nimi: tyynyä vasten on vaikea hengittää
Kirjoittaja: kulovalkea
Beta: CloudyCloudberry <3
Tyylilaji: angst
Ikäraja: k-11
Paritus: sirius/remus
Vastuunvapaus: maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille. En hyödy taloudellisesti.
A/N tässä oli taas hirveää luomisen tuskaa. Älkää kuitenkaan masentuko liikaa apaattisesta ficistä. Kommentit piristäisivät päivääni.
B/N: kaikki aikamuodot ja kirjoitusvirheet on nyt kai korjattu, mutta joku on voinut jäädä väliin. Niitä saa sieltä etsiä.
Remus tuntee jonkun vääntyilevän itseään vasten. Hän avaa silmänsä ja näkee kaiken hieman sumeasti. Luultavasti se johtuu pimeydestä.
Sirius päästää pitkän huokauksen hänen vierellään ja kääntyy sitten ympäri. Remus tietää liiankin hyvin, miksi Sirius on levoton. Sota. Se vainoaa heitä päivisin ja öisin, sillä erotuksella, että päivisin kauhut ovat todellisia. Se tuntuu puristavana pelon tunteena rinnassa.
Kaikki muuttuu utuiseksi ja ainoa ajatus Remuksen päässä on, palaisiko Sirius enää seuraavana päivänä. On vaikea kuvitella mitä tapahtuisi sodan jälkeen. Kun kaikki tämä loppuisi. Mahdoton uni. Siltä se tuntuu, mutta joku päivä heitäkään ei enää olisi. Se päivä saattoi olla jo tänään. Ja jos Sirius kuolisi, Remuskin kuolisi. Lakkaisi olemasta, särkyisi. Sirius on ainoa, joka saa hänet uskomaan, että hänellä on päämäärä. Elämä.
Sirius äännehtii epäselvästi hänen vieressään. Ääni muuttuu selvemmäksi. Hän erottaa oman nimensä. Uudestaan ja uudestaan. Siriuksen käsi tarttuu hänen ranteeseensa ja päästi sitten irti. Sirius mutisee anteeksipyyntönsä, eikä Remus haluaisi hänen tekevän sitä. Mutta se tapahtuu joka aamu uudestaan. Haavat ja muistot ovat tuoreita.
Remus nousee ylös. Pöydällä olevat liljat ovat kuihtuneet. Vesi ei enää pelasta niitä. Remus kävelee kastelemaan liljat ja etsii kirjan itselleen. Hän kuulee takaansa Siriuksen tutut askeleet. Kahvin tuoksu täyttää ilman. Remus on melko varma, että Sirius on tehostanut kahvin tippumista jollain taialla.
Remus syventyy Humisevaan Harjuun ja nappaa kahvikupin ilmasta Siriuksen leijuttaessa sen hänelle. Askeleet loittonevat ja Remus kuulee parvekkeen oven avautuvan. Sirius ei sulje ovea, joten tupakansavu leijuu sisään siitä. Remus kieltää Siriusta polttamasta, eikä Sirius kuuntele. Ei ole ennenkään kuunnellut. Tämä päivä ei ole poikkeus. Siriuksen on lähdettävä taistelemaan. Ehkä tänään hän ei onnistukaan väistämään kaikkia kirouksia. Joku osuisi ja osa Remuksesta kuolisi Siriuksen mukana.
Remus tuntee Siriuksen katseen selässään. Tänään se polttaa tavallistakin pahemmin. Ehkä Sirius saa voimaa hänen polttamisestaan katseellaan. Remus kääntyy vastentahtoisesti. Mustat hiukset ovat epäsiistit ja roikkuvat silmillä. Se häiritsee häntä. Sirius katsoo ovea ja näyttää liian itsevarmalta. Se on epäreilua. Eikö Sirius pelkää? Remus pelkää joka päivä. Enimmäkseen Siriuksen puolesta, joskus myös omastaan.
Eikä sillä ole väliä. He ovat luultavasti kummatkin kuolleet ennen sodan loppumista. Hänkin voi joutua taisteluun. Sirius ei voi ikuisesti vakuuttaa Dumbledorelle, ettei Remus olisi valmis siihen. Ja jos Remus kuolisi taistelussa, jatkaisiko Sirius vain elämää? Tyytyväisenä? Toisen kanssa? Leijuttaisiko hän sillekin kahvia? Lohduttaisiko se toinenkin Siriusta yöllä pimeässä? Painajaisten ollessa edelleen tuoreina mielessä. Remus kuuluu siihen tehtävään.
Sirius on laittanut kaavun päälleen ja avannut oven. Astuttuaan portaille, suojaustaikojen ulkopuolelle hän ilmiintyy pois Remuksen huolestuneet silmät selässään. Kahvinkeitin on jäänyt päälle. Remus sulkee oven ja sammuttaa keittimen. Humiseva Harju on nojatuolissa kahvikupin alla. Remus pelastaa kupin ja nappaa kirjan kainaloonsa.
Talo tuntuu vihamieliseltä ilman Siriuksen sinne tuomaa valoa ja turvallisuudentunnetta. Remus käy suihkussa ja kerää Siriuksen eiliset vaatteet lattialta. Hän viikkaa ne siististi pyykkikoriin ja pyörii sitten muutaman tunnin siivoamassa puhtaita huoneita. Siivottuaan vessan kolmannen kerran, hän kävelee keittiöön ja tekee itselleen voileivän. Ehkä olisi vain parempi sotia. Olla hyödyksi. Kuolla kunniakkaasti muiden vuoksi.
Remus karkottaa ajatuksen päästään, mutta sitä seuraa toinen: Sirius uhrautui muiden puolesta tälläkin hetkellä. Ehkä jo makasi kuolleena maassa, nukkuvan näköisenä, hiukset silmillä, kuten lähtiessään. Hän ei voinut jäädä. Istua aloillaan ja odottaa kuolinuutisia. Hän ei voinut lähteäkään, hän oli kuin näkymättömässä häkissä. Tuomittu kuolemaan yksin. Hänen elämänsä oli yhtä helvettiä. Oli pakko päästä pois siitä. Edes uneen, niiden tapahtumat eivät sentään olleet totta.
Hän rojahtaa sängylle, kahmii peiton päälleen ja yrittää kutistua mahdollisimman pieneksi. Sisäinen kipu ei ole enää henkistä. Se leviää rinnasta jalkoihin ja käsiin. Kipu polttaa enemmän, kuin Siriuksen katse. Remus lamaantuu siitä täysin.
Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli maannut siinä, tai milloin hän oli haudannut kasvonsa tyynyyn, mutta hapenpuute herätti hänet kauhukuvien transsista. Olisiko helpompi vain tukehtua? Kuolla hyvästeltyään rakkaansa ja tehdä se silloin, kun halusi. Sirius ei koskaan antaisi hänen tehdä niin. Se olisi raukkamaista, eikä auttaisi mitään. Eikä se olisi Siriuksen ainut syy. He tarvitsevat toisiaan. Remus painaa päänsä uudelleen tyynyyn ja odottaa, kunnes tuntee hapenpuutteen kovempana rinnassaan, kuin pelon Siriuksen menettämisestä. Happi loppuu ja Remus vaipuu tiedottomuuteen.
Ulko-ovi kolahtaa ja Remus avaa silmänsä. Joku on tunkeutunut suojaloitsujen läpi. Remus nappaa pöydältä sauvansa ja syöksyy olohuoneeseen. Tulija katsoo häntä väsyneenä ja pudistaa päätään. Mustat hiukset ovat sekaisin ja silmät ovat väsyneet.
Sirius raahustaa kylpyhuoneeseen ja Remus päättää mennä nukkumaan. Hän tuntee, miten Sirius raahautuu hänen viereensä ja nukahtaa saman tien. Remus odottaa unta ja valmistautuu heräämään Siriuksen huutoon. Niinkuin joka aamu. Sota on loputon. Se tulee jatkumaan ikuisesti heidän kummankin unissaan.
