Poimin tämän tuolta kommenttitoiveista ja onneksi tein niin. Pitää hämmästellä vakavasti, miksi tämä on jäänyt alunperin kommenteitta. Tämä on ihana teksti. Ihanan tunteellinen. Erityisesti tykkään siitä, että Draco on todella rakastanut vaimoaan. Se lisää tuskaa ja on tuskallista lukea, mutta samalla kuitenkin on lohdullista, että molemmat puolisot ovat rakastaneet toisiaan. Astoria on ollut Dracon tuki ja Draco on ollut Astorian tuli ja nyt sitten myöhemmin Harrysta tulee Dracon tuki. Surun vallassa ihmiset tekevät huonoja ratkaisuja niin kuin Draco tässä ajatellessaan, että on hyvä ratkaisu päästä eroon tunteistaan. Kauheat kivut ovat osa ihmisyyttä ja persoonaa ja muutos olisi paha, jos ne häviäisivät. Onneksi Draco melko nopeasti tajusi sen, että hän on tehnyt hölmöyksiä kärsimyksensä tähden. Pidän tosi paljon siitä, että Harry on niin myötätuntoinen ja valmis tunkemaan ja auttamaan. Sen kautta tämä lähentyminen on minusta toimivaa ja loogista. Tämän tekstin sisältö on yksinkertaisesti minusta kaunis ja toiveikas. Kaikki ovat inhimillisiä ja hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka tukevat toisiaan.
Melkein unohdin mainita, mutta tykkäsin kovasti maininnasta, että Dracon kodissa ja sen lämpöisyydessä näkyi Astorian käden jälki. Minusta on ihanaa ajatella, että Astoria oli terveydeltään hauras mutta lämmin nainen, joka rakasti miestään ja poikaansa. Tässähän alkaa pikkuhiljaa itsekin innostua Malfoyn ja Potterien perheistä ja yhteiselämästä.
Kiitos tästä. Tämä tosiaankin oli ihana ja koskettavakin lukukokemus. Toki alussa surussaan raskas, mutta rakkaudessaan lämmittävä koko ajan.
