”Saanko mä kysyä jotain?” Ruby kysyi harkittuaan hetken.
”Saanko mäkin sit kysyä jotain?” Oliver haastoi.
”Sä varmaan kysyt joka tapauksessa”, Ruby huomautti.
Mies hymyili. ”Sittenhän sunki pitäis kysyä, annoin mä lupaa tai en.”
Lausahdus sai Rubyn hymyilemään miltei huomaamattaan.Nimi: Kanelisuukkoja
Kirjoittaja: Chuva
Ikäraja: k-11
Genre: Het, romance, dramasekametelisoppa. Lasketaanko klise genreksi?
Varoitukset: Kliseitä. Niitä voin ainaki luvata. Jonkin verran esiintyy alkoholin käyttöä. Välillä (esim. heti alkuun) kikkailen huvikseni sosiaalisella medialla.
A/N: Mä oon tän vuoden aikana katsonut tosi paljon videoita youtubesta, lähinnä brittiläisiä vloggaajia ja julkkisten haastatteluja, ja jossain vaiheessa tää tarina vaan kehkeyty mun päähän. Tässä tarinassa tulee näin ollen olemaan paljon keksittyjä julkkiksia ja vloggaajia, sosiaalista mediaa (varmaan) ja sit vaan kaikenmoista draamaa ja romanssia. Aika keveää menoa varmaan luvassa. Jos satut tämän pariin ja tykkäät lukemastasi, niin puumerkin jättäminen piristäisi meikäläisen iltaa!
1.luku
Ava Collins @avaccollins • 37mKaunis, kaunis Lontooni! Oliko ikävä molemminpuolista?
│
Ruby Collins @rubycubecollins • 31m@avaccollins tuskin
#MikseiUSAPitänytAvaa│
Ava Collins @avaccollins • 24m@rubycubecollins UK halus mut liikaa takas
│
Ruby Collins @rubycubecollins • 19m@avaccollins niin ne sano sulle saadakseen sut nousemaan koneeseen
│
Ava Collins @avaccollins • 8min@rubycubecollins aww, kyl mä tiiän että sä oikeesti ikävöit mua
│
Ruby Collins @rubycubecollins • 11s@avaccollins täällä on kyllä ollu ihanan rauhalliset 6 kuukautta…
Ruby sulki Twitterin ja laski puhelimensa tummapuisen tikashyllyn reunalle. Hän katseli tyytyväisenä ympärilleen tilavassa olohuoneessa, jonka sileä puulattia kiilsi vielä pesun jäljiltä. Punavalkoinen Daisy seurasi naisen kintereillä hänen ohittaessaan valkoiset nahkasohvat, joista toisen nurkassa makasi kippurassa pieni musta kissa, ja matalan, lasisen sohvapöydän, jonka keskellä maljakossa kökötti lähimmästä kukkakaupasta ostettu punakirjava neilikkakimppu. Keittiössä vastaan tuli ruokakuppiaan nuuhkimassa käynyt mustavalkoinen Jude, joka rapisteli kiireellä kiinni omistajansa jalkoihin.
”Ihmisten aamiaisen aika”, Ruby ilmoitti koirille, jotka napittivat hänen jokaista liikettään tiiviisti. Juden viuhkamainen häntä alkoi heilua toiveikkaasti naisen avatessa keittiönkaapin, ja se istui malttamattomana ihmisen varpaille kallistaen päätään mysliä kulhoon kaatavien käsien puoleen. Ruby ei huomioinut aina nälkäistä esittävän Juden maneereita vaan ujutti jalkansa pois sen alta ja etsi jääkaapista jogurttia.
”Ava tulee kohta kotiin”, hän puheli Judelle ja Daisylle saatuaan lusikan myslikulhoonsa. Daisy heilutti häntäänsä kuullessaan iloisen äänensävyn ja Jude tuijotti edelleen hänen kädessään olevaa kulhoa. Nainen palasi olohuoneeseen ja istui kissattomalle sohvalle. Cody oli ehkä kissaksi pieni, mutta sillä oli pantterin ego. Daisy ja Jude loikkasivat sohvalle hänen viereensä, mutta Ruby ei pelännyt mysliensä puolesta. Jopa ahneuteen taipuvainen Jude ymmärsi olla tulematta Rubyn ja hänen ruokansa väliin.
Hyllylle jätetty kännykkä kilahti viestin merkiksi ja nainen vilkaisi sitä harmistuneena. Miksi hän oli jättänyt puhelimensa niin kauas? Dramaattisesti huokaisten hän nousi taas ylös ja laahasi jalkansa hyllyn luo. Daisy loikkasi lattialle ja tapansa mukaan seurasi uskollinen ilme silmissään Juden jäädessä sohvalle.
Ootko sä varma, ettei se haittaa sua tai Avaa jos mä vloggaan teillä tänään? Molly kysyi viestissään. Viestinsä perään hän oli lisännyt huolestuneen näköisiä hymiöitä. Ruby pyöritteli silmiään ja palasi kännykkänsä ja mysliensä kanssa takaisin sohvalle.
”Molly huolehtii liikaa”, hän kertoi sohvalla odottaneelle Judelle, joka nuolaisi huuliaan. Nainen naurahti koiralle ja työnsi myslikulhonsa sohvapöydälle. Molly lähetti huolestuneita hymiöitä niin tiuhaan tahtiin, että Ruby päätti lähettää ystävälleen ääniviestin.
”Ava sano, että sä voit vlogata ihan vapaasti, ei se sitä haittaa. Varmaan se toivoo, ettet sä kuvaa ihan koko aikaa, mut et sä varmaan niin tekis muutenkaan”, hän äänitti viestiinsä ja lähetti sen parhaalle ystävälleen. Kameran edessä itsevarmuutta tihkuva Molly pelkäsi aina loukkaavansa ystäviensä tunteita, vaikkei siihen useimmiten ollut syytä. Ava ja Ruby osasivat huolehtia rajoistaan ja etenkin Ava oli tottunut kameroihin oman työnsä vuoksi.
Ääniviestiin vastaamisen sijaan Molly soitti. Se ei yllättänyt Rubya.
”Ootko sä ihan, ihan varma, että se on okei? Sä et oo nähny Avaa kolmeen kuukauteen ja sillä on kuitenki ollu paljon stressiä ja ohjelmaa”, Molly aloitti huolestuneella äänellä. Ruby otti kulhonsa taas syliinsä ja alkoi lusikoida jogurtin pehmentämää mysliä suuhunsa ennen kuin se muuttuisi täysin puuroksi.
”Kyllä sä tiedät, että Ava osaa halutessaan sanoa ei. Mä puhuin sen kanssa ennen sen lentoa, eikä sillä ollut mitään sitä vastaan”, hän sanoi suu täynnä ja nielaisi ennen kuin jatkoi, ”Se tietää, että sä osaat vlogata fiksusti ja se on sille oikeasti ihan okei. Sitä paitsi sen PR-tiimi sano, että yleisö rakastaa sitä, kun Ava näkyy välillä sun videoissa, koska se tekee siitä jotenkin inhimillisemmän tai jotain. Eli oikeestaan sä vaan teet palveluksen sille.”
”Mut onks se okei sullekin?” Molly varmisti, kuulostaen nyt jo toiveikkaammalta.
”Tietysti on, mä jopa siivosin sitä ajatellen”, Ruby virnisti vastaukseksi.
”Mä aattelin ekana, etten mä vloggais tänään, mutta ku multa jäi eilinen ja sitä edeltävä päivä väliin, niin…” Mollyn ääni hiipui huokauksen alle.
”Älä vingu siellä, ite sä sen päätit alottaa”, Daisyn ja Juden välissä istuva nainen irvaili. Jude laski päänsä hänen polvelleen ja katsoi häneen vetoavasti vaaleansinisillä silmillään, mutta ei toiveikkaasta ilmeestään huolimatta saanut seuraavaakaan lusikallista.
”En mä vingu”, Molly puolustautui, hänen äänessään oli naurua. ”Hei mä oon kohta siellä, ei kai Ava ehtinyt ennen mua?” hän varmisti.
”Se on matkalla”, Ruby kertoi, ”mä en tiiä, että kuinka pitkän matkan päässä.”
”Mä taisin ehtiä ensin”. Mollyn puolelta kuului etäistä puhetta ja muita ääniä, ennen kuin ovi kolahti ja hän palasi linjalle. ”Päästä mut kohta sisään.”
Ruby työnsi uuden lusikallisen mysliä suuhunsa, laittoi puoliksi syödyn aamupalansa sitten sohvapöydälle ja nousi seisomaan.
”Molly tulee tänne!” hän kujersi koirille korkealla äänellä, saaden niiden ryhdit suoristumaan. Molempien hännät alkoivat heilua villisti ja Daisy livahti ovelle odottamaan Rubyn jatkaessa kimeää sopotustaan, jolla hän sai aina koirat innostumaan. Jude vilkaisi ovea odottavasti ja nousi seisomaan, mutta ei seurannut lajitoveriaan odotusasemiin.
Mollyn painettua summeria Ruby avasi alaoven parhaalle ystävälleen ja jäi sitten odottelemaan tätä eteisen lähettyville. Hän vilkaisi vielä kerran ympärilleen asunnossa ja totesi värikkäillä yksityiskohdilla koristellun, muutoin vaalean kämpän siistiksi.
”Daisy! Kullanmuru, rakas pentuseni, ihana hauvavauva!” Molly alkoi vinkua onnellisen näköiselle koiralle heti Rubyn avattua asunnon oven. Daisy kiehnäsi hänen jaloissaan haltioituneen oloisena ja nuoli hänen käsiään naisen silittäessä sen rintakehää ja kaulaa. Jude katseli tapahtumaan olohuoneesta ja senkin häntä heilui vaivihkaa.
Molly heilautti punertavanvaalean poninhäntänsä selän puolelle ja halasi ruskeatukkaista ystäväänsä nopeasti, ennen kuin jatkoi Daisyn silittelyä ja alkoi houkutella Judea paikalle.
”Kauan sulla nyt vielä onkaan tunteja?” Molly kysyi heidän siirryttyään olohuoneen puolelle. Yhä Daisya rapsutteleva Molly istui Codyn sohvan toiseen reunaan, ja Ruby palasi takaisin mysliensä pariin.
”Enää kolme viikkoa”, Ruby vastasi leveästi hymyillen, ”kahen viikon päästä on kevätkonsertti ja sit vikalla viikolla vaan laulatan niillä jotain kivaa ja kesäistä.”
”Ja sit sulla on loma?” Molly huokaisi unelmoiva katse harmaissa silmissään.
”Jep, aina syyskuun alkuun asti!” kertoi iloisena. Hän oli heidän tehokolmikostaan ainut ”normaalisti” työllistynyt ihminen, ja vaikka hän pitikin laulutuntien pitämisestä ja oppilaistaan, tuntui ajatus lähestyvästä lomasta sangen suloiselta. ”Amy haluaa mennä lauluvastaavaks sinne opiston kesäleirille, niin mun ei tarvi raahautua ees sinne”, hän muisti kertoa perjantaina kuulemastaan ilouutisesta. Jos toinen laulunopettaja ei olisi halunnut leirillä opettamisen suomaa lisäpalkkaa, olisi hän joutunut viettämään puolitoista viikkoa enemmän oppilaidensa kanssa.
”Sithän sä voit tulla mun kanssa sinne Berliiniin”, Molly sanoi tyytyväisen näköisen ja sai vastauksesi nyökkäyksen.
”Ehdottomasti.” Ruby vilkaisi kännykkäänsä sen kilahtaessa ja huomasi Avan lähettäneen ruman selfien itsestään heidän talonsa ulkopuolelta. ”Ava on alhaalla”, hän ilmoitti Mollylle, jonka kasvoilla käväisi taas huolestunut ilme.
”Onko se varmasti ihan okei, että mä oon täällä?” hän varmisti vielä tuhannennen kerran. Ruby puhahti kyllästyneenä.
”Mä itse kutsuin sut tänne, koska Ava halus nähdä sutkin!” hän toisti jo aikaisemmin sanomansa sanat, ”ja sä voit kuvata, kunhan ootat ensin, että se pääsee kaikessa rauhassa sisälle tavaroineen.”
Molly nyökkäsi ja hymy palasi hänen harmaisiin silmiinsä. Nainen oli tehnyt youtube-videoita yhteensä jo reilun kolmen vuoden ajan, arkityönään suunnilleen vuoden ja arjestaan vloggaamista muutaman kuukauden. Ruby ihmetteli vieläkin aina silloin tällöin, että miten ajoittain niin ujo ja herkästi huolestuva Molly oli ylipäätään päätynyt kuvaamaan itsestään videoita nettiin. Niiden tekeminen ja vakaasti kasvava seuraajayhteisö tuntuivat kuitenkin tekevän hänet onnelliseksi, joten Rubylla ei ollut mitään sitä vastaan.
Ovelta kuului rapinaa. Daisy siirsi onnellisen katseensa Mollysta oveen ja kallisti päätään kuullessaan jonkun olevan tulossa. Oven raottuessa koira viipotti salamana paikalle ja alkoi ilosta vinkuen pyöriä ympyrää tunnistaessaan puoliksi sisällä olevan tulijan. Jude katsoi samaan suuntaan ja Avan astuessa asunnon puolelle mustavalkoinen koira loikkasi lattialle ja ryntäsi nuoren naisen luo onnesta ulvahtaen.
Ruby ja Molly seurasivat koiria eteiseen, ja Ruby kiirehti halaamaan siskoaan heti kun tämä oli saanut potkittua designtennarit jalastaan. Ava rutisti siskoaan tiukasti ja nauroi Daisyn ähkiessä mielenosoituksellisesti. Punavalkoinen koira hyppi koulutuksestaan piittaamatta Avan kylkeä vasten samalla kun Jude pörräsi hänen sääriään vasten.
”Kamala sirkus! Mä luulin, että sä puhuit jotain jostain rauhasta”, nainen virnisti kipaistessaan halaamaan vuoroaan odottanutta Mollya.
”Se rauha johtu siitä, ettet sä ollut kotona”, Ruby huomautti katsellessaan hurmiosta räjähtämäisillään olevia koiria. ”Daisy, istu”, hän komensi ylös alas pomppivaa koiraa. Otus totteli vastahakoisen näköisenä vilkaistuaan häntä ensin moittiva katse pähkinänruskeissa silmissään.
”Mahtavaa saada sut takas!”Molly hehkutti ja hymyili leveästi. He kolme olivat aina olleet hyvin läheisiä, joten Avan uran nousukiidon myötä yleistyneet pitkät poissaolot tuntuivat yhä heistä kaikista omituisilta. Ava keplotteli ison lentolaukkunsa eteisestä eteenpäin ja lähti työntämään sitä huonettaan kohti. Daisy nousi reippaasti jaloilleen ja seurasi merkkifarkkuihin ja valkoiseen bleiseriin sonnustautunutta naista häntä viuhtoen.
”On kyllä tosi ihanaa päästä kotiin”, Ava myönsi hymyillen ja katseli ympärilleen olohuoneessa kulkiessaan sen läpi. ”Sä oot sisustanut täällä”, tytön toteamuksessa oli aavistuksen kysyvä sävy hänen osoittaessaan paikkaa vaihtaneita huonekaluja ja uutta sohvapöytää.
”Joo, mulla oli vähän tylsää”, Ruby tuumasi ja kulki sisarensa perässä käytävälle ja tämän huoneeseen, joka oli vastapäätä hänen omaa huonettaan. ”Eikö sulla muka oo enempää laukkuja?” hän huomasi kysyä sisareltaan. Hän oli saanut sellaisen käsityksen, että Ava oli viihtynyt amerikkalaisissa vaatekaupoissa vähän turhankin hyvin.
”On toki, mutta ne tulee perässä joskus ens viikolla”, Ava kertoi työntäessään samalla huoneensa oven auki ja kaatui heti peremmälle päästyään sängylleen tyytyväisen näköisenä. Daisy ja Jude loikkasivat päiväpeiton päälle lupia kyselemättä ja touhottivat pitkään poissa olleen naisen sängyllä kuin vanhatkin tekijät. Ava nousi kyynärpäidensä varaan ja kohotti kulmiaan. ”Poikkeuksesta tuli sääntö”, Ruby vastasi kysyvään katseeseen hartioitaan kohauttaen. Hän oli nukkunut asunnossa yksin ollessaan useimmiten toinen koira jalkopäässään ja toinen kainalossaan. Joskus Codykin liittyi seuraan.
”Vielä puol vuotta sitten sä olit mulle vihainen, jos mä päästin edes toisen näistä sänkyyni”, Ava muisteli huvittuneena ja rapsutti samalla olkapäätään haistelevan Daisyn kaulaa.
”Mäkin oon saanu viettää täällä monta yötä, kun Rubya on pelottanu olla yksin”, Molly kertoi ja hymyili leveästi Rubyn tönäistessä häntä mielenosoituksellisesti.
”Ei mua pelota olla yksin”, hän väitti vastaan, ”mä en vaan tykkää asua yksin.”
”No nyt sä saat nauttia mun ihmeellisestä seurasta ainakin pari kuukautta, ehkä jopa puol vuotta”, Ava lupasi.
”Onko sullakin oikea kesäloma?” työpöydän edessä olevaan tuoliin istunut Molly kuulosti paheksuvalta.
”Harmittaako alavalinta?” Ava virnuili ystävälleen. Molly pyöritteli silmiään vastaukseksi.
”Ei tietenkään, mut mäki haluaisin kunnollisen loman”, hän selitti kärsivälliseen sävyyn. ”Mä tykkään videoiden tekemisestä, mutta se vie välillä niin paljon aikaa, että ajatus pidemmästä lomasta on aika utopistinen.”
”Joo, kyllä me tajutaan”, Ruby lohdutti ystäväänsä.
”Voisithan sä esittää kipeetä ja karata salalomalle vaikka jonnekin paratiisisaarelle”, Ava ehdotti viattomasti.
”Ja sitten kun se paljastuis, mä voisin nauttia maailman inhotuimman nettipersoonan tittelistä”, Molly torjui ajatuksen. ”Kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta.”
”Sit jos joku näkis sut, sä voisit pistää liikkeelle huhua piilossa kasvatetusta identtisestä kaksosesta”, Ava jatkoi suunnitelmaansa ja näytti sangen tyytyväiseltä suunnitelmaansa, ennen kuin vaihtoi aihetta saumattomasti: ”Onko teillä muuten nälkä?”
”Voishan sitä jotain syödä”, Molly kommentoi.
”Mä kyl söin vasta aamupalan”, Ruby sanoi, mutta korjasi lausettaan nähdessään Avan tuiman ilmeen, ”Aina voi syödä lisää.”
Hidasteltuaan aikansa naiset päätyivät keittiöön valmistamaan salaattia. Molly oli asian monta kertaa varmistettuaan kaivanut kameran laukustaan ja kuvaillut sitä sun tätä ja vitsaillut yleisölleen Avan ja Rubyn kommenttien säestyksellä, ennen kuin pystytti kuvausvälineensä huoneen seinustalle niin, että sai kuvamateriaalia heidän kokkauspuuhistaan.
”Ette usko, että miten paljon mä oon kaivannu ihan jotain näinki tavallista asiaa kuin ruoan laittaminen”, Ava totesi kurkkua pilkkoessaan.
”Niin, onhan se supertähtenä eläminen ihan hirveetä”, Ruby huokaisi dramaattisesti, ”voin vaan kuvitella, miten kamalaa se on, kun joku haluaa koko ajan tehdä sulle ruokaa ja huolehtia sun kaikista toiveista.”
Ava irvisti siskolleen. ”Idiootti”, hän hymähti, saaden sisarensa nauramaan ilkikurisesti. ”Eikä kukaan halunnut tehdä mulle ruokaa ja huolehtia mun toiveista, vaan mun piti noudattaa tylsän terveellistä ruokavaliota, että jaksoin pysyä tiukassa kuvausaikataulussa tai jotain.”
”Ootko sä sit myynyt jo kostoks kaikki juonipaljastukset ja ostanu niillä rahoilla loma-asunnon Balilta?” Ruby kysyi viattomalla äänellä.
”Kyllä, ehdottomasti. Mä sain kympin jokaisesta paljastetusta juonenkäänteestä”, Ava vastasi kasvot ilmeettöminä ja vilkaisi sitten äkkiä Mollyn kameraa muistaessaan sen olemassaolon. ”Käykö, ettet laita tota sinne? Kaikki ei tajuais välttämättä vitsiä”, hän pyysi ystävältään, joka hänkin kääntyi katsomaan samaan suuntaan.
”Tietysti! Sitä paitsi mä varmaan teen tästä sellaisen nopeutetun koosteen, jonka taustalla soi jotain musiikkia. Te ootte toki katsojien mielestä kiinnostavia, mutta tuskin kukaan kuitenkaan jaksais kattoa meidän kokkauspuuhia hirveän pitkään”, Molly rauhoitteli, saaden Avan hienoisesti jännittyneen ilmeen rentoutumaan.
”Kiitti”, hän näytti helpottuneelta. ”Ihmiset ja lehdistö ottaa usein kaikki mun vitsitkin niin ärsyttävän tosissaan, että pitää koko ajan vähän varoa mitä sanoo.”
”Ei huolta, näissä videoissa sun ei tarvi varoa sellasta”, Molly kiirehti kertomaan, pelästyen ilmeisesti taas ajatusta siitä, että Ava ajattelisi hänen välittävän vain videoistaan. ”Mä kuvaan näitä arkivideoitani varten aina vähän ylimääräistä materiaalia just sen takia, että jos joku sattuu sanomaan tai tekemään jotain mitä ei halua lopputulokseen niin mä voin tarvittaessa pitkittää jotain toista pätkää.”
”Fiksu likka”, Ava virnisti ja heitti Mollya kurkunpalalla. Molly otti paidankaulukselleen jääneen kurkun ja viskasi sen takaisin Avaa päin, mutta nainen väisti ja kurkunpala luiskahti lattialle. Herkkupaloja vuorollaan kaikilta kerjännyt Jude ryntäsi salamana sen luo.
Avan pöydällä lojuva kännykkä piippasi saapuneen viestin merkiksi ja hän kurkotti ottamaan sen pyyhittyään kättään olohousujensa sivuihin.
”Kukas se siellä viestittelee?” Ruby kysyi tietäväiseen sävyyn, eikä yllättynyt Avan heittäessä häntäkin kurkunpalalla. Jude kipitti hänen luokseen toiveikkaan näköisenä, mutta Ruby antoi otsaansa osuneen vetisen vihanneksen kappaleen paikallaan istuvalle Daisylle.
”Ei vastausta”, Molly kommentoi ja sekä hän että Ruby virnistelivät kännykkäänsä näpräävälle Avalle mahdollisimman ärsyttävästi. Ava tuijotti puhelimensa näyttöä ja nosti hetken kuluttua katseensa. Nähdessään heidän lapselliset ilmeensä hän pyöritteli silmiään.
”Jos teillä on noin vilkas mielikuvitus omasta takaa, niin ehkei mun tarvi kertoa teille ollenkaan”, hän tuumasi liioitellun ystävällisesti.
Molly oli liian utelias moiseen kiusoitteluun. “Ei ku kerro nyt vaan!” hän pyysi tuijottaen ystäväänsä tiiviisti. Hänen leikkuulaudallaan lepäävä paprika olisi voinut hiipiä tiehensä eikä nainen olisi huomannut sitä. Ava ei reagoinut hänen pyyntöönsä vaan palasi kurkkunsa pariin.
“Ei se varmaan ollut mitään kiinnostavaa”, Ruby totesi hitaasti. Hän katsoi arvioiden siskoaan, joka vastasi katseeseen tyynesti. Ilmeisesti manipulointi ei toiminut ihan toivotulla tavalla.
“Sano nyt mitä siinä sanottiin!” Molly pysytteli suoremmalla linjalla. Se tehosi manipulointia paremmin, sillä aito hymy pilkahti Avan tarkoituksellisen ilmeettömyyden läpi.
“Kiinnostaisko teitä lähteä illalla juhliin?” hän kysyi. Molly ja Ruby vilkaisivat toisiaan ja sitten Avaa.
“Ehdottomasti!” Molly vastasi molempien puolesta. Ava näytti tyytyväiseltä. “Kenen juhlat ne on?” Molly halusi tietää.
“Mason Jonesin”, Ava kertoi tarkkaillen samalla ystävänsä reaktiota. Rubyn silmät rävähtivät hämmästyksestä auki, mutta uutinen ei järkyttänyt häntä kovinkaan pahasti, sillä hän tiesi sisarensa ystävystyneen lontoolaisen artistin kanssa tavattuaan tämän juuri päättyneissä elokuvan kuvauksissa. Molly oli vaiti, mutta aukoi ja sulki suutaan kuin kuivalle maalle joutunut pallokala.
”Se laulaja?” hän lopulta henkäisi heikolla äänellä.
”Niin”, Ava vahvisti reippaasti, ”se on hyvä tyyppi.”
”Mmm”, Molly ynähti silmät pyöreinä. ”Vai niin.”
”Kyllähän mä oon kertonu sulle, että Ava tapas sen, kun sillä on pieni rooli Close Call kakkosessa”, hengittämisen unohtanutta ystäväänsä selkään taputtava Ruby muistutti.
”Ei se ole mikään Close Call kakkonen”, Ava mutisi itsekseen.
Ruby loi pitkään huokaisten katseen kattoon. ”Joo, joo. Se on Close Call: Loopholes, ihan sama.”
Molly nielaisi ja maiskautti sitten huuliaan, eikä näyttänyt enää ihan niin järkyttyneeltä. ”Kyl mä tiesin, että te ootte kavereita sen kanssa”, hän kertoi osoittaen siskoksia epämääräisesti. Ruby pudisti vastauksesi päätään.
”En mä tunne sitä, mä vaan oon saanut paljon yhteisselfieitä, joissa se irvistelee Avan kanssa”, hän korjasi ystävänsä oletusta.
”No ei se nyt oo niin tarkkaa. Mut mä vaan… sitä mä vaan, että pääsenkö mäkin siis sinne?” Molly kuulosti varovaiselta ja vähän toiveikkaaltakin.
”Tietysti! Mä kysyin siltä just, että käykö jos te tuutte ja kuulemma mun kaverit on sydämellisesti tervetulleita”, Ava selitti. Ruby katsoi vierestä Mollya varmistaakseen, ettei tämä vaan pyörtyisi silkasta hämmästyksestä. Nainen nojasi takanaan olevaan keittiötasoon, mutta näytti muuten seisovan tukevasti jaloillaan.
”Eli… mäkin saan tulla?” hän varmisti uudestaan, aivan kuin olisi pelännyt kuulleensa tai ymmärtäneensä jotain väärin. ”Mutta mä en oo koskaan ollut sellaisissa juhlissa. Mitä sellaiseen ees laitetaan päälle?”
”Oothan sä nyt juhlissa ollut ennenkin, tänki vuoden aikana mä oon nähnyt youtubessa ja instagramissa paljon teidän porukan juhlia ja kokoontumisia koskevia videoita ja kuvia”, Ava huomautti lempeästi, ”ei tää eroa siitä juurikaan.”
”Paitsi että Mason Jones on siellä”, Molly totesi lopulliseen sävyyn. ”Ja sen takia siellä on varmaan paljon muitakin ihmisiä joiden naamat vilahtelee harva se päivä Piccadilly Circuksen tauluilla. Ei se oo ihan verrattavissa youtube-tekijöiden juhliin.”
”Laitat ihan vaan vaatteet päälle”, Ruby lohdutti, ”jotain siistiä ja mukavaa.”
Mitä ilmeisimmin ’jotain siistiä ja mukavaa’ oli liian laaja käsite Mollylle, joka vietti lounaan ja kevyen juoruhetken jälkeen kotiin lähdettyään useamman tunnin lähettäen Avalle ja Rubylle kuvia jokaisesta mahdollisesta asukokonaisuudestaan.
”Toi on ihan kiva”, Ruby kommentoi yhtä viimeiselle kierrokselle päässeistä kuvista heidän selatessaan niitä olohuoneen sohvalla. Jude istui puoliksi hänen sylissään, ja Daisy nojasi raskaasti Avan jalkaan. Cody oli vihdoin huomannut kotiin palanneen ihmisen ja käveli vähän väliä hänen polviensa yli huomiota kerjäten.
”Ei mut noi kengät ei oo hyvät”, Ava ilmaisi oman mielipiteensä.
Ruby vilkaisi kelloa ja laskeskeli iltansa aikataulua. Koirien täytyisi päästä lenkille ja hänen pitäisi valmistautua juhlia varten. Tyynen kuoren alla naista jännitti, vaikka hän oli ennenkin tavannut lehtien etusivuilla näkyviä julkkiksia siskonsa kautta. Valtaosa oli ollut mukavia, mutta mukaan oli mahtunut myös kusipäitä. Julkisuuteen ja erityiskohteluun tottuneista ihmisistä ei koskaan ihan voinut tietää etukäteen.
”Mun pitää ensin viedä koirat ulos, mut mitä mun pitäis laittaa sinne juhliin?” hän kysyi hitaasti isosiskoltaan. Ava venytteli kättään niskansa taakse ja mittaili Rubya katseellaan.
”Kannattaa laittaa jotain sellasta, ettei sulle tuu liian kuuma, jos siellä on paljon porukkaa pienessä tilassa”, tyttö pohti.
”Käviskö vaikka joku hame ja joku t-paita?” Ruby tarjosi. Hän osasi pukeutua sellaisiin juhliin, joissa oli mekkopakko ja arkielämänkin vaatteiden yhdistely onnistui, mutta siihen välimaastoon jäävät tyylit olivat kieltämättä hänelle vähän harmaata aluetta. Ava siristi toffeenvärisiä silmiään tyytymättömän näköisenä.
”Jos tehdään niin, että sä viet koirat nyt ja mä valkkaan sulle vaatteet?” hän ehdotti kompromissia. ”Muuten me vaan riitaannutaan jostain tyhmästä, kun sä haluaisit päätyä johonkin samoihin tylsiin rätteihin, joita sä käytät aina.”
”Ei mun vaatevalinnat niin huonoja oo”, Ruby puolustautui.
”Sulla ei pikkusiskona ole oikeutta väittää vastaan.”
Myöhemmin samana iltana Ruby istui Mollyn tilaaman Uber-taksin takapenkillä. Hän katseli Avan valitsemia vaatteita ja joutui toteamaan, että ehkä sisko osasi todella yhdistellä sellaisiin tilaisuuksiin sopivia asukokonaisuuksia häntä paremmin. Ava oli valinnut hänelle korkeavyötäröiset farkkushortsit ja vaaleanvihreän lyhythihaisen crop top -mallisen paidan jonka selkäpuolella kulki suorakulmion muotoiset leikkaukset, jotka paljastivat osan hänen selästään. Sisarelleen kengiksi Ava oli valinnut mustat, sirot avokkaat ja hänen vaalealla raidoitetut hiuksensa oli kiharrettu ja kiinnitetty takaraivolle rennoksi nutturaksi. Ava itse oli päätynyt hihattomaan, mustaan haalariasuun joka mukaili hänen treenattua, mutta naisellista kehoaan ja ruskeat, puolipitkät hiuksensa hän oli suoristanut kehystämään kasvojaan. Mollya he olivat yhdessä kannustaneet pukeutumaan uuteen mustaan vekkihameeseensa - joka kiinnitti katseen hänen pitkiin sääriinsä - ja siihen sopivaan, olkapäät paljastavaan pitkähihaiseen paitaan jossa oli paksut mustavalkoiset raidat. Molly oli taiteillut vaaleanpunervat hiuksensa herttaiselle lettikampaukselle, jonka Ruby muisti nähneensä joskus naisen videoissa.
”Mitä jos mä nolaan itteni?” Avan toisella puolella istuva Molly kysyi huolestuneena.
”Et sä nolaa itteäs! Yrität vaan olla rennosti”, Ava rauhoitteli.
”Mä en aina hallitse itteäni”, Molly huomautti hengästyneen kuuloisena. ”Mitä jos mä alan itkeä tai kiljua?”
”Sitten me sanotaan, että sä otit jo ennen lähtöä pari shottia hermolääkkeeksi”, Ruby ehdotti.
”Oisin ottanutkin”, Molly mutisi ja avasi oven auton pysähtyessä kerrostalokompleksin eteen. ”Voinko mä vielä perua tuloni?” hän kysyi nähdessään edessään olevan massiivisen, kalliin näköisen rakennuksen.
”Äh, ei toi nyt niin eroa meidän asuintalosta”, Ruby totesi katsellessaan arvioiden korkeuksiin kohoavaa kerrostaloa.
”No ei niin, mutta teidät mä tunsin jo ennen kuin Avasta tuli julkisesti tunnettu”, Molly intti.
”Älä viiti, Mol! Ei se muutu panikoimalla miksikään”, Ava totesi tuimasti. Molly irvisti anteeksipyytävästi ja oli hiljaa sen aikaa, kun he tarpoivat tyylikkään pihan poikki Avan osoittaman kerrostalon luo.
Ovelle päästyään Ava painoi muitta mutkitta ovisummeria, eikä antanut Mollylle aikaa hermostua uudelleen. Joku ylhäällä painoi ovenavauspainiketta ilmeisesti tunnistettuaan Avan oven yläpuolella olevasta kamerasta välittyvän kuvan perusteella.
Sisällä kiiltävälattiaisessa, kaikuvassa aulassa Molly pureskeli huultaan, mutta seurasi ystäviään vastahakoisesti hissiin. Ruby tunsi myötätuntoa häntä kohtaan, hän tiesi kyllä, miten paljon nainen piti Mason Jonesin hurmaavasta lauluäänestä. Ei tosin sillä, etteikö Rubyn omia polvia heikottanut ajatus siitä, että hän tapaisi samaisen henkilön yhtä nopeasti kuin avoimesti hermostunut Mollykin.
”Hyvin se menee, Mol!” Ava lupasi hissin kivutessa kohti rakennuksen korkeinta kerrosta. Molly vilkaisi heitä eikä reagoinut muutoin kuin nyökkäämällä lyhyesti. Ruby pyyhki nihkeältä tuntuvia kämmeniään vaivihkaa shortseihinsa ja vilkaisi nopeasti hissin peiliä. Paksuilla raidoilla vaalennettu tukka oli yhä paikoillaan ja Avan valitsema punainen mattahuulipuna oli toistaiseksi ainakin pysynyt siististi paikoillaan. Ava näytti täysin rennolta, aivan kuin hän olisi ollut menossa tapaamaan vanhaa perhetuttua. Melkein se kai pitikin paikkansa, vaikkei hän ollut tuntenut Masonia vielä vuotta aikaisemmin. Ruby oli saanut sisarensa puheista sellaisen kuvan, että hän ja Mason olivat löytäneet nopeasti yhteisen sävelen ja tulleet hyviksi ystäviksi alle viikossa.
Vaiteliaan hissimatkan jälkeen he astuivat vaaleasävyiseen huoneeseen, jonka vastakkaisilla puolilla oli ovet kahteen erilliseen asuntoon. Toisen takaa kuului etäisesti musiikkia, mutta mitä ilmeisimmin asunnon äänieristys oli loistava, sillä kappaleen erottaakseen heidän täytyi kävellä aivan oven viereen. Juhlissa soi parhaillaan One dance, joka oli laiskaäänisen Draken uusin hitti. Ruby ei oikein kestänyt kuunnella niin laiskalta kuulostavia laulajia, mutta tällaisissa tilanteissa täytyi kai vain sopeutua. Ava ojensi kätensä ja koputti oveen. Ovi avautui melkein saman tien ja heidät kohtasi tummatukkainen ja -silmäinen nuori mies, joka ei näyttänyt Rubyn silmiin tutulta. Mies saattoi toki olla jonkin sortin esiintyvä taiteilija, mutta ainakaan hän ei kuulunut Lontoon tunnetuimpiin ihmisiin. Se rauhoitti Rubya ja varmasti Mollyakin, olisi ollut jokseenkin kiusallista saapua juhliin, joissa olisi ollut pelkästään maailmankuuluja diivoja.
”Sisään vaan”, nuorukainen kutsui, eikä saanut silmiään irti Avasta. Nainen ei ollut huomaavinaankaan avointa tuijotusta, vaan astui sisälle uteliaan näköisenä. Rubyn oli taas kerran pakko ihailla sisarensa eleganssia. Hän itse ei ollut vieläkään ihan täysin varma siitä, miten suhtautuisi ajoittaiseen tuijotukseen jota hän sai osakseen sisarensa julkisen aseman vuoksi. ”Mason on tuolla terassin lähellä, se vaan huito mua avaamaan oven”, aika hyvännäköinen - mutta jatkuvasta tuijotuksestaan päätellen ei niin hyvätapainen - ovenavaaja kertoi ennen kuin Ava ehti kysyä. Ava kiitti kevyesti hymyillen ja tarttui sitten Rubya ja Mollya käsivarsista saadakseen heidät mukaansa lievästi ruuhkautuneen oleskelutilan halki.
Ruby katseli tarkasti ympärilleen valkoista, punaista ja harmaan eri sävyjä yhdistelevää sisustusta ihaillen. Ehkä neljän metrin korkeudessa siintävään kattoon oli kiinnitetty valoketjuja, jotka siellä täällä olevien pöytävalojen kanssa loivat tilaan miellyttävän pehmeän valaistuksen. Huoneessa soiva musiikki oli tarpeeksi kovalla mahdollistaakseen tanssimisen, mutta ei niin kovalla, että se olisi haitannut keskustelua. Heidän ympärillään oli ehkä reilut 30 ihmistä, joista useat katsoivat Avaa uteliaina. Ruby tunnisti ihmisten joukosta muutaman muusikon, kaksi näyttelijää ja mahdollisesti parikin huippumallia, mutta loppujen kasvoja hän ei ehtinyt tarkastella sen tarkemmin, sillä Avan otteesta lipsunut Molly takertui Rubyn käsivarteen kuin läheisyydenkipeä ankerias. Ruby kääntyi katsomaan menosuuntaan ja näki syyn ystävänsä uuteen hermostuneisuudenpuuskaan, sillä Ava oli enää muutaman askeleen päässä rentoon tummaan kauluspaitaan ja farkkuihin pukeutuneesta vaaleanruskeatukkaisesta Masonista, joka seisoi kyljittäin heihin päin ja jutteli jonkun kanssa. Ruby ja Molly jäivät siihen parin askeleen päähän tuijottamaan Avan kiertäessä Masonin taakse.
”Arvaa kuka!” kämmenensä miehen silmillä painanut nainen örisi hölmöllä äänellä, saaden tämän hymyilemään leveästi.
”Kolmas sotamies oikealta?” Mason arvasi ja kääntyi ympäri kaapaten Avan samalla karhumaiseen halaukseen.
”Mistä arvasit?” nainen virnisti rutistaessaan miestä tiukasti ennen kuin vetäytyi kauemmas.
”Mahtavaa, että sä pääsit tulemaan”, Mason kuulosti aidosti ilahtuneelta ja kääntyi sitten katsomaan yhä paikoillaan seisovia Rubya ja Mollya. Hänellä oli hätkähdyttävän jäänsiniset, eloisat silmät ja tasainen päivetys selväpiirteisillä kasvoillaan. Ruby yllättyi - kuten siihen mennessä melkein jokaisen julkisuudenhenkilön tavatessaan - siitä, miten komea Mason oli todellisessa elämässä. Toki nainen tiesi ja tunnusti oman sisarensa tavallisesta tallaajasta poikkeavan kauneuden, mutta arkielämässään muuten hän oli tottunut ihmisiin, jotka näyttivät… no, normaaleilta.
”Sä oot varmaan Ruby”, Mason veikkasi ja ojensi kätensä Avan siskolle, joka tajusi vasta siinä vaiheessa tuijottavansa nuorta miestä kuin lehmä uutta veräjää. ”Sä näytät ihan Avalta”, Mason kommentoi ja väläytti hänelle hymyn. Ruby hämmästeli hänen täydellistä hammaskalustoaan, tarttui tarjottuun käteen ja vilkaisi samalla siskoaan huvittuneena. Heissä kahdessa oli toki samoja piirteitä, mutta eivät he silti kyllä ihan samalta näyttäneet. Avalla oli muun muassa korkeammat poskipäät, kiehtovan vaaleanruskeat silmät ja symmetriset kasvot, kun taas Ruby oli tavallisen ihmisen näköinen. Hän oli epävarman teini-iän jälkeen todennut olevansa ihan nätti - ainakin vähän laitettuna, mutta tiesi Avan silti kulkevan täysin eri sfääreissä ulkonäön suhteen.
”Sitten sun pitäis todennäköisesti käydä optikolla”, Ruby totesi paremman puutteessa ja sai sanoillaan Masonin hymyn levenemään entisestään.
”Ja tässä on Molly, joka on käytännössä perhettä”, Ava esitteli Mollyn, joka katsoi Masonia mykkänä. Mikäli Ruby oli katsonut laulajaa kuin uutta veräjää, oli Mollyn kohdalla kyse jo lentävän lautasen tai sekä tyhjän että siistin naistenvessan näkemisestä. Jotenkuten Molly onnistui kuitenkin kättelemään Masonia.
”Tervetuloa, Molly”, mies tervehti lämpimästi ja hänen aidolta tuntuvat sanansa saivat Mollyn rentoutumaan, ainakin vähän. Naisen kasvoille syttyi hidas hymy, joka alkoi oikeasta suupielestä ujona puolihymynä ja valaisi lopulta koko kasvot.
”Tässä on mun veli, Oliver”, Mason esitteli aiemmin kanssaan puhuneen nuoren miehen, joka oli katsellut esittäytymiskierrosta vierestä. Mies hymyili heille rennosti ja Ruby etsi heti yhtäläisyyksiä veljesten väliltä. Oliverin hiukset olivat sävyn tai kaksi vaaleammat ja hänen kasvojensa pääpiirteet olivat aavistuksen veljensä kasvoja terävämmät. Hänen sinivihreissä silmissään oli utelias, leikkisä välke, joka teki hänestä ystävälliseltä ja lämpimältä vaikuttavaa Masonia ilkikurisemman näköisen. Toisin kuin Avan ja Rubyn tapauksessa, Oliver ja Mason olivat ulkonäköasteikolla suunnilleen samalla viivalla, ja itsevarmasta hymystään päätellen Oliver tiesi sen varsin hyvin itsekin.
”Iltaa”, mies tervehti pirteällä äänellä ja kätteli kaikkia kolmea tulokasta. Mies katsoi Mollya pitkään ja kallisti aavistuksen verran päätään, ennen kuin hänen silmissään välähti aivan kuin hän olisi löytänyt yhteyden kahden irrallisen pisteen välillä. ”Sähän teet youtube-videoita, etkö teekin?” hän arvasi ja sai sanoillaan Mollyn punastumaan hämmentyneenä. Mason katsoi Mollya pitkään, ennen kuin hänen katseensa kirkastui
”Niin, totta! Miten mä en heti tajunnut!” mies innostui. ”Sun lauluparodiat on loistavia!”
Mollyn ilme muuttui hetkeksi järkyttyneeksi hänen tajutessaan, että hän oli todella julkaissut useita nälviviä parodioita Mason Jonesin lauluista ajattelematta hetkeäkään, että laulaja koskaan voisi nähdä ainuttakaan niistä.
”Näyttikö Ava ne sulle?” nainen kysyi, eikä osannut ilmeisesti päättää oliko järkyttynyt vai hyvillään.
”Ei, me Oliverin kanssa löydettiin sun kanava jo joskus viime vuoden puolella”, Mason korjasi iloisesti hymyillen. Mollyn järkyttyneisyys haalistui, ilmeisesti parodiat eivät olleet loukanneet laulajaa.
”Oliver! Tuu tänne!” yksi tilavan huoneen nurkassa olevan kulmasohvan valloittaneista naisista huusi melun ja musiikin yli. Mies katsahti naiskatrasta olkansa yli ja totteli heidän kutsuaan kohotettuaan kulmiaan veljensä tietäväiselle hymylle.
”Nähdään myöhemmin”, hän huikkasi mennessään. Ruby tarkkaili uteliaana ihmismassan läpi kulkevaa Oliveria, jolle sohvan naiset tekivät auliisti tilaa. Yksi heistä ojensi kätensä ja alkoi asetella vaaleanruskeita hiussuortuvia paikoilleen ja loput kikattivat jollekin miehen kommentille.
”Oliver ottaa ilmeisesti kaiken ilon irti tyttöjen huomiosta”, Ava kommentoi Masonille nyökäten samalla leuallaan tämän veljeä kohti. Mason virnisti vilkaistuaan toiveikkaan näköisten nuorten naisten ympäröimää veljeään.
”Sen se kieltämättä on tainnut ottaa elämäntehtäväkseen”, hän totesi huvittuneena.
”Vähän niin kuin se Andy, jolla ei tosin ollut ihan yhtä hyvät lähtökohdat kuin sun veljellä”, Ava muisteli huvittuneen näköisenä. Mason puri huultaan pidätelläkseen naurua ja intoutui nopeasti yksityiskohtaiseen keskusteluun Avan kanssa heidän Jenkeissä asuvista tutuistaan. Keskustelun oli tuskin tarkoitus olla niin sisäpiirilähtöistä, mutta Ruby arveli sisarensa ja tämän ystävän olevan yksinkertaisesti liian iloisia jälleennäkemisestään huomatakseen, ettei Rubylla ja Mollylla ollut aavistustakaan heidän keskusteluissaan vilahtelevista ihmisistä.
”Mä taidan hakea jotain juotavaa”, Ruby nojautui sanomaan Mollylle, joka nyökkäsi ja lähti hänen perässään keittiön suuntaan, vaikka vilkaisikin taakse jäävää Masonia haikeana. ”Älä huoli, annetaan niiden vaihtaa kuulumisia vähän aikaa ja tungetaan sit takas mukaan”, hän lupasi huomatessaan ystävänsä vastahakoisen katseen.
”Mä en vieläkään ihan hahmota sitä, että Mason ja Oliver Jones on kattonu mun videoita”, Molly mutisi niin hiljaa, että Ruby hädin tuskin kuuli.
”Ja ne tykkää sun kanavasta!” hän riemuitsi Mollyn puolesta. ”Tämä on suuri askel Mollylle ja vielä suurempi askel MollyClutters -yhteisölle!”
Molly hymyili heikosti ja tarttui juomia kannattelevan pöydän luo päästyään ensimmäiseen käteen sattuvaan siideriin. Normaalisti nainen olisi innostunut pöydän keskellä olevista boolimaljoista, mutta oli sillä hetkellä ilmeisesti liian hämmentynyt huomatakseen niiden olemassaoloa. ”Jos mun hermoja ja kauniiden ihmisten kertomien kohteliaisuuksien mittaria koetellaan yhtään tän enempää tän illan aikana, niin sä saat kärsiä mun kanssa rakkaiden ystäviemme jälkiseurauksista”, hän varoitti osoittaen vapaalla kädellään pöydän nurkassa olevia sutjakan muotoisia pulloja, joissa näkyi olevan vahvempia viinoja.
”Saat kuule kärsiä yksinäs”, Ruby ilmoitti ottaessaan itselleen siiderin, ”noi on liian kavalia litkuja mun makuun.” Ruby yritti tietoisesti vältellä kunnon humalaan tulemista, eikä ajatus krapulastakaan houkuttanut. Hän oli juonut itsensä sekoilupisteeseen tarpeeksi usein todetakseen jälkikäteen, ettei hetken huvi ollut sitä seuraavan huonon olon arvoista.
”No mut nyt sua ainakin on varoitettu etukäteen”, Mollyn kommentti sai Rubyn pyörittelemään päätään. He lähtivät pujottelemaan tanssivien ja nauravien ihmisten läpi Avan ja Masonin luo samalla kun Ruby keskittyi avaamaan siideritölkkiään.
Myöhemmin Ava väitti seuraavan tapahtuman syyksi Rubyn epäonnista multisuoritusyritystä, mutta Rubyn silmissä syylliseksi tuomittiin ne kirotut korkokengät, joihin hän ei ollut vielä ehtinyt totuttaa jalkojaan. Periaatteessa Ava oli siis syypää, sillä hän ei ollut antanut sisarensa valita tutumpaa kenkäparia.
Mutta oli syynä sitten mikä tahansa, se ei muuttanut sitä epämukavaa tosiasiaa, että juhlivan väen keskellä Ruby kompuroi ja hetkellisen kömpelyytensä seurauksena törmäsi piikkikoroissaan keinahtelevaan naiseen. Pahaksi onneksi nainen oli juuri kohottanut kivennäisvesilasin huulilleen ja Rubyn törmäyksen seurauksena sai osan juomasta kasvoilleen.
Järkytyksestä ähkäisevä nainen ja hänen seurueensa kääntyivät katsomaan Rubya, joka lehahti tomaatin väriseksi ja astui kiireellä askeleen taaksepäin. Kuplavesi ei sotkenut Rubyn kömmähdyksen uhriksi joutuneen meikkiä, mutta osa nesteestä valui hänen leukaansa pitkin avarakaulaisen topin rinnuksille.
”Sori”, Ruby sai sanottua kiusaantuneen näköisenä tummatukkaisen naisen ilmeen muuttuessa vähintäänkin murhaavaksi.
”Sori?” silmiään uhkaavasti siristävä nainen toisti ja vahva alkoholin haju tavoitti Rubyn kasvot. Ruby katsoi vihaista naista tarkemmin ja tunnisti hänet Between Colleagues -nimisen sairaalasaippuasarjan näyttelijäksi, mutta ei kuollakseenkaan muistanut hänen nimeään.
”Niin. Sori”, Ruby toivoi voivansa selvittää tilanteen puhumalla. ”Se oli vahinko.”
”Vahinko?” sairaalasaippuatähti toisti taas hänen puhettaan. Ruby ei voinut olla pohtimatta, johtuiko se puhtaasti alkoholista vai pitikö kyseinen näyttelijätär yleensäkin toistoa hyvänä retorisena keinona.
Ennen kuin hän ehti kysyä asiasta, saippuatähti kohotti puolillaan olevaa lasiaan ja heitti muitta mutkitta loput kivennäisvedestään hänen päälleen. Ruby laski järkyttyneenä katseensa paitaansa, jolle kuplavesi parhaillaan levisi, ennen kuin nosti sen korkokengissään puolelta toiselle heilahtelevaan naiseen. Muutamat taustalla seuraavat juhlijat nauroivat ääneen, ja joku saippuasarjanäyttelijän ystävistä tirskahti.
”Oho”, saippuatähti sihahti, ”Se oli vahinko.”
Ruby ei ehtinyt päättää miten hyökkäisi takaisin, kun järkytyksen horteestaan havahtunut Molly kiirehti kiskomaan hänet mukaansa. Ruby seurasi vastahakoisesti, mutta salaa myös vähän helpottuneena, sillä hän ei tiennyt miten olisi kostanut paitansa kastelemisen.
”Vartti julkkisbileissä, ja sä oot jo hankkinut vihamiehen”, Molly ihmetteli ääneen heidän päästyään kauemmas saippuatähtiämmästä. Ruby katsoi taas alas paitaansa, joka oli muuttunut paikoittain jokseenkin läpinäkyväksi kastumisensa myötä.
”Etsitään jostain vessa, ennen kuin joku huomaa, että mä oon vihamiehen hankkimisen ohella onnistunut vilauttelemaan ensimmäisen vartin aikana”, Ruby mutisi suupielestään. Molly nyökkäsi.
”Se vois olla hyvä idea.”
