Kommenttivaihdokkaista tervehdys!
Ihan tosi hauska tää sun idea kirjoittaa syksyn etenemisestä irl-maailman päivien mukaan, vaikka se sitten ei ihan täysin mennytkään aikataulussa. Ei kuitenkaan vaikuttanut kokonaisuuteen, vaan tämä oli tosi kiva alusta loppuun. Pitäis itekin harjoitella just tämän tyyppistä kirjoittamista ja inspiraation hakemista ihan omasta arjesta.
Tunnelma oli ihan huippu, oikeesti syksyinen ja tässä oli monia hienoja lauseita, joista tuli mieleen muumisarjojen kertojanääni. (Se vanha, ainoa ja oikea, eikä tämä uudelleen dubattu). Yleistunnelma oli myös hyvin muumimainen, lämmin ja välittävä, jotenkin viaton, kuten muutkin ovat sanoneet. Nuuskamuikkusen kaipuu etelään ja matkoille oli sanallistettu hienosti ja samaistuin niin paljon Muikkusen tunteisiin, kun kaukomaat kutsuivat. Muutenkin Muikkunen oli hyvin samanlainen kuin tv-sarjassa, rauhallinen, yksin oloa ja kokemuksia kaipaava mutta myös ystävistään syvästi välittävä. Ykistyiskohtaiset luontokuvaukset, levottomine hopeakylkineen ja puista putoilevine lehtineen oli mielestäni olennaisia tunnelman luomisessa ja olit saanut ne hienosti osaksi tarinaa. Parasta antia oli se, miten Muikkunen kuvasi luontoa, jotenkin äärimmäisen kauniisti ja kuin ollen yhtä sen kanssa, mikä sopii hahmolle täydellisesti.
Kaikki raapaleet olivat ehjiä kokonaisuuksia, mutta muodostivat silti hienon kokonaisuuden, jossa oli hyvin tasapainossa orastava onni siitä, että pääsee lähtemään, mutta samalla suru siitä, että ystävät jäävät taakse ja heidät kohtaa vasta keväällä. Viimeinen lause oli täydellinen päätös tälle ja summasi tuon onnen ja surun jännitteen, joka yksin lähtemiseen liittyy.
En ollut ennen lukenut muumificciä, joten siltä saralta uusi tuttavuus ja oikein hyvä sellainen!