Nimi: Tulikivi
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Genre: Angst
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
Yhteenveto: Petunia on kateellinen siskonsa voimista
A/N: Osallistuu haasteisiin
Angst10 II ja ficlet300 sanalla tavallinen
Petunia katseli huvittuneena sängyltään siskonsa keskittynyttä kivenpyöritystä. Lily istui Petunian huoneen lattialla otsa rutistuneena tämän keskittyessä pyörittämään isoa kiveä käsissään. Lily oli juossut äsken hänen huoneeseensa, kertoen innoissaan, että hän oli onnistunut tekemään tavallisesta kivestä ”tulikiven”, mitä se sitten tarkoittikaan.
”Luovuta jo Lily, ei taikuutta ole olemassa muualla kuin kirjoissa”, Petunia naurahti ja palasi takaisin lukemaan lempikirjaansa, joka kertoi Harmonysta, joka oli siunattu taikavoimilla. Petunia oli lukenut lempikirjaansa mielellään ääneen pikkusiskolleen, mutta nyt sisko oli vakuuttunut, että tällä oli taikavoimia. Petunia toki salaa itsekin uneksi olevansa siunattu taikavoimilla kuten Harmony ja oli monesti tujiotellut esineitä sen toivossa, että saisi ne liikkumaan. Joka kerta hän oli joutunut kokemaan karvaan pettymyksen: taikuutta ei ollut olemassa.
”Petunia, katso!” Lily huudahti innoissaan ja heilutti kädessään punaisena hohtavaa kiveä. Petunian silmät pyöristyivät, kivihän oli liekeissä! ”Sanoinhan, että osaan loihtia tulikiven!” sisko pullisteli tyytyväisenä.
Petunia laski kirjan alas ja käveli siskonsa viereen ja vei kättään lähelle kiveä. Kyseessä täytyi olla jokin siskon jekuista.
”Au!” Petunia kiljaisi kun kiven liekit polttivat hänen sormiaan. ”Etkö sinä tunne tuota?” hän kysyi silmät pyöreinä, hieroen kipeitä sormiaan.
”En lainkaan”, sisko säteili ja tuijotti kiveä vihreät silmät loistaen.
Petunian hämmennys vaihtui pettymykseksi. Hän vilkaisi sängyn päällä makaavaa kirjaa silmät salamoiden uskoen, että kirja yksin oli syypää siihen, että Lilyllä oli taikavoimia ja hänellä ei. Hän oli hyvää hyvyyttään lukenut siskolle kirjaa ja nyt tämä varasti hänen unelmansa!
Lilyn mentyä nukkumaan iso hymy huulillaan sinä iltana, Petunia varasti tämän yöpöydältä ”tulikiven” ja piti sitä kädessä pitkän aikaa toivoen sen puhkeavan liekkeihin. Niin ei tapahtunut, joten Petunia viskasi kiven pala kurkussa ikkunastaan ulos.
Aamulla Lily kyseli kiven perään ja Petunia väitti kylmästi siskon hukanneen sen itse.
Myöhemmin päivällä Lily pyysi Petuniaa lukemaan taas ääneen Harmonysta kertovaa kirjaa, mutta Petunia valehteli lainanneensa sen ystävälleen. Hän ei enää lukisi Lilylle mitään, sillä tämä vain onnistuisi varastamaan hänen muutkin toiveensa ja unelmansa.
Sinä päivänä Petunia pakkasi entisen lempikirjansa reppuunsa ja etsi Lilyn taikakiven pihalta, sen kokoinen kivi oli varsin helppo löytää vehreältä nurmikolta. Petunia käveli läheiselle lammelle ja viskasi sekä kirjan, että kiven niin pitkälle kuin jaksoi ja katseli niiden vajoamista lammen syvyyksiin, toivoen, että siskokin joutuisi sen myötä olemaan tavallinen niin kuin hän.
Seuraavana päivänä sisko ryntäsi innoissaan hänen huoneeseensa näyttäen kukannupun tanssia kädellään.
”Kummajainen!” Petunia haukkui. ”Pysy kaukana minusta, senkin paholainen!” Lilyn silmät kostuivat ja tämä ryntäsi alas itkemään äidin helmoihin. Petunia sai kuulla äidiltä valitusta, mutta hän kieltäytyi pyytämästä anteeksi. Sen jälkeen sisko ei enää ikinä rynnännyt Petunian huoneeseen esittelemään paholaisen antamia voimiaan.
Se ei haitannut Petuniaa, eipähän sisko enää varastaisi hänen unelmiaan.
