Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Eläimellistä vetovoimaa
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: S
Genre: romantiikka, draama
Summary: Kyse oli jostakin primitiivisemmästä.
A/N: Tällainen tuli kirjoitettua Kaiken maailman ficlettejä 4 -haasteen innostamana, aiheena Eläimellisiä ihmisiä.
Eläimellistä vetovoimaa
Kun Lawilta kysyttiin, miten ihmeessä hän oli päätynyt pariutumaan Luffyn kaltaisen henkilön kanssa, hän pystyi vain kohauttamaan harteitaan avuttomasti. Hän ei vain ollut voinut sille mitään. Hänen aivoillaan ei taatusti ollut mitään tekemistä sen valinnan kanssa, ne olivat jo ajat sitten nostaneet kädet pystyyn ja lyöneet tuskastuneina lapun luukulle. Kyse oli jostakin primitiivisemmästä. Eläimellistä vetovoimaa tai jotain sellaista.
Kun pariutumisen syitä tiedusteltiin Luffylta, vastaukseksi sai poikkeuksetta korvia tavoittelevan hymyn sekä vakaumuksellisen toteamuksen: "Vaisto."
Ei se homma ainakaan ihan rationaalisille ihmisille ominaiseen tapaan hoitunut, se oli ihan varmaa. Law yritti pitää järjestään kiinni, mutta huomasi usein ihmettelevänsä oliko Luffy ihan oikeasti ihminen vaiko jotain paljon kesyttömämpää ja vaistonvaraisempaa, mikä vain päällepäin näytti ihmiseltä. Sitten hän mietti mitä sellainen mahtoi kertoa hänen omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ja kehitti eksistentiaalisen kriisin.
Toisaalta homo sapiens oli lopulta vain eläinlaji muiden joukossa, joskin älykkäämpi kuin useimmat niistä muista. Ei kai olisi pitänyt olla yllätys, että jotkut yksilöt olivat vähän... noh, eläimellisempiä kuin toiset.
Se ilmeni monella tavalla.
Law oli ollut ärtynyt, kun Luffy ensimmäistä kertaa häiriköi häntä kirjastossa ja yritti työntää paistetun kanankoiven hänen naamaansa. Myöhemmin hän oli tajunnut, ettei Luffy suurin surminkaan jakanut ruokaansa kenenkään muun kanssa ja että kyseessä taisi olla jokin omituinen kosiskelurituaali. Law tunsi olevansa kuin pesäänsä vetäytynyt eläin, jolle kumppani rahtasi saalista. Hän piti siitä enemmän kuin olisi pitänyt yleisemmin ihmisten käytössä olevista kukista tai runoista, mihin ei totta puhuen tarvittu paljon.
Mikään määrä "Lopeta tuo, Olkihattu, se on nolostuttavaa" -kieltoja ei estänyt Luffya kaivamasta Lawin huppareita pyykkikasasta ja pukemasta niitä ylleen ihan vain siksi, että ne tuoksuivat häneltä. Luffy ei edes vaivautunut olemaan hienovarainen asian suhteen, vaan työnsi nenänsä joka paikkaan ja hengitti syvään silmät autuaasti ummessa, kiehnäsi Lawia vasten ja puski häntä päällään ja ylipäänsä kieriskeli ja rypi hänen ominaistuoksussaan kuin kissanminttuviljelmään päässyt euforinen katti.
Law oli jo suunnitellut itselleen muistokirjoituksen. 'Tässä lepää Trafalgar Law, jonka viimeiset hetket todistivat vihdoin aukottomasti, että nolous on sittenkin täysin mahdollinen kuolinsyy.'
Vieläkin nolostuttavampaa oli se, että jokin Lawin aivojen primitiivinen osa – jonka olemassaolon hän olisi mieluusti kieltänyt – oli tarpeettoman imarreltu ja innoissaan, kun hänelle osoitettiin huomiota niin häpeilemättömästi.
Ihmiset usein pyrkivät pitämään tuoreet suhteensa salaisuuksina, varsinkin jos seurustelukumppani ei sattunut olemaan mikään seuranhakumarkkinoiden pääpalkinto. Sitä oltiin epävarmoja itsestä, seurustelukumppanista, kaikista läheisistä ja varmaan vielä vuorovesien vaikutuksesta ja berin kurssistakin, ei millään kehdattu tunnustaa että tuo tyyppi viehätti.
Law oli katsonut peiliin ja hyväksynyt sen faktan, että oli erinomainen esimerkki juuri sellaisesta likaisesta salaisuudesta, jota kukaan kunnollinen henkilö ei tahtoisi esitellä äidilleen. Niinpä Luffy järkyttikin häntä sydänjuuria myöten huutaessaan rakkaudentunnustuksia keulakuvalta ja halutessaan esitellä häntä ties keille, ylpeänä kuin olisi tehnyt maailman parhaan valloituksen ja sen päälle saanut käsiinsä legendaarisen One Piecen.
Ja niin Law lopulta väsyi olemaan aina niin rationaalinen ja antoi periksi omille vaistoilleen, eikä se olemisen taso, jolle Luffy hänet välillä onnistui kiskomaan, välttämättä ollut alempi vaan ennemminkin syvempi.
Kai se sitten oli eläimellistä vetovoimaa. Torkkuessaan taas kerran Bepon kylkeä vasten Law käsitti, ettei sellaisen olisi pitänyt olla hänelle mikään yllätys; olihan hän taipuvainen olemaan paljon pehmeämpi eläimille kuin ihmisille.