Ikäraja:K-11
Genre:Romance draama
Paritus:Alec/Renesmee/Jacob
Vastuuvapaus:En omista hahmoja ja en saa rahaa.
Summary:Renesmeen päiväkirjasta käy ilmi keneen hän on oikeasti ihastunut.
Luku 1
Kulissiliitto.
Se on juuri oikea sana sille mitä vajaa kahden viikon päästä tulee tapahtumaan.
Minusta pitäisi tulla rouva Black. Kuitenkin minä en tiedä pitäisikö koko häitä järjestää.
Kun Jacob leimautui minuun se tarkoitti ilmeisesti sitä että meistä tulee automaattisesti pari.
En kyllä ymmärrä miksi emme voisi ysyä vain erittäin läheisinä ystävinä.
Naimisiinmeno on kuitenkin todella iso päätös ja olen kuitenkin vasta 17.
Ei sillä että Jacobissa olisi mitään vikaa päinvastoin. Hän on komea, lihaksikas, hauska ja hyvää seuraa.
Kuitenkin leimautumisessa on niitä huonojakin puolia. En voi mennä minnekkään enkä jutella kenellekään miespuolisille henkilöille. Jacob nimittäin on kanssani joka ikinen tunti, minuutti ja sekuntti. Ja jos ketään miespuolinen kehuu minua kauniiksi tai ylipäätään tervehtii Jacob yrittää repiä hänet kappaleiksi.
Alice kävi ostamassa minulle morsiuspuvun. Ensireaktioni siihen oli että se on mauton. Montakohan kertaa jankutin tädilleni että sen pitää olla hihaton ja siinä pitää olla kirjailua eikä pitsiä. Ja toiseksi en halunnut sellaista huntua joka laitetaan kasvoille. Halusin sellaisen pannan jossa on muutama valkoien kukka ja pannan jostain osasta lähtee huntu. Alice sanoi että pitsi ja hihat pukevat minua paremmin. Tuhahdin silloin. Äiti tuli huoneeseen ja sanoi että en saa laittaa vastaan Alicelle. Minua ärsytti. No eikö morsian saa edes päättää minkälaisessa asussa hän on hääpäivänä. Teki mieleni riuhtaista se tyhmä mekkko pois päältäni.
Silloin Jacob tuli. En tiedä iloitako vai lähteä ulos. Jacob esitteli pöydässä sormusta Edwardille ja Carlislelle.
Hymyilin vaikka tässä ei ollut mitään hymyilyttävää. Itsea asiassa teki mieleni lähteä ovet paukkuen ja huutaa että haluan olla rauhassa. Silloin sanoin meneväni ulos. Jacob kiirehti luokseni. Hän halusi tulla mukaan.
Pyysin häntä kuitenkin jäämään ja suunnitelemaan polttareitaan. Ihme kyllä hän suostui. Vähän ajan päästä saavuin sille kedolle jossa äiti ja isä usein olivat. Yhtäkkiä joku kukka heilahti. Pelästyin. Ehkä Jacob silti pyynöstäni huolimatta tullut mukaani. Joku laittoi kädet silmilleni. Arvaa kuka kuulin miehen äänen sanovan mutta se ei kuulostanut Jacobilta. Päästä irti tai pääsi roikkuu seipäässä uhosin. Hei olisi kyllä riittänyt ääni sanoo. Käännyn katsomaan ja huomaan ruskeat hiukset ja ne punaiset silmät joista ei voi erehtyä.
Alec. Mitä hän siellä teki? En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä.
Se oli vaarallista mutta ei auttanut muutakuin kysellä. Kuitenkin millä hetkellä hyvänsä Alec voisi tappaa minut.
Ensin kysyin mitä hän teki siellä. Hän ei vastannut mitään vaan hymyili valloittavasti.
Hän sanoi että ei jaksanut aina Italiassa. Ja sellaisen vampyyrin tai oikeastaan puoli vampyyrin seura joka ei kiduttanut katseellani oli kivaa vaihtelua. Emmin pitäisikö minun lähteä karkuun tai jotain mutta eivät jalkani liikkuneet ja itseasiassa olin jotenkin kiitollinen siitä. Silloin ymmärsin että minun olisi tehtävä jotain. Lähdettävä tai jäätävä. Päätös tuntui mahdottomalta. Päätin kuitenkin lähteä.
Huomenna oli viimeinen asia jonka kuulin Alecin sanovan.
Kotona kaikki ryntäsivät ovelle kun tulin. Sekainen puhe täytti koko eteisen. Menin vain yläkertaan omaan huoneeseeni. Hetken päästä ovesta tuli Jacob. Hän kyseli kaikkea sen tapaista missä olin ja niin edespäin.
Hetken päästä Jacobin lähdettyä Esme koputti oveeni. Hän tuli sisään ja kysyi missä olin ollut.
Halusin kertoa mutta en voinut. Sanakin siitä että puhuin ylipäätään puhuin Volturin kanssa oli kuin lyödä perhettäni jollain kirveellä. Tiedän hyvin että Volturit halusivat tappaa minut kun olin pieni mutta Alecin oli pakko olla mukana muuten hänet olisi saatettu tappaa.
Koko tässä hääjupakassa minua raivostuttaa tämän jutun teennäisyys. En edelleenkään tarkoita että perheessäni on jotain vikaa tai Jacobissa mutta sinänsä ärsyttävää että, kun Jacob leimautui minuun se ei varsinaisesti tarkoita että hän on rakastunut minuun. Koska leimautumisen kohdetta ei voi valita niin tavallaan hän on pakkorakastunut minuun. Tai no en parempaakaan ilmaisua keksinyt. Minusta avioliiton kannalta olisi aika mukavaa että hän rakastaisi minua omasta tahdostaan.
Jacob on aina ollut minun. Siitä saakka kun olin pieni. Minusta tavallaan tuntuu että petän hänet kun en tunne mitään sellaista kuin hän. On vaikea rakastua pakkotilanteessa. Tämä on vähän sellainen. Tänään minä tapaan Alecin uudestaan. En kyllä ymmärrä miksi haluan nähdä hänet. Se voi olla ansa en tiedä. Jollain oudolla tavalla luotan häneen. Laitan päivä vaatteet ja juoksen samalle paikalle. En näe Alecia missään. Yhtäkkiä hn hyppää puusta eteeni. Pelästyn. Hän vain nauraa. Aika omituista ajatella että Volturilla on huumorintajua joka ei ole sadistista. Puhumme jostain asioista. Itseasiassa avaudun hänelle näistä häistä ja sen sellaista. Hän on yllättävän hyvä kuuntelija. Myös kaikki mitä hän sanoo on filosofista ja järkevää. Kaipa sitä tulee viisaaksi kun on parisataa vuotta vanha mistä minä tietäisin. Silloin muistin sen. Minä en ole kuolematon kuten Alec. Olen vain puolivampyyri. Sydämeni lyö mutta se saatta pysähtyä ennen pitkää. Alec näyttää huolestuneelta ja kysyy voinko hyvin. Ensimmäisen keran varmaan koskan Volturi välittää toisen terveydestä. Itseasiassa Alec on aika mukava kun vähän tutustuu. Tajuan jutellessamme että Alec ei koskaan yrittäisi satuttaa minua.
Kun palaan kotiin äitini haluaa puhua kahden kesken kanssani. Menemme ulos kävelemään. Hän kysyy painaako mieltäni jokin. En sano mitään mutta huomaa että asia on niin. Hän sanoo että häitä ei ole pakko järjestää jos en halua. Tahtoisin sanoa että en halua mutta jokin ääni sanoo että se on velvollisuuteni. Haluaisin vaientaa sen äänen mutta en vain pysyty. Äiti kysyy että olenko kunnossa. Sanon että olen koska en halua huolestuttaa. Äiti selittää että minulla on aina ollut vaikeata koska Jacob leimautui minuun ja niin edespäin. Hän sanoo myös että minua ei voi pakottaa naimisiin Jacobin takia. Olen helpottunut. Sästyisin tosi paljolta jos nyt sanoisin ei. Sanon kuitenkin miettiväni asiaa. Se on vaikea päätös mutta minusta tuntuu että en voi muutakaan. Satutan Jacobia pahasti kun sanon en mutta vielä pahemmin jos esitän.
Illalla menen vielä sille niitylle. Toivon että Alec olisi yhä siellä ja siellä hän oli. Hän ei vielä ollut huomannut minua. Alec kuiskaan hän tulee luokseni. Kaunis kuunvalo kajastaa. Hän sipaisee hiuksen poskeltani.
Hetki on ilmanmuuta romanttisin jonka olen kokenut. Omatuntoni soimaa tämän olevan väärin ja että olen kihloissa Jacobin kanssa muttan en kykene ajattelemmaan sitä nyt. Alecin kasvot lähestyvät omiani. Tunnen hänen hengityksensä kasvoillani. Yksi sana nousee mieleni. Ensisuudelma. En koskaa ole suudellut Jacobia. Ajattelin säästää sen alttarille. Nyt kuitenkin suutelen Alecia. En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin häntä.
Kuitenkin tumman ruskea susi ryntää meitä kohti.
