Paring: Draco/Hermione
Rating: K-11
Genre: fluffy
Beta: Ei
Muuta: Albumihaaste - Backstreet Boys / Helpless when she smiles
Summary: Draco ei tiedä, mitä tekisi Hermionen kanssa. Tyttö on tehdä hänet hulluksi.
***
Draco huokaisi. Hän oli istunut toista tuntia kirjastossa tekemässä muodonmuutosten esseetä eikä hän ollut saanut valmiiksi kuin puoli sivua. Ja kaikki se johtui tytöstä, joka istui häntä vastapäätä, kiharatukkainen, ruskea tukka alas painuneena, mietteliäs ilme kasvoillaan. Hänen nenänpäähänsä oli tarttunut mustetahra, ja hänen hampaansa pureskelivat mietteliäänä alahuulta. Draco ei voinut lakata tuijottamasta. Hän oli kiitollinen, ettei Hermione tuntunut edes huomaavan häntä. Tyttö vain istui ja teki läksyjä. Ilmeisesti myöskin jotain pitkää esseetä. Tämä oli kirjoittanut sitä jo kynä sauhuten saman ajan kuin Draco oli istunut siinä toimettomana.
Draco painoi poskensa kämmentään vasten ja leikitteli sulkakynällään samalla, kun antoi katseensa viipyä Hermionen päälaessa. Tytön hiukset valuivat pehmeinä kiharoina hartioille ja ruskeissa silmissä välähti innostunut ilme aina, kun hän tuntui keksivän jonkin ratkaisun ongelmaansa. Dracosta se oli suloista. Joku olisi ehkä pitänyt häntä sekopäisenä, jos olisi tiennyt hänen haaveilunsa kohteen, mutta ei hän piitannut siitä. Tällä hetkellä hän ei oikeastaan piitannut mistään muusta kuin tytöstä, joka istui häntä vastapäätä.
Hermione oli tehdä hänet hulluksi. Hän oli yrittänyt päästää irti, yrittänyt unohtaa, mutta aina tytön hymy oli sekoittanut hänen päätään lisää. Jokainen katse, jonka Hermione loi häneen, sai hänen sydämensä hakkaamaan villimmin kuin sotarumpu yössä. Hän ei käsittänyt, miten hänelle oli käynyt näin. Kuinka hän oli voinut päästää unelmansa liian pitkälle? Miksei hän ollut päästänyt irti ajoissa? Nyt oli jo liian myöhäistä.
”Joko sait tarpeeksesi?”
Ääni säikäytti Dracon niin, että hän tipautti sulkakynänsä lattialle. Järkyttyneenä poika katsahti ylöspäin ja kohtasi Hermionen huvittuneen, joskin hivenen epäluuloisen katseen.
”Mi-mitä?” Draco änkytti. Damn it, hänen ei olisi pitänyt puhua niin kuin pikkupoika, joka jutteli ensimmäistä kertaa jollekin tytölle. Dracon teki mieli potkaista itseään.
”Kysyin vain joko sait tarpeeksesi? Olet tuijottanut minua viimeiset kaksi tuntia, mutta yhtäkkiä aloitkin katsella muualle”, Hermione sanoi virnistäen. Dracon kasvoja alkoi kuumottaa. Hän tunsi sen.
”Mmmhmm… en minä sinua tuijottanut”, Draco mutisi. Hermione puhahti ja alkoi keräillä tavaroita. Draco katsoi hänen puuhiaan sydän hakaten. Hän olisi halunnut Hermionen vielä jäävän.
”Juu, et varmaan. Muuten vain katselit minua aina, kun nostin päätäni”, Hermione kirahti.
”Minne muuallekaan minä olisin silmäni nostanut ellen sinuun?” Draco kysyi jo hivenen ivallisemmalla äänellä. Hän alkoi päästä taas itsensä herraksi. Hermione pyöritteli silmiään ja nousi, nostaen kirjat kainaloonsa. Draco katseli lumoutuneena, kun hänen huulilleen kohosi heikko virne.
”Ihan miten vain, Malfoy. Minun pitää mennä nyt. Ron odottaa”, Hermione sanoi, pyörähti ympäri ja katosi kirjaston ovesta. Draco painoi päänsä käsiinsä ja kirosi Weasleyn ipanan maanrakoon. Ehkä hänen pitäisi kirota poika, jotta Hermione huomaisi hänet. Mutta ei. Aina vain Ron. Ja Ron. Ja Ron. Pelkkä nimen kuuleminen oli tehdä hänet hulluksi mustasukkaisuudesta. Kaikki Weasleyt olivat pelkkää roskasakkia. Hermionen ei olisi kuulunut pyöriä heidän kanssaan.
”Oletteko valmis, Malfoy?” Matami Prilli ilmaantui paikalle, ja Draco tajusi kirjaston olevan menossa kiinni. Hän huokaisi, nyökkäsi, keräsi tavaransa ja lähti. Häntä ei huvittanut nyt puhua kenenkään muun kuin Hermionen kanssa, joten hän asteli Luihuisten tyrmiin ja yritti päästä makuusaliinsa vaivihkaa. Tietenkin se ärsyttävä Pansy huomasi hänet, Draco ajatteli nyreänä, katsellen, miten tyttö lipui häntä kohti silmät hehkuen.
”Hei, Draco! Missä sinä olit näin myöhään?”
”Ajattelemassa.”
”Älä? Ihan totta? Mitä sinä ajattelit?” Pansy ihmetteli aivan kuin Draco ei olisi mitenkään kyennyt sellaiseen hommaan. Draco mulkaisi häneen.
”Se on yksityisasia. Menen nyt nukkumaan”, Draco ilmoitti.
”Oletko sairas?” Pansy huolehti.
“Varmaankin”, Draco jupisi ja pakeni paikalta. Ainakaan hänen ajatuksensa eivät olleet kovin terveellisiä. Hän ei voinut lakata ajattelemasta Hermionea.
* * *
”Draco Malfoy! Sinä seuraat minua.”
Draco tajusi jääneensä kiinni. Se ei ollut ollut hänen tarkoituksensa. Hän kohtasi Hermionen vakavan katseen, ja halusi suudella tyttöä. Juuri siinä, Tylypahkan järven rannalla, rehevien puiden katveessa. Kesä oli ovella. Kaikkialla tuoksui kukilta, ja linnut lauloivat.
”En taatusti. Tämä on vapaa maa.”
”Hah! Sinulla noita tekosyitä riittää”, Hermione sanoi huvittuneena. Draco huokaisi.
”Mutta se on totta.”
“Olet nykyään outo. Et edes irvaile minulle”, Hermione ihmetteli.
”Hmph. Tosiaankin. En ole sanonut mitään pahaa sinulle sitten – sitten – en minä muista”, Draco sanoi viattomana harteitaan kohauttaen.
”Sitten viime joulun.”
”Onko siitä niin kauan?” Draco kauhuistui.
“Jep.”
”Olet laskenut”, Draco sanoi tyytyväisenä. Hermione punastui. Draco katseli ihaillen, miten hento väri kohosi hänen poskilleen. Se teki tytöstä uskomattoman soman näköisen.
”Enkä ole. Minä vain satuin muistamaan”, Hermione kiisti. Draco hymyili tietäväisenä.
“Niinpä niin.”
”Nyt sinä ainakin irvailet minulle.”
”Anteeksi”, Draco sanoi heti, katuvaisena. Hermione katseli häntä merkillinen ilme kasvoillaan. Tyttö huokaisi ja risti käsivartensa rinnalleen. Draco katseli, miten paita kiristyi hänen rintojensa kohdalta. Se sai hänen sydämensä tykyttämään kiivaammin. Nopeasti Draco nosti katseensa Hermionen kasvoihin, ja tunsi tutun läikähdyksen katsellessaan tämän silmiä.
”Mihin sinä Weasleyn hukkasit?” Draco kysyi rennosti.
”Mmm. Ron jäi Harryn kanssa pelaamaan shakkia. He eivät jaksaneet lähteä ulos.”
”Vieläkö te olette yhdessä?” Draco kysyi. Varjo läikähti Hermionen silmissä.
“Ei.”
“Mitä?! Koska te erositte?” Draco järkyttyi. Hermione ei katsonut häneen enää.
”Eilen.”
”Mi-miksi?” Draco änkytti taas. Siitähän oli tullut oikein tapa.
”Koska… no, se on yksityisasia.”
”Hermione”, Draco sanoi pehmeästi, astuen lähemmäs. Kyyneleet alkoivat valua pitkin tytön poskia, ja Draco harppasi nopeasti lähemmäs, vetäen hänet itseään vasten. Varovaisesti Hermione kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja nyyhkytti pois ikäväänsä. Draco piteli häntä vain sylissään, lohdutti. Hän nautti tuntiessaan tytön pehmeän vartalon omaansa vasten, tämän hiusten karheuden kämmenellään. Hän siveli hellästi hänen selkäänsä, ja vähitellen Hermionen itku laantui, kunnes se loppui kokonaan.
”Kiitos.”
”Eipä kestä”, Draco kuiskasi. Hermione nielaisi.
”Miten sinä olet yhtäkkiä alkanut välittää?” Hermione kysyi hiljaa. Draco vaikeni hetkeksi, katse kaukana järvellä.
”En tiedä itsekään. Tämä on ihan uutta minulle”, Draco tunnusti. Hermione virnisti hieman. Suru viipyi kuitenkin hänen kauniissa silmissään. Draco katsoi häntä hellästi.
”Syy, miksi me erosimme Ronin kanssa, olit sinä”, Hermione sanoi äkkiä. Dracon kasvot valahtivat valkeiksi.
“Ihanko totta? Miksi?” Draco äännähti kauhuissaan. Hermione rykäisi.
”Koska minä taidan olla ihastunut sinuun.”
”Sinä… taidat mitä?” Draco parahti. Hän oli varmaan kuullut väärin. Hermione huokaisi.
”Oletko sinä tänään vähä-älyinen, Draco? Olen ihastunut sinuun. Siksi me erosimme.”
”Mutta, kun… en tiennyt mitään.”
”No, en minä aikonut kertoa siitä. Mutta kun näin katseesi, mina sain varmuutta.”
“Minkä katseen?” Draco järkyttyi.
”Sen katseen, että oikeasti välitit. Katsoit minuun äsken hyvin hellästi”, Hermione kuiskasi ja pujotti sormensa hänen sormiensa lomaan. Dracon sydän takoi.
”Uskomatonta…”
”Älä muuta sano”, Hermione myönteli silmät tuikkien. Draco veti hänet äkisti itseään vasten ja painoi päänsä tytön hiuksiin, vetäen sisäänsä hänen tuoksuaan. Hermione tuntui niin hyvältä hänen sylissään. Aivan kuin olisi aina kuulunut siihen.
”Tämä on varmaankin unta”, Hermione huokaisi. Draco hymyili. Mutta se ei ollut. Tämä kaikki oli totta, niin totta kuin olla saattoi. Hän piteli Hermionea itseään vasten, silitteli tämän hiuksia. Ja, kun Hermionen huulet painuivat hänen omiaan vasten, Draco tajusi, että tämä ei todellakaan ollut unta. Kaikki se tapahtui. Ihan oikeasti, niin kuin kuuluikin.
Fin
// en tiedä, sopivatko sanat oikein hyvin tähän ficciin, mutta tuollainen siitä tuli
Puolessa tunnissa kirjoitettu, että voi olla aika hätäinen. Anteeksi. Kommentit olisi silti kivoja.
She keeps her secrets in her eyes
She wraps the truth inside her lies
And just when I can't take what she's done to me
She comes to me
And leads me back to paradise
She's so hard to hold
But I can't let go
I'm a house of cards in a hurricane
A reckless fire in the pouring rain
She cuts me and the pain is all I wanna feel
She danced away just like a child
She drives me crazy, drives me wild
But I'm helpless when she smiles
Maybe I'd fight it if I could
It hurts so bad, but feels so good
She opens up just like a rose to me
When she's close to me
Anything she asked me to, I would
It's out of control
But I can't let go
I'm a house of cards in a hurricane
A reckless fire in the pouring rain
She cuts me and the pain is all I wanna feel
She danced away just like a child
She drives me crazy, drives me wild
But I'm helpless when she smiles
When she looks at me (When she looks at me)
I get so weak
I'm a house of cards in a hurricane
A reckless fire in the pouring rain
She cuts me and the pain is all I wanna feel
She danced away just like a child
She drives me crazy, drives me wild
But I'm helpless when she smiles
