Fandom: Taru sormusten herrasta
Hahmot: Aragorn, Arwen ja Roheryn-hevonen
Ikäraja: S
Tiivistelmä: Konkarin kädestä ne kaatuvat maahan, ja Roheryn kulkee kuin ajatus, sillä yhdessä he ovat kuin miekan sivallus yössä.A/N: Hevosista jaksaisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, ja sitten pälkähti mieleen tämä idea.
Roheryn on Aragornin hevonen, jonka tarinaa ja suhdetta Aragorniin lähdin pohtimaan fikin muodossa. Tuloksena oli hevosen elämäntarina ja jälleen vähän erilainen ote sormusten herran maailmaan.
K U N I N K A A N H E V O N E N
Roheryn tietää, että se ei ole mikä tahansa hevonen. Kun sen etukaviot koskettavat maata jokaisella kiihtyvällä laukan askeleella, koko tanner on sen rummutuksesta kuuro. Samooja sen selässä, Konkari, kohtelee hevostaan kuin kuningasta ja häntä Roheryn kantaa eikä koskaan pelkää. Se on kasvanut haltioiden hoivissa ja neiti Arwenin pehmeiden sanojen kuiskeessa, mutta nyt Roheryn on täysikasvuinen ja vahvempi kuin koskaan. Pohjoisen tuulet eivät taltuta sen säkenöivää voimaa, sillä niin lujaa se puskee eteenpäin, ja Konkari puhuu sille
sindaria, kehottaa lentämään näkymättömin siivin. Tähdet ovat kartta, jota Konkari seuraa, mutta pilvisimpinä päivinä Roheryn kantaa heidät piiloihin. Vaikka ihminen kuinka yrittää, hän ei pysty koskaan olemaan hevonen erämaassa. Vaikka sisin on vaistoineen kuin parhaimman villihevosen, Roheryn ei juokse pakoon. Se luottaa, koska Konkari ratsastaa sitä sielunsa syövereistä ja avaa Roherynille koko maailman. Sinne se mielellään kiitää eikä anna yhdenkään örkin koskea karkeaan karvaansa. Konkarin kädestä ne kaatuvat maahan, ja Roheryn kulkee kuin ajatus, sillä yhdessä he ovat kuin miekan sivallus yössä.
Kunnes koittaa päivä, jolloin Konkari palaa
Imladrikseen ja ojentaa ratsunsa ohjat Arwenille, sillä tie jonne miehen on mentävä, ei ole Roherynin kuljettavissa. Se tuntee sormet otsallaan ja kuulee kuiskauksen
boe annin mened, galu. Samooja jää nimineen jälkeen, kun esiin kuoriutuu Aragorn Arathorninpoika, ja Roheryn ei tiedä, näkeekö se kumppaniaan enää koskaan. Arwenin kädet ovat pehmeät ja ote ohjaksista köykäinen, kun hän ratsastaa kauas ja takaisin, pohtii ääneen Aragornin matkaa ja tyynnyttää Roherynin helein sanoin, vaikka he molemmat kantavat samaa huolta sisällään. Haltia hänen selässään heikkenee päivien kääntyessä pimeiksi ja raskaiksi, mutta Roheryn ei anna jäntevien jalkojensa luuhistua. Se ei ole pelkkä samoojan hevonen enää, vaan sen suonissa virtaavat kuninkaalliset virrat, eikä se luovuta ennen kuin koti siintää edessä.
Tulee aika, jolloin samoojat saapuvat Rivendellin utuun ja ottavat Roherynin mukaansa. Sen selkään nostetaan jälleen satula ja sieraimet laajenevat erämään tuoksuista, joita se saa haistella taas. Ratsu kulkee ilman ratsastajaa, vaan ei kuormaa, ja vuorten kupeissa sen karkea karva on hien kostuttama. Ensimmäistä kertaa elämässään sen sisintä kylmää pelko, sillä yöt eivät tunnu loppuvan koskaan ja hukkien ulvonta on jokapäiväinen kirous. Korskuen se laukkaa vastatuuleen eikä tuulen suunta käänny kuin vasta viikkojen taivalluksen jälkeen. Maa sen kavioiden alla lähtee jyrkkään nousuun, ja samoojat patistavat hevosiaan viimeiseen ponnistukseen. Missä lie koti enää.
Na vedui, Roheryn! Vuoren rinne ei ole enää nousu eikä mikään, kun Aragornin lempeä huudahdus toivottaa matkaajat tervetulleiksi. Roherynin kaviot eivät enää kosketa maata, sillä se liitää, kiskoo itsensä irti käsistä, jotka eivät ole Aragornin, ja vajoaa lopulta polvilleen miehen eteen. Kätten lämpö, jota se on kaivannut jo ikuisuuden, koskettaa tähtikuvioista otsakarvaa ja ennen kuin Roheryn uuvahtaa kokonaan se ennättää kuulla, että sen päivät ovat jälleen Aragornin kohtaloon sidotut. Edes kuolema ei voi enää erottaa, sillä se on heille yhteinen, jos taistelusta ei ole paluuta. Kun aamu sarastaa, he ovat pystypäin ottamassa aurinkoa vastaan. Vuorten seinistä kaikuu hirnunta, joka on sotahuuto sotilaille, ja viimeinen kunnianosoitus Aragornille.
Pimeys on peittänyt Minas Tirithin kauhuillaan, mutta kuninkaan miekka soi silti terävänä yli koko tantereen. Sen sävelet runnovat maahan pelon, ja Roheryn näkee rinnallaan hevosista parhaimmat, joista monen laukka katkeaa. Toisinaan Aragornin käsi horjahtaa ja Roherynin askel kompuroi, mutta kukaan ei heitä kaada. Liput liehuvat kaupungin yllä ja ihminen ottaa voittonsa, mutta ei tappioitta. Ikuiset arvet ovat sielun säröjä, ja sotaa käyneet ovat katseiltaan ikäistään vanhempia. Roheryn ei ole enää entisensä, mutta se kantaa Aragornia yhä läpi rauhanajan laaksojen, ja tietää, että se saa aina palata kuninkaan kanssa kotiin.
Se näkee yllään tähtiä vielä useamman vuoden edestä ennen kuin Aragorn viimeisen kerran silittää sen turpaa ja kuiskaa sille hyvää matkaa,
novaer, ystävä vailla vertaa. On tullut aika Roherynin elää enää tarujen ylistyksissä.
A/N2: Seuraavassa vielä suomennoksia haltiakielestä.
Boe annin mened, galu = Minun täytyy mennä, näkemiin.
Na vedui, Roheryn! = Vihdoinkin, Roheryn!
novaer = Hyvästi.
