Ficin nimi: Älä lennä pois
Kirjoittaja: Hirwiö
Genre: Angst, en osaa kuvailla? Angstinfluffynsekainen kahdessakymmenessä minuutissa kirjoitettu rääpäle.
Paritus: Magnus/Alec
Ikäraja: K-11 (ei hajuukaan)
Vastuunvapaus: Oon aika varma etten saisi tästä sähellyksestä senttiäkään vaikka haluisinkin. Hahmot kuuluu Cassie Clarelle, minä vaan leikin.
Lisäks osa tapahtumista saattaa juontua kirjoihin perustuvaan Netflix TV-sarjaan Shadowhunters
Yhteenveto: Alexander ei puhunut Magnukselle sanaakaan. Hän oli turhautunut. Kyllästynyt siihen, miten kaikki oli aina sumuista ja jokin asettui aina heidän tielleen. Siihen, ettei elämä ollut satua. Siihen, että jonain päivänä hän kuolisi ja Magnus jäisi yksin. Alec halusi vihata velhoa, muttei pystynyt.
Ei, ei sen näin pitänyt mennä. Ei Alecin pitänyt kävellä pois eikä Magnuksen juosta tämän perään. Ei varjometsästäjäpojan pitänyt huutaa velholleen. Ei se ollut hänen tarkoituksensa. Kaiken olisi pitänyt mennä kuin sadussa. Mutta elämä ei ollut satua. Elämä koostui karusta todellisuudesta, ei saduista, ei unelmista joissa elettiin onnellisina elämänsä loppuun asti, pideltiin käsiä ja tanssittiin punaisten ruusujen ja pinkkien pilvien seassa.
Alec ei pystynyt miettimään muuta, kuin miten kaiken olisi pitänyt mennä. Hänen jalkansa eivät enää pysyneet todellisuuden pinnalla ja Magnus joutui pitämään tätä nilkoista kiinni, ettei tämä vahingossakaan karkaisi. Ettei tämä lentäisi pois. Ja mikä teki kaikesta pahempaa, Alec ei edes välittänyt. Tai ehkä välittikin, mutta oli joko luovuttanut tai niin uppoutunut pilvilinnoihinsa ettei häntä enää kiinnostanut. Hän halusi leijailla pois tuulen mukana, kuin ilmapallo joka oli karannut lapsen otteesta.
Magnus vastasi taas lasta. Hän teki kaikkensa, jotta pystyisi yhä olemaan jonkinlaisessa yhteydessä Alecin kanssa. Hän ei tahtonut antaa sinisilmäisen enkelinsä mennä. Alecin välinpitämättömyys ei kylläkään helpottanut mitään.
Pian se alkoi huolestuttaa pojan koko perhettä. He syyttivät Magnusta Alexanderin tilasta. Eivät he kyllä ikinä velhosta pitäneet, mutta nyt tuntui siltä, että he vihasivat häntä. Isabelle pysyi hiljaa, mutta Magnus tiesi tämän tuomitsevan häntä hiljaisesti.
Alexander ei puhunut Magnukselle sanaakaan. Hän oli turhautunut. Kyllästynyt siihen, miten kaikki oli aina sumuista ja jokin asettui aina heidän tielleen. Siihen, ettei elämä ollut satua. Siihen, että jonain päivänä hän kuolisi ja Magnus jäisi yksin. Alec halusi vihata velhoa, muttei pystynyt. Hän yritti. Hän tiesi rakastavansa velhoaan yhä. Magnuskin tiesi sen.
Magnuskin rakasti Alecia. Siksi hän piti kiinni. Mutta kaikki tulee päätökseensä joskus. Siksi hän joutui ajan myötä päästämään irti.
Se sattui kuin tuhat miekaniskua, mutta se oli pakko tehdä. Magnus päästi Alecin pilvilinnojensa luokse.
A/N: En tiedä mitä tekisin elämälläni. Kuitenkin, toinen itse kirjoittama faniteksti jonka päätin väsyneenä ja sarjan loppumisen feellseistä kärsineenä julkaista... En tiedä mistä fanfikin teema tuli. Inspiraatio tuli pois leijuneesta ilmapallosta. Hassua. Kommentit on kivoja.
