Multifandom | Joulukuu on toiveita täynnä, max. K-11, joulukalenteri 2016, 24/24

[Nyyhti]

Voi elämän kevät tuota kuvaa! <3 Äääää pikkupikkukettunen <3 Aiheutti kauhean awwwww-kohtauksen myös tekstisi alussa, kun vain mietinkin tuota pientä saapastelijaa!

Tykkäsin erityisesti tämän tekstin rakenteesta. Aluksi kuvittelin Inkan ja Oonan olevan vaikka jotain Nicon sisaruksia tai jotain, kun kaikki mainittiin sillä lailla nimeltä, mutta sitten selvisikin, että Inka on pojan äiti. Ja ovelasti vasta sen jälkeen selvisi, että myös Oona on hänen äitinsä. Tämä oli oikein suloinen teksti erilaisuudesta, josta kerrottiin juuri sitä kautta, että tilanne oli oikeastaan ihan tavallinen.

Pohdiskelin eilen lisää tuota kysymystäsi, ja päädyin jonkinlaiseen tulokseen Tolkien on luonut maailmansa niin yksityiskohtaisesti ja pikkutarkasti, että luultavasti juuri sen takia mua häiritsee canonin vastaiset paritukset. Mutta sitten taas jos joku parittaisi vaikka Pippinin jollekin tyypille TSH:n jälkeisessä ajassa, se olisi ok, koska sinne asti Tolkien ei ole suunnitellut Bilbo kuitenkin lähti satamiin, niin ei sitä voi parittaa Paitsi ehkä joku pikainen nuoruuden hairahdus olisi ok

[Odo]

Vihdoin kommentoimassa, sori, että on kestänyt! En oo jaksanut keskittyä Finiin kovinkaan paljoa, vaikka tätäkin kalenteria olen alusta asti seuraillut! Saat tällaisen yhteiskommentin nyt kaikista ja sitten kokeilen, jos ennättäisin jatkossa kommentoida jokaista ihan yksitellenkin.

Eli siis, aivan ihania luukkuja. Ensimmäinen oli hauska ja yllättäväkin, vaikka tuota kun miettii pidemmälle niin aika kurjan tempunhan se metsinkäinen teki, kun niin vastoin toisen tahtoa lumosi ja vähän kiksautti tätä! Kuitenkin todella satumainen ja saduissakinhan on niitä synkempiä puolia, mitkä tavallaan sellaiseen kepeään tunnelmaan ujutetaan!

Toinen kyllä sulatti sydämen ja erityisesti lopetus. Tuollaiseksi Weasleyn perheen joulun voipi kuvitella ja ajatus siitä, että aika on pysähtynyt jouluisin, oli todella ihana. Oli myös kiva lukea tällaisesta ajasta, missä Ginnykin on ihan vauva ja muutenkin lapsikatras hyvin nuorta!

Voi kauhia, minkä temput Fíli ja Kíli tekivät. Voin niin kuvitella lopun Thorinin!

Sitten tuleekin jo minun ficcini ja kyllä tosiaan ihan aiheesti varoittelit sokerin määrästä! Olipa todella herttaista juhlan viettoa ja lopetuksen Thorin oli jotenkin todella hellyyttävä ja voi Bilbonen. ♥ Todella suloinen ja ennen kaikkea sokerinen tapaus, kyllä tykkäsin, ihana lahja! Bagginshield on kultaa ja minusta tässä oli ihana ajatus, että Fíli on kuningas ja Thorin on päättänyt viettää ehkä rauhallisempaa elämää Bilbon kanssa. Jotenkin kultahulluuden lohikäärmetaudin  jälkeen jotenkin sopii, että Thorin jopa luopuu paikastaan kuninkaana ja antaa sen paikan Fílille Bilbon takia ja aww. Kiitos. ♥

Aaaa, mun pitääkin lähteä koneelta, joten kommentoin noi loput myöhemmin. Seuraan siis ja pyrin kommentoimaankin näitä, miten kerkiän/saan aikaiseksi! ♥

[Lunalotta]

Siis mä en ehkä kestä, koska Inka ja Oona on mun lempi originaalihahmoja sulta! ja älä nyt vaan sano, että ne on ainoat - mut jos on, niin silti nää tyttöset on niin ihania! Ja Niko oli valloittavan suloinen, ja kettupukuidea oli suloistakin suloisempi! Hei, haluun sulta lisää Inka/Oonaaa!

[LillaMyy]

nominal: Arvaa vaan, miksi siitä kuvasta oli PAKKO kirjoittaa, kun se käveli vastaan! Hahah, tuo tuli itse asiassa vähän vahingossakin, että tiputtelin informaatiota pätkissä, koska itse tiedän täydellisesti, miten heidän väliset suhteensa menevät... :’D Mutta siistiä, että pidit siitä! Okei, sun selityksesi alkaa selventää sun käsitystäsi Keski-Maan paritusten suhteen. Myönnän olleeni itsekin aluksi hyvin samoilla linjoilla sun kanssa, mutta sitten tapahtui lankeemus and the rest is history. Kiitoksia kommentista!

Odo: Eipä mitään, ei tämä kalenteri ole mihinkään katoamassa kuitenkaan. (: Kivaa, että kuitenkin eksyit nyt sanomaan edes jotain. (: Satumaisuutta siihen ekaan yritinkin tunkea, joten hienoa, jos se paistaa sieltä edes jotenkin läpi. Pikkuisista lapsukaista on kiva kirjoittaa ja Syksy toivoi Weasleyn perhettä, joten niiden yhdistäminen tuntui sopevalta. (: Märkä Thorin on paras Thorin? ...eiku. JEEEE, joku huomasi tuon, että Fíli on kuninkaana ja Thorin on luopunut kruunusta!! KIITOKSIA siis! Muutenkin ihan loistavaa, että tykkäsit luukustasi! Kiitoksia kommentista!

SparklingAngel: No, siis, mulla kovin monia muita originaalihahmoja olekaan, kuin Inka ja Oona... xD Ei ne ihan ainoita ole, mutta yksiä harvoista, sanotaan näin. Nico on söppänä, kiitoksia!


Title: Hiljainen joulu
Rating: S
Fandom: HP
Characters: Severus, Eileen & Tobias
Genre: drama ja lievähkö angst?
Summary: Kehrääjänkujalla vietetään hieman erilaista joulua.
Challenges: Kirjoitusterttu (parituksetonterttu)
A/N: Fractan toiveena oli hyvä muisto Severuksen lapsuuden jouluista (ilman Lilyä!), mikä aiheutti hiukkasen päänvaivaa. Tämä nyt ei ehkä ole sitä ihan kaikista onnellisinta, mutta jotenkin en keksinyt mitään superhöttöistä tästä toiveesta, toivottavasti tämä silti maistuu lahjan saajalle. (: Hyvää joulun odotusta, FractaAnima! <3

Hiljainen joulu

Sinä jouluna Kehrääjänkujalla oli kerrankin hiljaista, ei huudettu, eikä tapeltu. Sillä sinä jouluna Tobias Kalkaros ei ollut kotona. Sinä jouluna Severuksen ei tarvinnut kuunnella vanhempiensa tappelua, ei väistää lentäviä astioita, ei piiloutua huoneeseensa, kun tappelu kävi väkivaltaiseksi, eikä peittää korviaan tyynyllä, ettei kuulisi Eileenin itkua.

Se joulu tuntui oikeasti sellaiselta joululta, josta Severus oli lukenut: kun ihmiset olivat iloisia, kilttejä ja anteliaita. Kehrääjänkujalla ei ehkä ollut oikeaa kuusta, piparintuoksua, lahjakasoja tai glögiä, mutta silti se oli Severuksen lempijoulu.

Hän sai kerrankin olla rauhassa kotona, lukea niin myöhään kuin halusi ja herätä sitten kun tuntui siltä. Ainoa, mikä oli päätetty valmiiksi, oli ruoka-ajat, sillä Eileen oli tarkka siitä, että ruokailut tapahtuivat täsmällisesti, mutta Severus nousi useammin kuin kerran sinä jouluna suoraan sängystä lounaspöytään, eikä hänen äitinsä sanonut mitään sitä vastaan. Isä olisi huutanut pojalleen, kuinka tämä kehtasi vetelehtiä sängyssä, kun kunnon ihmiset olivat olleet hereillä jo monta tuntia askareissaan.

Severus viettikin paljon aikaa äitinsä seurassa olohuoneessa. He molemmat tekivät omia juttujaan, kun Eileen luki sanomalehteä tai samoja vanhoja romaanejaan uudestaan, ja Severus teki milloin mitäkin itsekseen, mutta he olivat kuitenkin kahdestaan ja se oli tarpeeksi. Joskus ei tarvittu muuta kuin toisen ihmisen läsnäolo tekemään itselle hyvän olon, ja se oli yksi niistä kerroista.

Joulun jälkeen Tobias tuli kuitenkin takaisin kotiin ja sama huuto ja tappelu jatkui, mutta silti Severus muistaisi sen joulun aina, kun hän sai kerrankin olla äidin kanssa ihan vain kahdestaan rauhassa ja hiljaisuudessa.

[Lunalotta]

Hei yay oon eka kommentoija! Severus on noussu lähiaikoina yheks lempihahmoks, tai ainakaan ku luen Pottereita (nyt AV menossa) niin Severus ei tunnu enää niin epämiellyttävältä.. Ehkä mä alan lämmetä sille? Alan Rickmanin ääni on ainakin jotain niin kuumaa että.. Hei kuka karkas aiheesta? mut siis, tää fic oli niin ihana, vaikkei mikään super onellinen höttö-perhefluff ollutkaan. Severuksen perheestä ei täysin täydellisen onnellista voi edes saada, ja tää oli hyvä tällasenaan. Varmasti Sev muistaa tuon joulun, kun se oli yksi hänen onnellisimmistaan! Ja se on niin totta, että jopa vain se toisen läsnäolokin voi tehdä tilanteesta ihanan ja täydellisen. :3 Kiitos tästä taas! (millon tulee mun luukku? xD)

[Nyyhti]

Olipa tämä ihanan Severusmaisen onnellinen muisto! Jos olisit tehnyt tästä yhtään iloisemman, olisin jo tullut lyömään nuijalla päähän tai jotain Tällaisenaan tämä oli sekä superonnellinen että iloinen mutta vielä aito.

Pidin siitä ajatuksesta, että Severus on äitinsä kanssa tavallaan aika läheinen, tai siis että äitinsä kanssa hän tulee noin hyvin toimeen. Isä on sitten vain se pahis.

[LillaMyy]

SparklingAngel: Severus on ihanan monisyinen hahmo, ja Alan Rickman totisesti teki kyllä paljon saadakseen hahmosta miellyttävämmän vähän jokaisen silmissä. Kalkaroksen perheestä ei tosiaan mitään superhöttöä saa varmaan mitenkään, joten tuo nyt oli ehkä höttöisin, mihin itse pystyin. Kiitoksia taas! Sun luukkusi tulee jossain kohtaa kyllä, kärsivällisyyttä siellä neitiseni!

nominal: Jee, hyvä siis, että en tehnyt siitä yhtään onnellisempaa, niin pääni säilyi kalautukselta. Mun mielestäni, jotta Severus voisi olla sellainen kuin kirjoissa, on hänen täytynyt saada välittämistä edes toiselta vanhemmiltaan, ja isä ei käynyt, joten sitten tuli tällainen variaatio mieleen. Yritän tässä ehkä myös hieman viitata siihen, että Tobiaksen ollessa paikalla, ei Eileenkaan ehkä uskalla näyttää tunteintaan kotona, joten miehen ollessa poissa, on niitä harvoja hetkiä, kun Severus huomaa, ettei hän olekaan mikään turha tilan viejä tms. Kiitoksia kommentista!


Title: Uneton yö
Rating: K-11
Fandom: HP
Pairing: Sirius/Remus
Genre: fluffy, humour
Summary: Remus ei saa unta, joten lopulta Siriuskaan ei saa nukuttua.
Challenges: Kaiken maailman ficlettejä IV (viikko 50/2014: dialogi)
A/N: Sansku toivoi jotain söpöä ja onnellista Sirius/Remusta. Tässä nyt on Sirius/Remusta, ja no, voihan tätäkin onnelliseksi sanoa, mutta söpöstä en mene vannomaan, mutta ehkäpä tämä tällainen erikoisuus kelpaa kuitenkin? En tiedä yhtään, mistä tuo idea sai alkunsa, tai miten siitä muodostui tällainen, mutta, no, näin kävi. Hyvää joulun odotusta, Sansku! <3

Uneton yö

“Anturajalka?”
“Kuutamo?”
“Sinä varastit peiton puoliskani.”
”Ai? Etten vain lainannut sitä?”
”Ei, kyllä sinä varastit sen.”
”Oi, anteeksi. Tässä, saat vaikka koko peiton, jos haluat.”

”Anturajalka?”
”Kuutamo?”
”Sinun jalkasi ovat kamalan kylmät.”
”Mmhmm. Mitä sitten?”
”En saa nukuttua, kun kylmät varpaasi osuvat paljaaseen jalkaani.”
”Anteeksi, laitan villasukat jalkaan.”
”Kiitoksia.”
”Mmhmm.”

”Anturajalka?”
”Kuutamo?”
”Pääsetkö yhtään sinnemmäs, minä tipun kohta sängystä?”
”Toki. Parempi?”
”Kyllä, kiitoksia. Ehkä samassa sängyssä nukkuminen ei ollutkaan niin kovin loistava idea.”
”Voi olla.”

”Anturajalka?”
”Kuutamo?”
”Minusta tuntuu, että sinun kätesi eksyi väärille urille.”
”Niinkö tosiaan?”
”Kyllä. Minä yritän nukkua juuri nyt, etkä tee sitä yhtään helpommaksi tuolla.”
”Anteeksi.”



”Kuutamo?”
”Zzzzzz…”
”Kuutamo?”
”Zzz…”
”Nnngh… Anturajalka!?”
”Heräsithän sinä viimein!”
”Mitä ihmettä sinä oikein luulet tekeväsi?”
”En saa enää nukutuksi, joten ajattelin keksiä itselleni muuta, parempaa tekemistä.”
”Ja ajattelit sitten, että minäkään en saisi nukkua tänä yönä.”
”Jep.”
”Entä, jos olisin itse eri mieltä asiasta?”
”Et voi olla.”
”Miks… Mmhmm. Ehkä en tosiaankaan ole kanssasi eri mieltä asiasta.”
”Tiesinhän minä, että näkisit asian minun tavallani.”
”Olet hyvä suostuttelemaan.”
”Paras.”
”Siitä voidaan olla monnnnnntaa mieltä.”
”Shh. Et halua herättää muita.”
”Teet sen kovin vaikeaksi.”
”Tämä ei ole vielä mitään.”
”Mit… Merlinin parta, Anturajalka, teet minut kohta hulluksi.”
”Se on vakaa aikomukseni, Kuutamoiseni.”

[Maissinaksu]

Maratonikommentin aika, kun ehdin viimein kaiken reissaamisen jälkeen perehtyä taas tähän hienoon kokonaisuuteen.

2. Weasleyn perhejoulu vuosien takaa ja koko perhe koolla, voi että. Ficci alkaakin niin söpösti veljen sormien mutustamisella. <3 Mielenkiintoisena yksityiskohtana olit jättänyt Ginevran ja Ronaldin näihin muotoihin, ja oikeastaan pidin siitä sen verran, että oli mainittava erikseen. Kiintoisaa.

3. Thehee, tässä oli hilpeä tunnelma alusta loppuun. Varmasti Thorin on saanut kestää siskonpoikiensa aivoituksia niin pitkässä liemessä, ettei mikään enää yllätä. Sinne meni markkinatunnelma.

4. Sokeria pukkaa niin, että suussa rapisee. xD Tuntuu, että fix it-AU sopii erityisen hyvin tähän fandomiin, koska onhan se nyt kiintoisampaa tunnelmoida kääpiöiden uudenvuodenjuhlia kuin synkkiä hautajaisia ja muuta ikävää.

Halward ja Narvi vain juoksivat ympyrää tajuamatta mistään mitään.

En tiedä miksi, mutta tämä mielikuva sai huutonauramaan. :'D Awws.

5. No voi, tämä oli herttainen. Täytyy kyllä sanoa, että näiden kahden parittaminen keskenään häiritsee minua huomattavasti vähemmän kuin ehkä pitäisi ja olinkin aika hymyilemässä tätä lukiessani. Otsikko on myös mainio. Oma pieni salaisuus suoraan äidin nenän alla, hehee.

6. Oikein mukava ja kantaaottava teksti. En ole näihin hahmoihin aiemmin tutustunut, mutta se ei lukemista haitannut ollenkaan. Ja kettuhaalari, nyyh. <3 En minäkään uskaltaisi kunnolla leikkiä, jos yllä olisi jotain niin hienoa.

7. Hmm, en oikein osaa sanoa, jäikö tästä hyvä vai apea tunnelma. Toki ficci loppuu vanhaan tuttuun isän huutamiseen, mutta muuten tässä oli jotain hyvin kaunista. Piristäväkin poikkeus sokerisesta teemasta, joskin pohjimmainen syy lienee siinä, ettei Severuksesta saisikaan mitään maailman vaaleanpunaisinta tavaraa esiin. (Sitä jäin miettimään, että onko Kalkaroksen perheen ongelmat canonia? Tätä en siis tosiaan tiedä asiaan perehtymättömänä, mutta olen muutamissa ficeissä törmännyt tähän.) Mukavaa, että saatiin edes yksi etäisestikin joulua muistuttava aika.

8. Hoo, dialogia! Tykästyin heti kirjoitusasuun, sillä en ole aikoihin lukenut tässä muodossa kirjoitettuja tekstejä saati näytelmiä tms. Lisäksi Sirius ja Remus toimivat aina. xD

”Minusta tuntuu, että sinun kätesi eksyi väärille urille.”
”Niinkö tosiaan?”

Aawws en kestä..! :----D Tunnelma oli kaikin puolin niin söötti ja pieni huumori toi kokonaisuuteen täydellisen lisän. <33

Kiitoksia tähän asti!

- Ayu

[Lunalotta]

Hihi, sen sijaan että tekisin ruotsin läksyksi tullutta kevään 2015 yo-koetta (kuuntelu tehtiin tänään) niin oon kommentoimassa täällä ficceröisiä. Mut ehkä mä niiden jälkeen sitten!
Sirius/Remus ei oo yks mun lempiparituksista, vaik sille(kin) alan täs kyl hiljalleen lämmetä dialogien kirjottaminen on haastavaa sinäänsä varsinkin jos kirjottaa kokonaisen tarinan tosiaan pelkkää dialogia, mut sä kyl onnistuit aika hyvin. Hauskaa, että niiden keskustelut alkoi aina toistensa nimillä, niin tajusi ainakin kuka oli sanomassa mitäkin
Kiitos tästäkin, ja minähän en omista kärsivällisyyttä!

[Nyyhti]

Ooo dialogi! En tiedä miksi, mutta jostain syystä se sopii mielestäni erityisen hyvin tähän paritukseen. Kai nämä hahmot ovat jotenkin niin sanailevia tai jotain. Tykkäsin hirmu paljon nimien toistosta. Se toi kivaa rytmiä tähän tekstiin, tarjosi mahdollisuuden olla kertomatta puhujaa ja oli vieläpä tosi luontevaa. Oikein suloinen pikkuficci, hymähtelin erityisen paljon peitolle ja villasukille!

[LillaMyy]

Ayudara: Uu, maratonikommentti! <3 Ihanaa, että joku huomioi sormien mutustamisen, koska se on ehkä yksi mun omista suosikkikohdistani! Mä ajattelin nuo nimet niin, että he ovat tässä kohtaa vielä niin nuoria, ettei lempinimiä ole vielä otettu käyttöön, ne tulevat sitten myöhemmin, kun joku ei jaksa enää käyttää noin pitkiä nimiä. xD Hahah, joo, Thorinilla on kyllä varmasti ollut kestämistä noissa kahdessa rasavillissä törpössä! <3 Fix-it AU on parasta! Ja siis, Halward ja Narvi on kyllä lähes yhtä törppöjä kuin isänsäkin, että niille on ihan sallittua nauraa. Joskus sitä täytyy pitää salaisuuksia myös äidiltä, ja tämä on kyllä yksi sellainen salaisuus. Kettuhaalari kelpaisi kyllä mullekin, vaikkei sellainen päällään uskaltaisi kyllä varmaan tehdä mitään. Hienoa, että tuo Severuksen joulu toi hieman vaihtelua tänne sokerin keskelle, koska tuosta ei oikeasti olisi saanutkaan kovin sokerista, vaikka kuinka olisi yrittänyt. Ja siis, mun mielestä ne ongelmat on ihan canonia, mutten ole nyt ihan satavarma tästä... Tuota dialogia oli superhauska kirjoittaa, joten hienoa, että sekin on uponnut! Kiitoksia superisti kommentista!!

SparklingAngel: Läksyjen välttely on taitolaji. Dialogien kirjoittaminen on musta hauskaa, mutta tässä päätin kuitenkin aloittaa aina toisen nimellä, että sitten varmasti kaikki pysyvät kärryillä, kuka sanoo mitäkin. xD Nyt on parasta sitten lainata sitä kärsivällisyyttä jostain, koska se luukku ei tule yhtään sen nopeammin, vaikka mitä sanoisit tai tekisit... xD Kiitoksia silti!

nominal: Hahah, tämä itse asiassa lähti ihan vahingossa dialogin mallissa, kun Sansku pyysi Sirius/Remusta. Ehkä mullakin oli sitten jotenkin takaraivossa, että näille sopii dialogi-muotoinen teksti. Mun mielestä nämä kaksi muutenkin puhuttelevat toisiaan tosi paljon nimillä, niin se tuntui sitten tässäkin luontevalta. Ja yritin tiputella aina sopiviin väleihin jotain pieniä näihin kahteen yhdistämiäni asioita, kuten esim. ne villasukat. Kiitos!


Title: Muutto
Rating: K-11
Fandom: HP
Pairing: Harry/Ron
Genre: fluffy
Summary: Harry ja Ron muuttavat ensimmäiseen yhteiseen asuntoonsa.
A/N: Sokerisiipi toivoi Harry/Ronia, ja koska kyseessa Sokru, niin oli pakko keksiä jotain tosi sokerista. Räntsäkkeelle kiitoksia ideasta, joka sitten purkautui tässä muodossa ulos, ilman sun antamaa alkusysäystä, tästä ei olisi varmaan tullut mitään. Hyvää joulun odotusta, Sokerisiipi! <3

Muutto

”Huh, viimein täällä”, Harry sanoi kääntäessään avainta hänen ja Ronin ensimmäisen yhteisen asunnon ovessa.
”Eihän tätä odotettukaan kuin vain kolme vuotta”, Ron murahti Harryn selän takaa. He olivat asuneet Auroriakatemian aikana koulun omassa asuntolassa, ja olivat päässeet muuttamaan yhteen kunnolla vasta koulutuksen päätyttyä.
”Haen vielä viimeisen laatikon”, Harry sanoi ja jätti Ronin tyhjentämään ensimmäisiä tavaroita kaappeihin.

Harryn palatessa takaisin keittiö oli kuin atomipommin jäljiltä, kun Ron oli availlut laatikoita ja nostellut osan tavaroista pöydälle, mihin ne sitten olivat jääneetkin. Sillä hetkellä Ron nosteli juuri lautasia pöydälle päästäkseen käsiksi koriste-esineisiin.
”Mitä sinä oikein teet?” Harry ihmetteli.
”Hm. Koristelen asuntoa, tietenkin”, Ron vastasi aivan kuin se olisi tietysti kaikkien mielestä ensimmäinen liike uuteen asuntoon muutettaessa.
”Eikö nämä laatikot kannattaisi ensiksi tyhjentää ja sisustaa vasta sitten?” Harry kysyi nauraen toisen innolle.
”Tyhjennä sinä niitä vain, minä voin sillä välin sisustaa”, Ron sanoi hajamielisenä miettiessään samalla, minne asettaisi kädessään olevan action-figuurin. Harry katsoi poikaystäväänsä naurahtaen, ennen kuin alkoi leijuttaa astioita paikoilleen kaappeihin.

Noin tuntia myöhemmin Harry oli saanut laatikot purettua, mutta Ron taiteli edelleen omien pikkutoimiensa parissa. Tällä kertaa hän pohdiskeli, miten päin sohvatyynyt näyttäisivät parhaimmilta. Pitäisikö punaisen tyynyn olla ennen kultaista, ja kuuluivatko ne vieretysten vai peräkanaa? Lopulta Harry katkaisi Ronin tuumaustauon lösähtämällä sohvalle pitkin pituuttaan.
”Hei, nyt sinä pilasit minun hienon sommitelmani”, Ron murjotti.
Harry vain nauroi, ennen kuin tarttui toista kädestä ja kiskaisi tämän mukaansa.
”Tule tänne sieltä, senkin hoopo”, hän sanoi ja istutti Ronin viereensä, ennen kuin pörrötti tämän hiuksia. Ron kuitenkin kieltäytyi lopettamasta murjottamistaan, joten Harry suukotti poikaystävänsä kaulaa, mistä tiesi Ronin kutiavan kaikista herkimmin. Tämä alkoikin kiemurrella Harryn otteessa, vaikka pitikin suunsa tiukasti mutrussa. Niinpä Harry nuolaisi toisen korvanlehteä, mikä sai Ronin hypähtämään sohvalla yllätyksestä. Mustatukkainen vain nauroi ja jatkoi hommiaan, kunnes Ron ei pystynyt enää edes esittämään murjottavansa. Sohvatyynyt ja koriste-esineet unohtuivat sillä sekunnilla, kun Harryn kädet eksyivät Ronin paidan alle.

[Lunalotta]

Eiii, mun on näköjään sit pakko ettiä jostain kärsivällisyyttä. (ja kuunnella opettajaa psykologian tunnilal eikä kirjottaa kommenttia häthätää)
Rarry on paritus jota tyyliin oon lukenu vaan parin ficin verran. Mut nää oli söppäniä, niin ihanan sokerista ja tavallista kirjottaa ekasta muutosta <3 kiitos, loppu varsinkin oli söpö :3

[Nyyhti]

Hmmmm. En taida ollut ikinä lukenut tästä parituksesta o__o Ei ainakaan tule yhtään mieleen. Hämmentävää.

Mutta siis vaikka olen ikuisesti canonparitusten puolesta, tai vaikken olisikaan niin tämä ei ainakaan kuuluisi lemppareihini, niin tämä oli kirjoitettu siten, että se saattaisi toimia. Kyseessä on kuitenkin hyvät ystävykset, ja kun tässä oli skipattu se rakastumisosuus, tästä saattoi nähdä, miten nämä kaksi sopisivat toisilleen. Pidin tekstin ideasta tosi paljon, ja naureskelin kamalasti Ronin logiikalle. Ja sitten taas oli tosi Harrymaista vain huokaista, sanoa mikä olisi järkevää, ja kuitenkin olla suuttumatta asiasta sen enempää. Harry on jotenkin niin käytännöllinen Roniin verrattuna

[LillaMyy]

SparklingAngel: Kyllä sun vähän täytyy, koska se luukku tulee sitten, kun on tullakseen, eikä yhtään nopeammin. Mä en ole lukenut Rarrya varmaan yhtään, joten oli tosi vaikea lähteä kirjoittamaan sitä, joten hienoa, jos onnistuin edes jotenkin. Kiitos!

nominal: Juuri tuon takia mä kirjoitinkin tämän mahdollisimman uskottavasti, koska itsekään en oikein saa näistä paria ajateltua oikein mitenkään. Ajattelin sitten, että paras tapa tehdä se, on tehdä tästä jo vakiintunut parisuhde, niin jokainen voi sitten itse pohtia, että miten tähän oikein päädyttiin. Hienoa, että tästäkin on tykätty! Kiitoksia!


Title: Kolmas kerta toteen panee
Rating: S
Fandom: HP
Pairing: OMC (Layton McKay)/Oliver Wood
Genre: fluffy
Summary: Kolme kertaa Laytonin ja Oliverin suhteen alkuajoilta.
A/N: Bluji yllätti mut ihan täydellisesti toivomalla jotain, missä esiintyy kaamosjatkiksessani (K-15) esitelty PVS-professori Layton McKay, joten pakkohan se oli toteuttaa, koska Layton on ehkä yksi mun suosikki Potter-OMC-hahmoistani! Tästä tuli ehkä hiukkasen erilainen kuin aluksi suunnittelin, mutta ehkäpä tämä kuitenkin ajaa asiansa... Hyvää joulun odotusta, Bluji! <3

Kolmas kerta toteen panee

~*~1987~*~

Neljätoistavuotias Layton McKay istui muiden rohkelikkojen seurassa suuressa salissa, kun uusia oppilaita lajiteltiin tupiinsa. Hän ei suuremmin seurannut lajittelua, mitä nyt taputti aina hatun karjaistessa jonkun tulevan Rohkelikkoon, mutta Percy Weasleyn nimi herätti hänen huomionsa, sillä tämän kaksi isoveljeä olivat hänen ystäviään.

Ketään yllättämättä kolmaskin Weasley päätyi Rohkelikkoon, mutta kun Layton oli kerran alkanut seurata lajittelua tarkemmin, hän huomasi Percyä seuranneen Oliver Woodinkin päätyvän heidän tupaansa. Seremonia päättyi pieneen Nelly Zealiin, joka pääsi Korpinkynteen, ennen kuin Layton pääsi lautasensa kimppuun. Hän kuitenkin huomasi toistuvasti seurailevansa viimeisimmän rohkelikkolisäyksen keskustelua kolmen punapään kanssa pöydän päässä, sillä jokin pojassa oli kiinnittänyt hänen huomionsa.

~*~1989–1990~*~

Kuten Tylypahkassa oli ollut jo monien vuosien ajan tapana, vuosikymmenen vaihtuessa toiseksi linnassa järjestettiin pieni juhlatilaisuus niille oppilaille ja opettajille, jotka olivat jääneet jouluksi kouluun. Paikalla olivat myös kuudesluokkalainen Layton ja kolmasluokkalainen Oliver. He olivat yksiä harvoista rohkelikoista, jotka olivat päättäneet sinä vuonna jäädä jouluksi linnaan, joten he saivat loman aikana valloittaa oleskeluhuoneen melkein täysin kahdestaan iltaisin.

Niinpä myös Rohkelikon tupapöytä oli harvinaisen tyhjä vuosikymmenenvaihdetta juhlistettaessa ja sen ympärillä istuvat oppilaat olivat valloittaneet pöydän keskikohdan. He kaikki söivät hyvin ja nauroivat paljon, ja jos jollain olikin koulumurheita, ne kaikki unohdettiin edes sen yhden illan ajaksi.

Juhlan jälkeen ja vuoden vaihduttua toiseen Layton ja Oliver lähtivät sattumalta yhtä aikaa suuresta salista. Oliver näytti hoipertelevan väsymyksestä, joten vanhempi tupatoveri ojensi tälle auttavaa kättään matkalla. Torniin päästyään Oliver kääntyi kiittääkseen Laytonia tämän avusta ja hätkähti huomatessaan, kuinka lähellä tämä olikaan. Pojat katsoivat toisiaan silmiin, eikä kumpikaan tajunnut liikkuneensa, ennen kuin heidän huulensa kohtasivat.

~*~1995~*~

Vuosia myöhemmin, kun Layton istui katsomassa Rapakon palloseuran ja Kadlein kanuunoiden välistä huispausottelua, hän huomasi toisen joukkueen maalisalkojen edessä tutun hahmon. Hän tarkisti käsiohjelmastaan pelaajien nimet ja Oliverin nimi todellakin kökötti Rapakon palloseuran listoilla varapitäjän kohdalla. Ilmeisesti oikealle pitäjälle oli sattunut jotain, sillä joukkue aloitti varapelaajalla.

Pelin päätyttyä Rapakon palloseuran voittoon Layton odotteli kentän ulkopuolella, jotta näkisi tutun nuorukaisen edes vilaukselta uudestaan. Hänen odotuksensa palkittiinkin nopeammin kuin hän oli ajatellutkaan, kun Oliver käveli suihkunraikkaana joukkuetovereidensa kanssa pois stadionilta.
”Hei Oliver”, Layton sanoi nuorukaiselle, joka kääntyi ääntä kohti. Oliver oli ensin yllättynyt, mutta tunnistaessaan Laytonin tämän ilme kirkastui ja hän vastasi tervehdykseen iloisesti.

Kaverukset istuivat iltaa Vuotavassa noidankattilassa ja muistelivat kouluvuosiaan. Erityisen kirkkaasti heidän muisteloissaan nousi esille eräs tietty vuodenvaihde. Oliver kertoi, kuinka oli saanut varapitäjän paikan suoraan Tylypahkasta lähdettyään ja Layton puolestaan sanoi opiskelevansa edelleen.

Myöhemmin omassa kaupunkihuoneistossaan Layton pani iloisena merkille, kuinka paljon Oliverin huispauslihakset olivat kehittyneet Tylypahkan ajoista.

[Lunalotta]

Oho, johan pomppasi muistan tosiaan Laytonin ja se oli kyllä aika hyvä hahmo! Kirjotit näistä hyvin, ja jee huispausta <3 Oliver Wood on tosiaan hahmo johon en oo silleen keskittyny niin paljoo (pitäis varmaan), mut nää kaks sopii kyl hyvin yhteen. Kirjottelehan lisää ja mun pitää vielä oottaa sitä mun osaa, sniff

[Parris]

Myttis, isoiso kiitos tästä! <3 (Ja joo, oon mysteerien mies, hyvä että toive tuli puskista. )

Kuten sanoin silloin joskus muinaisuus sitten kun toiveeni esitin, tykkäsin Laytonista ihan älyttömän paljon kaamosjatkiksessasi. Aivan ihanaa, että kirjoitit Layton/Oliveria, kaksikko on niin kiva yhdessä! Ja awws, Oliver on kiinnittänyt Laytonin huomion jo aiemmin Ekassa osuudessa on kivasti taustan rakentamista Laytonille, josta olet kyllä kirjoittanut ihan liian vähän (vink vink :3) - Weasleyt kavereina ja niin edelleen.

Ja pusu! Voi vitsit, aivan ihana kohtaus, tuollainen myöhäinen kohtaaminen ja siitä eteenpäin rullaavat tapahtumat... söpöä, ihanan fluffista, oi! Äh, ehkä mua ihan hitusen häiritsee se, että Oliver oli tuolloin vasta kolmetoistavuotias, poikanen vasta, kun Layton oli jo kuusitoista, mutta menkööt. (Vähän tangentille ja melkein offiin tästä, mutta jotenkin kolmen vuoden ikäero erottuu paljon vähemmän aikuisista hahmoista kuin teineistä. Se tähän ehkä vaikuttaa - viimeisessä pätkässä ei enää jaksa edes ajatella, että ai niin, Oliverhan on yllättävän paljon nuorempi.)

Ja siitä sitten viimeiseen pätkään, mikä on jotenkin kivan arkinen. Tykkään älyttömän paljon juuri tällaisesta "maailma on tosi pieni paikka" -asettelusta, jossa törmää ihan odottamatta johonkin vanhaan tuttuun vuosien takaa, ja tässähän se toimii tosi mainiosti.

Erityisen kirkkaasti heidän muisteloissaan nousi esille eräs tietty vuodenvaihde.

Hmm, mitäköhän muuta silloin tapahtui kuin yksi viaton suudelma? Tuskin pelkän yhden pusun perusteella muistelisivat niin tarkasti.
Viimeinen lause on ihan paras. Viittaa sopivasti rivien välistä tulkittavaksi (reps, huispauslihakset - mitenköhän niitäkin päädyttiin tarkastelemaan? ).

Joo, ei mulla muuta (muiden tekstien pariin saatan vielä palailla!). Aivan ihana, nyt ei irtoa mitään muuta kuin hervottomasti ihkutusta, koska tämä oli just sellainen siihen sopiva teksti. Vielä kerran massiivinen kiitos ja mukavaa joulun odotusta sinnekin! <3

[LillaMyy]

SparklingAngel: Hahah, joo, voit vaan kuvitella mun ilmeen, kun Bluji pyysi Laytonista jotain! O___________O kuvastanee sitä aika hyvin. Ja musta tuntuu, että Layton sopisi varmaan vähän vaikka kenen tahansa kanssa yhteen. xD Kiitoksia!

Bluji: Jee, sä tykkäsit siitä!!! Ja, siis todellakin olet yllätysten mies, koska Laytonin oli tarkoitus olla vain joku random-sivuhahmo, en mä olettanut, että kukaan haluaisi kuulla hänestä lisää, joten jee! Pitää miettiä, josko kirjoittelisin ihan vain Laytonista jotain omaakin tarinaansa... Kolme vuotta tuntuu kyllä näin nuorissa paljon pahemmalta kuin aikuisissa. Maailma usein ON tosi pieni paikka, joten oli hauska käyttää sitä hyväksi tuossakin. Tjaa-a, sitä ei moni tiedä, mitä silloin vuodenvaihteessa tapahtui, kenties hieman enemmänkin toisen kyljessä kiehnäämistä, tai kenties niitä Oliverin huispauslihaksia on tutkittu jo silloin, mene ja tiedä. Sitä saakin sitten jokainen miettiä pienessä päässään, miten niitä lihaksia tutkittiin ihan lopuksi. xD Kiitoksia valtavasti, hienoa, että pidit lahjastasi!! <3


Title: Haastattelutuokio
Rating: S
Fandom: HP
Pairing: Rita Luodiko/Gilderoy Lockhart
Genre: humour, drama, jonkinasteinen romance?
Summary: Nuori Rita Luodiko passitetaan tekemään haastattelua Tylypahkaan.
A/N: Bea heitti toivetta Lockhart/Luodikosta, mikä herätti kyllä varmaan kaikista eniten harmaita hiuksia koko kalenterissa. Sitten irkkiläisten suosiollisella avulla sain idean poikasen, kiitoksia heille siis vielä kertaalleen! Tästä nyt ei ehkä ihan niin hirveä parituksellista tullut, kuin olisi voinut, mutta jätin erittäin paljon rivien väliin, joten kyllä sitä sieltä löytää, jos niin haluaa. Toivottavasti tämä kuitenkin kelpaa tällaisenaan. Hyvää joulun odotusta, Beatrix Bones! <3

Haastattelutuokio

Päivän profeetan uusin reportterikokelas, 31-vuotias Rita Luodiko, päästettiin ensimmäistä kertaa kunnolla irti, kun Tylypahkan vuoden 1982 seitsemäsluokkalaiset valmistuivat. Neidin oli tarkoitus käydä tekemässä pikainen haastattelukierros oppilaiden tulevaisuuden toiveista, mikä ei neidin itsensä mielestä ollut aivan hänen tasoisensa juttu, mutta jostainhan sitä oli aloitettava.

Niinpä neiti Luodiko matkasi Tylypahkaan lukuvuoden lopussa ja kiersi sillä hetkellä vapaana olevan kuvaajan kanssa valmistuvien keskuudessa. Osa heistä halusi auroreiksi, osa parantajiksi, mikä oli ihan odotettavaakin, mutta eräs valmistuvista erottui joukosta edukseen. Nuori Gilderoy Lockhart oli nimittäin päättänyt pelastaa maailman pimeyden olennoilta.
”Hänet-joka-jääköön-nimeämättä olisin myös tietysti pysäyttänyt, mikäli se pikkupoika ei olisi ehtinyt ensin”, hän totesi Ritalle haastattelunsa aikana.
”Niin tietysti”, Rita vastasi, ”mutta miten teidän mielestänne poika-joka-elää onnistui siinä, vaikka hän oli vasta vuoden ikäinen?”
”Harry Potterilla kävi vain tuuri, ei sitä muutoin voi selittää. Minä olisin tehnyt sen itse taidolla, mutta kuten sanoin pieni Harry-vauva ehätti edelleni”, Gilderoy selitti hymyillen koko valkaistun hammasrivistönsä leveydeltä.
”Mistä te nyt sitten aiotte aloittaa pimeyden olentojen kukistamisen?” Rita jatkoi haastatteluaan.
”En ole vielä päättänyt, menen sinne, missä minua eniten tarvitaan”, Gilderoy vastasi.
”Kuinka huomaavaista auttaa muita”, Rita totesi tylsistyneenä ja raapusti muistivihkoaan.

Haastattelukierroksen päätyttyä Ritan mukana saapunut kuvaaja napsi valokuvia muutamasta valitusta oppilaasta sekä yhteisotoksen kaikista valmistuvista. Gilderoy patsasteli kaikissa kuvissa ja hymyili niin leveästi, että Ritan päätä alkoi särkeä tämän hammasrivistön loisto.

Kun Rita sitten myöhemmin illalla istui Kolmen luudanvarren yläkerrassa olevassa huoneessaan, hän ei saanut kiiltävää hammasrivistöä mielestään. Jokin tämän nuoren pojan itsevarmuudessa ja ylpeydessä oli kiinnittänyt hänen huomionsa. Niinpä hän päättikin seuraavana aamuna palata takaisin Tylypahkaan tekemään ”jatkohaastatteluja valikoiduille oppilaille”. Hän laski näiden joukkoon muutaman muunkin valmistuvan ihan vain peittääkseen sen, että koko paluun syynä oli tietynlainen ammatillinen (tai niin hän itselleen väitti) kiinnostus nuorta Gilderoy Lockhartia kohtaan.

Lopetettuaan toisen haastattelukierroksen Rita huomasi Gilderoyn raapustelevan jotain vihreällä sulkakynällä. Se jokin osoittautui pieneksi keoksi nimmareilla varustettuja kuvia, joita nuori Lockhart tuputti jokaiselle vastaantulijalle.
”Ottakaa toki tästä, voitte sitten kertoa ystävillenne, että saitte omanne jo ensimmäisten joukossa, kun minusta tulee kuuluisa”, hän selitti epäuskoisille tylypahkalaisille. Rita nappasi erään kuvan ja tutkaili sitä mietteliäänä.
”Voi, toki tekin, neiti Luodiko, saatte ottaa yhden tai vaikka viisi, jos niin haluatte”, Gilderoy sanoi ymmärtäen Ritan kiinnostuksen kuvaan väärin, mutta Rita työnsi sen kaikesta huolimatta taskuunsa.
”Tuo sulkakynänne on erittäin kiehtova. Mistä olette saanut sen?” Rita kysyi nimmareitaan edelleen tuhertavalta Gilderoylta.
”Voi, tämäkö, tämä on ihan vain tavallinen sulkakynä, joka kiinnitti huomioni Säilässä & Imupaperissa”, Gilderoy naureskeli.
”Mutta tokihan voin luopua siitä noin kauniin neidon vuoksi, jos te niin tahdotte”, hän lisäsi silmäniskun kera, mikä sai Ritan pariksi sekunniksi hämilleen. Gilderoy ymmärsi hänen hämmennyksensä jälleen väärin ja ojensi sulkakynänsä naiselle kirjoitettuaan viimeisenkin nimikirjoituksensa. Jokin Ritan sisällä hämääntyi niin, että hän pyysi Gilderoyta seurakseen Kolmeen luudanvarteen siksi illaksi tuliviskilasilliselle työntäessään sulkakynänsä nimmaroidun valokuvan seuraksi.

~*~*~

Seuraavana aamuna Rita heräsi armottomaan päänsärkyyn ja huomasi ensimmäisenä leveän hammasrivistön hymyilevän hänelle. Gilderoy Lockhartin nimmaroima valokuva oli päätynyt hänen yöpöydälleen, mistä se parhaillaan vilkutti hänelle. Nuorukaisen antama sulkakynä lojui valokuvan vieressä ja tuntui paheksuvan häntä. Niinpä Rita päätti loitsia kynän kirjoittamaan muista samanlaista törkyä, kun se nyt tuntui haluavan kirjoittaa hänestä.

[Lunalotta]

Miks mulle tuli heti jo parituksen nähdessäni mieleen, et tää on lahja Odolle tai Bealle? no mutta kuitenkin, nää kaks on tosi hauskoja, vaikka en kyllä osannut oikein yhdistää heitä pariksi asti mut tässä ficissä se paritus ei mennytkään niin konkreettiseksi, niin ehkä se on vaan paljon uskottavampaa kun Rita on ihastunut Lockhartiin. Ehkä jossain toisessa ficissä jatkatkin sitten tätä paritusta eteenpäin? mutta Lockhart oli taas se oma innokas valkohampainen itsensä, tykkäsin siitä! Ja Ritan kynän alkuperä oli hieno keksintö Kiitos taas tästäkin luukusta

[Nyyhti]

Ohooo tämähän oli kiva! Voin kyllä hyvin kuvitella tämän parivaljakon parina, mutta en ehkä Lockhartin vasta valmistuttua. Tämä olikin siis ihan loistava lähestymistapa! Aivan ihana oivallus tuo sulkakynä, ja mua hihityttää kamalasti ajatus, että Rita Luodiko olikin jossain vaiheessa melkein kiltti reportteri, joka sitten vain kostonhimoissaan tai missä ikinä päätti loitsia sulkakynän kirjoittamaan törkeyksiä

Hahmot olivat tässä ihan oma itsensä, siis myös huolimatta siitä, että Luodiko oli tavallaan kiltti. Ei olisi hetkeäkään tarvinnut miettiä, keistä olisi ollut kyse, vaikka nimiä ei olisi kerrottu

[Beatrix Bones]

Hihii kiitos ja hyvää joulua sullekin, Lillis! Osasit yllättää mut aika kovasti! ♥

Päivän profeetan uusin reportterikokelas, 31-vuotias Rita Luodiko, päästettiin ensimmäistä kertaa kunnolla irti, kun Tylypahkan vuoden 1982 seitsemäsluokkalaiset valmistuivat.

Tyrskähdin glögimukiini, kun luin ensin että Tylypahkan vuoden 1982 elämänkoululaiset valmistuivat ja sain jo melkein idean seuraavaan kolumniin tuon väärin luetun sanan vuoksi. Ihanaa kuitenkin, että Rita "päästettiin irti"! Mä myös jotenkin hämmästyin siitä, että Lockhart on Ritaa nuorempi ja näin Luodikona voisin todeta tähän Sinkkuelämän Samanthaa lainatakseni, että "and exactly how old do you think I am", kun aloin laskeskelemaan Ritan olevan tyyliin 45-vuotias Pottereiden aikana ja kuvittelin Lockhartinkin olevan yhtä "vanha kurppa", eikä salskea kolmekymppinen (tai 28-29, jos pilkkua nyt oikein viilataan).

Mahtavaa musta on se, että Lockhartin itsekehu ja omien saavutusten liioittelu on ollut olemassa jo nuorena, ja sitä vielä oltiin niin itsevarmoja siitä, että kyllä musta vielä kuuluisa tulee. Toisaalta tuo kertoo siitä, että kun uskoo itseensä tarpeeksi, niin mikä vain on mahdollista! Musta oli hauskaa, miten varma Lockhart oli siitä, että olisi varmasti kukistanut Voldemorttiksen. Lisäksi musta oli parasta, että tähänkin saatiin mukaan ne lukuisat Lockhartin irvokkaalla hymyllä varustetut valokuvat, jotka aiheuttavat vain päänsärkyä ja pakokauhua. Hauskaa oli myös, että selvisi, mistä Rita on oikein sähäkän sitaattisulkakynänsä saanut!

Kiitos tästä ficistä! ♥