Ficin nimi: Lumihiutaleet
Kirjoittaja: Viuhtis
Beta: -
Tyylilaji: angst, drama
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Bellatrix ja Andromeda
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, minä vain leikittelen niillä.
A/N: Kyseessä on ensimmäinen kirjoittamani ficci ikinä, toivottavasti ette kuole myötähäpeään tekstin surkeasta laadusta!
Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen kohti maata, värjäten valkeaksi kaiken mikä niiden tielle osui. Ilta oli jo alkanut pimetä, kun pieni, seitsemän tai kahdeksan vuoden ikäinen tyttö veti oven auki aavemaisessa hiljaisuudessa, ja kipitti pihamaalle katselemaan lumisadetta lähempää. Bellatrix Musta nosti katseensa ylöspäin. Pienet lumikiteet varisivat pois hänen sysimustista, olkapäille yltävistä hiuksistaan. Polttavan kuuma kyynel valui pitkin tytön poskea, kun hän muisti aiemmin päivällä käydyn huudon ja lyöntien täytteisen keskustelun:
"Olet puhdasverinen! Kanna arvosi kunnialla! Älä tahraa sukumme mainetta!"Häpeä kulki Bellatrixin koko kehon läpi, kun hän ymmärsi
taas itkevänsä. Tyttö vilkaisi nopeasti ympärilleen varmistaakseen ettei kukaan ollut näkemässä, ja pyyhkäisi salamannopeasti kyyneleen pois kasvoiltaan.
Minä en ole verenpetturi. Minä en ole saastainen jästi. Minä näytän sen vielä.Bellatrix nappasi suurehkon lumihiutaleen kämmenellensä, ja puristi nyrkkinsä kiinni. Hän tiesi, että tulisi tekemään vielä jotain hyödyllistä maailmassa. Hän ei olisi enää koskaan häpeäksi puhtaalle verelleen, hän todistaisi arvonsa. Bellatrix antoi kylmien lumikiteiden sulaa kirveltävinä kasvoilleen pysähtyessään katselemaan sitä kaunista näkymää, kun synkkä ja kaikin puolin pelottavan näköisen talon katto hautautui hiljalleen puhtaanvalkoiseen lumeen. Yhtäkkiä talon ovi avautui uudelleen, ja Bellatrixia selkeästi muutaman vuoden nuorempi tyttö astui vuorostaan ulos. Pihalla seisova tyttö käänsi katseensa pois siskostaan, joka ei yhteisistä kasvonpiirteistä ja yönmustista hiuksista huolimatta muistuttanut luonteeltaan lainkaan Bellatrixia.
"Bella?" tulokas kuiskasi hädin tuskin kuuluvasti. Vanhemmassa tytössä ei nähnyt minkäänlaista merkkiä kuulemisesta.
"Bella", pikkutyttö toisti, vahvemmalla äänellä kuin ensimmäisellä kerralla. Jälleen kerran, Andromedan sanat eivät näyttäneet tekevän mitään vaikutusta Bellatrixiin.
"Bella!" Andromeda sanoi nyt erittäin voimakkaasti, ja lähti juoksemaan siskoaan kohti. Enää vanhempi sisko ei voinut teeskennellä kuuroa, vaan kääntyi Andromedaa kohti tutkimaton ilme kasvoillaan.
"Mene pois, Andricy."
"Sinunkin pitää tulla sisälle! Sinä palellut täällä!" Bellatrixin pikkusisko sanoi vaativaan sävyyn.
"En minä ole niin heikko että tuntisin kylmää."
Tosiasiassa Bellatrixin sanat olivat yhtä suurta valhetta: oikeasti hän oli jäätymässä paikoilleen, mutta heikkoutta osoittavien merkkien kieltäminen oli ensimmäinen askel niistä pois pääsemiseen.
Andromeda katsoi sisartaan pää kallellaan, ja oli päivänselvää ettei tämä uskonut sisartaan.
"Tule ainakin hakemaan lämpimämpää vaatetta päällesi, ei kukaan pysty seisomaan lumisateessa pelkässä mekossa!"
Bellatrix alkoi tosissaan ärsyyntyä. Eikö Andromeda
ymmärtänyt, että hän halusi olla yksin? Vanhempi tyttö sulki hermostuksissaan silmänsä, ja hetken kuluttua pudisti päätään.
"
Ihan totta, Bella, miksi sinun täytyy olla niin itsepäinen ja ylpeä? Ei kai se nyt siitä voi johtua että äiti ja isä haluavat sinun käyttäytyvän arvokkaasti?" Andromeda kysyi silmät leimuten.
"Etkö sinä voisi vain lähteä ja jättää minut rauhaan edes hetkeksi?" Bellatrix kysyi sisareltaan. Hänen ärtymyksensä Andromedaa kohtaan kasvoi sekunti sekunnilta suuremmaksi. Pikkusisko tuijotti häntä silmät suurina kuin lautaset.
"Haluatko sinä ihan todellakin olla
yksin?" Andromeda kysyi hämmentyneenä. "Haluatko sinä oikeasti että minä menen pois ja sinä jäät tänne yksin kylmyyteen?"
Lumihiutale leijaili taivaalta Bellatrixin nenänpäälle samalla kun hän menetti malttinsa sisaren ymmärtämättömyyttä kohtaan. Taikavoimat, joita Bella ei nuoren ikänsä vuoksi vielä hallinnut, vapautuivat yhtenä viuhahduksena ulkoilmaan: yhtäkkiä Andromeda tunsi kasvoja pistelevän puhurin tarttuvan vartaloonsa, ja seuraavana hetkenä nuorempi sisar makasi selällään syvässä lumihangessa.
Bellatrix läimäisi kädet suulleen. Hän ei olisi saanut menettää malttiaan, hänen olisi pitänyt olla vastuullinen ja pitää taikavoimansa kurissa! Mutta hän ei vain kyennyt hallitsemaan
tunteitaan, niitä pirullisia, hyödyttömiä tuntemuksia jotka tekivät hänestä heikon. Tyttö riensi auttamaan siskoaan, joka kompuroi ripeästi ylös hangesta.
"Anteeksi", Bellatrix sanoi hiljaa, kimeällä äänellä. "Sinun on varmaan parasta mennä sisälle."
Andromeda nyökkäsi, hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hieman säikähtäneet. Tytön pikimustat hiukset olivat pörrössä yhtäkkisen taikatuulen seuraksena, mutta muuten hän vaikutti olevan kunnossa. Bellatrix käänsi katseensa, kun hänen vanhempi pikkusiskonsa kipitti ovelle, jonka avautuessa esikoistytär oli kuulevinaan kolmivuotiaan Narcissan heleää kikatusta. Bellatrix lysähti lumiselle pihatielle istumaan. Hänen siskonsa olivat vieneet vanhempien suosion. Eivät vanhemmat Andromedalle ja Narcissalle huutaneet, jos nämä sattuivat nukkumaan liian pitkään. Eivät Druellan ja Cygnuksen sattuvat kädet yltäneet lyömään pikkusiskojen kasvoja. Bellatrix kohotti katseensa, ja loputtomalta tuntuva lumisade sen kuin jatkui luoden kevyen hunnun ulkona istuvan tytön sysimustille hiuksille tuon tuijottaessa vain koko ajan synkempiin taivaisiin.
