Syksy, kiitokset kommasta ♥ toiveet Sanni-spinoffista on kuultu ja pistetty harkintaan ;>
Hilla, kiitokset sinnekin ♥ ja ehdottomasti juuri näin, hidas eteneminen riittää alussa!
A/N: Seuraava osa on vähän hassu, kun siinä on oikeastaan kaksi raapaletta (100+300) yhdessä. Tämä siksi, että se osallistuu Spurttirapsun 11. kierrokselle, perjantai 16.6., enkä halua huijata liian pitkällä rapsulla. (Lasken tämän kuitenkin Ficlet300-merkeissä silti yhdeksi ficletiksi.) Katkeaa siis tuosta tupla-enterin kohdalta. :>
Se kun sai säikyn herätyksen
105. Syyskuu
Samissa on jotain niin sydäntä riipivän todellista. Pehmeää tummaa karvaa käsivarsissa, vähän karkeampaa säärissä. Haalistunut arpi vasemmassa kämmensyrjässä. Valkoiseen paitaan verikukkia tekevä finni selässä, ihan siinä lapaluun vieressä olevan luomen kyljessä.
Valdemar tapaa Samin monta kertaa seuraavan kolmen viikon aikana, miltei joka päivä. Ylioppilasjuhlista saadut rahat kuluvat yllättävänkin nopeasti junalippuihin ja muuhun yhteistoimintaan, mutta Sami on kaikkiaan ehdottomasti sen arvoinen.
Valdemar ihastuu palavasti, ehkä rakastuukin. R-sana on kuitenkin niin iso ja pelottava, ettei Valdemar uskalla edes ajatella sitä tai omia tunteitaan. Nyt Valdemarille riittää se, että hän opettelee edes ymmärtämään Samin keskiyövitsejä rutosta ja sodista – siinä on jo tarpeeksi haastetta.
Valdemar herää Samin vierestä eikä tiedä, kumpi hänet herättää: kesäaamuinen auringonpaiste ja linnunlaulu vai Samin lempeät kädet silittämässä hänen paljasta vatsaansa peitonmutkassa. Samin kosketus tuntuu taivaallisen hyvältä iholla, kun pojat ovat vielä siinä vaiheessa suhteessaan, että kaikki on ikään kuin kokeilua, jään tökkimistä hangesta löydetyllä kepillä. Välillä Samin kädet yrittävät eksyä alemmaksikin, mutta Valdemar haluaa mieluummin olla varovainen.
”Huomenta, Valsu.”
Samin ääni on aamukäheä ja huulet lämpimät Valdemarin niskassa.
”Huomenta sinullekin.”
”Arvaatko mikä päivä tänään on?”
Valdemar pyörähtää ja katsoo Samia kymmenen sentin päästä silmiin. Samin huulilla on vino hymy, katseessa pisteliäisyyttä, aivan kuin hän tietäisi enemmän kuin Valdemar. Valdemar pohtii hetken, muttei saa mitään erityistä päähänsä.
”Perjantai? Kesäkuun vika päivä? Sun synttärit?”
”Höpsö. Kyllähän sä tiiät, että mun synttärit on syyskuussa. Ja oikeesti, et muista, mikä päivä tänään on?”
”Pöh. Ja oikeesti, ei mitään hajua.”
”Sanoisko ’yhteishaku’ sulle mitään?”
Valdemarilla menee kolme ja puoli sekuntia Samin sanoista siihen, että hän tajuaa, mikä päivä on.
”Apua. Ei helvetti. Mitä kello on?”
”Puoli kaksi.”
”Mikset sä herättänyt mua aiemmin?! Saatana!”
Valdemar yrittää karata sängystä, mutta Sami nappaa hänet kiinni vyötäröltä.
”Hei, älä nyt karkaa mihinkään.”
”Mä haluun nähdä ne tulokset.”
Sami heittää nopean pusun Valdemarin poskelle.
”Höpsö olet kyllä, vaikka kuinka väittäisit muuta. Ja kello
ei ole puoli kaks, se on varttia vaille kymmenen, kunhan vaan pilailen sun kustannuksella.”
”Törppö!”
Sami katsoo kulmiensa alta Valdemaria, jonka kasvoilla on harmistunut ilme.
”Kamoon, tuu nyt tähän syliin. Ei oo mikään kiire vieläkään.”
”No okei.”
Samin jäntevästä vartalosta hohkaa lämpöä, kun Valdemar asettuu tiukkaan halaukseen. Sami pörröttää Valdemarin hiuksia, hiplaa kevyesti tämän niskaa ja kaulaa. Valdemar vastaa samanlaisilla kosketuksilla.
”Jännittääkö sua, Valsu?”
”No ehkä vähän. Mä haluisin oikeasti sinne yliopistoon sisään.”
”Mä tiiän.”
”Entä sua?”
”Ei oikeastaan. Eikä mun maailmani siihen pääty, jos ei tuu opiskelupaikkaa.”
”Niin, mut olishan se kiva aloittaa opinnot yhessä.”