Ficin nimi: Vaate ja aate
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Zootropolis
Ikäraja: S
Paritus(?): Judy & Nick
Genre: Slice of life
Summary:
Se oli kiva paita, se hänen oli myönnettävä.A/N: Tulipa keksittyä pöljä otsikko.
Tämä oli jäänyt keskeneräiseksi jo ties montako kuukautta sitten, mutta joka valmistui sitten vihdoin ja viimein pienen pyörittelyn jälkeen. Osallistuu
Väripalettiin limenvihreällä.
***
“Okei, Porkkana, eiköhän lähdetä.”
“Ihan pikku hetki”, Judy sanoi tipauttaessaan mustaan iltalaukkuunsa vielä kuulakärkikynänsä kaiken varalta. Kääntyessään ympäri hän kohtasi Nickin hahmon nojailemassa päätään ulko-oveen. Ikään kuin kettu muka olisi odotellut häntä pitkäänkin.
Judyn hilpeä hymy valahti aavistuksen hänen pannessaan merkille Nickin illan vaatteet. Osa hänestä inhosi olla niin jästipäisen pikkumainen, mutta hänen oli pakko avata suunsa.
”Tota... Mikä toi paita on?”
”Miten niin?” Nick katsahti limenvihreää suosikkikauluspaitaansa ihmeissään kuin hän olisi huomauttanut tahrasta kankaalla. ”Et varmaan ookaan nähnyt tätä aiemmin.”
”Juu, vain muutaman kerran”, Judy tokaisi takaisin tavoitellen samalle tasolle yltävää sarkasmia, johon Nick kykeni niin vaivattomasti. ”Mitä sille tummansiniselle paidalle kävi?”
”Siellähän se nojailee tuolinselkään”, kettu sanoi ja viittasi makuuhuoneeseen ilmeisestikään tajuamatta, mitä hän ajoi takaa.
”Sä et siis aio pukea sitä?”
”Miksi pitäisi? Tämähän menettelee ihan mainiosti.”
”Nick, se on
teatteri-ilta”, Judy painotti viimeistä sanaa, mutta hänen pointtinsa ei tavoittanut kuulijaansa. ”Mä luulen, että ne odottaa sinne vähän jotain... hienompaa.”
Nick ei suuttunut millänsäkään hänen näkemyksestään, mutta pyöräytti silmiään huvittuneena. ”Tää on taas näitä tapauksia, jolloin maalaiskylän kukkaset tutustuu ekaa kertaa suurkaupungin sykkeeseen ja kuvittelee, että joka kemuihin pitää pukeutua tuollaiseen siistimpään kolttuun”, kettu hymähti antaen hänen ymmärtää olevansa väärillä jäljillä oman pukeutumisensa suhteen. ”Vaikka siis toki se näyttää kivalta, en mä sitä sano.”
”Mutta kun se ei ole mikään konsertti tai... tai kesäinen piknik!” Judy painotti uudemman kerran keksimättä miten muutenkaan ilmaisisi itseään yhtään rakentavammin. Nickin tuttu limenvärinen kauluspaita ei ollut rypyssä tai likainen, mutta hänen nähdäkseen olisi silti ollut parempi harkita toista paitaa, joka kuuleman mukaan odotti makuuhuoneen tuolilla.
”Siinäkö kaikki?” Nick kysäisi.
”Tee vain niin kuin mä sanon, niin tästä ei tule mitään ongelmaa”, Judy huokaisi painaen tassujaan ohimoilleen kuin olisi kärsinyt jyskyttävästä pääkivusta. Sellaisen hän epäilemättä saisikin, jos Nick jatkaisi puolivillaista vastahakoisuuttaan.
”No, jos se estää sua kiskomasta korviasi irti”, kettu tokaisi ja sulavin liikkein riisui vaatteen yltään.
”Hyvä, hyvä, kiitos!” hän hengähti helpotuksesta ja otti limenvärisen paidan vastaan, kun Nick puolivahingossa ojensi sen hänelle kipaistessaan makuuhuoneeseen. Odotellessaan Judy viikkasi paitaa sievemmin ja pyyhkäisi siitä kuvitteelliset tomut.
Se oli kiva paita, se hänen oli myönnettävä. Ainakin siihen liittyi muistoja monenlaisista kohtaamisista ja kommelluksista, mitkä puolestaan saivat hänet hetkeksi oudon poissaolevaksi. Kangas tuntui poskea vasten mukavan pehmeältä.
”Okei, ootsä kenties nyt –” Nick sanoi astellessaan jälleen eteiseen, ja Judy erkani kiireesti kauemmas paidasta, ”– tyytyväinen?”
”Juu, ai, siis kyllä!” pupu huudahti syyllisen kuuloisena ja hätisti Nickin huvittuneen katseen olemattomiin. Kaikesta päätellen tämä oli nähnyt äskeisen ohikiitävän pehmeyden, jossa ei tosin ollut Nickille mitään uutta. Siitä tämä kiusoitteli häntä välissä ihan liiaksikin.
”Okei, mä voisin sanoa tähän väliin jotain tosi kornia, mutta meidän kai pitäis jo mennä?”
”Jep, älä sano mitään! Mennään nyt vain”, Judy tokaisi laskien kauluspaidan eteisen pöydälle ja kiiruhti ovesta ketun jälkeen.
