Ficin nimi: Sinusta vakisolmu minun elämään
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, romanssi
Paritus: Anni/Jaana
Yhteenveto: Minä ajattelin, että minä kirjoitan meidän tarinan lyhyesti ylös.
Kirjoittajalta: Aah tuota. Oon ollut femmepilvessä. Minä oon kuunnellu wlw-soittolistoja ja sitten katsonut taas uudestaan Black Mirrorin San Juniperon ja aloittanut The Lesbian Romantic -podcastin, koska minulla on ollut naispareja kaipaava kausi, ja minä oon halunnut kirjottaa naispareista, mutta mikään ei oo toiminut, ja tänään minä sitten aloin kirjoittaa, ja en tiiä, tää kirjoitustyyli saattaa olla tosi ärsyttävä, mutta tänään teksti on vaan suoltunut tällä tavalla minusta ulos.
Sinusta vakisolmu minun elämään
Sitä sanottiin, että ei tästä mitään tule. Jaana vielä havahtuu jonain päivänä ja lähtee, koska miksi se jäisi kun minä vain? Tai ehkä minä kyllästyn ja turhaudun, kun enkö minä ennenkin? Mutta niin vain me ollaan jaksettu niiden sanojen yli, niiden ikävien puheiden, vaikka toisinaan sitä mietti, ja miettii, että mikä siinä on niin pirun kaunista, mikä Jaanassa muka niin viehättää tai että minkä takia minun naamaani kukaan jaksaa katsella. Sekä me että muut. Mutta puhumalla pääsee pitkälle.
Jaana jaksaa minulle sanoa, että huominen on kaunis, vaikka tietäisi, että se tulee olemaan raskas. Sitä se eilenkin sanoi. Sanoo varmaan tänäänkin ellei se ole lukenut jotain aforismisivustoa mistä se nappaa taas kauniita sanoja joilla se kietoo minut pauloihinsa. Vaikka kyllä minä sen sormiin olen kietoutunut ilman niitä sanojakin. Sen huulet on hunajaa ja minä luulen, että ne valuu tänään taas minun kehoa pitkin.
Minulla ei ole toistuvia sanoja tai ehkä on, mutta en niitä näe kun en kuule sitä, mitä suustani suollan. Unohdan tunnissa mitä olen aiemmin sanonut ja luulen, että ehkä en tätä aiemmin ole sanonut. Ehkä kerron Jaanalle vähintään päivittäin miten se on kaunis ja miten olen onnellinen, että se on minun. Nytkin haluan vaan jakaa maailman kanssa sen, miten olen onnellinen. Miten me ollaan onnistuttu, vaikka kaikki on tätä vastaan ollut silloin tai tällöin.
Enkä minä sitä sano, etteikö meillä olisi rakastaviakin lähimmäisiä. Mutta minä muistan sen kun Mirka esitteli minut Jaanalle, ja sitten kun se löysi meidät huulet toisiinsa liimautuneina paria tuntia myöhemmin, se kysyi että mitähän helvettiä. ”Mitähän helvettiä te teette? Anni sinä oot vasta eronnut. Etkö sinä vasta sanonut, ettet kaipaa mitään solmuja elämääs?” Mihin minä että: ”Niin mutta eihän tämän tarvi olla solmu. Tämähän voi olla vaan lankaa joka katkeaa sitten aamulla.” Ja Jaana nauroi. Enkä minä tiedä tajusinko sitä juuri siinä hetkessä, että ei tämä lanka tulisi katkeamaan. Aamulla sitten tuijotin vieressäni makaavaa Jaanaa ja kiroilin. Mirka seuraavan kerran nähdessään kysyi että katkesiko lanka. Ja huokaisi syvään kun en vastannut mitään.
Ja tietenkin Joonatan. Se on Jaanan veli, ja kun me tavattiin, se katsoi minua pitkään. Katsoi ja katsoi ja katsoi eikä sanonut mitään. Minä mietin, että puhuiko se ollenkaan. Ja sitten se puhui. ”Jaa että sinä oot minun siskoni sydäntä viemässä? Näytät rääpäleeltä. En kyllä tiiä kestääkö teidän suhde sitten ollenkaan.” Jaana oli sillä hetkellä keittiössä ja ehkä Joonatan halusi ettei se kuule. Minä tuijotin Joonatania pari hetkeä mittaillen ja kysyin että: ”Näkeekö sen sitten ulkonäöstä?” Myönsi se ettei sitä aina nähnyt, mutta silti se vaikutti kovin epäluuloiselta.
Ja onhan näitä. Tomi se taisi olla kun puuskahti: ”Mutta mikä siinä on kun te ootte toistenne? Ettekö te nää, että me kaivataan teitä omiksemme?” eikä se tajunnut miksi suututtiin. Ja sitten se jatkoi: ”Ette te osaa toisianne tehdä onnellisiksi. Antakaa että minä näytän. Olen tässä kokeneempi.” Minä tiuskaisin sille ettei se ollut tervetullut jos se ei osannut kunnioittaa meitä.
Mutta siis kyllä nämä on oppineet. Tai pakkohan niiden on ollut. Siinä vaiheessa, kun Jaana kysyi että muutetaanko yhteen niin minä olin jo luovuttanut ystävien suhteen. Mutta Mirkan ilme kun kerroin sille oli niin onnellinen. Se sanoi: ”Oon minä miettinyt. Oon minä huomannut, että te ootte sittenkin ehkä aika luotuja toisillenne.” Minä tuijotin sitä ehkä liian pitkään, kun sitten se jatkoi: ”Älä nyt viitti. Ei se nyt niin ihmeellistä oo.”
Joonatan myönsi kanssa, että ehkä sen sisko sitten on onnellinen. Ja tietenkin: ”Etkä sitten särje sen sydäntä. Se on minulle kuitenkin rakas. Minä tahtosin vaan että se pysyy onnellisena. En minä sinua tuhoa jos sen särjet, mutta nään kyllä että sinäkin oot sen kanssa onnellisempi. Tai mistä tietäisin mitä olet ennen ollut, mutta näytät onnelliselta. Niin toivon teille vaan parasta. Kuitenkin tullaan kohtaamaan vielä paljon kun ollaan Jaanan kanssa niin läheisiä.” Minä nauroin. Se katsoi minua pahasti kunnes sitä alkoi hymyilyttää väkisinkin.
Hyvä on. Tomilla oli muitakin ongelmia. Niin kuin se, että minä Eerosta eroamisen jälkeen voisin alkaa seurustella naisen kanssa, ja kai se oli olettanut, että me jonain päivänä suudeltaisiin. En tiedä miksi. Mutta sen kanssa me ei oikeastaan juteltu pitkään aikaan, koska se kertoi minulle, ettei se voi hyväksyä tätä, ja minä en tiennyt, että tarkoittiko se minun seksuaalisuutta vai tarkoittiko se vain minun uutta suhdetta. Sitten ihan puskista se laittoi minulle viestiä, että kai me vielä oltiin kavereita. Että kai minä vielä välitin siitä, koska se oli tajunnut olleensa aika paskamainen. Että meidän muut yhteiset ystävät oli kertoneet sille, että sen oli turha kuvitella tulevansa kutsutuksi kaikkiin juhliin, jos se jatkaisi samalla linjalla. Ei meidän välit vieläkään ihan kunnossa ole, mutta ei ne enää niin paljon hierrä kuin silloin.
Mutta nyt me ollaan tässä. Jaana tulee kohta tähän viereen ja sitten se kuiskaa minun korvaan jotain. Joko sen tavallisen kauniin huomisen tai sitten jotain muuta. Ja minä sulan sitä vasten. Sulan niin kuin huoneenlämpöinen margariini sormille. Minä rakastan sitä. Jaanaa ja sulamista. Minä odotan sitä, että se tulee ja suutelee minun kaulaa. Se pitää minun kaulasta.
Mietin, että pitäisikö minun pyytää sitä jakamaan tämä elämä loppuun asti minun kanssa. Me ollaan kuitenkin asuttu yhdessä jo pari vuotta, ja eikö se kohta olisi meidän mahdollista avioituakin? Ja minä haluaisin, että se nukkuu minun vieressä kymmenenkin vuoden päästä. Ehkä minä kysyn Mirkan mielipidettä tähän asiaan. Se kuitenkin tuntee meidät hyvin ja se osaa aina auttaa minua. Niin minä teen. Minä laitan viestiä aamulla Mirkalle.
Nyt minä suljen tämän laitteen ja piilotan nämä ajatukset. Ei Jaanan vielä ainakaan tarvitse tietää, jos minä aion sitä kosia. Eikä sitä, että kirjoitan joskus meidän elämästä.
**
Jaana lähti töihin taas ennen kuin minä edes heräsin. En yleensä pidä näistä aamuista, kun herään yksin, mutta jos aion kerran Mirkaan saada yhteyttä ja suunnitella sellaista kosimista, niin nyt olen ihan tyytyväinen.
Minä laitoin Mirkalle viestiä melkein heti kun heräsin ja se vastasi nopeammin kuin odotin. ”Minulla on vapaapäivä eikä mitään menoa, monelta nähdään?” se kysyi ja minä hymyilin, kun vastasin, että voisinko tulla sen luo tunnin kuluessa. Sille sopi. En ollut kertonut sille, että miksi tahdoin nähdä sen, vain että olisi kiva nähdä välillä, kun nyt on ollut kiirettä molemmilla. Mietin sanoisiko se jotain siitä, etten tapaisi sitä vain sen itsensä takia, mutta olisi meillä aikaa muutakin jutella. Uskoisin.
Jätin Jaanalle jääkaapinoveen lapun, että tulisin illemmalla kotiin, ja että olisin vain viestin päässä tavoitettavissa ja lähdin aamiaisen jälkeen Mirkan luo. Päivä näytti kauniilta, vaikka taivaalta satoi jotain rännäntapaista, ja minun kasvot olivat jäässä kun pääsin perille. Minä hymyilin koko matkan, ja sain osakseni vastahymyjä ja outoja katseita niiltä, joiden katse ei ollut kohdistunut maahan.
Mirka avasi oven iloisena ja katsoi minun märkiä vaatteita. Se käski minun kuivattelemaan ja keitti minulle teetä kahvin sijasta. ”Parempi tee on tuollaiseen kuin kahvi”, se sanoi ja minä nyökkäsin.
Me juteltiin joku tovi kaikenlaisesta. Sitten minä avasin suuni ja sanoin: ”Mietin, että voisin kosia Jaanaa.”
Mirka katsoi minua pää kallellaan. ”Jotenkin minä aina ajattelin, että se olisi Jaana, joka kosisi”, se sitten sanoi. ”En tiedä kyllä miksi, olet sinäkin aina ollut sellainen, että voisit tuollaista tehdä. Ootko jo päättänyt että milloin ja miten?”
Minä hymyilin. ”No, siksi minä oikeestaan tulin tänne. En minä tiedä miten kositaan. Ja että onko se hyvä idea.” Hymyni katosi vähitellen. ”Ja mitä jos se ei rakastakaan minua samalla tavalla ja sanoo ei? Mitä jos minä en ookaan tarpeeksi hyvä sille? Tai jos teen jotain väärin kun kosin sitä?”
Mirkan silmät pyöri hitaasti kun se katseli minua. ”Kai sinä näät miten se katsoo sinua? Se on ihan yhtä myyty sinulle kuin sinä sille. Eli höpsis vain ja huolet pois.”
Minä nyökkäsin, mutta nyt kun olin saanut tämän kauhun kylvettyä itseeni, en osannut hymyillä.
”Hei älä nyt. Kai sinä tiedät, että kun minä nään Jaanaa, kuulen aina sinusta? Siitä, miten se tykkää sinusta. No, rakastaa. Ei me pelkästään sinusta puhuta, mutta ei ole olemassa aikaa, jolloin tapaisi sitä ja sinua ei mainittaisi.” Mirka taputti minua polvelle ja virnisti. ”No niin. Mietitäänpä sitten. Tahdotko sinä spektaakkelin vai ajattelitko jotain kotona ja rauhassa?”
Minä mutristin suutani. ”En minä varmaan spektaakkelia. Ajattelin, että jos oltaisiin kotona ehkä.”
”Niin, se varmasti toimisi teille.”
Minä nyökkäsin. ”Mutta miten ostetaan sormus toiselle? En minä tiiä sen sormen kokoa.”
”No voithan sinä kosia sitä ilmankin. Minusta on muutenkin parempi, että yhdessä valitaan ne sormukset. Että jos sinä vaan kysyt. Että jos sinä vaan kuiskaat sen korvaan miten paljon sinä sitä rakastat ja että haluat elää sen kanssa lopun ikääs. Eikö se niin toimi?” Mirka nauroi. ”Mistä minä tietäisin? Minä en välitä suhteista ja sinä tuut minun luo neuvoja kyselemään.”
”Mutta sinä tykkäät romanttisista hömppäelokuvista enemmän kun minä. Ajattelin, että ehkä oot oppinut niistä.”
Mirka huokaisi ja hymyili leveästi. ”Niin mutta minä luulen että opin teiltä sitten enemmän. Kuule, meidän pitää sitten juhlia kun saat kysyttyä sitä kihloihin kanssas.”
”Ei tosta ole nyt apua. Mitä minä teen!”
”Sinä oot vaan oma itses. Eikö se sen takia sinun kanssas ole?” Mirka näytti hetken mietteliäältä. ”Ehkä me voidaan katsoa övereimpiä kosintoja mitä löydetään, niin tiedät mitä et halua tehdä.”
Se oli huono idea. Koska me katsottiin sitten pari tuntia youtube-videoita övereistä kosinnoista, ja minusta tuntui, että vaikka ne löikin yli niin oli ne silti romanttisia. Ehkä mikään mitä minä voisin tehdä ei voisi olla yhtä hyvä. Minä aloin itkeä viimeisen videon kohdalla sekä sen takia, että oli niin hienoa pystyä saamaan feikkielokuva teattereihin kosinnaksi mutta myös sen takia, että minua alkoi jännittää. Ehkä meidän katsomamme kosinnat saivat onnellisen lopun, mutta eivät kaikki saaneet.
”No höh nyt”, Mirka totesi kun se huomasi että minä itkin. ”Jos Jaana sanoo ei, niin se kyllä perustelee sen. Mutta ei se kuitenkaan sano. Se rakastaa sinua.”
En edes tiedä montako kertaa Mirka kertoi sen minulle, ja kyllä minä sen uskoin, koska minä uskoin Jaanaa. Mutta silti vähän kalvoi epäilys mielessä.
”Älä tee tästä itselles nyt hirveetä mörköä. Minä tiiän, tänään teet sen! Pyydät sitä jakamaan elämänsä sinun kanssa. Se saattaa sanoa, että eikö se jo tee niin, koska te näytätte siltä, ettette koskaan eroa. Voit vaikka soittaa minulle sitä ennen. Tai ainakin laitat viestin kun aiot tehdä sen. Minä laitan sinulle peukkuja. Sinä tiiät, että se toimii. Sitten huomenna me juhlitaan.”
Mirka puhui niin vakuuttavasti, että minä olin varma, että se tiesi mistä se puhui. Eikä se varmaan kertoisi minulle mistään epäilyksistä kun minä itkin että mitä jos mitä jos. Mirka oli aina vakuuttava, se aina sai autettua minua. Ei siis sillä, ettenkö minä olisi, me ollaan toisillemme tukipilarit. Ja minä nyt luotin Mirkaan, ja minun kyyneleet vähitellen ehtyi. Ja sitten minä nauroin, koska hölmöjähän minä pelkäsin. Tai niin tahdoin uskoa.
**
Minä ehdin sittenkin kotiin ennen Jaanaa ja otin lapun jääkaapinovesta irti. Minä tein meille ruokaa, vaikka Jaana yleensä nauroi ja kysyi, olinko seurannut minkäänlaista reseptiä. Kyllä se minun tekemät ruuat söi, eikä sanonut, että pahaa olisi, mutta kuulemma näytti epäilyttävältä välillä. Sanoin, että olin oppinut kokkaamaan isältäni. Se nauroi enemmän.
Kun Jaana tuli kotiin, katoin pöydän ja sitten mietin kaksi sekuntia, että kaataisinko meille viiniä. Mutta päätin, että ehkä ei vielä, koska sitten Jaana epäilisi jotain, ja halusin yllättää sen.
”Hei rakas”, se sanoi kun se tuli keittiöön ja suuteli minua. Minä hymyilin sen huulia vasten ja nyökkäsin sitten pöytää kohti. ”Sinä näköjään kokkasit. Kiitos.”
Minä hymyilin edelleen, vaikka vatsassa kiersi jännitys. Jaana istui paikalleen ja minä sitä vastapäätä, ja minä kysyin, että oliko ollut millainen päivä. Se kertoi minulle, että aika tylsä, että hän oli saanut lähinnä olla, että työnantajalla oli ollut aika hyvä päivä. Se hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin.
”Mitä sinä teit?” Jaana kysyi sitten, ja minä katsoin sen ohi.
”Kävin Mirkan luona”, minä sanoin, ja mietin, että vaikutinko epäilyttävältä, kun katselin seinää sen vieressä. Mutta hymyilin. ”Mietittiin, että voitaisiin huomenna tehdä jotain. Kolmestaan.”
Jaana nyökkäsi. Se ei ollut Mirkan kanssa ihan niin läheinen kuin minä olin, mutta nekin oli silti hyviä ystäviä. ”Kuulostaa hyvältä. Suunnittelitteko mitään?”
”No ei me oikeastaan. Voitaisiin mennä parille johonkin.” Minusta tuntui, että minun sormet oli ihan hikiset aterimia vasten ja minä koetin keksiä, että mitä voisin sanoa. Halusin pyytää sitä minun kumppaniksi joo, mutta miten.
”Okei.”
Me syötiin seuraavat hetket hiljaisuudessa ja sitten minä avasin suuni. Ja suljin sen. Olisin voinut edes miettiä että mitä sanon. Muistin, että minun piti laittaa Mirkalle viestiä ja otin puhelimeni pöydältä ja lähetin sille viestin, että mitä nyt.
Jaana kohotti kulmaansa muttei sanonut mitään, koska kyllä sekin välillä ruokapöydässä tuijotti puhelintaan ihan samalla tavalla.
Puhelin värisi minun käsissä ja Mirkalta tuli vastaukseksi peukaloita niin kuin se lupasi. ”Sinusta on siihen.”
Huokaisin ja laskin puhelimen pöydälle.
”Mikä on?” Jaana kysyi.
”No kun. No niin. Muistatko kun suudeltiin ensimmäisen kerran?” minä kysyin, kun ajatukset alkoivat vähän selvitä.
”Joo?”
”Joo, no. Mirkahan tuli silloin siihen, ja sitten se puhui solmuista ja minä sanoin, että sinä katkeaisit aamulla.”
Jaana laski haarukkansa lautaselle ja katsoi minua tarkkaan. ”Niin?” Siinä vaiheessa minä tajusin, että saatoin kuulostaa siltäkin, että olisin katkaisemassa tätä meidän solmua nyt.
”No minä ajattelin. Ajattelin että olisitko sinä minun vakisolmu?”
Jaana tuijotti minua.
”Niin että kun nyt me voitaisiin mennä ihan naimisiin. Ja minusta olisi kiva olla solmussa suhteessa sinun kanssa, koska sinä oot niin kiva ja minä rakastan sinua, niin että mitä jos me mentäisiin naimisiin?” En meinannut osata lopettaa lausetta mutta toisaalta en tiennyt, miten sitä olisin jatkanutkaan.
Jaana avasi suunsa ja sulki sen sitten. Ja sitten se hymyili. Ja nousi ylös. Se kiersi pöydän minun luo ja suuteli minua yllätyksekseni.
Ja kun se vetäytyi pois suudelmasta, minä kysyin: ”Oliko tuo minkälainen vastaus?”
”Että kyllä minä sinun vakisolmuksi rupean”, Jaana vastasi ja naurahti. ”Vakisolmu. Onhan sekin tietty tapa tätä kutsua.”
”Mutta kun en minä parempaakaan keksinyt.”
”Kauanko sinä oot tätä suunnitellut?” Jaana kysyi ja minä karahdin punaiseksi.
”No tavallaan oon tiennyt jo pitkään, että tahdon sinun kanssa tätä elämää yhdessä jatkaa, mutta eilen tajusin, että ihan oikeasti tahdon sinun kanssa naimisiin”, minä mutisin vastaukseksi.
”Anni.” Jaanan sormet oli minun poskella. ”Rakastan sinun spontaaniutta.”
Minä naurahdin. ”No. Mirka sanoi, että jos en tee tätä tänään, niin varmaan teen tästä ylitsepääsemättömän vaikean esteen, ja minä luulen, että se oli oikeessa.”
”Tietysti se on osasyy tähän. Te kaksi ootte aina ajaneet toisianne eteenpäin.” Jaana hymyili ja siveli minun poskea. ”Minä tahdon viedä sinut sänkyyn ja kertoa sinulle miten paljon minä rakastan sinua.”
En oikeastaan muistanut, että me oltiin edes ruokapöydässä. ”Mikset sitten tee niin?”
**
Me juhlittiin ensin kahdestaan Jaanan kanssa. Ja kyllä me sitten Mirkankin kanssa juhlittiin, se sanoi, että meidän pitäisi kutsua porukka koolle ja jakaa asia niiden kanssa. Joonatanin katse oli aika hyväksyvä, kun se näki meidän sormukset, mitkä me yhdessä valittiin ja ostettiin. Tomi kommentoi johonkin sosiaaliseen mediaan, että se oli onnellinen meidän puolesta. Olen ehkä sokea tällä hetkelle sille, että kukaan olisi sitä mieltä, että tämä ei ole kaunista, tämä meidän rakkaus.
Haluan nyt vielä vaan kertoa sen, että ajatusten ylös kirjoittaminen on kyllä hyvä idea. Ja minä halusin vaan jakaa teidän kanssa tämän tarinan, että tiedätte, että maailma on ihan kaunis. Huominen on kaunis.
