Hautajaisvieraat (K-11)

[Ricolette]

Ikäraja: K-11 (korkeintaan)
Genre: angst
Paritukset: tulkinnanvaraista
Yhteenveto: Yksi nenäliina ei riitä mihinkään.
Vastuuvapaus: Kaikki on Rowlingin, minä en omista enkä saa rahaa.

A/N: Betaamaton pieni angstipökäle vuoden alkuun. Samalla käynnistän One True Something 20 -jahdin (vuodet 1978–1982).

HAUTAJAISVIERAAT

Heistä tulee aika hyviä siinä.

James katselee avoimin ja vakavin silmin ympärilleen ja juttelee vanhoille noidille, hymyilee vähän. Lily järjestelee tuoleja, keittää kahvia, kantaa lautasen itkevälle äidille, kalpealle veljelle. Peter seisoo kakkupöydän vieressä ja kehuu tarjottavia ja huutaa Lilylle, että kanapeet ovat loppu. Sirius on vähän hiljainen, mutta pitää huolta, että ne jotka tarvitsevat, saavat riittävästi tuliviskiä, tai joskus vähän liikaakin. Ja Remus löytää itsensä aina jostain penkinpäästä tai sohvanreunasta kuuntelemasta, miten kuollut oli lapsena ihan mahdoton, tai kuinka lahjakas jo koulussa, tai niin hyvä äiti lapsilleen, ja liian nuori, aina liian nuori.

Niitä on aina vain useammin, matalalla oleva katto ja värisevät äänet ja hymyilevät kasvot kehyksissä. Niin nuori, joku huokaisee. Remus juo haaleaa kahvia ja yrittää olla miettimättä, mitä heistä sanottaisiin. Sirius istuu viereen, hieroo ohimoitaan.

Miten aikaisin he oppivat kaiken tämän, Remus miettii.

Kuten sen, että yksi nenäliina ei riitä mihinkään. Puolet siitä on märkänä pallona Lilyn käsissä, toisen puolikkaan Sirius on nyhtänyt pieniksi hitusiksi lattialle. Remukselle ei jää mitään, mihin piilottaa kasvoillaan käyvää ymmärrystä siitä, että taas on yksi kirouksen jähmettämä, liian nuori.

Tai sen, ettei ole oikeastaan väliä, minkälainen sää on. Se on dramaattinen ja alleviivaava joka tapauksessa. Maaliskuun harmaa, toukokuun kevätsade, helteinen heinäkuun sunnuntai. Syysmyrsky, joka repii katosta tiiliä ja helisyttää ikkunoita.

Jamesin vanhempien hautajaisissa Remus oppii, ettei omaan ääneen saa luottaa. Ei edes siinä vaiheessa, kun olo on jo hieman kevyempi, kun on ohimennen naurahtanutkin, sillä se pettää yhtäkkiä, kun katse osuu Jamesin jähmettyneeseen niskaan. Sanat jäävät kesken, Remus hapuilee kohti Siriuksen kättä joka ei ole kaukana, ja tuliviski polttaa kitalakea.

Marraskuussa lämpötila putoaa nollaan. Niin nuorina kohahtelee nurkista ja Remus on yksin.

Hän oppii, ettei ihmisiä saa katsoa silmiin. Hän katsoo heidän olkapäitään tai omia käsiään, vain kerran vahingossa nostaa katseensa silmiin, jotka ovat kyyneleiden täyttämät ja myötätuntoiset. Hän puristaa märkää nenäliinaa nyrkissään. Myötätuntoa hän ei nyt kestäisi. Myötätunto muistuttaa, että hän on ainoa, joka jäi jäljelle viettämään hautajaisia. Ainoa joka selvisi, vaikka kuka tätä nyt selviytymiseksi kutsuisi.

Remus juo haaleaa kahvia ja yrittää olla miettimättä, miten onnelliselta menneisyys näyttääkään, miten tyhjältä tulevaisuus. Joku istuu viereen, hän keskittyy hengittämiseen.

Keuhkot täyttyvät, tyhjentyvät.

[FractaAnima]

Apua. Mä kirjaimellisesti itken täällä. Ei pitäis ehkä kirjoittaa tähän kommenttia nyt, suorilta käsiltä, kun henki ei vielä kulje. Tää teksti lyö vyön alle, jotenkin olin ihan tyhmä, en yhtään odottanut. Sattuu ja lujaa. Huh huh. En muista milloin olisin lukenut jotain mikä saa näin yllättäen pöytään koko tunteiden kirjon. Huh tai siis. Huaah.

Marraskuussa lämpötila putoaa nollaan. Niin nuorina kohahtelee nurkista ja Remus on yksin.

Siis mitään ei sanota edes järin kovakouraisesti, mitenkään yrittäen järkyttää ja silti mä vaan henkäsin kovasti ja sit sattui. Miten? Tää on ihan käsittämätön tää teksti, ihan käsittämätön.

Tää muistuttaa niin kovasti siitä, miten väärin kaikki lopulta meni. Ei tästä kommentista oikein tuu mitään, mut jos ei vielä selvinnyt, niin tää teksti on sanomattoman hieno, koskettava, tunnerikas ja ihan käsittämätön. Wau. Kiitos!

- Frac

[Dokumentti]

Itku.

Voinko jättää tän kommentin tähän, käpertyä peiton alle ja itkeä Remuksen puolesta.

Siis mitään ei sanota edes järin kovakouraisesti, mitenkään yrittäen järkyttää ja silti mä vaan henkäsin kovasti ja sit sattui. Miten? Tää on ihan käsittämätön tää teksti, ihan käsittämätön.

Pakko lainata Fractaa, just näin, miten onnistuit tässä?

Huhuh.
Se että ensin oli kaikki, opittiin miten muut käyttäytyvät hautajaisissa, olivat lohduttavia, antoivat tuliviskiä. Sitten James. James menetti vanhemmat, se sattui jo kaikkiin.

Sitten Remus yksin. Ei ketään.

Myötätunto muistuttaa, että hän on ainoa, joka jäi jäljelle viettämään hautajaisia. Ainoa joka selvisi, vaikka kuka tätä nyt selviytymiseksi kutsuisi.

Remus juo haaleaa kahvia ja yrittää olla miettimättä, miten onnelliselta menneisyys näyttääkään, miten tyhjältä tulevaisuus.

Itku, itku, itku. Sydäntä särkee ja en osaa sanoa mitään.
Ei tuu munkaan kommentoinnista mitään, kääk.

Mahtava, ihana, kamala, sydäntäsärkevä, niin hyvin kirjoitettu. Kiitos<3

Lähden nyt itkemään Remuksen kohtaloa.

[Nyyhti]

Äääääh. Mä en osaa sanoa tästä mitään, mitä aiemmat eivät jo sanoneet. Voit lukea ne uudestaan, jos tahdot tietää mitä mieltä olen XD Huaaaa. Voi Remus <3 Tää oli upea.

[Ricolette]

Voi apua teitä ihania! Ja hmm, anteeksi kärsimyksestä?

Frac, ah, kiitos ihanasta palautteesta. En tiedä miten. Koska se kaikki meni tosiaan niin väärin ja siitä on vain pakko kirjoittaa. Mutta mä hymisen itsekseni miten mahtavaa onkaan, että mun teksti onnistui herättämään tunteita. Kiitos.

Dokumentti, kiitos ja tervetuloa seuraan itkemään Remuksen kohtaloa. Ajatus Remuksesta 21-vuotiaana, keräilemässä mitä jäi jäljelle, se oikeasti särkee sydämen. Nyyh. Kiitos, että kommentoit!

nominal, voi vitsi, kiitos. Ja jep, voi Remus. <3 Viu.

[Sokerisiipi]

Olen samaa mieltä edellisten kanssa. Tämä oli hieno, upea ja koskettava. Olen juuri tällaisen kerronnan suuri ystävä. Tämä ei ollut niinkään koruton vaan kaikki tarpeellinen sanottiin, ja se sanottiin hyvin. Tarina ei olisi ollut niin vaikuttava, jos olisi alettu selittää ja alleviivaamaan sitä, mitä Remus ystävineen oli käymässä lävitse. Sanojen niukkuus kuvaa hyvin myös koko aikaa ja elämäntilannetta: vaikka he istuvat kuinka monissa hautajaisissa, suru ja järkytys ei silti oikein iske tajuntaan. Juuri tuo, miten kukin pitää itsensä kiireisenä, kuvaa myös hyvin sitä jaettua ja yhteistä avuttomuutta ja neuvottomuutta.

Tiesin kyllä jo lukiessa, mihin tästä päädytään. Ehken siksi lukiessa järkyttynyt niin paljoa, mutta olihan tämä kauhean surullinen ja musertava. Osaat todella hienosti vangita hahmon tunteet ja olemuksen. Sään mainitseminen oli ehkä suosikkini, sillä siihen kiinnitetään aina huomiota, oli kyseessä minkälainen tilaisuus tahansa, ja se, ettei säällä ole edes väliä, oli todella oivaltava huomio, ja se, miten säätila mainitaan uudelleen Lilyn ja Jamesin hautajaisissa. Lopetus oli myös tekstiin sopiva, mutta myös pysäyttävä.

Pidin tästä hirmuisen paljon, ja tyylistäsi vaikuttuneena pitääpä tsekata muutkin tuotoksesi! Kiitän

[Ricolette]

Kiitos paljon kommentistasi, Sokerisiipi! Tosi ihana kuulla, että pidit tarinasta ja tyylistä. Hihii, kommentoit itse asiassa juuri niitä asioita joista itsekin eniten pidin, eli säätilaa ja lopetusta. Ja tosi kiva, että tämä ei tuntunut liian selittelevältä, itse mietin jo, että pitäisikö jättää vielä enemmän sanomatta. Huh, musertava ja upea tuntuu ihan tositosi hyvältä. Kiitos!

[Kiirsu]

Huhhuh, tämä oli erittäin vaikuttava! Tämä kylmäsi ja itketti ja sai aikaan tosi vahvoja tunteita.

Tämän rakenne on upea. Aikajana on sekava ja ikinä ei tiedä, onko seuraava virke jo tulevaa vai yhä samaa hetkeä. Sopii hienosti sodan tunnelmiin ja siihen, että kuolemista tulee yhtä sekavaa soppaa, eikä kukaan enää tiedä, kenen hautajaiset on kyseessä. Varsinkin Remukselle tuon on täytynyt olla hirveää aikaa, koska olisi kamalaa jäädä viimeisenä eloon ja katsoa jokaisen rakkaan kuolevan ympäriltä. Ja miten Remus aina oppii jotain uutta kerta kerralta tai ehkä jossain niiden hautajaisten välissä. Ihastuin tähän rakenteeseen!

Harvoin kuvataan sitä, kuinka sodan aikana kuoli paljon muitakin kuin vain James ja Lily. Ei varmasti Kelmien elämä ollut yhtä juhlaa siihen asti, vaan he taatusti joutuivat kohtaamaan paljon kuolemaa ja elämän on väkisin täytynyt olla aika ankeaa. Pidinkin siitä, että tässä kaikki muuttuu aina pikkuhiljaa vielä vähän ankeammaksi. Mutta silti he ovat hyviä siinä ja osaavat kohdata tilanteen, kun ovat kaikki yhdessä ja jokaiselle löytyy oma tehtävänsä. Yksin jäädessään Remus ei enää osaakaan toimia. Olen aina pitänyt Kelmien välisestä siteestä ja tässä se tuli kivasti esiin.

Niin nuorina kohahtelee nurkista ja Remus on yksin.

Huh tässä kohtaa alkoivat kyyneleet virrata. Tämä on niin yksinkertaista ja karua. Todella kaunista. Tavallaa Kelmit ovat itsekin vain yksiä monista liian nuorina kuolleista, mutta silti Remukselle he olivat enemmän. Entistä surullisempaa tästä tekee se, että muut suhtautuvat näihinkin hautajaisiin kuin mihin tahansa muihinkin. Hekin olivat vain sodan uhreja.

Remus hapuilee kohti Siriuksen kättä joka ei ole kaukana

Ja siis tämä oli niin lohdullinen, koska Sirius oli tukena ja turvana ja heti seuraavaksi Sirius onkin jo riistetty Remukselta. Tässä siirrytään lohdullisimmasta kohdasta kaikista surullisimpaan ja tuo raju muutos on hieno. Vaikuttavaa kirjoittamista!

Sään kuvaaminen oli myös upea yksityiskohta! Kuinka ensin ei ole mitään väliä millainen sää on, mutta marraskuussa muistetaan, että lämpötila putosi nollaan. Mutta pidän ajatuksesta, että sää on aina alleviivaava. Ystäväni hautajaiset olivat heinäkuussa ja kesken helteen tuli kylmä, synkkä ja sateinen päivä ja se tuntui vaan sopivan siihen päivään niin täydellisesti. Toisaalta kuuma hellekin olisi varmasti tuntunut jotenkin merkittävältä. En tiedä, jotenkin ajatus sään merkityksestä hautajaisissa kolahti muhun, koska se tuntuu tärkeältä elementiltä.

Tää on mielettömän upea teksti, eikä tätä lukiessa voinut olla hämmästelemättä sun kirjoittajan lahjoja! Sulla on hyvä draamantaju ja osaat ilmaista asiat napakasti mutta kuitenkin kuivailet tarpeeksi, jotta tekstistä tulee koskettava. Ei tätä lukiessa voinut kun itkeä ja huokailla tämän kauneudelle! Kiitos paljon, pidin tästä älyttömästi <3

[marrru]

Haaa, mikäs helmi täältä löytyikään!

Säälin Remusta. Kauheeta ois seurata, kun yksitellen läheiset vaan kuolisi pois. Öää, haluaisin kommentoida jotain kivaa, mutta jäin vaan jotenkin ihan sanattomaksi, mutta oli pakko tulla edes jotain sanomaan näin hyvään tekstiin!

Tässä muutama lempikohta:

Ja Remus löytää itsensä aina jostain penkinpäästä tai sohvanreunasta kuuntelemasta, miten kuollut oli lapsena ihan mahdoton, tai kuinka lahjakas jo koulussa, tai niin hyvä äiti lapsilleen, ja liian nuori, aina liian nuori.

Tai sen, ettei ole oikeastaan väliä, minkälainen sää on. Se on dramaattinen ja alleviivaava joka tapauksessa. Maaliskuun harmaa, toukokuun kevätsade, helteinen heinäkuun sunnuntai. Syysmyrsky, joka repii katosta tiiliä ja helisyttää ikkunoita.

Myötätunto muistuttaa, että hän on ainoa, joka jäi jäljelle viettämään hautajaisia. Ainoa joka selvisi, vaikka kuka tätä nyt selviytymiseksi kutsuisi.

Kiitos!

[Ricolette]

Voi sinua Kiirsu, miten ihana ja analyyttinen kommentti! Ää, en edes kestä miten tarkkaan olet jaksanut miettiä ja kommentoida tätä tekstiä. Ihan mahtavaa huomata, että ajatukset ja mietteet ovat välittyneet lukijalle asti. Kiitos ihan hurjasti! <3

Ja kiitos, marrru, että jätit sanattomanakin sanasen! Kommentit lämmittävät aina niin kovasti.

[Rowena]

Kommenttikampanjasta moi!

Valitsin listauksestasi tämän ficin otsikon perusteella – olen teologi ja joutunut miettimään paljon suhdettani hautajaisiin. Vielä muutama vuosi sitten ahdistuin hautajaisista aivan älyttömästi. Tällä hetkellä ajattelen, että ne ovat hieno viimeinen kunnianosoitus päättyneelle elämälle – eletyn elämän juhla.

Pidin tässä ficissä erityisesti siitä, miten tarkkaan alussa kuvaat sitä, miten monia eri tapoja on selviytyä hautajaisissa. Yksi häärää, toinen kuuntelee. Hieno on myös se tunnelma, jonka maalaat, se, miten hautajaisia riittää ja vainaja on aina liian nuori ja katto on matalalla.

Aivan todella tarkka huomio on tuo, että säällä ei ole väliä, se on joka tapauksessa dramaattinen. Tuo pitää täydellisesti paikkansa! Toisen isovanhempani hautajaispäivänä oli kirpeä pakkanen ja toisen lämmin kesäpäivä. Muistan molempina kertoina ajatelleeni, että onpa tunnelmaa alleviivaava sää. Ja mikä tosiaan ei olisi? Hautajaiset ovat niin pysäyttävä tapahtuma, että mikä tahansa ilmanala on alleviivaava.

Vitsi, miten mä tykkään luomastasi tunnelmasta! Näen paljon tummapukuisia, värjyviä hahmoja ja lopuksi vain Remuksen yksin mustissaan. Todella pysäyttävää ja kaunista!

Kiitos!

[Ricolette]

Kiitos kommentistasi, Rowena! Onpa mielenkiintoista kuulla, että luit tätä teologin näkökulmasta! Olen viime vuoden aikana itse ollut muutamissa hautajaisissa, jotka olen kokenut niin kuin sinäkin ennen aika ahdistaviksi tilanteiksi. Ja kyse oli näissä kuitenkin vanhoista ihmisistä! Ajatus siitä, että kuollut olisi nuori, ehkä saman ikäinen kuin itse, tuntui tosi hurjalta, ja ehkä sen takia kirjoitinkin tämän.

Vähän aiheen sivusta nyt, mutta mielestäni velhomaailman ja kristinuskon suhde (tai sen puuttuminen) on jotenkin kauhean kiinnostava. Tässä ficissä en päässyt siihen asti, mutta jossain vanhassa ficissäni Remus on sitäkin pohdiskellut.

[Crys]

Finikesän takia löysin tämän kommenttikampanjasta ja olipa kiva löytääkin, tämähän on nätti näin angstiseksi palaksi, joten iskee hyvin mun kaltaiseen angstinrakastajaan. Tässä tulee hyvin esille hautajaisten arkinen puoli, se että tuolit täytyy järjestää ja kahveja keittää, samalla tälläinen touhuaminen voi olla hyvä keino selvitä päivän surullisuudesta. Taustalta paistaa tyylikkäästi se, että kelmit ovat joutuneet käymään useissa hautajaisissa ilmeisesti sodan takia. Myös lopetus oli kovin hieno, se että hengitys jatkuu kaikesta huolimatta.

Tämä oli hieno angstiteksti!
-Crys

[Ricolette]

Kiitos Crysted, että luit, pidit ja kommentoit! Ilo palvella angstinrakastajia.

[Lyra]

Minäkin tongin kommenttikampanjaa löytääkseni finikesän myötä luettavaa ja törmäsin tähän. Olen sinulta lukenut jotakin aiemminkin (ehkä irlanninmeren? se kuulostaa tutulta ficin nimeltä) ja muistinkin että se oli todella kaunista ja koskettavaa, kuten myös tämä. Tämä on jotenkin todella vaikuttava heti ensimmäisestä lauseesta alkaen. Se on niin yksinkertainen, mutta samalla kertoo todella paljon. Pelkästään tuolla aloituksella loit jotenkin todella surullisen tunnelman ja tajuaa jotenkin kuinka vakavaa tämä oikeasti on.

Tarina ei olisi ollut niin vaikuttava, jos olisi alettu selittää ja alleviivaamaan sitä, mitä Remus ystävineen oli käymässä lävitse. Sanojen niukkuus kuvaa hyvin myös koko aikaa ja elämäntilannetta: vaikka he istuvat kuinka monissa hautajaisissa, suru ja järkytys ei silti oikein iske tajuntaan.

Komppaan Sokerisiipeä tässä, koska teksti olis ollut ihan erilainen, jos  se olis ollut täynnä selittelyä. Nyt se oli yksinkertainen, mutta yksinkertaisuudessaan erittäin kaunis, koskettava ja surullinen.

Pidin tuosta, mitä puhuttiin säästä ja kuinka se on hautajaisissa aina jollakin tapaa merkittävä. Jos se on sade tai myrsky tai helle.

Marraskuussa lämpötila putoaa nollaan. Niin nuorina kohahtelee nurkista ja Remus on yksin.

Pidin siitä, että tässä ei suoraan sanottu, että Lily ja James kuolivat vaan se kerrottiin tuolla tavalla kiertäen. Tämä teksti oli muutenkin täynnä tällaisia todella hienoja yksinkertaisia juttuja, jotka kokosivat erittäin vaikuttavan kokonaisuuden. Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta!

[Vlad]

Mun ei olisi ehkä pitänyt lukea tätä, kun olen vuosi sitten juuri ollut läheisen hautajaisissa ja tämä sen takia kolahti vähän jopa liikaakin. Luin kuitenkin eikä itku ollut kaukana.

Tässä on niin paljon hienoja kohtia, tämä on niin taidokkaasti kirjoitettu, että tosi vähällä saa tosi paljon aikaan. Mulla ei rehellisesti sanottuna ole sanoja tällä hetkellä, tää on niin musertava ja niin musertavan upea, että puuh. Tässä on paljon ihania yksityiskohtia (kuten vaikkapa nuo nenäliinat) ja asioita, joihin pystyy samaistumaan ihan valtavasti.

Puolet siitä on märkänä pallona Lilyn käsissä, toisen puolikkaan Sirius on nyhtänyt pieniksi hitusiksi lattialle.

Vaikka tämä teksti oli tännä hienoja kohtia, niin lopulta tämä nousi omaksi suosikikseni. Tämä on niin samaistuttava, olen itse niin paljon Sirius tässä, että en oikeesti kestä. Toisekseen, tämä on ihana yksityiskohta.

Plus tuo vika lause. Woah. Tää olisi varmasti kolahtanut kovaa muutenkin, mutta tälläin, kun on itse ollut pitkälti samassa tilanteessa ihan vastikään, niin kolahti vielä enemmän.

[Ricolette]

Kiitos Lyra! Joskus, ehkä varsinkin tällaisen aiheen äärellä, yksinkertaisuus on itselleni paras tapa lähestyä.

Kiitos, Vlad, että luit ja kommentoit. Otan osaa läheisesi takia. Toivottavasti tällaiset tekstit tuovat vähän lohtua.

[niiina]

Kommenttiarpajaisista hei.

Tämä oli tosi kaunis teksti. Tavallaan vähän samaa mitä muutkin kommentoijat oli sanonut, ettei aina yhden lauseen jälkeen ikinä tiennyt, mitä seuraavassa on luvassa. Ajattelin heti, että tämä kertoisi nimen perusteella ja Remuksesta kertovana tekstinä juuri siitä, että Remus olisi ystäviensä hautajaissa ja alku jo yllätti sillä, että ystävät oli mukana muistoissa elossa osallistujina eri hautajaisissa. Kuitenkin lopulta päästiin siihen, mitä alunperin ajattelinkin tekstin olevan - eli siihen, että Remus oli ystävistään viimeisenä paikalla. Remuksen omakaan kohtalo ei sen paremmaksi tuosta muuttunut, mutta voin todella hypätä siihen tunteeseen mukaan miltä Remuksesta on mahtanut tuntua tuon kaiken keskellä.

Itsekin rankkojakin hautajaisia kolunneena olit osannut vangita monia hetkiä todella kauniisti tekstiisi. Sitähän se monesti on, keskittymistä hengittämiseen, tyhjiä ajatuksia, muiden katseiden välttämistä. On ahdistavaa ja vaikeaa kohdata suru - mutta vielä vaikeampaa se on kohdata muiden silmistä. Jos itsensä saa pidettyä yksin kasassa, on se haastavaa muiden kanssa. Kelmeillä oli ylipäätään mielestäni vähän turhankin raaka kohtalo Potter - sarjassa, mutta minusta fanfiction on siitä mahtavaa, että näihin tiettyihin hetkiin voi paneutua lisää ja tuoda lisää sisältöä omalla ajatusmaailmalla siitä, kuinka tilanteen ovat voineet mennä / tuntua.

Tässä oli hienoja yksityiskohtia. Lisäksi olit tosiaan luonut tähän myös hienoja selviytymisvinkkejä, jotka on täysin tosia. Meistä jokainen on niin erilainen yksilö.

Kirjoitat todella mielenkiintoisesti ja pidin tästä tekstistä kovasti. Kiitos sinulle siis tästä lukukokemuksesta!

[Maissinaksu]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Selasin läpi aikaisemmat hienot kommentit ja nyt mietin, että mitä voisin vielä lisätä kompatessani paljon jo mainittuja asioita. No mutta joo, aina sitä jotain löytyy!

Olen jotenkin niin tottunut koherentteihin teksteihin, että minulla oli vähän vaikeuksia aikajanan hahmottamisen kanssa. Luinkin tarinan sitten pariin otteeseen saadakseni kiinni punaisesta langasta, ja ehkä sellainen lopulta löytyi. Painopistehän kaikessa oli Remuksen kokemalla surulla, oli se sitten jaettua tai yksin koettua. Hautajaiskohtaukset oli kuvattu kauniisti ja mielestäni myös todentuntuisesti, ja erityisesti viimeinen pätkä oli todella surullinen. Voi Remus. :< Erinäiset yksityiskohdat esimerkiksi hautajaisten tarjoilusta ja nenäliinoista vetosivat myös, sillä rakastan kaikkea niin sanottua pienimuotoisempaa sisältöä teksteissä. Ikään kuin mausteita.

Kiitos tästä! <3

- Mai

[Ricolette]

niiina, kiitos, ihanaa kuulla, että hautajaisten kuvaus tuntui todelta. Ihan totta, että kelmien kohtalo on ihan kamala. Onneksi on fanfiction, jolla käsitellä tätä surua eri tavoin!

Maissinaksu, kiitos! Oh, en ole ehkä paras kirjoittaja koherenttien ja kohtauksesta toiseen loogisesti etenevien tekstien kanssa. Onneksi punainen lanka löytyi ja yksityiskohdat vetosivat. Ihanasti sanottu, että pienet yksityiskohdat maustavat tekstin, se on ihan totta!