Nimi: Hampurilainen käy hääkakusta
Kirjoittaja: tirsu
Genre: Slice of life, romance, slash & family moments
Paritus: Jaska/Mikko
Ikäraja: K-11
Summary: Ymmärrän pian, mistä kenkä puristaa.
Disclaimer: Hahmot ovat ylivilkkaan mielikuvitukseni tuotetta kera kaiken muun. Notaarin käyttämä kaava on Maistraatit-sivustolta.
A/N: Täksi historiallisen tärkeäksi päiväksi päätin kirjoittaa jotain aiheeseen liittyvää. Tarinan päähenkilöiksi valiutui luonnollisesti mun rakkauspakkaus pojat (tai no, nuoret miehet).
Olin jo kirjoittanut tarinaa jonkin matkaa, kun sitten eilen päätin poistaa kaiken mitä olin kirjoittanut. En ollut tyytyväinen aikaansaannokseeni, hahmotkaan eivät vaikuttaneet omilta itseiltään. Aloitin alusta, jolloin kaikki muodostui juuri oikeanlaiseksi. Sain aikaiseksi tekstin, johon olin tyytyväinen ja jonka kirjoittaminen sujui miltei kuin tanssi. Tekstistä tosin tuli vahingossa dialogipainotteisempi kuin ensi alkuun piti, mutta eipä se mua erityisemmin haittaa. Hahmoilla oli paljon sanottavaa.
Hampurilainen käy hääkakusta
Mikko seisoo tutkimassa suurta ilmoitustaulua kädet housujensa taskuissa, Daniel istuu lasten nurkkauksen pöydän ääressä piirtämässä. Minä istun yksinäni tuolirivistön keskimmäisessä tuolissa tärisyttäen jalkaani. Oloni on hieman levoton, minun on vaikea pysyä paikoillani. Olen kuin Daniel, kun hänen pitäisi istua paikoillaan.
Pysäytän jalkani, kun huomaan farkuissani olevan jokin tahra. Se on reiden sisäpuolella ja pieni – mistä lie tullut? Voisikohan joku huomata sen?
Yritän raaputtaa tahraa kynnelläni, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Tahra on ja pysyy. Tietysti, juuri tänä päivänä – kuinka ärsyttävää. Miksi en voinut huomata tahraa jo aamulla ennen kuin puin farkut jalkaani?
>> Jos Maija ei tule kohta, me myöhästytään >>, Mikko sanoo kärkkäästi – onpa hyvä huomata, että en ole ainoa, joka on hermostunut, tai siis levoton, tarkoitan.
>> Eivätköhän he pian tule >>, koetan rauhoitella.
>> Toivottavasti, emme voi tehdä tätä ilman heitä >>, Mikko melkein murahtaa.
>> Älä murehdi vaan tule istumaan >>, sanon kuin en olisi itse valmis räjähtämään myös.
Mikko huokaa, mutta istahtaa – ei viereeni vaan syliini. En valita vaan kiedon käteni hänen ympärilleen. Mikko on hieman minua pidempi ja leveärakenteisempi, joten sitä voisi ehkä kuvitella, että hän tuntuisi painavalta. Mutta ei hän tunnu.
Mikko painaa otsamme yhteen. Hänen etuhiuksensa tuntuvat kutittavilta ihoani vasten. Liikautan päätäni sen verran, että saan suikattua pikaisen suukon hänen leualleen. Mikko hymähtää sille.
>> No niin rakastavaiset, irtaantukaa toisistanne ennen kuin muututte liian imeliksi >>, Maijan tuttu ääni komentaa.
Mikko pyörittää sinisiä silmiään. Koetan olla tirskahtamatta ja työnnän Mikon pois sylistäni, jotta voisin nousta seisomaan. Pysähdyn kuitenkin kesken liikkeen, kun laitan Maijan vaatetuksen merkille.
Hänellä on yllään luumun värinen olkaimeton mekko, jossa on musta rusettivyö hieman rintamuksen alla. Helman päällä on musta pitsikangas kukkakuviolla. Paljaita olkapäitä peittää mekon helman pitsin kanssa samaa sävyä olevan bolero, jota Maija kohentaa hieman toiselta puolelta.
Siirrän katseeni Maijan seuralaiseen, Jareen. Hänelläkin on yllään juhlava vaateparsi: musta pikkutakki, vaaleansininen kauluspaita, asteen tummempi kravatti, mustat suorat housut.
Maijan katse paljastaa, että hän taasen on laittanut merkille minun, Mikon ja Danielin (joka ryntäsi heti luoksemme, kun huomasi tätinsä saapuneen) vaatetuksen. Tunnen oloni äkisti alipukeutuneeksi t-paidassani ja farkuissani.
>> Mitä teillä on yllänne? >> Maija kysyy lopulta.
>> Vaatteet >>, Mikko näsäviisastelee.
>> Haha, olipa hauskaa. Miksi olette pukeutuneet noin? >> Maija nyrpistää nenäänsä.
>> Ööh, koska se oli tarkoituskin >>, selitän.
Maija kohottaa kulmiaan kummastuneena. >> Miksi meidän sitten piti pukeutua muodollisesti? >>
>> No, ei teidän pitänytkään >>, kerron. >> Kutsuviestissä piti olla siitä, että ei muodollista pukeutumista. >>
>> Ei siinä niin lukenut, siinä luki, että muodolliset vaatteet >>, Maija alkaa kaivaa kirjekuorilaukkuaan – vaikka ei siinä pitäisi olla paljoa kaivamista, kun se on noin pienikin. >> Kas tässä. >>
Hän ottaa kännykkänsä laukusta, etsii viestin esiin ja näyttää sitten puhelintaan meille. Mikko ottaa siskonsa puhelimen ja minä kumarrun lähemmäs nähdäkseni viestin myös. Siinä ilmoitetaan päivämäärä, paikka sekä aika, niiden alla lukee lisäys pukeutumisesta (”muod. pukeutuminen”).
>> Hups >>, Mikko sanoo ainoastaan ja antaa kännykän Maijalle takaisin. >> Minun mokani, siitä jäi sana ”ei” pois. Pahoitteluni. >>
>> Lukisit viestisi ennen kuin lähetät ne >>, Maija tiuskaisee.
>> No, no, ei tässä nyt ole mitään suurempaa vahinkoa käynyt >>, Jare lohduttaa.
>> Me olemme hassu näky tuolla >>, Maija valittaa. >> He ovat arkisissa vaatteissa ja me olemme ylipukeutuneita! >>
Ha, kai sen voi noinkin ajatella. Minä ajattelin automaattisesti, että me olisimme alipukeutuneita. En kuitenkaan taida sanoa sitä ääneen, sillä Maijan ilme on pelottavan puoleinen.
Äkisti Maija siristää silmiään. Hän tuijottaa suoraan Mikkoa päin. Käännyn itsekin katsomaan Mikkoa paremmin nähdäkseni mikä hänessä voisi olla vikana. Ymmärrän pian, mistä kenkä puristaa.
Mikon kirkkaanvihreässä t-paidassa lukee suurehkoilla mustilla kirjaimilla ”Nope. Not Today”. Ei ehkä mikään paras valinta tälle päivälle, pakko myöntää. Kas kun en kiinnittänyt siihenkään aikaisemmin huomiota.
>> Herran pieksut, miksi sinä tuollaisen paidan puit! >> Maija huudahtaa osoittaen Mikon paitaa.
Mikko laskee katseensa alas paitaansa. Jarekin kiinnittää huomionsa siihen ja tyrskähtää, jolloin Maija mulkaisee häntä pahasti – hän ei näytä näkevän asiassa mitään hauskaa. Daniel koettaa kuikuilla myös Mikon paitaa. En usko, että tekstin merkitys aukenee hänelle vielä, sillä hänen englannin opetuksensa alkaa vasta ensi lukukaudella.
>> Oho >>, Mikko sanoo kohauttaen olkiaan.
>> Oho? Voi luoja! Eihän tuollainen paita nyt sovi! Sinun pitää vaihtaa se >>, Maija näyttää olevan kohta hermoromahduksen partaalla.
>> Se ei ehkä taida onnistua enää >>, Jare sanoo ja kehottaa meitä katsomaan pään nyökäytyksellä minun ja Mikon taakse.
Käännymme katsomaan taaksemme nähdäksemme, että eräs ovi käytävän varrella on auennut. Oven kahvasta pitää kiinni keski-ikäinen nainen, joka on pukeutunut harmaaseen jakkupukuun.
>> Arola ja Uotila? >> käheä ääni kysyy.
Mikko nyökkää.
>> Tännepäin, olkaapa hyvät >>, nainen pyytää ja astuu pois oven luota.
Tartun Mikkoa kädestä. Hän virnistää pikaisesti minulle ennen kuin lähdemme kohti auki olevaa ovea.
Ovi vie melko pieneen huoneeseen, jossa on suuri ikkuna. Kaihtimet ovat alhaalla, joten maisemia ei näy. Huone on melko koruton: seinät ovat beigen väriset, vinyylilattiaa peittää harmaa matto, ikkunan eteen on asetuttu iso mahonkinen työpöytä, joka on täynnä toimistotavaroita, toisella seinustalla kohoaa kapea kirjahylly, jonka vieressä on kylmänharmaa vetolaatikosto, ja vastapäisellä seinustalla on muutama taulu, joista yksi on kuva tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä.
Nainen, jonka nimi on, oven vieressä olleen kyltin mukaan, Anna-Maj Tuonevirta, seisoo pöydän takana. Nyt hänellä on silmälasit.
>> No niin, minä olen notaari Tuonevirta ja toimitan vihkimisenne. Ennen kuin menemme itse seremoniaan, niin meidän pitäisi tehdä pieni paperihomma >>, nainen selittää. >> Joten, jospa tulisitte tänne. >>
Siirrymme Mikon kanssa pöydän luokse. Notaari ojentaa eteemme kaavakkeen, johon meidän pitäisi kirjoittaa vihkimisen jälkeen voimaan tuleva sukunimi.
Olemme keskustelleet asiasta Mikon kanssa aina silloin tällöin sen jälkeen, kun päätimme että voisimme rekisteröidä suhteemme. Ensi alkuun olimme sitä mieltä, että voisimme hyvin pitää molemmat omat sukunimemme, mutta ajan kuluessa harkitsimme myös kaksiosaista sukunimeä. Olimme jo päättäneet kumpi ottaisi kaksiosaisen sukunimen käyttöön, kun aloimme miettiä olisiko sittenkin parempi ottaa toisen sukunimi käyttöön ja periaatteessa pudottaa toinen pois.
Sillä suunnitelmalla menimme vielä kaksi viikkoa sitten, mutta se alkoi epäilyttää minua. Siksi otinkin kaksiosaisen sukunimi-vaihtoehdon jälleen esiin. Ja lopulta sitten päädyimme siihen.
Niin ja, meidän piti siis ensin rekisteröidä suhteemme muutama vuosi sitten, mutta tulimmekin toisiin aatoksiin. Päätimme yhdessä, että odotamme sitä aikaa, kun voisimme mennä naimisiin kuten muutkin.
Emme tosin rynnänneet varaamaan aikaa saman tien, kun laki voimaan tuli pari kuukautta sitten. Jos olimme jo kerran odottaneet niinkin kauan, niin ei pari kuukautta siinä enää tuntuisi miltään. Ja sitten oli myös se painavampi syy, että aikatauluumme ei sopinut silloin naimisiin meneminen.
Täytettyämme ja allekirjoitettuamme paperit, notaari pyytää Maijaa ja Jareakin kirjoittamaan nimensä paperiin. Heidän kirjoitettuaan nimensä, notaari paimentaa meidät oikeille paikoille. Minä ja Mikko menemme seisomaan puolentoista metrin päähän pöydästä, Maija ohjataan minun oikealle puolelleni seisomaan ja Jare Mikon vasemmalle puolelle. Daniel pääsee istumaan tuolille, jonka notaari kiltisti kiikuttaa häntä varten minun ja Mikon taakse.
Anna-Maj asettuu seisomaan työpöydän eteen otettuaan käteensä ohuen vihkosen (tai ehkä kirjasen, en ole varma kummaksi sitä kutsutaan). Hän avaa sen ja siirtää oikean paikan näyttäneen kirjanmerkin kätensä ja takakannen väliin.
>> Arvoisa väki, olemme kokoontuneet tänne tänään saattaaksemme nämä kaksi rakastavaista yhteen loppuiäkseen >>, notaari aloittaa. >> Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheenjäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin. >>
Mikko tarttuu minua kädestä ja puristaa kevyesti. Vilkaisen häntä nopeasti ja vilautan nopean hymyn hänelle.
>> Nyt näiden todistajien läsnä ollessa kysyn sinulta, Mikko Johan Arola, tahdotko ottaa Jaakko Samuel Uotilan aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- sekä vastoinkäymisessä? >> notaari esittää kysymyksen.
Mikko puristaa uudelleen kättäni. >> Tahdon, nyt, aina ja ikuisesti. >>
>>Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn sinulta, Jaakko Samuel Uotila, tahdotko ottaa Mikko Johan Arolan aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- sekä vastoinkäymisessä? >> notaari esittää kysymyksen minulle.
>> Todellakin tahdon, nyt, aina ja ikuisesti >>, vastaan katsoen Mikkoa.
>> Vastattuanne kumpikin kohdaltanne myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen, totean teidät aviopuolisoiksi >>, Anna-Maj lausuu. >> Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Olette puolisoina keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toisillenne keskinäistä luottamusta ja rakkautta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi. Onnea!>>
Maija alkaa taputtaa, johon Jare ja Daniel yhtyvät mukaan. Me vain virnistelemme Mikon kanssa toisillemme tyhmästi.
Oloni tuntuu uskomattoman kevyeltä ja onnelliselta. Tämä tunne on varmasti paljon parempi kuin jos joskus kuulisi voittaneensa pääpotin arvonnassa.
Daniel ryntää luoksemme ja kietoo kätensä meidän molempien ympärille. >> Onnea isi ja iskä! >>
>> Kiitos Dani >>, sanon silittäen hänen hiuksiaan.
>> Tässä olisi tämä teidän vihkitodistuksenne >>, Anna-Maj kuuluu sanovan.
Käännähdän hänen puoleensa ja otan todistuksen (enpä uskonut saavani todistusta enää sen jälkeen, kun valmistuin kouluista). >> Kiitoksia. >>
>> Eipä kestä. Voitte halutessanne olla tässä muutaman minuutin, minulle tulee seuraava asiakas vartin päästä vasta >>, Anna-Maj kertoo.
>> Selvä. Emme me tässä enää kauaa ole, lähdemme kohta >>, sanon.
>> Kun pääsemme ulos, haluan ottaa pari kuvaa teistä >>, Maija sanoo.
>> Me sovimme, ettei oteta kuvia tänään >>, Mikko huomauttaa.
>> En minä niitä aio kenellekään näytä >>, Maija toteaa.
Estän Mikkoa sanomasta mitään. >> Kai sinä pari voit ottaa, mutta ei sen enempää. >>
>> Hyvä! >> Maija riemastuu. >> On hyvä ottaa ainakin pari kuvaa varsinaisena päivänä. >>
>> Mennään ulos sitten >>, sanon.
Kiitämme vielä kerran notaaria ja sanomme hyvästit, sen jälkeen poistumme huoneesta. Daniel johdattaa meitä kohti ulko-ovia lauleskellen Elefanttimarssia. Hän ei laula hiljaisella äänellä vaan tuttuun tapaan kovalla raikuvalla äänellä, jotta kaikki aivan varmasti kuulisivat hänet. En jaksa vaivautua käskemään häntä hiljentämään ääntään. Laulakoot nyt tämän yhden kerran sydämensä kyllyydestä näin ihmisten ilmoilla. Kerrankos sitä isät menevät naimisiin. Sitä paitsi, Danielilla on aika hyvä lauluääni.
Päästyämme ulos Maija katsoo kriittisesti ympärilleen - yrittää kai etsiä hyvää paikkaa jossa ottaa kuvat. Daniel seuraa Jarea, joka suuntaa autonsa luokse. Pieni uteliaisuus herää minussa, kun Daniel avaa takaoven – ei kai hän nyt ole heidän kyytiinsä menossa? Meidän piti mennä syömään seuraavaksi.
>> Hei te kaksi, löysin hyvän paikan kuvaa varten! >> Maija huudahtaa. >> Menkää tuon puun luokse. >>
Tottelemme Mikon kanssa kiltisti Maijaa. Menemme hänen osoittaman koivun edustalle. Mikko vetää minut kainaloonsa.
>> Ei, ei, ei tuollaista kuvaa, se on niin tylsää ja tavanomaista. Suudelkaa, kiitos >>, Maija ohjeistaa, tai no, pikemminkin hän komentaa.
>> No jopa on kovin vaativaista >>, Mikko mumisee, mutta tekee työtä käskettyä – ja hän tekee sen aivan mielellään.
Nostan käteni Mikon kasvoille ja kumarran hiukan päätäni. Tunnen Mikon käsien kietoutuvan ympärilleni, hän puristaa minut tiukasti itseään vasten. Suutelemme ensin kevyesti ja viattomasti, mutta pian suudelma syvenee ja Mikko ujuttaa kielen suuhuni.
Etäisesti huomioin, että Maijan puhelimen kamera räpsyy tiiviiseen tahtiin. Vain pari kuvaa mukamas, hah.
Maija ja puhelin kuitenkin unohtuvat pian, kun Mikko näykkäisee alahuultani hellästi. Nauran hänen suutaan vasten.
>> Stop, stop! Täällä on lapsia paikalla! >> Maija huudahtaa nauraen, kun Mikon kädet lähtevät vaeltamaan kohti takamustani.
Irtaannumme Mikon kanssa toisistamme. Hengitykseni on käynyt hieman raskaaksi.
>> Haluan ottaa vielä muutaman kuvan, jossa olette Danin kanssa >>, Maija sanoo.
>> Hyvä on, ne vielä ja sitten saa riittää >>, Mikko myöntyy.
Daniel tulee luoksemme. Vilkaisemme Mikon kanssa toisiamme ja nyökkäämme yhteisymmärryksestä. Mikko tarttuu Danielia kainaloista ja minä jaloista. Nostamme hänet niin, että hän on meidän molempien sylissä. Daniel kikattaa, hän on herkkä kutiamaan kainaloista ja kyljistä.
ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
>> Mennäänkö me sisälle vai otetaanko drive-inin kautta? >> kysyn. >> Jos otetaan drive-inin kautta, niin voitaisiin mennä syömään johonkin puistoon tai jotain. >>
>> Minulle kelpaa kumpi tahansa >>, Mikko vastaa.
>> Mitä mieltä sinä olet, Dani? >> kysyn katsoen poikaani taustapeilin kautta.
Daniel alkaa naputella sormellaan leukaansa miettiväisenä. >> Me voitaisiin… me voitaisiin… mennä sisälle syömään. >>
>> Selvä, se on päätetty >>, sanon.
Valot vaihtuvat ja Mikko kaartaa auton oikealla sijaitsevalle Hesburgerille. Hän parkkeeraa auton ensimmäiseen vapaaseen parkkipaikkaan.
Daniel on autosta melkein heti ulkona, kun Mikko sammuttaa auton. Nopeaa toimintaa. Hän on ilmiselvästi avannut turvavyön ennen kuin auto on pysähtynyt. Ai ai, hän tietää, ettei niin saisi tehdä. Siitä on puhuttu monesti.
>> Mitä siitä turvavyöstä on sanottu? >> kysyn. >> Meinasin, että voisimme ottaa jälkiruuaksi pirtelöt, mutta tiedä sitä sitten. >>
>> Anteeksi isi! Se oli vahinko! >> Daniel sanoo ja näyttää parhainta koiranpentuilmettään.
>> Katsotaan sitä sitten >>, leikin harkitsevani asiaa.
Daniel huokaa raskaasti, mutta ei ala jankuttaa asiasta enempää. Hän on kyllä sellainen epeli. Rakastan häntä eniten koko maailmassa (Mikko tulee hyvänä kakkosena), hän on kallein aarteeni (edelleen, Mikko tulee hyvänä kakkosena).
Sisällä pikaravintolassa on vain pieni jono. Käymme miehen ja kahden lapsen taakse odottamaan omaa vuoroamme. Daniel seisoo hetken paikoillaan, kunnes pyytää lupaa saada mennä leikkimään. Luvan saatuaan, hän pyyhältää leikkipaikalle kuin Tasmanian tuholainen.
Mikko nojaa lähemmäs minua. >> On siinä meillä juhlallinen menu, hampurilaisateria naimisiinmenomme kunniaksi. >>
>> No mutta, hampurilainenhan on melkein kuin hääkakku >>, puhun hiljaisella äänellä, >> molemmissa on kerroksia – riippuen tietysti siitä, minkä hampurilaisen valitsee, suosittelen kerroshampurilaista kerroksien vuoksi. >>
>> Olet aivan oikeassa. Hampurilainen käy hääkakusta loistavasti >>, Mikko nauraa.
Kun on meidän vuoromme tilata, Daniel ryntää paikalle kuin tilauksesta. Hän ei halua antaa kenenkään muun valita ateriansa mukana tulevaa lelua. Lastenaterian lisäksi tilaamme tuplajuustoaterian, mega-aterian ja pelkän kerroshampurilaisen. Daniel hihkaisee ilosta, kun lisään tilaukseen vielä lopuksi pirtelöt, sekä pienet pehmytjäätelöt.
Tanssiaskelin Daniel palaa leikkipaikalle. Me menemme Mikon kanssa varaamaan pöydän ikkunan läheisyydestä. Mikko suikkaa nopean suukon poskelleni ennen kuin istahdamme.
>> Maija kun otti niin paljon kuvia, niin kai mekin voimme ottaa yhden yhdessä >>, Mikko sanoo.
>> Tietysti >>, nauran.
Mikko kurottaa pöydän yli sen verran, että kasvomme ovat lähekkäin. Hän etsii puhelimellaan hyvää kuvakulmaa ja nappaa pari kolme kuvaa. Sitten hän istahtaa takaisin paikalleen ja käy kuvat läpi.
>> Päädyin pitämään tämän >>, Mikko näyttää kuvaa minulle.
>> Se on hyvä >>, nyökkään, >> mutta siitä puuttuu jotain. >>
>> Daniel >>, Mikko toteaa.
>> Juuri niin >>, sanon ja käännyn katsomaan leikkipaikkaa.
Daniel laskee juuri kierreliukumäkeä alas. Minulta menee tovi, kunnes saan kiinnitettyä poikani huomion itseeni. Vinkkaan häntä tulemaan luoksemme.
Hieman pettyneeltä näyttäen Daniel saapastelee pöydän luokse. >> No mitä? >>
>> Ei mitään ihmeellistä, halusimme vain ottaa perhepotretin >>, kerron.
Daniel nyökkää ja tulee viereeni istumaan. Mikko kiertää pöydän tullakseen minun ja Danielin taakse. Hän kietoo vasemman kätensä hartialleni ja nojaa leukaansa päälakeani vasten. Itse vedän Danielin kainalooni ja hän laskee päänsä nojaamaan minua vasten.
Mikko ottaa jälleen muutaman kuvan ja palaa paikallensa valitsemaan parhaan. Tällä kertaa hän poistaa kaikki muut paitsi kaksi. Pyynnöstäni hän ojentaa kännykkänsä minulle.
Kirjaudun sisälle Instagramiin, jotta voin lisätä toisen äskeisistä kuvista sinne. Näytän kuvaa Danielille, joka nyökkää hyväksyvästi. Annan puhelimen hänelle, jotta hän voisi tägätä kuvan. Yhteistyöprojekti; Mikko otti kuvan, minä latasin sen Instagramiin ja Daniel tägäisi sen.
Aterioidemme tullessa Daniel ojentaa puhelimen minulle takaisin. Hän on jo postittanut kuvan. Hymyilen sille yhdelle ainoalle tägille, jonka Daniel kuvan yhteyteen laittoi. Palautan puhelimen Mikolle takaisin kirjautumatta ulos Instagramista. Hänenkin huulilleen kohoaa hymy, kun hän näkee Danielin yksinkertaisen tägin.
#perhe♡
