II (lohkeilla)
Punaruskea savimaa on lohkeillut kuumuudesta sieltä, missä kuiva ja kuihtunut ruoho ei peitä maanpintaa. Eläminen sellaisessa paikassa, Jumalan selän takana, on vaikea tehtävä naiselle, jolle rukouksessa on ollut voimaa selvitä päivästä toisen jälkeen.
Yksinäinen kafferipuhveli vaeltelee kaukaisuudessa, parka jäänyt laumastaan kausien taittuessa suuntaan tai toiseen. Nyt nainen on myös yksin, vaikka edelleen hän tuntee paahteen koskettaessa ihoa nyrkin, avokämmenen, kangassiteet. Jäljet ehkä katoavat, mutta tunne ei, voi olla ettei ehkä koskaan.
Surutyö on mahdoton tehtävä, vaikka aivan yhtä mahdotonta on olla onnellinen, vapaa. Olkoot miten onkaan, mutta nyt nainen voi ainakin näyttää kyyneleensä, murtaa suruvallit ja antaa valon päästä huoneeseen.