Otsikko: Unohdettu syntymäpäivä
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, fluffy
Hahmot: Ihaa
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat A.A. Milnelle, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Ihaa murjottaa yksin kukkulallaan syntymäpäivänään.
A/N: Mahtavan ihanaa syntymäpäivää Neiti Syksylle <3 Tämä fandomi ei ollut toiveissasi, mutta toivottavasti se silti kelpaa!
Unohdettu syntymäpäivä
Tummat pilvet kerääntyivät taivaanrantaan. Muutama auringonsäde ylettyi vielä Ihaan mökötyskukkulalle, mutta pilvet veisivät nekin mukanaan. Mikä oiva sää tälle päivälle.
Tuuli oli yltynyt jo aamulla. Se oli lennättänyt ympäriinsä viime syksyn kuivia lehtiä. Ne eivät olleet vielä ehtineet muuttua mullaksi, olivat piileskelleet jossain koko talven ja tulleet vasta nyt esille. Ihaa oli astellut niiden päällä herättyään ja nauttinut niiden rapinasta. Nyt sade pehmentäisi nekin, eikä niistä olisi enää iloa.
Samalla tuuli oli myös kaatanut Ihaan talon. Hän oli rakentanut sitä koko eilisen. Kantanut oksia ympäri metsää, yrittänyt löytää juuri sopivia. Yhden sellaisen hän oli löytänyt, loput olivat olleet lähes kelvollisia. Mutta tänä aamuna oli talo kumossa, oksat hujan hajan, eikä Ihaa jaksanut sitä enää kasata. Illalla se romahtaisi kasaan kuitenkin.
Viimein tummat pilvet saapuivat lähemmäs ja aurinko sammui. Oli synkkää kuin keskiyöllä ja Ihaa tunsi ensimmäisen sadepisaran putoavan otsalleen. Se liukui silmien välistä alas pitkin turpaa, ja Ihaa katseli sen kulkua. Pisara hupeni matkallaan, kunnes se oli enää muisto vain. Ihaa jäi taas yksin.
Ehkä hänen pitäisi hakeutua sateensuojaan ennen kun hän kastuisi läpimäräksi. Ajatus tuntui kuitenkin liian vaivalloiselta, joten Ihaa jäi paikalleen istumaan ja odottamaan sateen saapumista.
”Täällähän sinä olet, Ihaa”, kuului Puh Nallen ääni jostain kaukaa.
Ihaa käänsi katseensa äänen suuntaan. Mäkeä ylös kömpi tuttu nalle, jota seurasivat Risto Reipas, Kani, Tiikeri ja Nasu. Kauempana Ruu pomppi innoissaan ja yritti vetää äitiään kulkemaan nopeammin, mutta valtaisa kakku hidasti Kengun matkaa. Ihaa katseli seuruetta hämillään, miksi he saapuivat joukolla hänen kukkulalleen.
”Olemme etsineet sinua joka paikasta”, Nalle sanoi.
”Aivan niin, aasikuomaseni! Juhlapäivä eikä sankaria näy missään!” Tiikeri hihkui.
”Tekö muistitte syntymäpäiväni?” Ihaa kysyi hämmentyneenä. Hän oli luullut, että joutuisi viettämään päivän yksin.
”T-t-tottakai me muistimme. Järjestimme sinulle yllätysjuhlat”, Nasu sopersi.
Ihaa katseli joukkoa hämillään, kun Kengu saapui paikalle heistä viimeisenä. Hän laski suuren kakun Ihaan eteen ja sytytti kynttilät. Kakussa oli kolme kerrosta, paljon kermaa ja mansikoita, ja sen päällä luki Onnea, Ihaa. Aasi tuhahti tyytyväisenä kakkua katsoessaan.
”Puhalla kynttilät, Ihaa!” Ruu käski innosta pomppien.
Niin Ihaa puhalsi ja pian olivat sammuneet kaikki paitsi yksi kynttilä. Ihaa veti syvään henkeä puhaltaakseen viimeisenkin kynttilän sammuksiin, mutta juuri silloin tippui taivaalta vesipisara, joka sammutti liekin.
”Oi voi. Kohta on kakku pilalla”, Ihaa murehti.
”Hassu aasi. Mennään äkkiä sisälle syömään kakkua”, Risto Reipas lohdutti.
Ihaa ei kysellyt, minne he olivat menossa, seurasi vain kuuliaisesti muita. Hän olisi kutsunut ystävänsä kotiinsa, mutta se oli vain kasa oksia. Eikä sinne muulloinkaan olisi mahtunut niin monta vierasta kerralla. Oi voi.
Joukkio kulki mäkeä alas, sitten vasemmalle ja oikealle ja takaisin vasemmalle, koska Nalle Puh ei muistanut, minne he olivatkaan menossa. Sade oli yltymässä ja kakun kerma alkoi valua. Ruu kiersi kakkua ja nuoli valuvaa kermaa ennen kuin se ehti pudota maahan asti.
Pian he olivat saapuneet talolle, jota Ihaa ei ollut nähnyt koskaan ennen. Se oli komea puutalo, ei liian suuri muttei liian pienikään. Siinä oli yksi pieni ikkuna, josta ei paistaisi sisään liikaa aurinkoa ja aasinmentävä oviaukko. Se oli kaikin puolin oikein sopiva talo.
”Kenen koti tämä on?” Ihaa kysyi.
”Sinun kotisi”, vastasi Risto Reipas. ”Teimme sen sinulle syntymäpäivä lahjaksi.”
Ihaa katseli taloa ihmeissään. Talo hänelle. He olivat rakentaneet talon hänelle. Kukaan ei ollut koskaan rakentanut Ihaalle edes ovea, saati sitten kokonaista taloa. Nyt hänen ei tarvitsisi enää kasata risujaan paikoilleen jokaisen tuulen puuskan jälkeen. Ihaa ei tiennyt, mitä hänen pitäisi sanoa.
”Kiitos kai sitten.”
Hänen ystävänsä hymyilivät tyytyväisinä ja onnittelivat häntä vuoron perään. Jos Ihaata ei olisi ommeltu harmaasta kankaasta, hän olisi varmaan punastunut sillä hetkellä. Kaikki katsoivat häntä niin iloisina ja pieni aasi oli siitä kovin kummissaan.
Kun muut kerääntyivät sisälle syömään kakkua, Ihaa jäi katselemaan uutta kotiaan.
”Ystäväsi taitavat arvostaa sinua erityisen paljon”, sanoi Pöllö, joka oli Ihaan huomaamatta lentänyt viereiseen puuhun.
Ihaa katseli taloaan ja kuunteli sisältä kantautuvaa naurua. Joku kutsui häntä mukaan syömään kakkua.
”Niin. Niin he taitavat.”
