Lumille: Hyvä jos tulee joulumieli.
A/N: Tämä luku sisältää kaksi kuvalinkkiä, jotka toivottavasti toimivat.
Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen 1974Pakkasyö on ja leiskuen pohja loimuja viskoo,
kansa kartanon hiljaisen aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan, puissa lunta on valkeanaan.
Kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta.~ Tonttu Meteli oli jo melkoinen, kun astuimme Inan kanssa peremmälle. Kotitontut ottivat viittamme hoitaakseen, kun me suuntasimme oleskeluhuoneeseen, jossa suurin osa juhlavieraista näytti olevan. Koko huone oli taioin suurennettu ja muistutti satumaista jääpalatsia. Juomalähteet oli veistetty jäästä ja mustat pikkupöydät olivat saaneet ylleen sulamattoman lumikuorrutteen. Ilmassa leijuvat kynttilät loivat epätodellisuuden tuntua ympärilleen ja liekkien loimussa Ina näytti olevan pukeutunut
tähtisateeseen.
Tällä kertaa Bellatrix todella oli ylittänyt itsensä juhlien järjestelyissä. Häntä itseään ei vain näkynyt missään, mutta väkijoukon seasta katseeni tavoitti hetkessä veljeni, joka viittasi meidät luokseen. Tartuin Inaa kädestä ja lähdimme pujottelemaan eteenpäin.
”Tervetuloa”, Rodolphus toivotti, kun viimein pääsimme perille. ”Me jo ehdimme ajatella, ettette ehkä tulisikaan.”
”Kai me nyt tulemme, kun kerran olemme luvanneet?” kysyin.
”No... tilanteenne huomioon ottaen olisi voinut tulla mutkia matkaan.”
Rodolphuksen katse sivusi Inaa.
”Ei minulla ole mitään hätää”, Ina kiiruhti vakuuttelemaan. ”Olen voinut aika hyvin viimeisen viikon ajan.”
”Se on hyvä kuulla”, Rodolphus sanoi. ”Ottakaahan juotavaa, jouluateria tarjoillaan seitsemältä ruokasalissa eli... reilun tunnin kuluttua. Ja ei, minä en tosiaankaan tiedä, missä Bella tällä hetkellä on. Kyllä hänen jossakin pitäisi olla.”
”Bellalla on aika uskomaton kyky kadota silloin, kun häntä tarvittaisiin”, Ina hymähti.
”Niin todellakin on. Ottakaa toki juotavaa ja pientä purtavaa, ei mene tosin enää pitkään, kun illallinen on jo katettu. Suokaa anteeksi, minua tarvitaan nyt hetkeksi toisaalla.”
Nyökkäsin veljelleni hyväksyvästi. Sekä minä että Ina saimme käsiimme maljat, joiden sisällön nielaisimme nopeasti alas. Ina pälyili koko ajan ympärilleen, saatoin arvata hänen hakevan katseellaan Bellatrixia, jota ei tosin ollut näkynyt missään siihenkään mennessä, kun illallisen ilmoitettiin olevan katettu. Suuntasimme ruokasaliin, jonka ovella Bellatrix tuli vihdoin meitä vastaan.
Tunnistin
leningin, johon Bellatrix oli pukeutunut. Mekko, jonka Rodolphus oli aikoinaan ostanut 19-vuotiaalle vaimolleen, oli punainen ja toi esille kaikki naiselliset muodot, mitkä takuulla lumoaisivat jokaisen miehen sinä iltana. Tuolla hetkellä muistin jälleen, miksi aikoinaan olin ollut ihastunut Bellatrixiin. En luonteen takia vaan ulkonäön. Inan viattomuuden vieressä hän näytti suorastaan syntiseltä.
”Ina. Rabastan”, Bellatrix sanoi selvästi hämmentyneenä ja suukotti meitä molempia poskelle tervehdykseksi. ”Missä välissä te olette tänne eksyneet?”
”Noin tunti sitten”, Ina vastasi.
”Kai Rod tietää, että olette tulleet?”
”Tietenkin. Hän se meidät vastaanotti, kun juhlien emäntä oli teillä tietymättömillä.”
”Minun täytyi olla varmistamassa, että kaikki on kunnossa. En minäkään nyt sentään joka paikkaan ehdi. Näytät muuten upealta, Ina rakas.”
”Kiitos. Niin sinäkin.”
”Minulla oli tämä sama leninki ensimmäisenä joulunani Rodin kanssa. Arvaa, mitä vanha rouva sanoi silloin?”
Minä muistin tuon joulun hieman liiankin kirkkaasti. Bellatrix ja Rodolphus olivat menneet naimisiin vain joitakin viikkoja aiemmin. Äiti oli alkuun ollut niin ylpeä vanhemmasta pojastaan, joka oli onnistunut saamaan vaimon Mustan suvusta. Joulujuhla oli kuitenkin muuttanut kaiken ja sen jälkeen äiti oli monta kertaa muistuttanut minua, että etsisin itselleni paremman vaimon kuin mitä Rodolphus oli onnistunut löytämään.
”No?” Ina kysyi.
”Että näytin ihan portolta”, Bellatrix sanoi. ”Voitko kuvitella? Punainen on kuulemma huorien väri.”
”Joulun väripäs.”
”Minä sanoin, että ehkä minä sitten olen huora. Siihen hän ei sanonut enää mitään, mulkoili vain minua kauhean vihaisena koko loppuillan. En ymmärrä. Seuraavana aamuna, tai oikeastaan me heräsimme vasta iltapäivällä, Rod kertoi äitinsä käskeneen häntä ottamaan avioeron välittömästi. Olimme silloin olleet suunnilleen kuukauden naimisissa. Mutta mitä me tähän ovensuuhun oikein jäimme? Tulkaa istumaan, teille on nimikoitu paikat minua ja Rodia vastapäätä. Tulkaa, minä näytän teille.”
Bellatrix ohjasi meidät pöytään ja osoitti paikkamme. Kun kaikki olivat istumassa, Rodolphus piti pienen puheen, jossa kiitti kaikkia juhliin saapuneita ja kohotimme maljan joulun kunniaksi. Maljojen tyhjennyttyä ruoka ilmestyi kuin tyhjästä eteemme ja hetkessä aterinten kilinä posliinia vasten täytti koko salin.
Ina näykki omaa annostaan hyvin haluttoman näköisenä ja siirteli sitä haarukalla lautasen reunasta toiseen. Hän oli kovin kalpea ja näytti antavan pian ylen, jos joutuisi syömään vielä murusenkaan. Vaikkei hän ollut syönyt juuri mitään.
”Onko sinulla huono olo?” kysyin. Ina katsahti minua.
”Vähän”, hän kuiskasi. ”Ei oikein ole ruokahalua.”
”Tahdotoko, että lähdemme kotiin?”
”En. Ei tässä mitään, kyllä minä pärjään.”
”Varmasti?”
”Varmasti.”
”Hyvä on. Muista sitten, että voimme lähteä milloin tahansa sinusta siltä tuntuu. Rod ja Bella varmasti ymmärtävät.”
”Muistan, muistan.”
Ina puristi kättäni ja soi minulle pikaisen hymyn. Sitten hän tarttui haarukkaansa ja keihästi sillä pienen lihapalan, jonka vei suuhunsa. Pöydän ympärillä kävi koko ajan melkoinen puheensorina. Rodolphus ja Bellatrix istuivat meitä vastapäätä ja olivat kumpikin tahollaan keskittyneet keskusteluihinsa, Rodolphus Dolohovin kanssa, Bellatrix siskonsa kanssa. Minun ja Rodolphuksen äiti sekä Bellatrixin vanhemmat oli sijoitettu mahdollisimman kauas meistä. Ymmärsin varsin hyvin, miksi veljeni ja hänen vaimonsa olivat päätyneet kyseiseen ratkaisuun.
”Täällä näyttää niin upealta”, Ina henkäisi, kun vielä jälkiruuan syötyämme siirryimme takaisin oleskeluhuoneen puolelle. Korkealta katosta leijaili päällemme puuterilunta. ”Bella on nähnyt todella paljon vaivaa juhlien eteen.”
”Luuletko, että Bella on itse tehnyt kaiken?”
”En luule vaan tiedän, ettei hän ole. Hän on käskyttänyt kotitonttuja mielensä mukaan ja komentanut Rodinkin apuun ja lopulta menettänyt hermonsa kaikkiin ja painunut ulos mököttämään. Sitten Bella on tajunnut, kuinka lapsellinen on jälleen kerran ollut ja palannut sisälle kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.”
”Etkös sinä ollut täällä Bellaa auttamassa parina päivänä?”
”Luuletko tosiaan, että saimme yhtään mitään aikaiseksi?”
”Ilmeisesti siis ette.”
”Emme todellakaan. Emme niin yhtään mitään. Sen kirjan minä kyllä lainasin Bellalle ja opettelimme yhdessä, miten luodaan keinotekoinen lumisade. Se oli oikeasti varmaan ainoa asia, mitä saimme tehdyksi.”
Pian valssin ensitahdit alkoivat kajahdella. Rodolphus ja Bellatrix juhlien isäntäparina aloittivat tanssin avaten lattian muillekin halukkaille. He kävelivät keskelle tanssilattiaa, Rodolphus kumarsi painaen suudelman Bellatrixin kämmenelle ja Bellatrix painui syvään niiaukseen ennen kuin ottivat tanssiotteen. He näyttivät suorastaan leijailevan lattian yllä. Bellatrixin tummanpunaisen leningin helmat hulmusivat heidän pyörähdellessään. Käännyin vaimoni puoleen.
”Saanko luvan?” kysyin kumartaen samalla. Tarjosin hänelle kättäni.
”Tietenkin”, Ina hymyili, tarttui minua kädestä kiinni ja salli johdattaa muiden tanssijoiden sekaan.
Vaimoni ei ollut millään tapaa huono tanssija, ei lainkaan. Me pyörähtelimme lattialla kahden ensimmäisen valssin ajan, kunnes Ina ilmoitti tarvitsevansa juotavaa. Siirryimme salongin pehmustetulle sohvalle istumaan ja minä kävin hakemassa Inalle lasillisen kurpitsamehua. Pian Bellatrix liittyi seuraamme.
”Joko te kävitte tanssimassa?” hän kysyi istuutuessaan lupia kyselemättä Inan viereen.
”Kävimme”, Ina vastasi nielaistuaan kurpitsamehun viimeiset pisarat alas. ”Sinusta on tullut aika hyvä tanssija.”
”Pakko oli opetella, kun tällaisia juhlia tuntuu olevan vähän väliä. Sitä paitsi minullahan oli paras opettaja, muistatko?”
Ina naurahti hiljaa.
”Muistan kyllä.”
En voinut mitään sille, että aina heidän seurassaan tunsin itseni ulkopuoliseksi. Aloin etsiä katseellani itselleni seuraa, mutta ennen kuin ehdin lähteä Bellatrixin serkut Sirius ja Regulus pelmahtivat luoksemme. Sirius katsoi Bellatrixia vaativasti, suorastaan röyhkeästi ja se herätti mielenkiintoni.
”Missä meidän joululahjamme ovat?” poika kysyi.
”Älä huoli, minulla on ne kyllä”, Bellatrix sanoi ja napsautti sormiaan. ”Arta.”
Kotitonttu saapui paikalle räksähdyksen saattelemana ja painui välittömästi syvään kumarrukseen emäntänsä edessä.
”Rouva kutsui”, Arta narisi.
”Tuo nuorten herrojen joululahjat”, Bellatrix määräsi.
”Kuten rouva tahtoo.”
Tonttu palasi pian kantaen kahta lahjapakettia. Paketit olivat sen verran suuria ja Arta niin pieni, että tuskin näki mitään niiden takaa. Arta ojensi paketit Bellatrixille ja katosi kumarrettuaan ensin. Bellatrix ei kiinnittänyt tontun lähtöön mitään huomiota, sillä luki lahjojen nimilappuja, kunnes lopulta ojensi pienempää ja vihreään paperiin käärittyä kohti 13-vuotiasta Regulusta.
”Toivottavasti pidät siitä”, Bellatrix hymyili iskiessään pojalle silmää. ”Siinä opetetaan pieniä kirouksia, joista voi olla sinulle yllättävän paljon hyötyä. Niitä voi käyttää vaikka ärsyttäviin isoveljiin tai rohkelikkoihin, jos tarve vaatii.”
”Hei!” Sirius huudahti. ”Minä kuulin tuon!”
”Kiitos, Bellatrix”, Regulus sanoi ja häipyi paikalta samantien.
Bellatrix kääntyi Siriuksen puoleen ja antoi tämän käsiin siniseen paperiin käärityn paketin.
”Saat luvan myös olla tyytyväinen, tuo oli nimittäin hemmetin kallis”, Bellatrix tokaisi. ”Eikä sitten sanaakaan Walburga-tädille siitä, kuka sen osti sinulle, Sirius. Onko selvä?”
”Tietenkin”, Sirius vakuutti. ”Mitä siellä on?”
”Paketti, missä on useampiakin tavaroita, osa alaikäisiltä kiellettyjä. Siellä on muun muassa pomppiva pannu, joka kiellettiin Tylypahkassa jo silloin, kun minä olin koulussa. Mutta sitä on paranneltu ja se osaa naamioida itsensä silloin, kun ei ole käytössä.”
Leveä virnistys koristi Siriuksen kasvoja.
”Odotahan vain, kun James kuulee tästä”, hän sanoi. ”Kiitos, Trixie.”
”Bella”, Bellatrix oikaisi.
”Trixie.”
Bellatrix huokaisi syvään ja sulki hetkeksi silmänsä. Minulle oli kerrottu, että Bellatrix vihasi, jos häntä kutsuttiin nimellä Trixie. Ina tuntui olevan ainoa, jolla oli lupa käyttää sitä nimitystä hänestä. Kun Bellatrix avasi silmänsä uudestaan, hän katsoi suoraan Siriukseen.
”Minä oletan sinun sitten pitävän lupauksesi”, Bellatrix sanoi.
”Minkä lupauksen?”
”Sen, mihin liittyivät jäynät ja McGarmiwa.”
”Tietenkin minä pidän sen. Tai siis minä ja James.”
”Tahdon sitten yksityiskohtaisen selonteon siitä, mitä olette tehneet. Kirjoita minulle, kun olette pistäneet suunnitelmanne täytäntöön.
”Aivan kuin sinä et pitäisi McGarmiwasta. Mikä sinulla on tuvanjohtajaani vastaan?”
”Minä vihasin häntä ja hän vihasi minua, kun olin koulussa.”
”Eikä vihannut”, Ina pisti väliin. ”Itsehän et osannut olla hiljaa tunneilla, joten en yhtään ihmettele, että hän aina käski sinut etupenkkiin voidakseen pitää sinua paremmin silmällä. Minusta se oli varsin oikeutettua.”
”Sinä et ollut minua yhtään parempi”, Bellatrix huomautti. ”Sinä vain esitit kilttiä, jotta pääsisit pälkähästä.”
”Niin esitinkin.”
Sirius katseli kaksikkoa vähintäänkin yhtä huvittuneena kuin minä. Siinä samassa pojan äiti ilmestyi näkyviimme. Rouva Walburga Mustan hiukset oli vedetty tiukalle nutturalle ja hänen kasvoillaan oli sama kireä ilme kuin aina ennenkin. Tismalleen saman ilmeen saattoi usein nähdä hänen veljensä, Bellatrixin isän, kasvoilla. En lainkaan ihmetellyt, miksi Ina tunsi olonsa epämukavaksi Mustan suvun seurassa.
”Sirius, älä häiritse serkkuasi”, rouva Musta käski. Sirius pyöräytti silmiään.
”Ei hän meitä häiritse, Walburga-täti”, Bellatrix sanoi tavoitellen mahdollisimman kohteliasta äänensävyä ja ottaen herttaisen hymyn kasvoilleen. Mutta jopa minä huomasin pienen piikin hänen äänessään. ”Meillä on oikein mielenkiintoinen keskustelu meneillään Sirius-herran kanssa.”
”Hmh”, rouva Musta tuhahti. ”Sirius, kello on sitten pian yksitoista, joten alahan valmistautua kotiinlähtöön.”
Sen sanottuaan nainen purjehti pois huoneesta saaden meistä varmasti jokaisen huokaisemaan sisäisesti helpotuksesta. Inan kasvoilla oli hieman kiusaantunut hymy, nuori Sirius puolestaan vaikutti varsin happamelta.
”Mokoma vanha harppu...” hän mutisi harmissaan. ”Juuri kun aloin viihtyä.”