Kirjoittaja: Ränts
Nimi: Olen tässä
Ikäraja: S
Paritus: Vilma/Jonna
Varoitus: Viittaus raiskauskeen, joskaan ei suoraan mainittuna saati kuvailtuna.
OLEN TÄSSÄ
Vilma hypisteli kuusen alla odottelevia lahjapaketteja, jotka hän oli asetellut paikoilleen Jonnan vielä nukkuessa. Olohuoneessa oli mukavan tunnelmallista, kun ainoastaan kuusen kynttilät ja ikkunaan ripustettu joulutähti loivat valoaan. Ja vaikka kello oli vasta kahdeksan, Vilmalla ei ollut mikään kiire takaisin peiton alle. Siinä oli ihan mukava istua katselemassa paketteja, joista hän itse oli paketoinut muutaman Jonnalle, ja loput oli Jonnalta hänelle tai ystäviltä heille molemmille.
Ne avattaisiin vasta Jonnan kanssa yhdessä. Sitten olisi joulupuuron aika ja muutama tunti yhdessä löhöämistä, kunnes he sitten kävisivät molempien vanhemmpien luona mutkan. Jonnan vanhemmat olivat valmistaneet valtavan jouluaterian, jolle Vilmakin oli tervetullut.
Yhtäkkiä makuuhuoneesta kuuluvat äänet havahduttivat Vilman nykypäivään. Jonna piehtaroi vuoteessa, vaikersi ja hengitti melkein huohottamalla. Vilma tiesi naisen näkevän jälleen painajaisia, näin sattui harva se yö. Terapiasta oli toki hyötynsä, mutta ei se vielä kaikkeen ollut purrut. Vilma nousi huokaisten ylös ja palasi pimeään makuuhuoneeseen, jossa Jonna kieriskeli tummanharmaissa lakanoissa. Lyhyt platinanvaalea tukka oli liimaantunut hikistä päätä pitkin, sievillä kasvoilla oli syvästi ahdistunut ilme. Vilma pohti hetken mielessään, mitähän menneisyytensä kauhua Jonna kävi unessaan läpi.
Hän ei noussut enää vuoteelle, vaan asettui istumaan lattialle aivan Jonnan vierelle. Siitä hän ylettyi kietomaan kätensä toisen ympärille ja kuiskaamaan rauhoittavia tämän korvaan.
”Jonna, Jonna, Jonna…” Vilma kuiski hiljaa ja silitteli naisystävänsä käsivartta rauhoittavasti. ”Ei mitään hätää enää.”
Hetken hän sai toistella sanojaan, mutta sitten Jonnan piehtarointi alkoi rauhoittua ja hengitys tasaantua. Joskus alkuaikoina nainen oli pelästynyt niin kovasti yhtäkkistä kosketusta, että oli herännyt saman tien, mutta nykyään hän onneksi jo rauhoittui tutusta äänestä.
”Huomenta”, Jonna mutisi heikosti saatuaan silmänsä auki. ”Hyi hitto näitä unia…”
”Haluatko sä puhua siitä?”
”No enpä oikeestaan.”
Niin Vilma oli ajatellutkin, mutta halusi hän silti aina kysyä kaiken varalta. Häntä suretti ja suututti samaan aikaan, kun Jonnan menneisyys muistutti itsestään. Ei kenenkään pitäisi joutua kohtaamaan sellaista…
Sen kummemmin lupia kyselemättä hän nousi Jonna viereen vuoteelle ja asettui makuulle. Hän ei koskenut naiseen, mutta jäi niin lähelle, että Jonnan oli helppo kietoa kädet oma-aloitteisesti Vilman ympärille. Niin oli järkevintä tehdä, varsinkin kun jotkut ääliöt olivat menneet koskemaan omin luvin.
Joululahjat saivat odottaa vielä hetken.
