Ei tavallinen suklaa (femme, k11, one-shot)

[Kineza7]

Nimi: Ei tavallinen suklaa
Ikäraja: K11
Beta: Ei ole
Genre: Femme, one-shot
Paritus: Selviää lukemalla. Päähenkilö on Sandra niminen nuori naishenkilö, joka on muuttanut uuteen kaupunkiin.

A/N : Julkaisen ensimmäistä kertaa täällä yhtään mitään, hiljaisena lukijana pyörinyt täällä vähän yli vuoden. Jännittää. Sain inspiksen ja tässä sitä nyt sit ollaan, julkaisemassa...

Ei tavallinen suklaa

Sitä oppii tunnistamaan hyvänmakuiset suklaat konvehtirasiasta. Samalla tavoin tiesin, millainen olit. Tiesit ongelmia. Parhain tapa olisi ollut välttyä läheisyydestäsi, mutta asiaa ei auttanut se, etten kääntänyt katsettani, kun menit sisälle taloon. Tummat meikkisi korostivat silmiäsi, korut ranteissasi helskyivät. Paljaat reitesi, jotka todellakin tulivat esille, sillä shortsisi eivät peittäneet ja niissäkin oli reikiä. Toisella kädelläsi pidit nahkatakkia hartioillasi. En tiennyt mistä olit hankkinut vaatteesi, mutta näytit seksikkäältä. Rikkaat, hyvännäköiset kaverisi kävelivät vieressäsi, aivan kuin olisi käskenyt heidän suojella sinua. Ihmiset väistyivät tieltänne. Sinä hohdit valtaa ja silti minusta tuntui, että kukaan ei vihaisi sinua. Paitsi minä, mutta vain sen takia, että muistutit Markusta. Minun olisi todellakin pitänyt lähteä, mutta ei jalkani liikkuivat kohti taloa. Ryömin väkijoukon läpi. Jätkä tuuppasi minua ja roiskutti siideriä paidalleni. Kirosin, mutta kukaan ei huomannut tai jos huomasikin, minulla ei ollut väliä. Mitä minä sitten tein täällä? Yritin soluttautua joukkoon, niin että minusta ei tulisi kukaan. En kuitenkaan halunnut olla täysi hylkiö, joten olin ottanut kutsun vastaan.
Jos en tietäisi paremmin, tämä voisi olla huonosta elokuvasta. Terassin tuolilla istui jätkä ja isotissinen tyttö istui tuon päällä. Melkein kuvittelin tuon imuttelun äänen musiikin läpi. Tämä elokuva oli siltä osin niin huono, sillä en todellakaan löytäisi sitä oikeaa ja eläisi loppuelämäni onnellisena. Onnelliset loput olivat minun osaltani ohi. Sen perkeleen Markuksen jälkeen en edes antanut itseni kuvitella. Kukaan ei tulisi antamaan minulle takkiaan. Noiden kahden suutelevan vieressä hengasi jätkä, oletin tuon olevan jätkän veli. Ruskeatukkainen katsoi minua kulmat kohoten. Peitin rinnuksissani olevan tahran käsilläni ja kipitin sisälle.

Sisällä meno tuntui samanlaiselta kuin ulkonakin paitsi että sisätila oli valaistu oikein kunnolla ja musiikki pauhasi oletetusti kovempaa. Lähdin luovimaan tieni kohti olohuonetta, mutta sinne päästyäni en ollut niinkään varma että miksi. Olohuoneessa tuntui olevan samanlainen sävyttömyyden touhu kuin ulkonakin. Siristin silmiäni ja menin olohuoneen läpi keittiöön, mikä oli kuin olikin yhdistettynä olohuoneeseen. Ei kai näin hienossa talossa olisi mitään vähempää. Näin pöydällä punaista ja vihreää boolia. Oletin tuon vihreän olevan sitä, mistä oli tullut osa päälleni. Minun ei tehnyt mieli tuota litkua kehooni yhtään enempää.
Mietin, näkisinkö sinua ja loistavia silmiäsi. Kohautin turhautuneina olkapäitäni. Miksi edes mietin sinua? Samalla kuitenkin tiesin, että olin kävellyn tänne asti etsien sinua silmilläni. Päästin turhautuneen äännähdyksen ja huomasin hämmentyneen katseen osoitettavan minulle. Näin oven ja tunsin parhaakseni mennä ulos viilettymään, vaikka ei siellä mikään kylmä ilma näin kesällä ollut.

Ihmetykseni nousi, kun talon takana ei ollut porukkaa. No, se sopi minulle paremmin kuin hyvin. Istuin altaan vieressä olevalle tuolille. Minun olisi tehnyt mieli katsoa, vaikkakin kyse olikin vain uima-altaasta eikä oikeasta merestä. Allas oli kuitenkin peitetty, ihan hyvä vain, sillä bileistä olisi tullut jotain hyvinkin paljon pahempaa.
Kuuntelin bileistä tulevaa musiikkia, naurua ja huudahduksia. Ensimmäistä kertaa näiden bileiden aikana tunsin kuuluvani joukkoon, ehkä kyse oli siitä etten tulisi kuulumaankaan joukkoon ja kuuluin ulkopuolelle. Mietintäni keskeytyi, kun kuulin askelia aivan läheltä. Käänsin katseeni ja huomasin pojan vilkaisevan minua pieni hymy huulillaan. Hänen kätensä olivat taskussa, joten tuo ei moikannut minua muuten. Odotin vaivaantuneena hänen asiaansa, mutta sitä ei tuntunut kuuluvan.
"Moi, mä olen Markus", tuo sanoi ja ojensi kättään.
"Saatana", kirosin hiljaa.
Tuo kohotti kulmiaan ja katsoi minua hämmentyneesti. Miksi kaikki kohottivat minulle kulmiaan? Heilautin hiuksiani pois kasvoiltani. Käteni tuoksuivat omenalta.
"Ai, moi, Sandra", sanoin ja tartuin käteen. Kätteleminen oli hieman hämmentävää, sillä istuin ja toinen seisoi. Tuo ei ollut tehnyt mitään, mutta silti Markuksen mainitseminen sai minut kananlihalle.
"Olisin tuonut sulle juotavaa, mut ei tullu mieleen, ku en juo", silmälasipäinen jätkä sanoi. Oikeastaan tuossa oli jotain feminiinistä, en oikein tiennyt mikä.
"Ei se mitään", pukahdin tarkoittaen sitä. Kumpikaan ei tuntunut keksivän mitään sanottavaa.
"Mistä tunnet Reqyon?"
"En mä sitä tunne, Linnea kutsui mut, mutten mä sitäkää oikein tunne", paljastin vähän vaivaantuneena.
"Aa, okei", Markus vastasi, mutta en siltikään oikein osannut pitää häntä Markuksena.
"Mä oon niiden serkku."
"Okei", sanoin. Se selitti paljon.
"No mut, mut oli kiva tavata", tuo sanoi pää punaisena, "Nähdään taas?"
Kaikki olisi mennyt hyvin, mutta Markus vinkkasi minulle silmää. Älä tee sitä, se ei sovi tuollaisille söpöille pojille.
Kun olin saanut palattua yksinäisyyteeni, liikkumatta ollenkaan. Suljin silmäni ja rauhoitin itseni. En vain kestänyt sellaisia flirttailuyrityksiä, kun en huomannut itsessäni minkäänlaisia kiinnostuksen merkkejä.
Tunsin ihollani pistelyä. Avasin silmäni ja räpäytin silmiäni uudelleen. Se todella olit sinä. Näytit yhtä hyvältä kuin aiemminkin, tosin olit unohtanut takkisi jonnekin. Nyt kädessäsi oli ainoastaan muovinen muki, joka oli täytetty vihreällä nesteellä.
Lupaa kysymättä istuit viereeni. Istuit todenmukaisesti viereeni. Et kainostellut. Ilmeeni tuntui olevan näkemisen arvoinen, sillä naurahdit minulle. Suljin suuni, enkä oikeastaan ollut edes vihainen. Rypistin kulmiani ja näytin vihaiselta. Tuuppasit minua leikkisästi ja minäkin naurahdin. Minusta tuntui hyvältä, kun koskit minua. Silti mieltäni kaihersi, miksi teit niin? Oliko tämä jokin testi. Pieni hiljaisuus laskeutui välillemme, mutta se ei oikeastaan ollut painostava, pikemminkin odottava.
Heilautit mukiasi ja tokaisit, "Haluatko?"
"En mä", sanoin ja virnistin hieman. Olin saanut tuosta litkusta jo tarpeekseni. "Hei, tää on hyvää", sanoit ja aivan kuin todistaaksesi minulle, nuolaisit huuliasi. Tuijotin niitä ehkä liiankin pitkään, sillä huomasit sen. Toit kasvosi lähemmäs minua, härnäten. Halu kasvoi sisälläni ja siristin silmiäni ja teit saman. Hievahdin taaksepäin ja hetki oli melkein ohi. Heittäydyin sinua vasten ja maistoin huuliasi. Tulit minua vasten ja tunsin kielesi tunkeutuvan suuhuni. En päästänyt sitä helpolla. Maistuit omenoilta ja joltakin, mitä en osannut tunnistaa. Olit parempi kuin mikään suklaa.
Jossain syvällä, missä minulla oli hitunen järkeä, ajatteli, etten vieläkään tiennyt nimeäsi.

[Kiirsu]

Tämäpä kiinnostava pieni teksti! Nimi houkutteli lukemaan, koska mikään ei tunnetusti ole suklaata parempaa. Hauska vertauskuvakin paljastui otsikon takaa, pidin tästä suklaan symboliikasta kovasti!

Tässä on jännä tyyli ja oli hauskaa lukea tekstiä, jossa puhutellaan jotain "sinää" näinkin paljon. Toista persoonaa kuitenkin käytetään aika vähän ja se tuo aina erilaisen vivahteen. Se loi tähän myös eräänlaista mysteerin tuntua, koska heti alussa ei ilmennyt, kuka tämä sinä oli. Luulin ensin, että kyse on jostain päähenkilön vanhasta tutusta, mutta sitten paljastuikin, että tämä on ihan uusi tuttavuus. Jossain vaiheessa tosin vähän hämmennyin, että kuka on kuka. Kun oli vanha Tuomas ja sitten tämä uusi Tuomas ja sitten tämä sinä ja jossain matkan varrella vähän hämärtyi, että mitä päähenkilö oikeastaan ketäkin kohtaan tuntee. Mutta toisaalta, ehkä hän oli itsekin vähän hämmentynyt tilanteesta, joten ei liene ihme, jos tunteetkin ovat vähän hämärän peitossa.

Tämä sinä on myös rakennettu tosi jännästi, koska hahmon henkilöllisyydestä ei lopulta paljasteta kauheasti. Luen aina alkutiedot tosi huonosti ja vasta kun olin lukenut tekstin läpi, bongasin alkutiedoista, että tämä oli femmeä. Itse olin mieltänyt sinän mieheksi, varsinkin kun päähenkilö vertasi häntä Markukseen. Mutta ilmeisesti hän olikin nainen. Ajattelin meikin ja korujen vaan kuuluvan tämän "pojan" tyyliin. Hauskaa kyllä, että ei tässä oikeastaan ollut väliä, mikä sinän sukupuoli on.

Tämä oli hauska teksti ja loppui sillä tavalla, että tämähän voisi hyvin jatkuakin tästä, kun näiden hahmojen tarina tuntui päässeen vasta alkuun. Kiitos tästä!!

[Kineza7]

Kiirsu, osaispa vastata täällä jotenkin (en oo varma pitäiskö mun painaa jostain nappulasta vaiko ei)
No mutta, sä vaan sait mut hymyilee koko lopun bussimatkan ja oon siitä ihan sika kiitollinen!

Suklaakonvehtirasiasta tarinanpätkä lähtikin liikkeelle, hienoa, että piditkin juuri siitä! (Tosin suklaata ei oikeesti voita mikään)

Jotenkin tuon sinän käyttö onkin niin hienoa, kun siinä ei tule sukupuolta niin kovin esille. Eritoten tykkään käyttää sitä teksteissä, jossa hahmoina on minä ja paras kaverini, koska hän on aika sukupuolineutraali ihminen. Jotenkin se on vähän jäänyt päälle.

Nyt en voi olla nauramatta, ku ajattelen tota nyt sitten jätkänä, voi ei. Miks mä ilahduin tästä kommentista ihan äly paljon?? Kiitos sulle, luulenpa, ettei tästä jatkua tuu, mutta tällä hetkellä kirjoitan vähän sellasta pidempää tekstiä ihan eri hahmoista.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Valitsin tämän tekstin listauksestasi, koska minulla oli femmefiilis ja kiinnostuin tämän nimestä - suklaa on vetoava elementti, ja vielä vetoavammaksi sen tekee se, että siihen liittyykin jotain mystistä tai tavallisesta poikkeavaa!

Viehätyin tämän tekstin tyylistä jotenkin tosi paljon. Minusta on kiintoisaa, miten kertoja havainnoi ympäristöään tarkasti ja monipuolisesti, mutta vähän etäältä, ottamatta oma-aloitteisesti juuri kontaktia muihin bileiden osanottajiin. Se korostaa sitä ulkopuolisuuden tunnetta, jota kertoja tässä kokee, ja lisäksi se tuntuu asettavan tarinan laajempiin kehyksiin: alussa viitataan intuitioon, joka tietää sinästä koituvan hankaluuksia, ja se luo sellaisen kutkuttavan fiiliksen, että kohtaaminen sinän kanssa on alusta asti selvä, vaikka sen tarkemmat yksityiskohdat avautuvat vasta myöhemmin. Alku ja loppu ikään kuin kietoutuvat yhteen ja saavat ehkä jopa aikaan sellaisen tuntuman, että kertoja muistelee jostain vähän etäämpää tätä elämänsä ajanjaksoa ja käännekohtaa. Kiinnostavalla tavalla tämä tarina tempaisee mukaansa heti ensimmäisistä virkkeistä lähtien, ja huomasinkin seuraavani tarinan sinää sisälle taloon samalla tavoin viehtyneenä ja vähän uteliaana kuin kertojakin.

Kosteiden bileiden tunnelma on kuvattu mielestäni hyvin ja voimakkaasti, niin että se huokuu läpi tekstin ja tulee iholle. Ihmispaljous, imuttelua ja koskettelua, musiikin pauhu, läikkyvä juoma... Kaikki kietoutuu yhteen sellaiseksi runsaaksi ja aistihavainnoista rikkaaksi massaksi, joka tuntuu jopa vähän tukahduttavalta - hyvällä tavalla siis, sellaisella joka saa samaistumaan kertojan haluun päästä ulos melkein heti sisälle menemisen jälkeen. Ulkopuolisuudesta jo mainitsinkin, ja sillä leikitellään minusta erityisen vaikuttavasti tässä kohdassa:

Ensimmäistä kertaa näiden bileiden aikana tunsin kuuluvani joukkoon, ehkä kyse oli siitä etten tulisi kuulumaankaan joukkoon ja kuuluin ulkopuolelle.

Niin mielenkiintoinen ajatuskulku, että ulkopuolella oleminen olisikin joukkoon kuulumista! Jäin oikein makustelemaan sitä. Niin, ehkä kaikkien paikka ei vain ole isossa joukossa ja massan mukana, vaan oma paikka löytyy sivummalta, mutta silti olennaisesta osasta ympäristöä ja juhlahumua ja kaiken olemassaoloa ja kiertokulkua. Samaistun!

Mielenkiintoista on sekin, miten kertoja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, mutta silti bileiden aikana useampi ihminen kiinnittää häneen huomiota ja jopa ottaa häneen kontaktia. Ulkopuolisuuden tunnehan on usein jostain sisältä kumpuavaa, mutta se ei silti ole mitenkään väärin tai epäoikeutettua, ja sitä voi kokea vaikka kuinka seurustelisi muiden kanssa - mutta kiintoisaa tässä tapauksessa on se, miten kertojassa selvästi on ainakin parin muun silmissä jotain, mikä kiinnittää huomion ja vetää puoleensa. Hän erottuu muista - niin kuin suklaakonvehdit oppii tunnistamaan ja erottamaan toisistaan ja niin kuin hän itse erottaa sinän väkijoukosta. Kohtaaminen Markuksen kanssa ei ole ehkä kovin toivottu, ja se tuntuu muistuttavan kertojaa ikävästi hänen elämänsä aiemmasta Markuksesta, jonka kanssa kaikki ei mitä ilmeisimmin ole mennyt ihan putkeen. Toinen kohtaaminen mystisen sinän kanssa taas on odotettu ja kaivattukin, mutta samalla siinä on sellaista kutkuttavaa, kihelmöivää vaaran tuntua: kemia ja vetovoima ovat selvästi havaittavissa, mutta kertoja ei kuitenkaan heittäydy niiden vietäviksi aivan suoraan, vaan analysoi ensin toisen tekemisiä ja niiden mahdollisia merkityksiä. Loppu palauttaa kutkuttavasti mieleeni tekstin alun ja intuition, jonka turvin kertoja tietää, miten sinästä koituisi ongelmia. Kiirsua kompatakseni tämä tuntuukin ikään kuin pidemmän tarinan alulta, sysäykseltä johonkin syvempään ja ensikosketukselta hahmojen väliseen dynamiikkaan. Tosi kutkuttava ja mielenkiintoa herättävä teksti siis!

Kiitos tästä kiehtovasta tarinasta, nautin tästä ja tämä tuntui jotenkin juuri sopivalta luettavalta juuri tähän yöhön! -Walle

[Make_setä]

Olen ehkä jollain tavalla vajaa, mutta en tajunnut tästä yhtään mitään. Oliko Markus Sandran exä? Oliko lopussa paikalle tuleva poika sama kuin "tuo"? Lukijalle kannattaa vääntää rautalangasta. Mitkään pienet vihjailut eivät toimi. Tämä on palaute, jonka olen myös kerta toisensa jälkeen saanut omista kirjoituksistani.

[Kineza7]

Kiitos Walle sun kommentista.

Sehän on melkein pidempi kuin itse teksti! Sulla oli hyviä huomioita tästä tekstistä. Ja uskon, että tuossa tunnelman kuvailussa on jotain samaa, mitä sunkin teksteistä usein löytää. Mä itse myös pidän siitä ajatuksesta (tai no pidän ja pidän) että yksinäisyys ei oo niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Munkin kaveri luulee, että oon niin sosiaalinen, kun mulle ei tuota ongelmia puhua ihmisille joita en tunne. Tai jotenkin muiden ihmisten näkökulmat voi erota niin paljon toisistaan ja sitäkin on mielenkiintoista kirjoittaa, vaikka en toki sitä nyt tähän tekstiin niin hyvin osannut ainakaan silloin tuoda, kun tämän kirjoitin. Mutta ihanasti kirjoitit tästä kaiken kaikkiaan, hyviä mietintöjä sulla. Tosin en mä sulta nyt hirveästi muuta odottanutkaan, ei kun siis (ja siis täysin positiivisessa mielessä sanon tämän!).

[Kineza7]

Kiitos kommentista, Make_setä

Tässä tarinassa on siis kaksi Markusta. Sandran eksä, jota ei koko tekstissä tavata, mutta johon vihjataan ja sitten vain saman niminen tyyppi tulee esittelemään itseään päähenkilölle. Muistan vain halunneeni kerrankin laittaa jotain sellaista tekstiin, kun oikeassa elämässä siihen törmää paljon enemmän kuin mitä sitä jossain kirjoissa tai sarjoissa tapahtuu. Toisaalta sekin on varmaan juuri siksi, jotta ihmiset pysyvät kärryllä, mitä tapahtuu...eli ehkä olisin voinut jättää pois sen tästä, kun ei se välttämättä tuo tähän niin paljon lisää kuin olisin ehkä halunnut tuoda. Kai jotain huumorin tynkää yritin silloin saadan tähän tuolla kiroilulla sen jälkeen kun tuo poika, joka esittelee itsensä Sandralle.

Mutta no, enpä tätä ajatellut sen enempää lähteä kuitenkaan muokkailemaan, kun on kuitenkin kuusi vuotta vanha teksti. Mihin aika oikein menee? En kyllä sano, että mun tekstit on vieläkään ihan selkeimmästä päästä, mutta on sitä kehitystä onneksi tapahtunut joka tapauksessa.