Nimi: Kaksi tyhmää pehmoa
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: Sallittu
Genre: fluffy, drama
Hahmot/Paritus: ? /Charlie Weasley
Vastuunvapautus: J.K omistaa luomansa Potter -universumin hahmoineen, en saa rahaa
Yhteenveto: Tasan yksi asia sai minut seisomaan sääriäni myöten hangessa sään pieksettävänä, eikä kohta enää sekään.
A/N: Tulipahan tämäkin kirjoitettua. Inspiroiduin Fluffy10:n sanasta vuoristo, ja tällaista syntyi. En yleensä käytä minäkertojaa, joten teksti tuntui jotenkin etäiseltä siltä osin. Tuo tekstissä esiintyvä "minä" on tosiaan vapaasti valittava, kirjan hahmo tai originaali, mies tai nainen, Sinä päätät. Näin ollen myös haasteeseen Kaiken maailman ficlettejä (Viikko 43/2016: Minäkertoja)
*
Tuuli oli hyytävä. Suorastaan tappavan kylmä. Se viskoi lunta vuoren rinteiltä, puhalsi sitä niskaan, korviin, sieraimiin. Kuka oli niin hullu, että vietti aikaansa Karpaattien vuoristossa talvella vapaaehtoisesti? Minä, selvästikin. Jos tätä nyt pystyi kutsumaan kovin vapaaksi. Tuhahdin. Tasan yksi asia sai minut seisomaan sääriäni myöten hangessa sään pieksettävänä, eikä kohta enää sekään. Kaikkoontuminen alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta jokaisen jäätyneen sormen ja varpaan kohdalla.
Piinasin itseäni ajattelemalla kuumaa kahvia. Sitä miten lämpö hyökyisi jäseniin ja kofeiini virkistäisi kylmän turruttamia ajatuksia. Kaksi kupillista, vähintään. Missäköhän oli lähin paikka josta saisi kahvia?
Äänekäs poksahdus keskeytti ajatukseni. Charlie harppoi minua kohti luvattoman leveä virne kasvoillaan, punaiset hiukset tuulen sotkemina. Mies näytti myös luvattoman hyvältä pakkasen punertamine poskineen ja kirkkaine silmineen. Vatsassani muljahti. Toruin itseäni koittaen näyttää asiaankuuluvan loukkaantuneelle ja kiukustuneelle, mutta Charlie ei tajunnut vihjettä. Hän tervehti minua iloisesti ja halasi vielä päälle. Tottelematon pieni hymy oli karata suupieleeni, mutta muistutin itseäni kaikesta mitä olin saanut kestää.
"Odotin sinua puoli tuntia. Puoli tuntia, tajuatko?", syyllistin vetäytyen irti.
"Meidän pitää tarkkailla lohikäärmeiden horroksen sujumista. Se on nyt kovin herkässä vaiheessa, ja -"
"Mutta olet silti myöhässä", tökkäisin Charlieta rintaan.
"Olen pahoillani että jouduit odottamaan", Charlien jopa onnistui näyttää siltä, "mutta maisemat ovat hyvät, vai mitä?"
"Kieltämättä", hymähdin jo hymyillen. Charlie veti minut uudestaan syleilyynsä ja hengitin syvään tuttua savun ja nahan tuoksua.
"Kai sinä tulet jouluksi kotiin?", kysyin lopulta huokaisten. Tyhmä pehmo.
Charlie naurahti alistuvalle äänensävylleni. "Minähän lupasin."
"Mitä me vasta puhuimme luotettavuudestasi?" piikittelin, "Ja esittelet minut perheellesi?"
Charlie huokaisi ja haraisi hiuksiaan. Katsahdin terävästi ylöspäin. Charlie huomasi tiukan tuijotukseni ja suukotti sovittelevasti otsaani.
"Tottakai."
"Hyvä."
Vietimme hetken hiljaa sylikkäin, katsellen vuorenrinteeltä avautuvaa mahtipontista näkymää. Yllättäen Charlie suuteli minua lempeästi huulille. Ihokarvani nousivat pystyyn, eikä se nyt johtunut kylmästä.
"Mistäs hyvästä tuo oli?" kysyin hymyillen.
"Minä pidän sinusta."
Hymyni vain leveni. Onneksi meitä tyhmiä pehmoja oli kaksi.
