Ficin nimi: Lainahansikas
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Pienellä fluffilla silattu draama
Summary:
”Vaikka kai yksi paleltunut käsi on kahta parempi.”A/N: Sainpas viimein aikaan kirjoittaa jotain tästä fandomista. Tästä shipistä muodostui minulle nopeasti fandomkohtainen otp, enkä malta odottaa, mitä jatkossa tapahtuu.
Lisäksi minun teki mieli kirjoittaa jotain fluffihtavaa (ei tuo ole edes sana), ja tämä sopi verrattomasti tarkoituksiini.
***
Ilmeestä päätellen Yuri ei pitänyt sen kahvilan teestä enempää kuin hänkään. Otabek oli mielessään kuvitellut kaikkien länsimaisten laatujen maistuvan suurin piirtein samalta, mutta siinä pienessä kuppilassa heille oli tarjoiltu jotain paikallista erikoisuutta, joka Yurin toteamuksen mukaan maistui kitkeryydessään puutarhamullalta. Totuuden nimissä hän saattoi sanoa olevansa samaa mieltä. Se hytisytti selkäpiitä, mutta Otabek oli valmis siemailemaan kuppinsa tyhjäksi yksinomaan siitäkin ilosta, että he saivat tilaisuuden lämmitellä hieman Lontoon purevalta talvituulelta. Teekuppi lämmitti sormia mukavasti.
”On tässä sentään jotain positiivista”, vaaleaverikkö häntä vastapäätä totesi luodessaan katseen ikkunasta. Rakennukset kahvilan ympärillä olivat kaksikerroksisia sieviä tiilitaloja vieri vieressä, jotka yksinkertaisuudessaankin tuntuivat kodikkailta. ”Maisemissa ei juuri ole valittamista.”
”Riittääkö tämä paikka yksinomaan?” Otabek kysäisi tietäen vastauksen vallan hyvin etukäteen ja sai osakseen oudoksuvan katseen vaaleiden kulmien alta.
”Tietenkään ei riitä.”
”Sitä minäkin”, tummatukka tuumasi vieden teekupin huulilleen hivenen pakotetuin ottein. ”Sinusta en tiedä, mutta minua kiinnostaisi nähdä Big Ben muualtakin kuin netistä.”
”Totta kai! Ikään kuin sitä muuten voisi väittää viettäneensä aikaansa Lontoossa”, virkkoi Yuri yllättävän hilpeänä ottaen huomioon, että vasta muutama minuutti sitten oli näyttänyt hapanta naamaa juoman saatua irveen hiipimään suupieliin.
”Oletko sitten valmis?” Otabek laski kuppinsa pöydälle.
”Olin jo kymmenisen minuuttia sitten.”
Huoleton vastaus sai hänet hieman hölmistymään. ”Etkä sanonut mitään.”
”Ei kai tässä ole kiire minnekään.” Yuri kohautti olkiaan. ”Tosin minuakin kovasti kiinnostaisi nähdä Big Ben lähempää, joten jos olet kerran saanut niin sanotun teesi juoduksi, pannaan tossua toisen eteen.”
**
Kahvilatuokion jälkeen tuulinen sää tuntui kahta inhottavammalta, mutta pieneksi onneksi reipas kävely piti lämpöä yllä. Parlamenttitalo kuuluisine kellotorneineen näytti paikan päältä katsoen odotetusti rutkasti vaikuttavammalta, sekä ensin kauempaa nähtynä kokonaisuutena että suoraan sen alapuolelta katseltuna. Otabek ei välittänyt ikuistaa nähtävyyttä muutamaa kuvaa enempää, mutta Yurin puhelin melkein savusi tämän napsiessa yhdestä kuvakulmasta vähintään kolme otosta. Muutamat parhaat päätyisivät kuulemma Instagramiin heti kun he palaisivat jälleen hotellille.
Iltapäivän edetessä taivas kävi yhä pilvisemmäksi lumisadetta enteillen, eikä kylmä tuuli osoittanut talttumisen merkkejä. Paluumatkalla Otabekista tuntui kummasti siltä kuin tunnelma heidänkin välillään olisi äkisti käynyt astetta viileämmäksi, missä taas ei olisi ollut mitään järkeä. Sivusilmällään Otabek näki, miten Yurin suupielet kiristyivät viiman liehuttaessa leukapieliä kutittelevia hiuksia. Huppu päässään ja kädet taskuihin sullottuina tämä antoi itsestään tyypilliseen tapaansa sangen tympääntyneen kuvan, mutta sen lisäksi mukana vaikutti olevan muutakin.
Aikansa sitä silmäiltyään Otabekin oli pakko kysyä asiasta.
”Mitä nyt?”
Yuri näytti ihan hätkähtävän niin äkillisestä kysymyksestä. ”Miten niin?”
”Jokin sinua näyttää vaivaavan”, hän totesi aavistuksen ärtyneenä saatuaan vastauksen sijaan vastakysymyksen.
”Unohdin hanskani sinne kahvilaan”, Yuri murahti hetken kuluttua. ”Näpit tässä vähän jäätyvät.”
Pieni osa Otabekista kummasteli, ettei asia ollut jo aiemmin tullut puheeksi. Olivathan he talsineet purevassa säässä luultavasti jo lähemmäs puolta tuntia, mutta vasta nyt Yuri oli päättänyt mainita sormikkaidensa puutoksen, silloinkin vasta kun hän oli ensin kysynyt. Toisaalta Yuri Plisetskyllä ei ollut pahemmin tapana valittaa ääneen muista kuin tyystin merkityksettömistä pikkuasioista, joiden kohdalla kärpäsestä saattoi näppärästi tehdä ison härkäsen. Palelevat kädet eivät näyttäneet kuuluvan niihin aiheisiin.
”Ota minun”, Otabek sanoi riisuessaan harmaat villasormikkaansa ystävällisenä eleenä, mutta sai vastaukseksi tuhahduksen, joka selkeästi torjui ehdotuksen.
”Sitten sinun kätesi jäätyvät”, Yuri huomautti. ”Pärjään kyllä, pidä ne.”
”Ota ainakin toinen”, Otabek ehti sanoa ennen kuin tajusi, miten hölmöltä se mahtoi kuulostaa. Hänen mielessään päällimmäisenä oli vain ollut olla edes jollain tavalla hyödyksi.
”Mitähän tämä auttaa pidemmän päälle?” Yuri naurahti hiukan kyynisesti ottaessaan joka tapauksessa vastaan toisen hanskoista. ”Vaikka kai yksi paleltunut käsi on kahta parempi.”
”Ei välttämättä sitäkään”, Otabek tuumasi asiallisesti ja ojensi paljasta kättään vaaleaverikölle. Jaettu lämpö oli hänestä vallan pätevä ratkaisu tilanteeseen, kun taas Yuri näytti yhtä hämmentyneeltä kuin hän olisi polvistunut tai vastaavaa.
”Mitä sinä nyt?”
”Otatko kiinni vai et?”
Häkellyksestään toivuttuaan Yuri viimein puki kömpelöin ottein hansikkaan vasempaan käteensä ja antoi oikeansa hänelle.
”Parempi?” Otabek kysäisi heidän jatkaessaan kävelyään kädet toisiinsa kietoutuneena. Yuri piti silmänsä melkein kurinalaisesti edessään, mutta nyökkäsi kevyesti samalla murahtaen kurkustaan jotain myöntävältä kuulostavaa. Ellei hän ihan väärin nähnyt, tämän poskipäillä häivähti jotain hennon vaaleanpunaista.
Otabek itse ei ollut punastelijatyyppiä, mutta Yurin käden tiivis puristus sai hänen suupieliinsä kevyen hymyn, jonka vaaleaverikkö hänen eräänlaiseksi epäonnekseen onnistui panemaan merkille vilkaistuaan häntä juuri oikealla hetkellä.
”Mikä tuo ilme nyt on olevinaan?” Yuri esitti kumman kiihtyneenä kuin ei olisi milloinkaan nähnyt hänen hymyilevän. Moni oikeastaan olisikin sanonut sitä eräänlaiseksi harvinaisuudeksi.
”Miten niin?” Otabek heitti takaisin ja käänsi katseensa sietämättömän merenvihreistä silmistä katsellakseen ympäröivää kaupunkia tarkemmin.