Voi että sentäs <3
Muistan hämärästi kuinka joskus aikoja sitten aloin lukeen tätä ties missä, mutta lukeminen loppu kun J/L vaihe meni ohi. Nyt J/L vaihe on tullut takaisin ja tämähän antoi täydellisen nautinnon siinä suhteessa.
Täytyy myöntää että mä yllätyin tuosta loppuratkaisusta näin kokonaisuudessaan. Sitä on niin monet kerrat lukenu, että James ja Lily saa toisensa ja kaikki on onnellisia jne. mutta kun tässä olikin toisenlainen loppu, niin sitä jää tänne haavi auki tuijotteleen loppusanoja.
Mitähän sitä noin kokonaisuudessaan sanois tästä, muuta kun että tykkäs hirmusesti?
No jaa, mun mielestä oli kiva että Peter oli tässä sellanen peruskelmi, eikä hiljanen hissukka, joka vaan menee ja tekee muitten perässä kaiken mitä ne haluaa. Ja se, että Peteristä oli pitkiä pätkiä siellä sun täällä, autto pääseen herran pään sisään ja jotenkin näkeen koko ukon uudessa valossa. Ainakin sillain jännästi. Ja Adrianne oli myös hahmoja mielenkiintoinen tai oikeestaan siitä teki mielenkiintosen sen, että vasta loppumetreillä neiti myönsi tykkäävänsä Peteristä. Ja Peterin "me ollaan" kavereita puheet oli omalla tavallaan ärsyttäviä kohtia, siinä kohti Peter ehkä mun makuuni oli hiukka äänekäs ja kärkäs
Mitä osioon Remus & Kacey tulee, niin voi hellan lettas. Montakohan kertaa sydän hypähti rinnasta ulos kun kaksikon välillä oli jotain kränää? Iloinen kuitenkin olen siitä, että lopussa ne kaks sai toisensa varsin hellissä merkeissä, erilainen ja onnellinen loppu ainakin mitä Remukseen tulee.
Kuvio Sirius/Lily/James oli kanssa jotain niin hauskaa ja mukavaa luettavaa ettei tosikaan. Salaiset tapaamiset luokkahuoneissa teki siitä melkoisen huvittavaa, puhumattakaan sitten siitä kun Sirius sitten kerto Jamesille. Että mä nautin niitten kahen välisistä sanailuista ja siitä alkutappelusta.
Lisäksi mun mielestä oli hieno asia, että Sirius ja James ei aivan heti sopinu asiaa ja se, että ne vältteli Lilystä puhumista oli kans jotain todentuntusta, koska oikeessahan elämässä se taitaa mennä just noin.
James kun on meikäläisen mielihahmoja, niin suhtautuminen Lilyyn loppua kohti kirpasi suhteellisen paljon. Mä tykkäsin siitä, että poikaparka oli myös surullinen ja hiljanen sekä mietti asioita syvällisemmin. Sellanen pintaliitäjyys kun kuuluu tosiaan Siriukselle eikä Jamesille.
Mun mielestä tää oli kokonaisuudessaan realistinen ja mitä huomasin, niin keskitty ihan kunnolla ihmissuhteisiin eikä muiden kiroomiseen. Oli hienoo tuoda esiin se, että velhot ja noidatkin on ihmisiä, eikä niiden elämä oo täynnä sauvan heiluttelemisiä ja liemien keittelyä. Tässä melkein unohti hetkeks että porukka oli noitia tai velhoja.
Köh, olipas siinä epäselvää tekstiä kerrakseen 
