Ficin nimi: Kädenjälkiä aukealla
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Hobitti
Paritus: Thorin/Bilbo
Genre: draama, fluff
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. R. R. Tolkien omistaa Hobitin, minä taas leikittelen mielikuvituksellani.
A/N: Sain
kuuskidiltä inspiraatiosanoja, joista heti tuli mieleen Hobitti. Piti siis ottautua tuumasta toimeen ja kirjoittaa tällainen höpöraapale ikiOTP:stä, Baggieshieldistä, ja Bilbon Kontu-haikailusta. Fix-it-AU siis kyseessä ja Thorin hengissä viiden armeijan taistelunkin jälkeen. Haluan omistaa tämän
LillaMyylle, joka on yksi hobitti varmaan itsekin, kun sen fanitus on innostanut ja inspiroinut kirjoittamaan tästä fandomista enemmänkin. Osallistuu Vuosiraapalehtien V ja Fluffy10.
Kädenjälkiä aukealla
Hobitti oli kompuroinut kiireessä useisiin juurakkoihin ennen kuin saavutti aiemmin löytämänsä ihmeellisen paikan. Se oli paikka, jossa puut antoivat tilaa pienelle aukealle. Vuoren juurella oli toisinaan liiankin kivikkoista, mutta tässä läheisessä paikassa oli tietynlaista tunnelmaa, josta Bilbo piti. Kääpiöiden saavuttua takaisin valtakuntaansa ja asioiden palatessa takaisin vuosien jälkeen rauhallisiin uomiinsa, Bilbo oli viimein saanut tehtyä haluamiaan kauppoja. Hänellä oli kyllä ollut kultaa, mutta ei ketään, jolta olisi saanut haluamansa.
Ennen tätä aamua, kun lisää tarvikkeita ja hyötytavaroita tuotiin Thorinin valtakuntaan. Bilbo otti taskustaan rautaisen lapion ja kaivoi maahan pienen kuopan, hypistellen multaa sormissaan, ja nauttien kotoisasta puuhastelustaan aukealla. Saatuaan rauhallisin liikkein kaivetun kuoppansa valmiiksi hän kaivoi taskustaan siemenet ja pudotti ne maahan peitelläkseen ne mullan syleilyyn. Aukio oli vielä kitukasvuinen Smaugun tulisen vihan jäljiltä, mutta Bilbo kasvattaisi puiden katveeseen oman pienen puutarhansa lievittääkseen ikäväänsä rakkaaseen Kontuun.
Hänen syynsä jäädä kuitenkin saapui sillä hetkellä, huhuillen häntä ja rapisuttaen katkenneita oksia jalkojensa alla. Thorinin hahmo tuli näkyviin puiden katveesta, eikä Bilbo ollut nähnyt koskaan mitään yhtä huvittavaa ja samaan aikaan ylvästä. Aamukasteesta kosteat lehdet olivat kastelleet Thorinin pitkiä hiuksia ja muutama männynneulanenkin oli tarttunut niihin. Kääpiö vaikutti hieman eksyneeltä ja samaan aikaan usvassa seisoessaan juuri siltä kuninkaalta, joka oli.
”Mitä sinä teet, Bilbo?” Thorin kysyi päästyään eksyneenä ja havuneulasina kyllästettynä hobittinsa luokse, joka oli polvet likaisina ja sormet multaisina oman pienen puutarhan alkunsa juurella. Metsä ympärillä oli tiheä, mutta aukealle paistoi varhainen aurinko ja se olisi täydellinen paikka, kuten Bilbo oli jo aiemmin ajatellut. Täydellisemmäksi sen teki se, että Thorin oli tullut kuin kutsusta hänen luokseen ikävän muistuttaessa olemassaolostaan Bilbon mietittyä omaa vanhaa puutarhaansa.
”Puutarhaa, Thorin hyvä. Tämä on oikein mainio paikka ja ajattelin tuoda tänne hieman Konnun iloja, joista te kääpiöt ette ymmärrä mitään.” Bilbon vastaus oli naseva, mutta Thorin nauroi harppoessaan vielä lähemmäksi toista kurkistamaan tämän olan yli.
”Kyllä me ymmärrämme.” Thorinin vastaus oli ytimekäs, mutta Bilbo oli erimieltä. Kuitenkin suudellessaan Kuningastaan Bilbo tiesi, että Thorin ymmärtäisi, kun näkisi. Smaug oli polttanut aukean, mutta Bilbo kasvattaisi siitä taas rehevän luonnon tehdessä taustalla omaa työtään. Hänen kädentyönsä jälki jäisi yhtä vahvasti aukealle kuin Thorinin kosketus oli jäänyt häneen.