Löysin tämän tekstin, kun etsiskelin tuossa Aistihaasteesta jotain ruokaan tai juomaan liittyvää tekstiä Kaiken maailman kommentteja -haasteen innoittamana. Tämän ficin nimi kuulosti paitsi juomaan liittyvältä, myös kiinnostavalta, joten päätin tarttua tähän. Enkä kadu lainkaan, koska kiinnostavaksi tämä myöskin osoittautui!
Draco/Blaise-paritus on minulle aivan vieras, Blaise on jäänyt minulle jotenkin tosi etäiseksi hahmoksi ja Draco ei muuten vain kuulu lempihahmoihini, mutta se ei häirinnyt lukemista ollenkaan. Päinvastoin on vain virkistävää ja kutkuttavaa lukea jotain uutta ja erilaista välillä.
Draco on kyllä tosi mielenkiintoinen hahmo. Jotenkin mystinen tyyppi, jonka ulkokuoren alla voi piillä vaikka mitä. Jotenkin miellän hänet helposti ongelmaiseksi ja masentuneeksi, ja minun on helppo kuvitella, että hänellä on alkoholiongelma. Että hän patoaa ja turruttaa tunteitaan alkoholin avulla, kun hänellä ei ehkä ole rakentavampia tapoja niiden käsittelyyn. Tämän tekstin Draco tuntuu minusta jotenkin siis hyvin uskottavalta.
Dracon turta, masentunut ja välinpitämätön tunnelma välittyy tekstistä hienosti. Se kun millään ei oikein ole mitään väliä, vähiten valkoiselle matolle pirskoutuvilla punaviinitahroilla. Ja silti sitä turtaa oloa on vain ruokittava, on saatava lisää alkoholia. Eikä sekään lopulta auta. Voi Draco. Voi vain arvuutella, mikä on ajanut hänet noin kamalaan kierteeseen.
Toisaalta tässä toimii hyvin se, ettei Dracon pahan olon syitä avata mitenkään seikkaperäisesti, koska no, onko alkuperäisillä syillä oikeastaan niin väliäkään kun ongelmien vyyhti kasvaa ja kasaantuu entisestään. Minulle ainakin toimii hyvin, ettei tilanteeseen johtanutta matkaa avata tarkemmin, vaan painopiste on nykyhetkellä. Sitä paitsi Dracon ajatuksista välittyy sellainen kuva, ettei hän edes halua ajatella taustalla olevia ongelmia, joten on ihan sopivaa, ettei lukijakaan saa niitä tietää.
Ei ole varmasti helppoa Blaisellakaan, huhhui. Hoitaa nyt sammunut puoliso sänkyyn ja siivota tämän sotkut kerta toisensa jälkeen. Tuosta Blaisen jättämästä viestistä tulee aluksi surullinen mutta toisaalta tyytyväinen olo, koska onhan Blaisenkin johonkin vedettävä raja. Alkoholistia ei voi kukaan toinen parantaa, ei millään määrällä hyväksyntää ja huolenpitoa, ja sitä yrittäessään päätyy vain satuttamaan itsensä uudelleen ja uudelleen. Vaikka on Dracon kannalta surullista, että Blaise kokee saaneensa tarpeekseen, on se Blaisen kannalta hyvä juttu. Ja olisi ehkä lopulta Draconkin kannalta, jos Draco jotenkin havahtuisi siihen, mitä kaikkea onkaan menettämässä.
Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun tekee kuitenkin tuo ihan loppu, koska noinhan se menee. Ikuista soutamista ja huopaamista, jossa päätökset kumoutuvat ja palataan taas lähtöpisteeseen. Blaisenkaan ei varmasti ole helppo pyristellä irti tuosta kierteestä, koska ehkä hän kaikesta huolimatta rakastaa Dracoa tai ainakin välittää tästä syvästi. Ja ehkä sitä loppuun asti kuitenkin haluaa uskoa muutokseen, siihen että toinen vielä ryhdistäytyy ja asiat kääntyvät paremmalle tolalle. Ja niin kierre vain jatkuu ja jatkuu...
Lohduton teksti tämä, mutta ehkä juuri siksi myös kovin vaikuttava ja onnistunut. Kiitos hienosta lukukokemuksesta! -Walle
