Kirjoittaja Aihe: Kävelevä kivi ei sammaloidu // huumori, päähenkilönä kivi // S || 2/?  (Luettu 2263 kertaa)

repa

  • ***
  • Viestejä: 552
Ficin nimi: Kävelevä kivi ei sammaloidu
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: huumori, draama
Ikäraja: S

Summary: Jaakko on kivi, joka haluaa lähteä seikkailulle kökötettyään koko elämänsä paikoillaan.

A/N: Nyt puretaan blokkia! Idea tuli, idea eli. Nyt siitä tuleekin jatkis.



Kävelevä kivi ei sammaloidu

Luku 1

Jaakko oli vain pieni kivi, joka oli kököttänyt jo monta sataa vuotta samalla paikallaan ison tammen juurakon tuntumassa. Jaakko oli nähnyt, miten pieni tammentaimi oli kasvanut isoksi puuksi. Vielä sata vuotta sitten tammi oli ollut pieni tammenalku, mutta nyt se oli kasvattanut juurakkonsa Jaakon yli. Jaakko-parka oli miltei litistynyt juuren alle, mutta koska kivet eivät litisty, Jaakkokin sai olla rauhassa juuri sen muotoinen kivi kuin oli aina ollut. Jaakkoa joskus harmitti katsella, miten kaikki hänen ympärillään muuttui, mutta hän itse oli aina vain sama tuttu kivi.

Jaakko oli juuri murehtimassa jo 13. vuotta sitä ikävää tosiasiaa, että hän olisi halunnut tutkia maailmaa muutoinkin kuin omalta paikaltaan. Hän oli yrittänyt huutaa ohikulkeville marjastajille, että ottaisivat hänet mukaansa. Jaakko oli yrittänyt olla oikein kaunis kivi, jotta joku haluaisi hänet vaikkapa omaa pihaansa koristamaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut kuullut hänen pyyntöjään eikä nähnyt, kuinka komea kivi hän oikeastaan olikaan.

Tänään oli kuitenkin Jaakon onnenpäivä. Tietä pitkin kulki vanha noita, jolla oli pitkät valkoiset hiukset ja ryppyiset kasvot, joiden keskipiste oli iso koukkunenä. Noita oli pukeutunut valkoisiin vaatteisiin. Jaakko tunnisti noidan, joka oli jo 50 vuotta sitten pysähtynyt keskustelemaan hänen kanssaan. Noita nimittäin osasi puhua muinaiskiveä, joka oli maailman vanhin kieli.

”Hei sinä kaunis kivi!” noita pysähtyi Jaakon kohdalle ja kumartui kohteliaasti lähemmäs Jaakon napaa, joka sijaitsi keskellä harmaata pintaa vaaleana pigmenttivirheenä.

”Oletpas sinä komea kivi!” noita kehui Jaakkoa kohteliaasti luodakseen keskusteluyhteyden, kuten kivillä oli tapana tehdä.

”Oletpas sinä vanha kivi. Vanhuus pukee sinua. Oletpas komea kivi”, noita kähisi ja oli aivan liikkumatta, sillä niin kivien kanssa keskusteltiin.

”Oletpas sinä jalallinen olento”, Jaakko lopulta vastasi kohteliaasti.

”Oletpa sinä ystävällinen, kun suot vanhalle noidalle sanasia”, noita ilahtui Jaakon vastatessa hänelle.

”Oletpas sinä ystävällinen, kun luot vanhalle kivelle palasia ihmisyydestäsi”, Jaakko vastasi kivikielellä, jota noita kuitenkin puhui sujuvasti.

”Haluaisitko sinä lähteä tänään seikkailulle, kaunis kiveni?” noita kysäisi Jaakolta kohteliaasti. Noita oli kysynyt samaa jo 50 vuotta sitten, mutta silloin Jaakko ei ollut ollut vielä valmis, vaikka oli jo silloin harkinnut vaihtoehtoa muuttamisesta vaikkapa kauniin järven rannalle.

”Minä olen tänään valmis seikkailulle, vanha noita”, Jaakko vastasi empimättä.

”Jos sinä todella haluat lähteä seikkailulle, oi komea kivi, sinä takuulla saat sen tehdä”, vanha noita lausui harkitusti.

”Minä todella haluan. Minä todella haluan, oi vanha noita.”

”Minä annan sinulle miehen muodon. Sinä saat miehen jalat, mutta miehen tavat sinun täytyy oppia itse. Sinä olet tästä lähtien herra Jaakko Kivi, oi kaunis kiveni”, noita kertoi ja jos Jaakko olisi osannut hyppiä riemusta, olisi hän takuulla sen tehnyt.

”Oi vanha noita, minä opettelen miehen tavat, kunhan saan miehen jalat!”

”Mutta sinun täytyy olla varovainen, oi muinaiskiveni, jotta et mene koskaan veteen täysikuun aikaan, sillä silloin sinusta tulee taas kivi ja uppoat pohjaan”, noita varoitti.

”Minä en mene koskaan veteen täysikuun aikaan, oi noitani”, Jaakko lupasi.

”Mene ja kävele, sillä sinulle on jalat annettu”, noita lausui ja nousi ylös. Hetken polkua käveltyään hän katosi puun taakse, eikä noitaa enää sen jälkeen näkynyt.

Jaakko yritti nousta jaloilleen, yritti oikein kovasti. Hän ei kuitenkaan päässyt ylös, sillä eihän kukaan häntä ollut opettanut muutoksessa. Hän oli edelleen vain kivi, jolla ei ollut ihmisen muotoa.

Nyt Jaakkoa harmitti, sillä hän olisi jo kovasti halunnut lähteä seikkailulleen. Kivillä ei kuitenkaan ollut jalkoja ja noita oli häntä petkuttanut. Hänellä ei ollut sen enempää miehen tapoja kuin miehen jalkojakaan.

Jaakko tuhahti harmissaan ja päätti mököttää ainakin 20 vuotta.
« Viimeksi muokattu: 04.11.2016 16:45:11 kirjoittanut repa »

repa

  • ***
  • Viestejä: 552
A/N: Toinen luku heti perään. Lyhyet luvut on jipii.



LUKU 2

Jaakko heräsi siihen, että hänellä oli tukala olo. Hän avasi silmänsä ja huomasi katsovansa maailmaa hyvin erikoisesta vinkkelistä. Ja hetkinen – oliko hän juuri avannut silmänsä? Kivillähän ei silmiä ole.

Jaakko yritti pompata ylös mielessään noidan sanat: ”Mene ja kävele, sillä sinulle on jalat annettu”, mutta hän huomasi pian, ettei voinut liikahtaakaan. Epämukava olo tuli siitä, että hän oli jumissa tammen juurien alla.

”Oi sinä lehtevä tammi! Siirtäisitkö juuriasi, jotta minä voin nousta miehen jaloilleni ja mennä oppimaan miehen tavat!” Jaakko vetosi tammiystäväänsä.

Yhdellä suurella rysähdyksellä tammi siirsi juuriaan sen verran, että Jaakko pääsi kiemurtelemaan vapaaksi juuren alta. Herra Tammi oli aina ollut ystävällinen tammi, joten Jaakkoa ei hämmästyttänyt, että puu toimi nytkin hänen pyyntönsä mukaan. Tammet olivat usein kohteliasta puukansaa.

Jaakko ihaili omaa liikkuvuuttaan, sillä hän oli muinaisista ajoista lähtien pysynyt aina paikoillaan. Nyt hänellä oli liikkuvat nivelet ja suu, jolla voisi syödä. Hänellä oli silmät, joilla katsoa ja jalat joilla kävellä. Hän yrittikin nousta ylös, mutta kaatui heti rähmälleen maahan, sillä kahta jalkaa oli hyvin vaikeaa liikutella hallitusti, jos oli tottunut kököttämään tuhansia vuosia paikoillaan.

Hetken hän harmitteli liiallista notkeuttaan, kunnes päätti, etteivät kivet lannistu helpolla. Hän pyrki uudelleen ylös ja johan se alkoikin sujua paremmin. Tammeen nojaten hän pysyi pystyssä tutisevilla jaloillaan. Askeleen ottaminen ei kuitenkaan ollut mikään helppo asia, joten pian Jaakko kaatui uudelleen maahan raskaasti kuin – noh, kivi.

Seuraavat tunnit hän opetteli sinnikkäästi kävelyä, kunnes se alkoikin jo sujua, sillä muinaiskivenä hän oli tarkkaillut muiden kävelyä niin monia vuosisatoja, ettei taidon soveltaminen käytäntöön oikeastaan ollutkaan niin hirveän vaikeaa.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 971
Äähähhää tää on ihana! :D

En oo kommentointikyvykkäällä päällä, joten saat vaan random ihkutusta. Hihi!

Lainaus
Jaakko-parka oli miltei litistynyt juuren alle, mutta koska kivet eivät litisty, Jaakkokin sai olla rauhassa juuri sen muotoinen kivi kuin oli aina ollut.
Tästä eteenpäin olin ihan koukussa!

Keskustelu noidan kanssa oli ihan mahtava! Luulin jo hetken, että Jaakko ressukka ei saanutkaan jalkoja, joten onneksi oli toinen lukukin jo ilmestynyt. Mielenkiinnolla odotan Jaakon seikkailuja!
Never regret something that once made you smile.

neaemilia

  • Vieras
 ;D oisit nimennyt samantien markoksi

tää on aika huikeeta settiä!

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 792
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Tästä tulee jotain eeppistä. Oikeastaan se on sitä jo nyt. ;) Olet luonut niin sympaattisen ja kiinnostavan tarinan, että jäin heti koukkuun! Ekan luvun lopussa olin yhtä syvästi pettynyt kuin Jaakkokin, mutta onneksi peli ei ollut vielä menetetty. Nyt vain odottelen mitä tuleman pitää ja toivon, ettei nimi ole enne, josta syntyi sanonta Jaakon kylmästä kivestä järvessä.;) Pysy kaukana vesistöistä, Jaakko!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Paquette

  • ***
  • Viestejä: 359
Haha, ihana! :D Jaakon mietteet ovat oikein sympaattisia ja muinaiskivinen (kivekäs? kivellinen?? ???) kommunikaatio kuulostaa miellyttävän rauhalliselta ja kohteliaalta. Noidan viimeisessä repliikissä "Mene ja kävele, sillä sinulle on jalat annettu" on kuultavissa suorastaan raamatullisia kaikuja. ;D Ehdottomasti koukutuin!

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Ihana, tästä tuli sellainen vanha kansansatu -olo näin heti alkuun! Tosi mahtavaa! Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Saahan? Pian? ;D
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii