Joulusta ja muistoista (S, vanhuusficc)

[Isfet]

Nimi: Joulusta ja muistoista
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: Jotain jouluista draamaa kai, angstin ja fluffyn vivahteilla

A/N: Hyvää joulua Kiirsulle! Pyysit fikkiä vanhuksesta, joka joutuu viettämään joulunsa yksin. Tämä ei ole mitään masennusmatskua, enkä ole varma voiko tätä sanoa yksinäiseksikään: onhan hänellä kissa!

*

Ikkunan takana leijaillee pehmeitä lumihiutaleita, sellaisia joista kirjoitetaan runoja ja lauluja, joita kuvataan postikortteihin. Ne saavat pienten lasten silmät syttymään (Äiti! Isi! Ulkona sataa lunta, kattokaa, kattokaa!) ja joskus aikuistenkin, silloin kun he eivät anna periksi ajatukselle puhdistettavasta pihatiestä ja autosta, tai siitä miten huomenna on liukasta ajaa töihin. Ulkona on pimeää, kuten suurimman osan vuorokaudesta tähän vuodenaikaan. Pitäisi sytyttää pihavalot, mutta kukaan ei ole tulossa kuitenkaan. Turha vaiva. 

Sen sijaan Mirva poistaa teenlehdet pannusta, glögi olisi toki jouluisampaa, mutta aivan liian imelää  hänelle nykyään. Teekin on lämmintä, polttaa sormia mukin läpi ihan samalla tavalla. Toki hänellä olisi hienompikin astiasto, mutta se kaivetaan esiin kaapinperältä, oikealta ylähyllyltä vain kun vieraita on kylässä. Yksikseen hän juo kummilasten antamasta höpsöstä kuvamukista, itsetehty lumiukko toisella, tonttulakkiin puettu koira toisella puolella.  

Naapurin Taisto oli kaatanut hänellekin pienen kuusen joka nyt pönötti paraatipaikalla keskellä tupaa. Komea nuorimies, se Taisto, vaimokin hänellä taisi jo olla. Vastahan Mirva oli pidellyt häntä sylissään, kun naapurinemäntä tuli nuorinta poikaansa näyttämään. Niin aika riensi. Mirva kohesi saalia harteillaan, kynttilät varmaan pitäisi sytyttää, olihan sentään aatto. 
 
Aivan kuusen ylimmille oksille Mirva ei kumaruuttaan yletä, mutta eipä tarvitsekaan. Pian kynttilöiden liekkien suloinen lepatus heijastuu tummasta ikkunaruudusta, ja nainen katselee tyytyväisenä aikaansaannostaan. Korealta näyttää, Mirva tuumii ja tarttuu uudestaan teemukiin. Kyllä nyt kelpaa. 

Hän istuu varoen takaisin pirtinpöydän ääreen, polvia kolottaa taas. Panadolia olisi lääkekaapissa, jos vain hakisi. Harmo tassuttaa räsymattoa pitkin hänen luokseen ja puskee ojennettua kättä hyristen. Mirva hymyilee kissan hypätessä hänen syliinsä, jossa se pyörii hetken siliteltävänä ennen kuin käpertyy kerälle. Pieni olento lämmittää suloisesti jalkoja, yhtä hyvin kuin tee ja vanutöppöset.  

Harmo saa hänen ajatuksensa kulkeutumaan Teppoon, mieheensä. Tämä kissan pelasti paleltumasta hankeen silloin viisi vuotta sitten tammikuussa. (Kato nyt Mirva tätä ressukkaa. Pakkohan minun oli se mukaani ottaa, maukuikin niin anovasti. Lumessa ei ole mukavaa värjötellä, kyllä minä sen tiedän.) Mirva oli samaa mieltä, ja niin Harmo jäi heidän ottopojakseen. 
 
Teppo oli ollut hyvä mies. Hän ei koskaan valittanut vaikkei Mirva voinutkaan saada kaipaamiaan lapsia, tarjosi vain olkapäätään ja keitti kahvit. Mirva oli käynyt sytyttämässä kynttilän hänen haudalleen aamulla, heti kirkonmenojen jälkeen. Ystävällinen naisihminen oli auttanut häntä tulitikkujen kanssa, ne kun eivät oikein tahtoneet pysyä vanhoissa, kylmettyneissä näpeissä. Oli asetellut havutkin paremmin ja taluttanut taksitolpalle asti. Se oli ystävällistä se, ei voinut paremmin sanoa.  

Tee oli jo loppu, mutta Mirva ei halua häiritä sylissään nukkuvaa kissaa. Seinällä raksuttaa vanha kello, se pitää vetää joka toinen päivä ja jätättääkin tunnin vuorokaudessa. Mutta ei perintökalua voi poiskaan heittää, ja täyttihän se hiljaisuutta. Lapsena sitä ei juuri ollutkaan, ehkä se korvattiin näin vanhoilla päivillä. Mirvalla oli ollut kuusi sisarusta, kolme isompaa veljeä ja yksi isosisko sekä kaksi pikkuveljeä. Hulinaa oli riittänyt. (Mennään laskee mäkeä, mennään jo! Kuka eka mäen päällä! Vuuu, Arttu kaatui hankeen! Hihi ha hiiih! Olisitte hyödyksi ja toisitte puita sillä kelkallanne!) 

Nyt heitä oli jäljellä enää kolme: Arto, Elisa ja Mirva itse. Kolme oli sota vienyt, Untamo sai sydänkohtauksen myöhemmällä iällään. Elisakin oli ollut viimeaikoina vähän huonona, asui nyt palvelutalossa vaikka henkisesti virkeä vielä olikin. Kaikkia töitä ei vain jaksanut tehdä itse, ruoka unohtui joskus hellalle. Omat lapset kävivät sentään Elisaa katsomassa, luultavasti menisivät huomennakin. Elisalla oli ollut kovia lonkkakipuja ja sydämentykytystä, Mirva muisti häntä joka ilta rukouksessaan ja soitteli toisinaan.  

Arto asui nykyään kaupungissa myös, kerrostalossa lähellä terveyskeskusta ja lähikauppaa. Mirva oli jäänyt maaseudulle, taksilla pääsi ja kauppa-auto kävi torstaisin. Puhelimella tavoitti nykyään kenet vain ja missä vain.  

Harmon korvat värähtävät ja kissa nousee valppaana seisomaan, häntä kysymysmerkkinä. Sitten Harmo laskeutuu lattialle ja hiipii äänettömästi seinänvierustaa. Hiiret varmaan rapistelevat taas talon nurkissa, Mirva arvelee ja kohottautuu jaloilleen. Riisipuuro pitää viedä kylmään ja tiskit hoitaa, kuusen kynttilät oli parasta sammuttaa. Sen jälkeen vain iltapesulle ja nukkumaan, joulusaunan voisi lämmittää huomenna.  

Viimeisimmäksi nainen pukee yöpaitulin päälleen, istuu sängynreunalle kampaamaan hiukset auki. Kun harmaat suortuvat on selvitetty, Mirva palmikoi ne uudelleen ja lukee jouluevankeliumin Raamatusta. Raskas täkki on lämmin ja unettava, Mirva sammuttaa lukuvalon ja katselee hetken ulkona leijuvia lumihiutaleita hymy huulillaan. Joulu on taas.

[Lunalotta]

Heiii söppänä! Sä osaat kirjottaa näköjään vanhuksista, ku mä osaan kirjottaa lapsista
Tunnelmaltaan tää oli tosi ihana, vaikka vanhus yksin kissaa lukuunottamatta olikin. Kissa oli söpö yksityiskohta <3 olisin niin toivonu että lopussa kissa ois valpastunu yllätysvieraasta eikä hiirestä, mutta meni miten meni Tosi ihana silti! Kissa kerällä sylissä, voi olispa meidänkin kissa vielä täällä. :<
Oot ihana ja kirjoittamasi teksti myös <3

[Sokerisiipi]

Oijoi, miten hyvän mielen tästä tekstistä saikaan! Juuri tällaista joulua itsekin arvostan, kun otetaan omaa aikaa ja rauhoitutaan, joko yksin tai perheen kanssa. Erityisen ihanaa tässä oli se, ettei tämä ollut surullinen, yksinäinen vanhus -teksti, koska kyllä jotkut viihtyvät yksinäänkin (tai kissan kanssa) ja olihan Mirvalla kuitenkin vielä perhettä jäljellä ja naapuritkin varmasti tuovat sitä seuraa, mitä kaivataan. Mieltä kuitenkin lämmitti kovasti, miten tärkeä joulu Mirvalle on ja miten perinteitä vaalitaan. Uskontokin tässä tekstissä oli kivasti mukana, mutta ei korostunut mielestäni liikaa. Joulu kun on uskonnollinen juhla, niin siihen tietysti kuuluu sen mukaiset perinteet. Tästä henki kyllä hyvin se, miten Mirvan elämän aikana se uskonto on selvästi ollut ja on edelleen tärkeässä osassa. Siskoa muistetaan rukouksissa ja Raamatusta luetaan jouluevankeliumi.

Tyyli oli ihanan vanhusmainen, vanhahtava ja jotenkin niin rauhoittava. Ei ole mikään kiire minnekään. Kyllä kaikki hoituu. Elämä on edelleen nautinnollista ja pienet asiat ilahduttavat. Tietysti joitakin asioita ei voi enää tehdä, mutta ihana asenne Mirvalla, että eipä tuo haittaa, tämän voin vielä tehdä ja se riittää. Oi, kun vain itsekin osaisi suhtautua tällä tavalla elämään niin säästyisi monelta stressiltä ja murheelta.

Kun Mirva sytytti kuuseen kynttilät, ensimmäinen ajatus oli: tulipalovaara mutta olisi ollut kauhea päätös tälle mukavan sävyiselle ja tunnelmalliselle joulutarinalle, niin uskoin, ettei tarvitse pelätä eikä tarvinnutkaan. Luultavasti Mirvalla oli myös jonkinlainen varatoimi, jos vahinko olisi sattunut. Hän kuitenkin vaikuttaa viisaalta ihmiseltä.

Harmo-kissa ottopojaksi, oi että <3 Mummot ja kissat ovat ehkä kliseinen, mutta aina yhtä herttainen yhdistelmä. Onneksi Mirvalla sentään on kissa seurana. Kyllä ne eläimet ja niiden silittely ja paijailu tekevät mielen hyväksi, etenkin, jos on ollut muuten kurjaa. Mirvalla kuitenkin tuntuu olevan ihanan positiivinen asenne elämään.

Oi että. Kiitos hurjasti tästä tunnelmallisesta ja onnellisesta vanhustekstistä!

[Isfet]

Kiitos kommenteistanne, piristivät aamuani!

SparklingAngel, kiva että tykkäsit! Kisulit on ihania joo :3

Sokerisiipi, kyllä, Mirvan asenteesta voisi moni ottaa mallia. Hänestä tuli perinteinen ja herttainen hahmo kuin itsestään, ja kissa täydentää sitä omalla tavallaan. Vaikka se kieltämättä on yleinen yhdistelmä. Mirva on huolellinen, vanhaa taloa ei pidä päästää palamaan Hienoa että tunnelma puri :3

[Kiirsu]

Anteeksi kamalasti, kun kommentoimisessa on mennyt näin kauan! Luin tämän kyllä jo ajat sitten, mutta kommentoinnissa on kestänyt.

Tämä oli tosi ihana teksti! Odotin angstia ja synkkää joulua, mutta ei tämä ollutkaan yhtään sellainen. Itse asiassa tämä oli todella piristävä yllätys, koska tämä tavallaan osoitti, että voi hyvinkin olla juhlapäivänä yksin olematta yksinäinen. Koska eihän tässä ollut kyse siitä, että Mirvalla ei olisi elämässään ketään, hän ei vain pystynyt viettämään joulua rakkaidensa kanssa. Nämä kuitenkin varmasti olivat hänen ajatuksissaan ja hän heidän ajatuksissaan. Ja on ihan ymmärretäävää, että käytännön syistä ei aina pysty viettämään joulua niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa sen haluaisi viettää. Turha siitä on kuitenkin katkeroitua, koska loppujen lopuksi kyse on vain yhdestä päivästä muiden joukossa.

Pidin hirveästi Mirvasta hahmona! Hän vaikuttaa todella lämpimältä ja sydämmelliseltä ihmiseltä. Usein vanhukset katkeroituvat, mutta Mirvassa ei näy mitään merkkejä siitä. Mirva jaksaa iloita elämän pienistä asioista ja olla onnellinen Elisan puolesta. Erityisen ihanaa oli se, että Mirva vaikutti olevan aidosti iloinen siitä, että sukulaiset olivat katsomassa Elisaa, vaikka se tarkoittikin sitä, että he eivät olleet hänen luonaan :>

Ja kissa oli ihan extraihana!!! Voi miten söpö nimikin toisella :3 Eläimistä on kyllä paljon seuraa ja lohtua, varsinkin tässä tapauksessa, kun Mirvan mieskin on kuollut. Kissa varmasti tuo mieleen myös hyviä muistoja Teposta, joka tämän oli alunperin löytänyt.

(Kato nyt Mirva tätä ressukkaa. Pakkohan minun oli se mukaani ottaa, maukuikin niin anovasti. Lumessa ei ole mukavaa värjötellä, kyllä minä sen tiedän.)

Naww tämä oli niin suloinen kohta! Teppo vaikuttaa myös hyväsydämiseltä ihmiseltä ja Harmo aika lutuiselta kissalta!

Tykkäsin tässä myös paljon siitä, kuinka arkisina jouluun kuuluvia asioita on kuvattu. Mirva kuitenkin noudattaa monia joulun perinteitä, mutta ei turhia hössötä niistä. Silti ne vaikuttavat olevan tälle hyvin tärkeitä. Ja niinhän jouluun pitäisikin suhtautua, juhlia sen verran kuin jaksaa, eikä ottaa turhaa stressiä. Varsinkin tuo Raamatun lukeminen lopussa oli suloista! Nykyisin suomalaisessa joulunvietossa uskonta on lähes olemattomassa roolissa, niin hauskaa, että jollekin se on oleellinen osa sitä! Ja aivan ihanaa, että Mirva meni hymyssä suin nukkumaan :>

Todella suloinen ja lämmin teksti kaiken kaikkiaan! Tässä oli sellaista aitoa joulun henkeä, jotenkin sen syvin olemus oli saatu kauniisti upotettua tähän tekstiin. Tälle ei vain voinut olla hymyilemättä. Nyt kun luki tätä uudestaan, tuli jälleen ihanan jouluinen olo :3 Mietin tässä, että voisi tämän kunniaksi ottaa mukillisen kaapissa lojuvaa glögiä. Koska kai sitä kuukautta myöhemminkin saa vielä fiilistellä joulua!

Kiitos ihan hirmuisen paljon tästä ihanasta tekstistä, tykkäsin valtavasti <3

[Isfet]

Kiirsu, kiitos vain itsellesi! Ilman tuota toivetta olisin tuskin päätynyt kirjoittamaan tällaista pätkää 

Minäkin tykästyin Mirvaan kirjoittaessani! Ihmettelin itsekin sitä kuinka hahmo rakentui tarinan mukana niin luontevasti, että toivoisi sitä tapahtuvan useamminkin... Oikeassa olet, joulua ei pitäisi stressata tai suorittaa Oi, ihan joulun syvin olemus :#3

Ja loppuun on vielä itsekin ylistettävä kisuja, koska kissat on rakkaus <3 Kiitos vielä uudestaan!