lähentelemästä ja suputtamasta salaisuuksia korvaan.

”Oletteko te mustankipeä?” kysyi Bazemore äkkiä vähän turhankin suoraan. Jago yskäisi olutvaahdot suustaan ja joutui pyytämään räkimistään tyhjiä laseja keränneeltä baariemännältä vuolaasti anteeksi. Bazemore nauraa säksätti hänelle kovaan ääneen. Hän hilasi itsensä Litefootin jättämän tyhjän kolon yli kiinni kuin vekkuli velimies.

”Hauska te nyt ainakin olette, jos nyt ette välkky ainakaan ”, Bazemore sanoi. Jago puuskahti. Kuinka tosissaan röyhkeää käytöstä! Mutta Bazemore ei tuntunut välittävän naisia sitovista humpuukisäännöistä. Hän joi siekailematta olutta, maksoi laskunsa itse, eikä sievistellyt, jos kohta ei sikaillutkaan.

”Niin, ja te tosiaan olette juuri niin jätkämäinen kuin professori on kertonut!”

”Hahhaa! No, onko se sitten pahaksi? Vai oletteko te juuri niitä miehiä, joiden mielestä ämmien kuuluu keitellä kyökissä perunoita?” Bazemore tiukkasi.

”Enhän nyt toki mitään sellaista tarkoittanut”, Jago mutisi, ”Olen suffragettiliikkeen vankkumaton kannattaja.”

”Ja sen takia kai kuvittelette olevanne kovinkin varteenotettava naisasiamies, hm?” tokaisi Bazemore, ”Sanokaahan, maksatteko te teatterinne tanssijattarille ja näyttelijättärille puoliakaan siitä mitä te tilitätte jollekin juoksupojalle tai talonmiehelle?”

Hrmmph! Totta kai maksan!” sanoi Jago, nyt jo vähän tosissaan loukkaantuneena. Hän ei ehkä ymmärtänyt naisista paljoakaan, tai ehkä hänellä oli ollut vain toivottoman huono tuuri hameväen suhteen, mutta että hänkö kohtelisi omia alaisiaan epätasa-arvoisesti ja kaltoin? Herra Jagolla oli omakohtaista kokemusta siitä, miten julmasti yhteiskunta potki taiteilijoita päähän. Hänelle ei olisi ikipäivänä tullut mieleenkään maksaa jollekulle kuusitoistakesäiselle ballerinalle palkkaa niin vähän, että tämän olisi tarvinnut elääkseen myydä itseään kadulla.

Oli niitä sellaisiakin teattereita. Regency ei kuulunut siihen lukuun. 

”Ahaa. Huomaan, että loukkasin teitä”, sanoi Bazemore, mutta ei edes esittänyt olevansa pahoillaan, ”Oletteko korttimiehiä?”

Huh? Ettekö aio pyytää anteeksi?” Jago kysyi vähän häkeltyneenä. Neiti Bazemore kaivoi kureliiviensä povesta kellastuneen korttipakan. Kuluneista kulmista ja haalistuneista kuvista näki, että niillä oli pelattu tuhannesti aikaisemminkin.

”Pelataan vaikka sen edestä”, Bazemore ehdotti ja ojensi kätensä veljellisesti. Panokset olivat eittämättä epäreilut, mutta herra Jago huomasi jotenkin kuitenkin arvostavansa neiti Bazemoren suoraa häikäilemättömyyttä – toisaalta, mitäpä saattoi odottaa naiselta, joka oli pannut maanalaisen junanradan kaivaukset dynamiitilla päreiksi. Sinällään Jago ihaili ammattiylpeyttä, vaikkei hän henkilökohtaisesti kyllä rupeasi minkäänlaisiin räjäyttelypuuhin, vaikka joku nyt uhkaisi purkaa hänen teatterinsa uuden bulevardin tieltä. Tiedemiehet – ja -naiset – olivat totta tosiaan melko absoluuttista väkeä.

”Hm. Kiinni veti” sanoi Jago hetken tuumittuaan. Eikä neiti Bazemore ei ainoastaan puhunut kuin mies, vaan hän puristi kättä kuin äijä! Hän ei myöskään pelannut nätisti, mikä itse asiassa oli hetken perästä herra Jagosta oikein innostava uutinen! Professori Litefoot palatessa pöytään hän löysi kahden ystävänsä lätkimässä kiivaasti kortteja olutryyppyjen välissä ja kiroten.

”Älä, älä, älä tule nyt siihen sotkemaan! George, menetkös siitä ja haetko meille jotain teräviä” Bazemore tiuskaisi professorin kurkistettua hänen korttejaan. Jago tyrskähti. Litefoot näytti niin hassulta rypistäessä kulmiaan kuin olisi pureksinut limettiä paljaaltaan.

”Kuulithan mitä neiti sanoi! Pistä piikkiin vaikka oluetkin”, sanoi Jago. Litefoot puisteli olkiaan niin, että takki kahisi ja sai hänet näyttämään entistä hölmömmältä. Hänen harmaat hapsensa sojottivat epähienosti pystyyn.

”Tein kyllä elämäni emämunauksen kun esittelin teidät toisillenne! Ihan niin kuin tässä ei olisi yhden törpön juoksutettavana tarpeeksi tekemistä”, hän huokaisi syvään, mutta ei jäänyt kinaamaan. Sekä herra Jago, että neiti Bazemore katsoivat hänen peräänsä kun hän tunki ihmismassan läpi baaritiskille päin.

”Tarkoittikohan hän törpöllä kumpaa meistä?” Jago pohti, ja tuli sen takia hävinneeksi käden. Neiti Bazemore kenties veti tyhjästä ilmestyneen ristiseiskan hihastaan, mutta Jago ei viitsinyt kiistää selvää suoraa.

”Koettakaapa nyt skarpata! Tai kynin teidät kaljuksi – vaikkei se kovin kummoinen homma olisikaan.”

”Älkääpä nyt isotelko, neiti, tai käy karvaasti kalpaten. Henry Gordon Jago ei ole koskaan hävinnyt pokerissa enemmän kuin maistiksi.”

Oikeastaan peli oli kiihkeydessään varsin viihtyisä. Professori Litefoot hippasi loossin ja tiskin väliä kommentoiden peliä silloin tällöin lyhyesti. Sikareista röyhysi sakea savu. Bazemore poltti pureskelemalla ja imeskelemällä tupakkaa kuin karkea köriläs, siinä missä herra Jago piteli herrasmiehenä pötköä etusormen ja peukalonsa välissä. Litefoot poltti yhden tehdaskäärityn savukkeen, mutta kyllästyi sitten. Sekä Bazemore, että Jago juttelivat hänelle pelin edetessä enenevässä määrin hilpeästi ja yhteistuumissa kiusoitellen. He eivät viitsineet enää edes härnätä toisiaan, kun huokaileva ja silmiään pyörittelevä professori oli niin paljon anteliaampi kohde. Se tuntui luonnolliselta. Ihan niin kuin he olisivat istuneet iltaa omaperäisenä kolmikkona monasti ennenkin, vaikka tosissaan herra Jago oli tavannut neiti Bazemoren ennestään vain kerran. Senkin jälkeen hän oli tullut esille keskusteluissa vain harvakseltaan.

Professori oli maininnut heidän pitävän enemmän tai vähemmän säännöllisesti yhteyttä kirjeitse. Se ei Jagosta ollut mitenkään erityisen kiinnostava tieto, sillä hän oli ymmärtänyt kyseessä olevan akateeminen hölynpöly kahden yliopistofossiilin kesken. Mutta ilmeisesti viestittely oli sitä henkilökohtaisempaakin laatua.

Herra Jago oli aina epäillyt neiti Bazemorea professorin entiseksi tyttöystäväksi. Litefoot kielsi luonnollisesti moiset syytteet jyrkästi. Bazemore kohotteli kulmiaan ja virnisteli sikarinsa takaa kuin olisi tiennyt mitä Jagon päässä liikkui. Pilkun päällä peli oli prikulleen tasan ja Jago koetti vielä vetää pidemmän korren. Professori Litefoot oli yhden ylimääräisen konjakkisnapsin jälkeen sammunut otsalleen.

”Kyllä te olette kuin olettekin mustasukkainen, herra Jago”, sanoi Bazemore sammaltaen. Jago koetti parhaansa arvata, oliko neidin viimeinen käsi hai vai täyskäsi.

”Pelikaanien peijooni minut vieköön”, Jago rähisi. Kortit hikosivat hänet käsissään ja menivät sumuisissa silmissä sekaisin.

”Tehdäänkö sinunkaupat? Vai teititelläänkö hamaan hautaan asti”, Bazemore kysyi.

”Kumpi pruukaa paremmin, John vai Jean?” Jago vastasi, mihin Bazemore nauroi niin, että Litefootkin havahtui kohmelostaan siksi että raapi kyömyistä nenäänsä. Naisilla ei ollut asiaa yliopistoon, ei nykyäänkään ja vielä vähemmän silloin kun Litefoot ja Bazemore olivat olleet nuoria. Silti Bazemore oli pätevä arkeologi ja alallaan arvostettu asiantuntija. Hän oli huijannut itsensä tiedekunnan jäseneksi mieheksi tekeytymällä.

John Bazemore. Mies, joka oli olemassa vain leikillään.

”Voi voi, Henry-kulta, sikäli mikäli minä olisin yhä John, ei sinulla olisi saumaa minun ja Georgen väliin, vaikka parastasi panisit”, sanoi Bazemore, eikä hänen itsevarmuudessaan ollut moittimisen varaa. Kahdesta parista ei ollut kuitenkaan voittamaan herra Jagon isoa värisuoraa, ei sitten niin alkuunkaan. Litefoot säpsähti pöppöröisenä hereille kun häntä kaksin käsin ravisteltiin.

”George! George! Senkin uninen pahvi, herää!” herätteli Bazemore, ”Ei meistä taida tullakaan paria. Hävisin sinut reilusti Henrylle tässä.”

”Professoristako me tässä pelattiinkin?” kysyi Jago.

”Mistä muusta sitten luulit”, sanoi Bazemore. Sen jälkeen baariemäntä tuli ahdistelemaan heitä rikkalapiolla pellolle. Kello oli jo yli neljä aamuyöstä, eikä professorista ollut kävelemään omin avuin. Sen siitä saa kun antaa akateemikon juoda kunnon miesten tahtiin.

Ulkona oli onneksi passissa herra Jagon luottoajuri – vanha Morris ja tämän harmaa ruuna kärryineen. Hihitellen kolmikko kompuroi kyytiin, vaikka iskivät professorin päätä vähän jok'ikiseen mahdolliseen kulmaan, jos nyt ei maata lasketa.

”Älä epäile, etten olisi voinut vielä voittaa”, sanoi Bazemore Litefootin nukkuessa hänen olkaansa vasten. Hänen äänensä oli haikea. Hän sipaisi harottavan hiuksen pois professorin otsalta. Niin monta kertaa herra Jago oli elämässään hukkunut sydänsuruihin, että hän tunnisti ikävän sen nähdessään. Hän oli tainnut tehdä virheen inttäessään Bazemorea professorin entiseksi heilaksi, kun kyseessä taisi olla heili.

”Olen tosissani pahoillani”, sanoi Jago, koska hän oli hyvä mies, eikä toivonut kenellekään mitään pahaa. Eikä yksipuolista rakkautta pahempaa olekaan.

”Haluatko kuulla salaisuuden? Leikilläni uskottelin, että menisimme vielä joskus naimisiin. Mutta eipä ole Georgen maku kääntynyt vieläkään edukseni”, Bazemore sanoi, eikä se ollut katkera toteamus, ”Pidä hänestä parempi huoli.”

Herra Jago meinasi sanoa, että kyllä se taisi olla professori, joka piti hänestä huolta eikä toisinpäin, mutta hän antoi sen sitten olla. Hän ymmärsi hyvin, mitä neiti Bazemore tarkoitti.

”Kyllä minä häntä luvattuna lemmin ja tositeoilla rakastan, älä sitä edes mieti”, sanoi Jago ja yllättäen olo heidän välillään oli kevyt ja kaikin puolin selvä. Litefoot se taas nukkui kuin lapsi, jota ei huolet paljon painaneet, ja miksi olisi painanutkaan? Tuskin ketään on rakastettu ikinä niin paljon kuin häntä, eikä hän tiennyt edes kaikkea. Siinäpä siis riittoisasti onnekas mies, totta tosiaan.


FIN




« Viimeksi muokattu: 18.04.2017 00:19:30 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 768
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Heh! Neiti Bazemore on kaveruksille melkoinen pala purtavaksi.  ;D Voin hyvin kuvitella, että jokainen viktoriaanisen ajan herrasmies olisi moisen nähdessään kerrassaan pöyristynyt. Korttipeli on kyllä hervottoman hauskaa seurattavaa ja Litefootin valitukset lukiessani repesin ihan täysin! Tuli jotensakin mieleen tästä ihan perus äijäparin humalapäinen kisailu, ja Litefoot kelpo vaimona nalkuttaa siinä vieressä, kunnes vihdoin kyllästyy ja ryyppää itsensä tainnoksiin. Ihana! <3

Tuolle lopulle sydämeni suli kerta kaikkiaan!

Lainaus
”Kyllä minä häntä luvattuna lemmin ja tositeoilla rakastan, älä sitä edes mieti”, sanoi Jago ja yllättäen olo heidän välillään oli kevyt ja kaikin puolin selvä. Litefoot se taas nukkui kuin lapsi, jota ei huolet paljon painaneet, ja miksi olisi painanutkaan? Tuskin ketään on rakastettu ikinä niin paljon kuin häntä, eikä hän tiennyt edes kaikkea. Siinäpä siis riittoisasti onnekas mies, totta tosiaan.

AWW! Voiko tämän ihanaisen herraparin suhdetta enää kauniimmin kuvata? Ei minun mielestäni ainakaan. Litefoot on totta totisesti onnekas mies, mutta niin on Jagokin. <3

Kiitos tästä iltani ihanaisesta siirappipalasta.  ;D


zilah

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 077
  • Peace & Love
zilah, no Bazemore nyt vaan on niin symppis! Musta kertovaa on se, että Jagon väittäessä häntä Litefootin tyttöystäväksi niin Litefoot on silleen tiukasti että ei ja viittasi häneen kuvailulla "good pal"  :D Kunnon kamu ja miten oli xD Itsellänihän ei ole henkilökohtaisesti mitään ristiriitaa sen suhteen että voiko ja onko suotavaa ihmisellä olla tunteita useampaa henkeliöä kohtaan. Bazemoren kanssa Litefootilla nyt vaan ei asiasta tai toisesta johtuen koskaan onnistunut sekkaukkaaminen keskenään ja Jagon kansa sitäkin paremmin, mutta ei se nyt sillee tunteita hävitä :) Mä toivon että Bazemore tekee vielä joskun comebackin sarjaan, ihan vaan siksi että Revivalissa kävi niin että Litefoot vaan häippäs Knossoksen saarelta Bazemorelle mitään etukäteen kertomatta, veikkaan että neiti kyllä heittää professorin niskaperseotteella maata kiertävälle radalle  :D

Ei mutta kiitos kiitos kommentista <3

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right