Ficin nimi: Viimeinen suudelma
Kirjoittaja: Odo
Genre: dark!romance, angst
Paritus: Cho/Cedric
Ikäraja: K11
Varoitukset: ruumiin suuteleminen (hyvästiksi)
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Tällaisen raapustin sanasodassa ja olen aika tyytyväinen tuotokseen. Jouduin kyllä pyytämään
Lauchuolta apua, kun en ollut varma, tuleeko tähän nekrofilia-varoitusta (älä säikähdä!), kyseessä ei kuitenkaan ole seksuaalinen mielenkiinto ruumiiseen vaan lähinnä kaipausta menneeseen poikaystävään. Tämä on synkkä teemaltaan, mutta kyllä siellä riipivää romantiikkaakin on. Osallistuu haasteisiin Vuosi raapalehtien V, Kerää kaikki hahmot (Cho Chang) ja Angst10.
Viimeinen suudelma
Cedricin hautajaisista oli tehty hyvin kauniit. Cho katseli ympärilleen ja näki kaikki koristeelliset kukka-asetelmat ja kynttilät, jotka oli kohotettu leijumaan vainajan muistoksi. Sali oli edelleen autio ja kylmä keskikesästä huolimatta. Vieraat tulisivat myöhemmin, vain läheisillä oli oma hetkensä vainajan avoimen arkun luona – hiljainen hetki, jolloin sai viettää hetken rakkaimpansa kanssa. Cedricin vanhemmat olivat jo käyneet, nyt oli Chon vuoro. Hän asteli avoimen arkun luokse sydän tulvillaan surua, mutta ei itkien, sillä kyyneleet hän säästäisi myöhemmäksi.
Arkussa lepäsi hänen poikaystävänsä yhtä kauniina ihmisenä kuin aina. Vahingoittumaton ruumis oli kuolemasta harmaa, mutta se oli puettu hyvin ja silmät suljettu, näytti melkein siltä kuin mies olisi vain nukkunut. Chon silmiä kirveli, kun hän hipaisi ruumiin poskea ja tunsi sen viileyden. Sormet hipoivat poskipäitä ja Cho kaipasi miehen kosketusta, melkein toivoi, että Cedric kohottaisi oman kätensä ja silittäisi häntä samoin. Sormet ujuttautuivat hiusten lomaan ja nainen painoi otsansa vasten toisen otsaan kuiskaillen rakkaudestaan.
Kuolema oli ollut suuri menetys heille kaikille ja Chon sisälle se jätti tyhjän aukon. Hän mietti yhteisiä päiviä ja hetkiä, antoi käsiensä hipoa viimeisen kerran miestä, joka oli ennen vastannut kosketukseen. Ruumis ei siihen kyennyt, mutta Cho toivoi, että mahdottomasta tulisi mahdollista ja vainaja vastaisi hänen kosketuksiinsa. Huulet olivat jäiset ja nihkeät, kun Cho painoi niille suudelman. Se ei maistunut enää raikkaalle, se ei tuntunut kotoisalta ja turvalliselta, se muistutti kuoleman lopullisuudesta.
Yksinäisyys oli piinaavaa, vaikka pian naisen ympärillä olisi kymmeniä surijoita. Tuttuja ja tuntemattomia, jotka jakoivat hänen tuskansa – vaikka Chon tuska oli ainutlaatuista. Se oli täynnä rakkautta ja muistoja yhteisistä hetkistä, jotka olivat olleet vain heidän kahden omia. Viimeinen suudelma toivotti hyvää matkaa vainajalle viimeisten kuiskausten hukkuessa hiljaisuuteen.
Cho oli rakastanut – rakastaisi edelleen ja toivoi, että voisi vielä kerran antautua miehen syleilyyn. Juuri tällaisinä hetkinä, jotka muistuttivat kuoleman lopullisuudesta Cho olisi tarvinnut eniten poikaystäväänsä, kaikista eniten – mutta Cedric ei voinut enää koskaan lohduttaa häntä.
